Joulu oli taas, joulu oli taas

"Sinä olet aivan hupsu!"

Siinä luultavasti joulun parhaiten mieleeni painunut lause. Tällä kertaa totuus ei tullut oman jälkikasvun suusta, vaan kyseessä oli kolmivuotiaan tuttavaperheen tyttären avausrepliikki, kun vaapuin aattona heille pukin tamineissa.

En ole ennen ollut pukkina. Kokemus oli alkuhämmennyksestä huolimatta positiivinen.

Pukkikeikka tuli kohdalleni kysyttyäni tuttuvaperheen isää meille pukin hommiin. Tehtiin vaihtokaupat. Minulla oli varmasti helpompaa, sillä tuttavien lapset olivat pukista kiinnostuneita ja rohkealla mielelellä. Meillä tyttö parahti pukin nähdessään valtavaan itkuun ja poika ujosteli koko visiitin ajan vaimon selän takana. No, kaveri hoiti leiviskänsä mallikkaasti ja paketit saatiin jaettua.

Jälkiviisaus on ainoaa helppoa viisautta ja siten onkin vaivatonta todeta, että pukki olisi viime vuoden tapaan voinut jättää nytkin lahjasäkin kuistille jouluruokailun aikana.

Lasten reaktioista päätellen pakettien saamisen ja aukirepimisen jälkeen toiseksi parasta koko joulussa oli joulukoristeiden levittäminen kämppään. Erityisesti joulukuusen koristeleminen oli molemmista niin nastaa, että lause "teen pieniä parannuksia" tuli turhankin tutuksi. 

Joulu oli vasta toinen, jonka vietimme kotona. Varsinaisia jouluperinteitä ei siis vielä ole, vaan enemmänkin niiden etsintää. Tänä vuonna saimme iloksemme myös vaimon nuorimman siskon etsimään joulun henkeä. Samalla lapset saivat varsinaisten pakettien ohessa parhaan mahdollisen lahjan eli yhteisiä touhuja tätinsä kanssa.

Tapaninpäivänä ajelimme minun kotiini yhdeksi yönseuduksi viettämään joulua ja sieltä jatkoimme samanmoiseksi pätkäksi vaimon kotiin. Reissaaminen on lasten kanssa tunnetusti raskasta, mutta kyllähän fakta on se, että jouluna pitää läheisiään nähdä. Se on merkittävä ainesosa joulumielen reseptissä.


ps. Resepteistä puheenollen. Joulupöydässämme oli suomalaisten perinneherkkujen ohessa joitakin eksoottisempia kokeiluja, kuten hummusta ja tsatsikia. Yksi resepti oli niin onnistunut, että uskallan jakaa linkin. Veikkaan nimittäin, että en ole ainoa, joka ei varsinaisesti fanita rosollia. Pienellä tuunauksella siitä tuli kuitenkin ainakin meillä menestys.

Retrospektiivi

Siitä on seitsemisen kuukautta, kun vedin työpaikan ulko-ovella kesäilmaa keuhkoihini ja annoin tilaa pienelle vapauden ja haikeuden muodostamalle tunnekombinaatiolle. Siitäkin on neljä kuukautta, kun vaimo veti kotimme ulko-ovella ilmaa keuhkoihinsa ja antoi tilaa tunnemiksaukselle, jossa haikeus oli varmasti yksi komponentti.

Herran pieksut! Seitsemän kuukautta pois työelämästä ja neljä kuukautta lasten kanssa kotona. Miten aika voi mennä näin nopeasti? Ja miten ihmeessä juna voi olla pian kääntymässä takaisin kohti työelämää!

Joulun ja ennen kaikkea vuodenvaihteen alla on hyvä hetki vilkaista taustapeiliin.

Pohjoissuomalaisittain voisin todeta, että olisi tämä paskemminkin voinut mennä. Käytännössä lause tarkoittaa, että olen äärettömän tyytyväinen kuluneisiin seitsemään kuukauteen.

Kesä oli tietysti hieno: Koko perhe kotona. Hirmuinen kasa tunteja kesäpaikassa. Paljon ulkoilua. Äärimmäisen vähän velvoitteita ja stressiä. Ei To-do -listoja, ei juuri huoliakaan. Elämän flowta parhaimmillaan - sellaista tekemistä, joka juuri sinä päivänä tuntui tekemisen arvoiselta.

Hienoa kesää seurasi hieno syksy. Niin hieno, että se menee elämäni syksyjen TOP3:een lukion ja intin välisen syksyn sekä ensimmäisen opiskelusyksyn rinnalle. Tuntui etuoikeutetulta touhuta kersojen kanssa, katsoa heidän elämän uteliaisuuttaan sekä uuden oppimistaan ihan rauhassa, olla paljon ulkona ja unohtaa kalenteri. Fiilikseen toki vaikutti sekin, että kesän parhaat säät arpoutuivat elokuun loppupuoliskolle ja moni tuttu oli perhevapailla elo-syyskuussa.

Sitten tulivat kurakelit. Enää ei ollut aivan niin superlatiivia. Silti en mistään hinnasta olisi vaihtanut osia töihin aamuisin lähteneen vaimon kanssa. Paitsi niinä muutamana päivänä, kun kurakeli oli paitsi ulkona, myös lapsilla.

Tässä yhteydessä täytyy osoittaa myös kiitollisuutta. Tuota kaksipäistä kuratautia ja yhtä flunssa-aaltoa lukuunottamatta olemme pysyneet pois sairastuvalta. Lääkärissä ei ole tarvinnut käydä ollenkaan. Iso juttu lapsiperheessä!

Ettei menisi aivan nami-nami bum-tsi-bumiksi tämä postaus, niin täytyyhän se myöntää että ruusuilla tanssiessa jalat ovat välillä osuneet piikkeihinkin.

Olen ensinnäkin ollut muutamaan otteeseen huonojen öiden jälkeen aivan tolkuttoman väsynyt. Ja väsymys on tila, joka pilaa kaiken. Se vie ilon ja saa kaiken maistumaan pakkopullalta. Ei hyvä! Puolisokin tuntuu pelaavan Ruotsin maajoukkueessa, kun minä ja lapset yritetään pitää Suomen kunniaa yllä. Tai siis minä yritän. Lapset pelaavat tuollaisina päivinä kai Etelä-Afrikan joukkueessa. Mutta eivät tietenkään samassa joukkueessa, vaan toisiaan verisesti vihaavissa joukkueissa. You know. Ei hyvä.

Sekin päivä tässä syksyllä nähtiin, kun minä marmatin vaimolle, että hän voisi joskus vaikka laittaa ruokaa tai siivota. Tätä en kuitenkaan suostu myöntämään, että näin olisi käynyt. Totta puhuen paremmalla puoliskolla on tainnut olla pitkän töistä poissaolojakson jälkeen rankempaa duunissaan kuin minulla kotona.

Oman ajan löytäminen on ollut mystisen vaikeaa kuin natsien kultajunan paikallistaminen. Harrastukset, mitä ne ovat? Eniten on harmittanut se, että olen joutunut kieltäytymään kavereiden lenkkiseurakyselyistä ihan liian monta kertaa.


Appiukko toivoi eräänä jouluna lahjaksi rauhaa. Alan ymmärtää häntä. Minä toivon aikaa. Haluaisin lukea Kiukkukirjan ajatuksella, ilmata maasturin takajarrun ilman häiriöitä ja kuunnella yhden levyn täysillä ilman "välispiikkejä". Appiukko sai aikanaan lahjaksi kirjan, jonka nimi oli yllättäen Rauhaa. Pahoin pelkään, että minulle on pukin kontissa kello.

Jos jaksoit lukea tänne asti, olet totta vie joulurauhasi ansainnut:
Rauhallista joulua 2015 sinulle ja läheisillesi!

Kolme joulujuhlaa

Kun pikkujoulujen aiheuttamasta pöhötyksestä päästiin eroon, alkoi perheessämme joulujuhlien ketju. Vitjan vasempana laiturina oli pojan päiväkerhon joulujuhla, keskushyökkääjänä seurakunnan päiväkerhon puurojuhla ja oikeassa laidassa vaimon työpaikan kuusijuhla.

Päiväkerhon juhla oli samalla lapsille suunnattu Kauneimmat joululaulut -tilaisuus. Kerholaiset esittivät aluksi Ollaan tähtiä toisillemme -laulun, jota varten kerhoissa oli myös leikattu ja askarreltu sormia uhmaten hienot tähdet rekvisiitaksi. Vanhemman kannalta oli tietenkin liikuttavaa nähdä oma mussukka esiintymässä: kuinka tosissaan hän osansa vetikään!

Vaikka ensivisiittimme perhekerhoon ei syksyllä ollutkaan kuin suomenruotsalaisessa veneilyohjelmassa, niin silti samaan kertaan ei mahtunut kahta käyntiä - ensimmäistä ja viimeistä. Olemme siis käyneet muutaman kerran ihmettelemässä menoa ja niinpä pokkana ilmoittauduimme myös perhekerhojen yhteiseen puurojuhlaan.

Joku saattaisi tulkita, että yritin vain välttää lounaan kokkaamisen, mutta tulkinta olisi väärä. Menimme puurolle, koska a)lapset tykkävät käydä noissa tapahtumissa, b)itsekin vaihdan mielelläni muutaman sanan aikuisten kanssa ja c)riisipuuron keittäminen ja minä sovimme samaan lauseeseen kuin ääripersu ja maahanmuuttaja samaan kappeliin. Hyvä reissu: alussa minihartaus, sitten joululaululeikkejä ja lopuksi erittäin hyvää puuroa sekä luumukakkukahvit.

Vaimon ammatin parhaiksi puoliksi mainitaan usein kesäkuukaudet. Näin joulun alla hänen työpaikallaan vietetään myös juhlia, joissa jännityksen ja esiintymisen aiheuttaman ramppikuumeen saattaa suorastaan haistaa. Pääsimme lasten kanssa siis tsekkaamaan alakoulun kuusijuhlan. Nostalgista!

Hienoja esityksiä olivat koululaiset opettajiensa johdolla väsänneet. Itselleni jäi kuitenkin mieleen se, kuinka tyttökin osasi antaa aplodeja ohjelmanumeron päätyttyä ja se kuinka poika eläytyi eskarilaisten esitykseen tömistelemällä jalkojaan omalla paikallaan, kas kun esityksessäkin tömisteltiin! Lisäksi poika harmitteli, ettei osannut kaikkiin esityksissä käytettyihin lauluihin sanoja. "Niinpä minä vain hyräilin", nuorimies kertoi autossa kotimatkalla.

Kukosta se lähtee!

Edessä on hienoja viikkoja! Tytär on nimittäin nousemassa selvästi sanallisen ilmaisun portaiden ensiaskeleelle. Tähän saakka verbaalisesta työkalupakista on löytynyt oikeastaan vain pari sanaa ja nekin hänen omiaan. "Äijä" on äiti tai isä ja sopivassa valintatilanteessa (esim. laitetaanko nämä vai nämä housut) hän on tehostanut valintaansa toteamalla "tätä".

Toissapäivänä oltiin jälleen Idolla kylässä ruokailun jälkeen. Lueskeltiin kirjoja. Kyseltiin kuten monesti ennenkin, että missä kuvassa on sukka, missä on aurinko, missä on ikkuna, mitä tämä eläin sanoo jne. Yhdessä vaiheessa osoitin siipikarjan edustajaa ja kysyin, mikä tämä on. Täysin puhdas vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Kukko!"

Ta-daa! Taisi iskä lennähtää ihan halaamaan pytyllä istujaa tuosta sanasta. Poikakin tuli paikalle ja osasi mahtavasti iloita, kun tyttö toisti kerta toisensa jälkeen kukon.

Pari tuntia myöhemmin juniori osoitti housuihinsa ja muutti osaamistaan hieman: "Kakka!"

Eilen sanavarastoon ilmestyi kulkupeliä osoitellen "auko" ja sukkaa kuvasta näyttäen "tukka".

Tänään poika valitteli kurkkukipua nukkumaan mennessä ja halusi juoda lääkkeeksi vähän vettä. Ylläri, ylläri, tyttö nousi omassa häkissään kaltereita kolistellen seisomaan ja hoki: "Kukku, kukku!"

Toki "on jo aikakin". Tytöllä on yli vuosi ja yhdeksän kuukautta ihmisen parasta aikaa takana. Kaksivuotisneuvolassa raippa heiluu (lue: ylimääräinen neuvolakäynti), jos puhetta ei tule. Me emme ole asiasta olleet huolissamme, pojukin rupesi suoltamaan tekstiä isommissa määrin vasta kahden vuoden ja neljän kuukauden iässä. Mutta silti, onhan puhe päheetä!

Firman pikkujoulut - överiksi meni

Vietimme tänään tämänhetkisen työni pikkujouluja - siis firman pikkujouluja. Ohjelmassa oli nukketeatteria, ruokaympyrän halveksuntaa ravintolassa ja pientä makeaa. About sama kaava siis kuin monessa kahdeksasta neljään -työpaikassakin.

Kirjastolla järjestetään torstaisin satutuokio, jossa kirjaston tätit ja sedät lukevat satuja. Emme ole osallistuneet aikaisemmin, mutta tänään ohjelmassa oli satujen lisäksi nukketeatteria. Hyppäsimme siis aamulla jäätikköä uhmaten pyöräkärryyn ja pyörän satulaan suunnaten kirjastolle.

Poitsun kanssa olemme käyneet kerran aikaisemmin katsomassa nukketeatteria. Vaikka esitys oli karjalan kielellä, juniori oli ihan innoissaan. Tänään minun tarvitsi jännittää siis vain sitä, kuinka vajaan kahden vuoden ikäinen tyttö jaksaisi keskittyä.

Hyvin jaksoi! Ja hihkumisen sekä tirskahteluiden perusteella myös nuorempi uppoutui Myyrän jouluun täysillä kuin teinijonne Snapchattiin.

Olen jo kerran hehkuttanut kirjastoa tässä blogissa. Siitä huolimatta joudun käyttämään ylisanoja jälleen. On se mahtavaa, että kirjaston väki jaksaa järjestää tuollaista! Esityksestä puhutaan meillä pitkään!

Sitten menimme syömään Zeppelinin kiinalaiseen eli Lucky dragoniin. Kyseessä on tyypillinen kauppakeskuksen ravintola, mutta tällä kertaa kävi mäihä: buffetissa oli parasta kung pao kanaa, jota olen suomalaisesta ravintolasta saanut! Överiksi meni. Mutta kyllähän buffetissa aina on pätenyt vanha suomalainen kansanviisaus, että parempi överit kuin vajarit.

Överiksi se meni myös lapsilla. Varsinkin kevätkääryleet ja syntipallerot (friteeratut kananpalat) katosivat molemmilla niin nopeasti, että jouduin roikkumaan ruokahalun käsijarrussa välillä kaksinkäsin. Lapsille oli myös mieluinen yllätys, kun salaattipöydästä löytyi pieniä suolakurkkuja (niitä aikuisen pikkurillinkokoisia). Poika oli myös innoissaan, kun buffetiin kuului juomaksi soodavettä.

Vanhempi lapsi oli ruuan chilistä sen verran tohkeissaan, että julisti pöydässä isoon ääneen, että emme lähde koskaan kotiin! No, kyllä kuitenkin lähdimme, mutta haimme vielä jälkkäriksi vähän pähkinöitä ja jogurttihedelmiä.

Onnistuneet pikkujoulut kaikkinensa. Ja kuten aina juhlien jälkeen, niin olipa mahtava alkaa kotona nukkumaan täyden mahan vieressä!

ps. Poika on tällä hetkellä kiinnostunut arkeologiasta ja dinosauruksista. Jogurttihedelmää imeskellessään hän lohkaisikin: "Täältä sisältä kaivautui esiin seitsemän tuhatta vuotta sitten jogurttiin hautautunut hedelmä!"

Sympaattinen kirje pukille

Kirjoitettiin poitsin kanssa pukille - ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari ensimmäistä lausetta on "pienen johdattelun tulosta", mutta jahka kirje etenee ranskalaisiin viivoihin saakka, niin kirjoitin vain muistiin mitä poika toivoi. Myönnän olevani suorastaan ylpeä nelivuotiaastamme!

Joulupukille 7.12.2015

Hei Joulupukki!

Toivoisimme siskon ja isin kanssa, että pääsisit käymään meillä tänä jouluna. 

Haluaisin seuraavat lahjat:
- Kauko-ohjattava auto
- Sähköhammasharja 
- Syvänmeren sukellusalus -pikku-Legoja
- Pikkuhousuja minulle ja siskolle
- Siskolle koira, josta kuuluu koiran ääni, kun sisko tykkää hirveästi koirista.
- Äiti haluaisi uudet tyynyt isille ja äitille.
- Joulukuuseen kynttilät, sellaiset joita ei voi puhaltaa. (Isin huomio: sähkökynttilät siis).
- Joululyhtyjä, joissa on ovi.
- Vielä lisää junaradan osia, myös paljon pikkuosia.

Nyt on kyllä toivottu tarpeeksi Pukilta!

Hyvää joulua Joulupukki! Tule meille, kyllä kiitos!



Kirje toimitettiin illalla terdelle, josta tontut olivat yllättäen sen noutaneet yön aikana. 

Nyt jos ihmettelet, että miksi en laittanut kuvaa kirjeestä blogiin, niin kerronpa, että siihen oli tekninen syy. En kerta kaikkiaan löytänyt sellaista kuvankäsittelyohjelmaa, jolla olisin saanut käsialani jotenkikaan kohtuudella luettavaksi.

Lopuksi pieni kuuluminen eilisen aamupäivän reissulta kunnan rakentamaan energianpurkaamoon eli lähipuistoon. Vaimo on puhunut jo pitkään, että poika on iässä, jossa tykkää kovasti roolileikeistä. No, olen sen itsekin huomannut, mutta puistossa tuli kyllä varsin konkreettinen muistutus asiasta.

Poika kaivoi lumen alta pienen kuusen latvan pätkän. Siinä oli kymmenkunta lyhyttä oksaa. Sitten hän tuli ehdottamaan, että leikittäisiin jotakin. Ehdotin hieman kylmissäni hippaa. Heittoani seurasi seuraavanlainen monologi: "Ei leikitä hippaa. Leikitään hirviötä. Minä olen hirviö, kun pidän naamani edessä tätä oksaa. Sinä olen pelkääjä ja juokset minua karkuun. Kun minä saan sinut kiinni, niin minä syön sinut - leikisti."

Selvä - ilman muuta olemme hirviötä ja pelkääjää tylsän hipan sijaan!

Kolme pientä kuulumista

Kauppakeskus Zeppelin järjesti tänään näyttävän ilotulituksen. Syystäkin. Laajat parkkipaikat pullistelivat päivällä, kun ihmisillä oli kiire päästä sijoittamaan veronpalautuksensa kai lähinnä Aasian teollisuutta tukemaan.

Ilotulitus taisi olla ensimmäinen niin pojalle kuin tytölle. Koska satoi silkkaa vettä, katselimme shown autosta. Tyttö oli vähän ihmeissään, mutta poika innostui välähdyksistä, rätinästä ja jysähdyksistä oikein kunnolla. Vielä kotimatkallakin hän katseli ikkunoista ulos ja totesi aina välillä: "Tuolla taitaa näkyä vielä yksi raketti!"

Kotona sattui sitten surkuhupaisa tapaus. Olen kirjoittanutkin, että tyttö haluaisi tehdä lähes kaiken kuten veljensä. Monesti se on vanhemman rillien läpi katsoen etu. Flikka esimerkiksi saa jo housut jalkaansa ilman apua (niin halutessaan). Mutta usein yritys päättyy pettymysitkuun, kun taidot eivät vielä riitä.

Ilotulitusreissun jälkeen pettymysitkun aihe oli kuitenkin sellainen, että omaa nauruaan sai estää ihan tosissaan hörähtämästä ilmoille. Poika kurvasi heti eteisestä WC:hen sammuttamaan hiirien tulipaloa. Tyttö riisui housunsa ja seisoi toisessa WC:ssä hyvin tomerasti pöntön edessä. Kun yritimme vaimon kanssa vuorotellen nostaa häntä Idolle vaipan poistamisen jälkeen, niin eihän siitä mitään tullut. Tyttö halusi tehdä lirinsä seisaaltaan! Ei juuri auttanut selittää, että se ei oikein onnistu tytöillä. Itku päättyi vasta, kun huomion sai ohjattua täysin muualle vessahommista.

Meillä on viimeaikoina ollut yökylässä enemmän ja vähemmän flunssapöpöjä. Kolmas kuuluminen liittyykin kuumemittariin ollen luonteeltaan loppukevennysmäinen: Poika huomasi pöydällä pötköttävän kuumemittarin ja kysyi, että mikä tämä on. Kerroin, että se on mittari, jolla mitataan kuumetta. Poika painoi mittarin otsalleen ja kysyi ihan  vilpittömästi: "Ai, näinkö?" 

Viiden ällän vanhemmuutta

90-luvun loppupuolella olin siinä iässä, jolloin luulin, että lause "ei ylioppilaskirjoituksia, vaan elämää varten" on aforismi eikä vitsi. Samoihin aikoihin puhuttiin kovasti kuuden ällän ylioppilaista.

Viime aikoina olen huomannut elämänkoulussa, että kohtalaiseen vanhemmutteen riittää vähemmän - viisi ällää on tarpeeksi. Muksujen kanssa touhutessa nuo viisi ällää ovat imperatiivit: leiki, luo, liiku, lue ja lähentele. Tietenkin olettaen, että lasten perustarpeet kuten ravinto, lepo ja hygienia ovat kunnossa


Kuulostaa helpolta. Käytännössä kaikkien viiden mahduttaminen vaikkapa kahdeksaan tuntiin ei kuitenkaan ole helppoa. Edellämainittujen perustarpeiden tyydyttämiseen kun menee päivästä pienten kanssa aika monta tiimaa.

Onneksi tässä ei puhuta viiden ällän vanhemmasta, vaan viiden ällän vanhemmista. Vielä oikeampaa olisi puhua viiden ällän aikuisista. Lapselle riittänee, että joku tuttu aikuinen mahdollistaisi joka päivä nuo viisi asiaa.


Käytännössä esimerkiksi liikkeen ja leikin voi aina välillä yhdistää. Ulkona hippa taikka piilonen on sekä liikettä että leikkiä. Samoin lukemisen ja lähentelyn integrointi on helppoa, kun vääntää itsensä yhdessä leikki-ikäisen kanssa samaan sohvan nurkkaan.

Tällä viikolla olen tarkkaillut päiviämme kotona noiden viiden ällän kautta. Huomiot eivät ole yllättäviä. Liikkuminen on yksi hyvä motiivi ulosmenolle ja vaikeinta minulle on vastata luomisen tuskaan. Onneksi lapset luovat oman tanssinsa kerta toisensa jälkeen, kun CD-soittimeen kiepauttaa Joulupuu on rakennettu -levyn.

Erään päivän "luo" - lyhty Neppajymykerhon ohjeilla.

Siskonpelastusmitali

Olimme lähdössä ulos. Poika puki pitkälti itsenäisesti ja minä koitin pujotella tyttöä ulkovaatteisiin. Se on haastavaa, koska neiti haluaa pukea itse, mutta ei vielä osaa. Ja apu ei tietenkään kelpaa. Ne naiset, ne naiset...

Poika sai ensiksi päälleen koko sadehaarniskan ja päästin hänet pihalle säntäilemään. Kuten usein ennenkin, niin tässä vaiheessa apu alkoi kelvata tytsyllekin ja sain hänetkin ulkoilukondikseen ripeästi. Pukkasin hänetkin ulos ja jätin tapojeni mukaisesti ulko-oven asentoon, joka on tunnettu lähinnä syrjäseutujen lukioiden ovista sisäänpääsyn näkökulmasta - sepposen selälleen siis. Ruukaan tehdä noin, jotta näen, mitä pihalla tapahtuu, kun puen itseni ulos.

Olimme menossa puistoon ja tytön rattaat olivat takapihan kuistilla. Puettuani menin hakemaan rattaita ja juuri kun olin terdellä, niin poika alkoi huutaa kuin palosireeni. En saanut sanoista selvää, mutta ymmärsin onneksi äänestä, että jotain epätavallista oli tekeillä.

Spurttasin kämpän läpi etuovelle. Poju oli ovella vastassa huutaen, että sisko karkaa. Sitten tulikin kiire. Tyttö oli kerennyt juosta parkkipaikan nurkalle, kun sain venytettyä käteni hänen huppuunsa. Pienet torumiset tytölle ja valtavat kiitokset pojalle (joka kuulemma oli ensin koittanut pysäyttää tytön hupusta vetämällä, mutta epäonnistunut).

Huh, huh!

Illalla vaimon kotiuduttua tilanne tietenkin kerrattiin. Hän hoksasi ehdottaa, että poitsille pitäisi askarrella mitali hienosta toiminnasta. No, poika otti ajatuksen omakseen ja pyöräytti mitalin ennen kuin vanhemmista kumpikaan ehti tarttua ideaan sen enempää!

"Siskonpelastusmitali", kuten poika askartelunsa nimesi. Huomaa siskon kasvot mitalin keskellä.

Illalla kysyin pojalta, että mikä oli parasta päivässä. "Se, kun pelastin siskon!". Toiseksi parasta oli kuulemma serkkujen vierailu. Ehkä tuo nelivuotias sittenkin välittää sisarestaan, vaikka pääasiallinen hellittelymuoto tällä hetkellä onkin luuvitosella möykyttäminen.

Päivä paloasemalla

Vuosi sitten osallistuimme paloturvallisuusviikon megahitiksi nousseeseen Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Vauva taisi nukkua suurimman ajan kekkereistä, mutta esikoinen halusi tietää jokaisen paloauton tarvikkeen nimen, merkityksen ja vielä uudelleen nimen. Ja toki samat tiedot paloauton ohjaamon napeista ja namiskoista. Ja kaikesta muusta esillä olleesta.

Taisi käydä niin, että paloaseman pihalla perheen molemmat miehet itkivät. Poika siksi, että tapahtumasta piti lähteä pois ja isä siksi, että päivän aikana satanut loskapaska muistutti turhan konkreettisesti talven läheisyydestä.

Ei ihme, että poika on vuoden ajan kysynyt varsin säännöllisesti että milloin on taas Päivä paloasemalla.

Tänään he vihdoin saivat toisensa: poikamme ja Päivä paloasemalla 2015! Innostus ei enää ollut aivan viime vuoden tasoa, mutta ei seniorijuniori juurikaan innostuneempi voisi olla kuin päästessään kokeilemaan sankoruiskun paineella esineiden kaatamista. Myös paloautoon piti päästä niin vänkärin kuin kuskinkin paikalle. Ja kyllä auton työkalut edelleen aiheuttivat mikä tuo on -kysymyksiä.

Tyttökään ei enää nukkunut, vaan touhotti paikasta toiseen veljensä perässä. Ja välillä veljensä edelläkin. Erityisen mieluisaksi osoittautui ambulanssi-Mersun kuljettajan paikka, jossa sai laittaa hälytysvilkutkin päälle. Itku karkasi ilmoille, kun hyvin lämmitetty etupenkki piti luovuttaa seuraavalle nassikalle.

Tänne päin iskä, täällä on toinenkin pii-paa-auto!

SPEK on onnistunut tapahtuman luomisessa äärettömän hyvin. Oikeastihan se ei liene kuin murto-osaltaan tarkoitettu lapsille. Ainakaan 1- ja 4-vuotiaille. Mutta kun heille kerrotaan palovaroittimista, keittiön vaaranpaikoista ja niin edelleen, niin kappas, samalla tulee valistettua vanhemmatkin. Kotiin ajellessamme olimmekin vaimon kanssa yhtämieltä, että tarvitsemme nestesammuttimen ja yhden palovaroittimen lisää (vaikka lakisääteinen määrä toki kotoa jo löytyykin).

Lasten kautta tehdään siis tärkeää valistustyötä - kun skidit viihtyvät, niin vanhemmatkin viihtyvät. En toki voi kiistää, etteikö pelastuskalusto kiinnostaisi itseänikin. Oli myös mielenkiintoista vaihtaa muutama sana ammattilaisten kanssa niin vihreän aallon tilaamisesta kuin paloauton pumpun maksimituotostakin (2400 litraa minuutissa!).

Lopuksi lapsille iskettiin vielä käteen askarreltavaa kotiin. Ja vanhemmille vaivihkaa pari esitettä. Toimiva konsepti tämäkin. Kotona tuli kerrattua hätänumeroa ja tulipalosta poistumista. Niin ja puhuttua vielä uudelleen siitä nestesammuttimesta.

Lisää tällaista, kiitos!

ps. Viime yönä satoi yli 10 cm lunta. Isä itki jälleen paloaseman pihalla, kun lumi työntyi kenkiin.

Marraskuisen arjen kuulumisia

Viikko sitten kaikki syksyn räntä tuntui satavan yhden päivän aikana koti-isän kauluksesta suoraan paljaaseen selkään. Kelkka osui jo aamusta kiveen ja kun osaaminen ei riittänyt korjausliikkeeseen, niin koko päivä kuljettiin väärään suuntaan.

Kivi oli pojan järkähtämätön päätös olla lähtemättä kerhoon. En pakottanut, mutta väsyneensä suivaannuin pahoin, koska aamupäivän suunnitelmat menivät uusiksi. Ja kun alla oli huono yö, en yksinkertaisesti osannut tehdä uutta suunnitelmaa ja muuttaa päivän suuntaa. Koko päivä mentiin tekemisten suhteen mitäs sitä nyt sitten -periaatteella ja senhän tietää, että lapset kävivät ylikierroksilla ja hakivat huomiota, kun järkevää tekemistä ei ollut kunnolla tarjolla.

Se oli tähänastisen koti-isäuran huonoin päivä.

Onneksi sen jälkeen elämä on jälleen nostanut huuliaan ylöspäin. Poikakin lähti perjantaina mielellään kerhoon. Mukavuutta on tipahdellut jopa taivaalta, kun ensimmäisistä räntähiutaleista on päässyt pyörittelemään lehti-lumipalloja.

Ensilumi satoi 12. marraskuuta. Pari päivää myöhemmin piti aamulla pihalle katsoessa hieraista silmiä, että villisikakos siellä röhnöttää. Mutta varsin neulaspitoisen lumiukon raatohan se.

Hieman ihmetyttää, kuinka juuri neljä täyttänyt naskali jaksaa pyörittää tuonkokoista palloa.

Tänään testasimme kahta uutta asiaa. Aamupäivästä kävimme Ouluhallissa Perhekuperkeikassa, mikä on puolitoistatuntinen vapaamuotoinen liikuntahetki. Hallissa oli tarjolla muunmuassa palloja, mailoja, erilaisia polkemalla kulkevia kulkupelejä, pomppulinna, sylintäyteisiä rakennuspalikoita ja pitkä ryömintätunneli. Lisäksi telinevoimistelualueella oli "rata", joka kuitenkin tarkoitti aika pitkälti varsin vapaata telmimistä alueella. Superlonikuutioilla täytetty monttu oli erityisesti nuoremman mieleen, joka nauroi ääneen kun sai kaatuilla altaan reunalta palojen sekaan. Mukavaa oli ja arvostan, että kaupunki tuollaisen viikottain järjestää!

Toisessa uudenkokeilussa rynnin vaihteeksi epämukavuusalueelle kuin ärsytetty härkä Pamplonan kaduille. Kokeilimme Pikku-Kakkosen Neppa-Jymykerhon askarteluvinkkiä. Lapset tykkäsivät ja itse totesin, että askartelen ihan yhtä hyvin kuin ala-asteella. Ja inhoan liimaamista yhtä paljon kuin ala-asteella.

Oikealla pojun luomuleppäkerttu, vasemmalla tytön ja minun pyöräilyhenkinen mutanttileppis.

Sekin on mahtava juttu, että nuorempi tuntuu osuvan päivittäin wc:n valkoiseen veljeen useampia kertoja. Se tosin edellyttää, että laatoitetussa huoneessa viihdytään (lukien, laulaen, jopa leikkien) jokaisen ruokailun jälkeen 10-20 minuuttia. Jospa tämä kuitenkin olisi yksi niistä asioista, joissa panostaminen nyt helpottaa elämää hetken kuluttua.

Tätä se nyt on. Ja kyllä - kuvan yläreunassa on kahvikuppi. Ainoa paikka, jossa isä saa arkipäivänä juoda aamutsufeensa yhdeltä istumalta.

Yksisarvisesta juomista eli lasten suusta vol 4.

• Huokailin pojalle kauppareissulta palaillessa, että tälle päivälle on vielä ainakin sata asiaa tehtävänä. Poika lohdutti: "Yksi asia kerrallaan, isi!"
• Ruokana pojan lempparia eli tortilloja. Keskustelu sapuskoinnin loppupuolella:

Minä: "Oliko hyvää?"
Poika: "Ei!"
Minä: "Tortilloja ei varmaan sitten kannata enää laittaa ruuaksi."
Poika: "Pitää tehdä vastakin!"
Minä: "Juuri sanoit, ettei ollut hyvää."
Poika: "Se on vain sellainen sanonta!"

• Poika tutkii yövaippaa: "Täällähän on lämmin, keltainen pissa."
• Etsin ja etsin yhtä erikois-Legoa, mutta en löydä sitä. Tuskastun. Poika auttaa: "Etsi vain, kyllä se sieltä löytyy!"
• Poju juo "teetä" Muumi-mukista. Kehumme vaimon kanssa, että häneltä sujuu jo hyvin tavallisen mukin käyttäminen. Poika kommentoi: "Kyllä minä osaan jo juoda yksisarvisesta mukista!"
• Poju katselee papan verstasta todeten: "Sinulla taitaa olla melkoisesti korjattavaa, kun sinulla on näin paljon työkaluja."
• Vaimo juttelee pojan kanssa menneestä kesästä. Poika miettii, että lämmintä oli aika vähän. Tulee puhetta, että ensi kesänä voisi ehkä matkustaa johonkin, missä on varmasti lämmintä. Poika on heti mukana: "Joo mennään sinne asti, missä tomaatit ehtivät kypsäksi!"
• Poika on keksinyt hyvän nimen leipäjuustolle. Hän sanoo sitä vinkujuustoksi.
• Syödään pizzaa. Seurueessa yhdellä on tulinen jalapeno-pizza, jota poika haluaa ehdottomasti maistaa. Ok, jalapenot pois ja maistelemaan. Menee hyvin, mutta yhtäkkiä huomataan, että taisi olla kuitenkin liian tulista. Poika selittää syötyään kohtaa, josta jalapeno on poistettu: "Jalapenon kuva oli liian tulinen!"  
• Poika selailee postissa tullutta lelukuvastoa todeten: "Löydän varmasti jonkin, jota haluan niin paljon, että meidän pitää lähteä heti kauppaan!" 
• Yöllä on satanut sen verran räntää, että nurmikko on valkoinen. Poika katsoo ikkunasta ulos: "Tätä päivää minä olen odottanut kauan!"

Tee-se-itse valomiekka

Se oli ihan tavallinen alkusyksyinen ilta. Sammutin nappuloita ja kuormitin puhelimen nettiyhteyttä http-protokollalla. Jossain blogissa mainittiin lyhyesti valomiekkojen kyhääminen sähkömiehenputkesta ja taskulampusta. Tuollainen vihjaisuhan on vähän kuin sanoisi yllytyshullulle, että "tietenkään jos et uskalla". Kytemään jäi. Kokeilla piti.

Kerrankin DIY-homma onnistui yli odotusten! Meillä ei ole tutustuttu mitenkään Star Warsiin, mutta kumpikin tenava on kuplinut valomiekkojen aiheuttamaa iloa ihan huolella. Hauska oli myös kuulla läheiseltä kevyen liikenteen väylältä huudahdus "Hei, valimiekkoja!", kun otimme ensimmäisenä iltana kapineista kuvia.

Jediritareiden iltamatsi.

Näin sen tein. Näin sen teet:

Tarvikkeet:

• Pätkä sähkärinputkea.
• Pyöreä taskulamppu, jonka ulkohalkaisija on hieman suurempi kuin putken sisähalkaisija. Fikkarin virtakatkaisijan soisi olevan sen perässä. Itselläni oli 25 mm putkea, joten hommasin Biltemasta LED-lampun, jonka halkaisija oli 32 mm (aavistuksen turhan paksu). Tuossa katkaisija on perässä ja plussana lampussa on lenkki, josta miekan saa roikkumaan naulakkoon, kun sitä ei käytetä.
• Puolen litran keltainen ED-energiajuomapullo (tai mikä tahansa limsapullon kierrekorkki).
• Roudarinteippiä.
• Jotain grippiä (esim. sählymailaan tarkoitettua tai pyörän tankoteippiä). 
• Pieni pala alumiinifoliota (juu, just sitä keittiöstä löytyvää mallia).
• (Kutistesukkaa/sähkärinteippiä/kuumaliimaa).

Työkalut:

• Rautasaha tai muu sähkärinputken katkaisuun soveltuva saha.
• Hiomapaperia sahaustörsteiden siistimiseen.

Ja näin se menee:

1. Katkaise putkesta miekanmittainen pätkä.
2. Katkaise pätkän toisesta päästä erilleen kahva ja halkaise se.
3. Ujuta halkaistuun kahvaan taskulamppu niin, että kytkin on hyvin käytettävissä.
4. Liitä kahva "terään" ujuttamalla putkia muutama sentti sisäkkäin.
5. Kierrä kahvan ympärille roudaria niin, että "terä" ja taskulamppu kiinnittyvät kahvaan.
6. Juo ED. Huomaa tyylikäs kokomusta korkki.
7. Tumppaa limsapullon korkin sisään pala foliota ja kiinnitä korkki miekan kärkeen roudarin teipillä, sähköteipillä, kutistesukalla tai vaikka kuumaliimalla.
8. Viimeistele kahva kiertämällä ympärille grippiä.

Korkin voi jättää pois, jolloin kärjestä näkyy hienosti ja reilusti valoa. Meillä nassikat kuitenkin osoittelevat toisiaan silmiin, joten korkki on tarpeellinen. Se toki tekee putken päästä myös vähemmän kitalakeen vammoja aiheuttavan, jos (täysin hypoteettinen tilanne) miekan pää sattuu olemaan suussa lapsen kaatuessa.

Ja kun kuitenkin mietit, niin kerronpa, että putki yhteen miekkaan noin euron ja fikkari 6 euroa. Grippinä käytin vanhoja tankoteippejä harrastusvälineestä, joten jediritarimme aseistettiin noin seitsemällä eurolla per nassu.

Miksi niin harva on koti-isä?

Koti-isäksi jäädessäni blogasin näin: "Jään siis hoitovapaalle, joka mielletään edelleen naisten jutuksi. Tai mielletään ja mielletään. Isyydestä puhutaan kyllä paljon, mutta käytäntö kertoo toista. Helsingin sanomien mukaan kotihoidontuen saajista vain kuusi sadasta on miehiä."

Teema nousi Ilta-Sanomat -hässäkän myötä esiin ja päätin tehdä poikkeuksen eli vaivata päätäni ja blogin lukijoita yhteiskunnallisella kysymyksellä. Siispä suoraan ytimeen kuin Pendolino Helsingissä: "Miksi niin harva mies alkaa koti-isäksi?"

Aloitetaan perusteista. Miksi pitäisi?

Vastaus on helppo, vaikkakin kolmeosainen.

Lapset lienevät jokaisella tärkeimpien ihmissuhteiden top-3:ssa. Paras lääke ihmissuhteiden hoitamiseen yleisemminkin on ajan käyttäminen niihin. Toisekseen lasten hoitaminen kotona on palkitseva, varsin vapaa, mielenkiintoinen ja maailmankuvaa avartava duuni. Mahdollisuus.

Kolmas syy on periaatteellinen. Tämä on tärkeä tasa-arvokysymys. Lapsilla pitäisi olla tasa-arvoinen oikeus vanhempiinsa, isällä tasa-arvoinen oikeus lapsiinsa ja naisella tasa-arvoinen oikeus uraan ja työhön.

Homma rakentuu tietysti historialliselle kivijalalle - "se on naisten hommaa se lasten hoito". Mutta monen muunkin yhteiskunnallisen vinouman perustus on saatu oikaistua vuosien saatossa. Miksei tätä?

Osasyy on se, millaisia kokemuksia miehille kertyy lasten hoitamisesta. Kun tuore perillinen on juuri puskettu päivänvaloon, toimintamoodeja on vain kolme: syö, kakkaa ja nukkuu. Tässä vaiheessa naisen on usein luontevampaa ja helpompaa kantaa päävastuu hoitamisesta. Kääntöpuolena on se, että isän ja lapsen välille ei synny siteitä samalla tavalla kuin äidin ja napanuoran tyngästään irti pyristelevän naperon välille.

Vähän myöhemmässä vaiheessa miehen kokemukset lapsen hoidosta kertyvät valitettavan usein hetkiltä, jolloin lapsi ei ole parhaimmillaan. Tympeän työpäivän jälkeen iltaväsyneen kakaran huomiokipuilu ei ehkä tunnu siltä maailman suurimmalta onnelta. Ei myöskään sairaan lapsen kotona hoitaminen.

Toinen selitys löytyy siitä, että lähtökohtaisesti liian moni mies viettää lasten kanssa lomaa. Arki ja se, että lasten kanssa pärjäisi myös ilman perheen toista päätä, jää näkemättä. Tähän liittyy myös se, että lasten kotona hoitaminen pitäisi nähdä työnä. Kuulostaa tylyltä, mutta niin se vain on. Duuni on hyvä. Mutta silti turha sanoa, etteikö lasten hoitaminen kävisi työstä. Ja siksi siihen pitäisi suhtautua useammin kuin työhön eikä niin kuin lomaan. Pitää suunnitella, pyytää apua, verkostoitua ja sietää pettymyksiä. Bonukset maksetaan toivottavasti, kun lapsi on murrosiässä.

Yhteiskunnan asenne on paikoitellen vinksallaan kuin lumiukko toukokuussa. Pojan äityisneuvola-aikana neukkulassa oli Otetaan isätkin huomioon -teema. Käytännössä se tarkoitti kyselyä siitä, kuinka paljon päihteitä isä käyttää. Fail! Tuon sijaan (tai lisäksi) olisi voinut vaikka vinkata, mitä isä voi tehdä vastasyntyneen kanssa. Siis muutakin kuin etsiä pakaroita sinapin seasta.

Aika usein puhutaan myös edelleen äidin vapaista, kun puhutaan äityisrahasta, vanhempainrahasta ja kotihoidontuesta. Väitän, että läheskään kaikki isät eivät edes tiedä oikeudestaan pitää vanhempain- tai hoitovapaata!

Osoitan syyttävällä sormella myös naisiin. Mutulla sanoisin, että liian usein tyydytään siihen olettamukseen, että nainen hoitaa lapsia kotona. Välttämättä ei edes keskustella vaihtoehdoista. Itse olen kokenut tärkeäksi myös sen, että vaimo on antanut minun hoitaa lapsia omalla tyylilläni. Tyyleissä on paikoitellen isojakin eroja, mutta lapset ovat minunkin tyylini jälkeen elossa. Ja vaikuttavat itse asiassa silloin tällöin ihan tyytyväisiltäkin.

Viime kädessä kysymys on tietenkin siitä, että tahtooko isä? Uran, rahan tai yleisen tavan taakse on helppo kätkeytyä, jos aitoa tahtoa ei ole. Tahdon heräämisessä taas kaikella edellämainitulla voi olla oikeaan suuntaan vivuttava vaikutus.

Ps. Kirjoitan blogia ennen kaikkea perheelleni ja itselleni muistoksi. Toivonkin lapseni, että kun luet tätä 2030-luvulla, joudut ihmettelemään, että miksi tällainen postaus ylipäätään blogissa on :)

Isänpäivän askeleet

Pojun palttiarallaa viimeinen ääneenlausuttu miete eilen illalla: "Iskä, sun pitää nukkua huomenna pitkään. Meidän pitää leipoa!"

Tänään oli siis se päivä, kun isä saa olla keskiössä, vaikka eihän ole isää ilman naista ja lapsia. Aivan leipomusten päättymiseen saakka en "nukkunut", mutta laulu, paketti ja kortit toimitettiin vuoteeseen:

Tyttö on iässä, jossa haluaa tehdä tismalleen samat hommat kuin poikakin. Ei siis ihme, että kortteja oli kaksi :)

Paketista kääriytyi muun muassa coolein T-paita ikinä!

Aamupäivän isänpäiväseremonioiden, papoille soittamisen ja päivälatauksen jälkeen saimme kylään tuttavapariskunnan. Alunperin tarkoitus oli mennä pizzeriaan "treffeille" poikamme ehdotuksesta, mutta heidän ajatuksestaan tapasimme meillä. Se oli hyvä veto. Ravintolakäynnit nassikoiden kanssa kun  tahtovat muuttua kiemurteluksi ruokahalun talttumisen jälkeen. Ja pizzaakin saatiin, kun vieraat tulivat känkkylän kautta.

Erilaisen tästä isänpäivästä teki perheemme "15 sekuntia julkisuudessa", kun Ilta-Sanomat julkaisi meistä jutun isänpäiväliitteessä. Sen verran harvinaista tuollainen on, että lehti piti käydä eilen ostamassa jo ennen aamupalaa! On myös ollut mielenkiintoista seurata sekä tuttujen kommentteja että lehden/nettijutun vaikutusta tämän blogin kävijämäärään.

Aluksi emmimme, että lähteäkö mukaan juttuun vai ei. Päädyimme kuitenkin nopeasti johtopäätökseen, että parempi katua tehtyjä kuin tekemättömiä asioita.

Itse jutunteko oli vähän huvittava aikataulultaan. Palasin keskiviikkona kolmen vuorokauden Etelä-Suomen humputtelureissulta (kavereiden tapaamista, uusi Bondin James, Prodigyn keikka, pyöräliikkeessä pojoilua ja Suomen valokuvataiteen museon Pimiö-näyttely). Toimittaja ja kuvaaja pimputtivat ovikelloa varttitunti kotiinsaapumisen jälkeen.

Mielenkiintoinen kokemus kaikenkaikkiaan tuo lehtihomma.

Isänpäivän iltaan mahtui vielä yksi sykähdyttävä hetki. Tyttö oli ollut sängyssään jo jonkin aikaa hiljaa, kun läksin lähi-Siwaan ostamaan, yllätys - yllätys, Ilta-Sanomia (mummulle). Sanoin ulko-ovelta hei pojalle ja vaimolle, niin niinpähän kuului lasten huoneestakin "hee, hei"!

Perheemme isänpäivätraditio: vaimon (ja lasten) leipoma juustokakku.

Käännä tappio voitoksi eli banaanilättyjä tekemään

Miten kääntää tappio voitoksi? One-liner vastaus olisi varmaankin pelata lisää tai kasvattaa riskiä. Jos tappio on kuitenkin se, että hedelmäkoriin unohtuneet banaanit ovat tummuneet bioroskiskuntoon, ei peliä ole vielä käyty edes loppuun saakka.

Banaanilettujen reseptejä tulee netissä vastaan kuin kuntosaliharrastajia tammikuun ensimmäisellä viikolla, joten idea saattaa olla tuttu. Ohje on kuitenkin lapsiperheelle niin mainio, että päätin jakaa sen. Tässäkin minua miellyttää ohjeen helppous ja toimivuus.

Nämä katoavat ainakin meillä erittäin nopeasti lautasilta. Joko sellaisenaan tai pakastettujen marjojen kera. Rasvaahan näiden paistamiseen tarvitsee, mutta muutoin sisältö lienee myös neukkutätejä tahi terveyspoliiseita tyydyttävää.

Näin se menee: 

• Vatkaa kolme munaa sekaisin.
• Päräytä sekaan sauvasekoittimella kaksi banaania. 
• Lisää ruokalusikallinen venhäjauhoja ja loraus öljyä (ja aavistuksen verran leivinjauhetta). 
• Päräytä vielä kerran lyhyesti sauvasekoittimella. 
• Paista pannulla.

Annoksesta riittää välipalaksi kahdelle-kolmelle.

Jos haluaa varioida, niin kaakaojauhe tai sitruunamehu toimivat kuin ysäri Matti Airaksiselle. 

Nelivuotiaan merirosvobileet

Miten voi nukahtaa, jos noin kolmen minuutin välein nostaa päänsä tyynystään kommentoidakseen muun muassa näin:
"Kakkuun pitää olla kynttilöitä - yhtä monta kuin täytän vuosia."
"Onhan meillä ilmapalloja?"
"Huomenna saatte antaa minulle syntymäpäivälahjan!"
"Muistattehan laulaa minulle?"
"Minulla on huomenna kova päivä!"

Lauseet päästettiin lastenhuoneen ilmaan perjantai-iltana, kun seuraavana päivänä oli tiedossa nelivuotissynttäreiden ensimmäinen päivä.

Poju halusi merirosvosynttärit, pelottavat merirosvosynttärit. Ei siis ihme, että hän suunnitteli illalla myös seuraavaa: "Kun vieraat tulevat, menen sohvan taakse piiloon ja hyppään sieltä esiin huutaen KRÄÄ!"

Jossain vaiheessa Nukku-Matti sai lapioitua niin paljon unihiekkaa pojan sänkyyn, että ankkuroituminen uneen onnistui. Seuraavana aamuna kuudelta huolestunut äänensävy oli muuttunut kiinnostuneeksi: "Missä minun lahjani on?"

Piraatti ja hänen nuorempi kollegansa valmiina vieraiden tuloon.

Viime viikonlopuna harjoitusohjelmassa oli siis pojan syntymäpäivien juhlinta.  Lauantaina talon äänimaailmasta vastasivat pari kaveripariskuntaa ja siskot lapsineen, sunnuntaina isovanhemmat loihtivat esiin  jossain määrin rauhallisempaa soundia. Vähän kuin olisi vaihtanut dubstepin Suomi-iskelmään.

Omasta mielestäni ehkä ikimuistoisin hetki vanhemman kannalta oli, kun poika oli puhaltanut kynttilät kakustaan ja pääsi aloittamaan herkuttelun. Junnu kääri hihat ylös ja jähmettyi hetkeksi paikalleen silmät palaen, kädet ilmassa kuin tuulettaen. Hän on saanut makeaa varsin hillitysti ja voi vain kuvitella, miltä tuntui päästä maistamaan kaikkia pöydän herkkuja - tällä kertaa rajoituksetta.

Ihan hyvä, että isovanhemmat kävivät vasta sunnuntaina. Lauantain jälkeen vaivasi juhlista tuttu tunne: juuri kenenkään kanssa en ehtinyt juurikaan jutella...

Kekkerit menivät tarjoilun ja koristeluiden puolesta pitkälti vaimon ja hänen nuorempien siskojensa piikkiin. Me teimme tytön kanssa vain broileripiirakan, kun poika oli kerhossa. Ja koska teemana oli merirosvous, niin tuunasimme piirakan teemaan sopivaksi anastamalla tuotoksesta palaset ennen tarjoilua.

Kolmivuotiaan näkemys merirosvolipusta.

Nuoremman lapsen kummisedän näkemys merirosvolipusta.

Hyvä päivä!

Päteneekö vanha sanonta ilon kaksinkertaistumisesta jaettassa jakamiseen sosiaalisessa mediassa? Henkilökohtaisesti nyt on hyvä hetki kokeilla, sillä tämä päivä meni niin sanotusti putkeen.

Askelmerkit oli nähtävillä jo aamupuurolla. Kumpikin lapioi mukisematta nassuunsa sähkömagneettisen säteilyn kypsentämän hiutaleiden, maidon ja suolan muodostaman massan ja viilentämiseen käytetyt marjat. Myös syönnin jälkeiset yhteisleikit pikku-Legoilla onnistuivat ilman suurempia aikalisien viheltämisiä.

Käymättä läpi koko päivää, nostan esiin kaksi päivän "häränsilmää".

Ensimmäinen ajoittui lounaaseen, joka onnistui ilman kalabaliikkia, vaikka meillä kaikilla kolmella oli eri ruoka (kyllä, eiliseltä testamentattuja). Sen jälkeen nuorempi väänsi posliinin täyteen, mitä seurasi kummankin rauhoittuminen päiväunille ilman kitkaa. Nuotinvieritin pari biisiä ja siirryin tapani mukaan imuroimaan kivet käytävästä ja ruuat pöydän alta. Operaation jälkeen vilkaisu lasten huoneeseen paljasti, että kumpikin oli siirtynyt unihiekoittajan maille! Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa oli himpun verran voittajafiilis.

Ennen iltatohinoita kirjoitin parille kaverille WhatsAppissa: "Voi kun se olisi tuo elämysten tarjoaminen lapsille yhtä helppoa vielä muutaman vuoden päästäkin."

Olimme nimittäin hetkeä ennen palanneet vanhemman lapsen kanssa "täysikuun katselureissulta". Ajoimme pojan kanssa "valolenkin" pururataa vajaan parin kilometrin päähän kylän korkeimmalle kukkulalle ja tutkimme mäeltä, miten läheltä ja kaukaa näkyi tuttuja valoja. Miten pieni voi olla niin innoissaan a)pyöräilystä, b)pyörän valosta, c)kukkulasta, d)kuusta, e)horisontissa näkyvistä valoista?

Poju tuumasi vielä nukkumaanmennessään, että "kiitos kuin veit minut katsomaan kuuta sinne mäelle!"

Päivän teemaan sopi hyvin myös hienoin auto, jonka seniorijuniori on tähän mennessä legoillut täysin itsenäisesti omalla mielikuvituksellaan. Huomaa sivupeilit, takakontti, mittaristo, konepelti ja kaksiosainen tankkausreikä, koska "tässä käytetään sekä bensaa että dieseliä!"

Koitelin kosket ja muita syyslomatohinoita

Vaimo lähti aamulla töihin. Ilmeisen varma merkki siitä, että syyslomalle kävi kuin yleensä palkalle - oli ja meni. On siis oikea hetki muistella mitä viikkoon mahtui.

Nostin Koitelin otsikkoon alueen hienouden takia. Ouluseudulla asuvat tietävät paikan, mutta silti tekee mieli hehkuttaa: vaikka Koitelissa on tullut käytyä muutaman kerran aikaisemminkin, niin kyllä koskiluonto on edelleen komeaa katseltavaa! Lapsiperheen mieleen on myös se, että alue on "vahvasti rakennettu" eli saariin menee lähestulkoon panssaroidut sillat, makkaran tiristäminen onnistuu turvallisilla nuotiopaikoilla ja pitkospuut ovat kunnossa.

Jos tässä maisemassa ei suomalaisen syyslomanviettäjän mieli rauhoitu, niin vika ei ole maisemassa.

Koitelin nettisivujen mukaan alueella vierailee vuodessa yli 40 000 ihmistä. Infran on syytä olla kunnossa ja kyllä se märkiä nuotiopuita lukuunottamatta olikin.

Kävimme Koitelissa vanhemman lapsemme kummin kanssa, joka oli meillä yökylässä kolme yötä. Oli kyllä mukavaa. Ja täytyy sanoa, että poika sai varmastikin parhaan syntymäpäivälahjansa jo etukäteen, kun sai touhuta kumminsa kanssa monena päivänä.

Seniorijuniori näyttää tykkäävän sitä enemmän kumminsa seurasta, mitä vanhemmaksi ehtii. Ei siis ihme, että poika totesi kummia junalle saattaessamme heti junan liikahdettua: "Minun tuli jo ikävä!"

Keskellä viikkoa meillä pyörähti myös nuoremman kummi vuorokauden verran. Kokonaisuudesta pääsi kehkeytymään sellainen tilanne, että vaimo, lapset ja kummit suuntasivat HopLopiin! Melkoisen ainutkertaista, kun kolmella aikuisella oli mahdollisuus mennä juoksemaan kahden lapsen perässä ja silti yksi täysi-ikäinen sai jäädä laittamaan ruokaa valmiiksi odottamaan!

Syysloman kauaskantoisimmat hetket koettiin kuitenkin luultavasti WC:ssä. Nuorempi pääsi selvästikin pönttöilystä jyvälle. Koko perhe on iloinnut siis pienestä lirinästä ja muutamasta molskahduksesta kuin opiskelijat wapun lähestymisestä. Oli mukava huomata, että isompikin tenava osasi aidosti iloita pikkusiskonsa onnistumisista!

Kuvasuunnistusta lasten kera

Vaimoni sai kesällä mummilakäynnin aikana huimaavan hyvän idean. Hän poseerautti pientä pehmopingviiniä pihan eri paikoissa. Sen jälkeen hän näytti kuva kerrallaan otoksia seniorijuniorille ja pyysi etsimään paikan. Seurasi riemua, juoksua ja kasvavien aivonystyröiden hieromista.

Siitä alkoi kuvarastileikki, jota meillä on nyt kokeiltu useamman kerran. Pingun piilotus -nimellä kulkeva touhu tuntuu toimivan aina ja yllättäen jopa ekaluokkalaisille vieraillekin.

Vaikeustasoa on helppo säätää, kun vihjeet ovat puhelimessa. Kuvat pitää ottaa niin, että mukaan tulee tarpeeksi paljon miljöötä, mutta ne kannattaa näyttää aluksi zoomattuna. Jos leikkijöillä ei tunnu välähtävän, voi kuvaa zoomata ulos lisävihjeiden tarjoamiseksi.

Meillä leikki on päättynyt niin, että viimeisessä kuvassa Pingu vilkuttelee pakastimen lähettyvillä. Ja pakastimessa lapsille puolestaan on vilkuttanut pingviinijäätelö. Saapa nähdä missä vaiheessa skidit juoksevat ensimmäisen kuvan nähtyään tonkimaan pakastinta!

Blogauksen alussa muutama vinkkikuva tämän päivän etsinnöistä.

Harvinaista herkkua!

Syysloman varsinainen peliaika (lämmittelystä tässä blogauksessa) alkoi osaltamme kilometreillä mummulaan. Mummu ja pappa olivat luvanneet vaimolleni ja minulle lapsiperheen kaviaaria eli kahdenkeskistä aikaa.

Suhautin lasten kanssa mummulaan jo perjantaina vaimon vielä raataessa palkkansa eteen ja lauantaina nostin kytkintä heti aamukahvin kätkeydyttyä ruokatorveen. Kotona tartuin jonkin aikaa nurkassa kyyhöttänyttä pyörää sarvista ja ilmasin elämäni ensimmäistä kertaa maastopyörän jarrut. Tai siis manasin ja ilmasin, mutta joka tapauksessa lopputulos oli onnistunut. Lauantai sisälsi niin minulla kuin vaimollakin monta muutakin sellaista pienempää ja isompaa hommaa, joihin ei ole viitsinyt ryhtyä pikkuapulaisten kanssa.

Illalla pääsimme myös käymään vaimon kanssa yhdessä lenkillä, kun pimeä jo hivutti itseään taivaalle. Kuulostanee monen korvaan arkiselta, mutta meille tuo on ikävän harvinaista luksusta!

Sunnuntaina naatittiin rauhasta. Totesimme, että meille sopisi maakuntalehden tilauksesta viikonlopputilauksen sijasta Kun lapset eivät ole kotona -tilaus. Kumpikin taisi selailla Kalevaa aamupalapöydässä tunteroisen.

Päivä huipentui Oulussa ajettujen cyclocrossin SM-kisojen seuraamiseen ja muiden tekemän ruuan syömiseen kaveripariskunnan kanssa. Tarkoitus oli mennä hakemaan muksut vasta seuraavana päivänä. Seniorijuniorin vanhempiensa ikävöinti oli alkanut kuitenkin muistuttaa Itä-Berliinin kivitaloa niin ankeudeltaan kuin kooltaankin, ajoimme hakemaan nassikat kotiin.

Cyclocross on yleisöystävällinen ja näyttävännäköinen pyöräilylaji.

Ps. Mummulassa oli tarjolla myös toisenlaista harvinaista herkkua. Vanhempani olivat ostaneet minulle Lego-paloauton oletettavasti joululahjaksi, mutta pukki oli ilmeisesti vedonnut ikäänsä ja dementiaansa toimituksen osalta. Melkoinen löytö siis: avaamaton Lego-paketti vuodelta 1987! En osaa sanoa oliko innostuneempi poika vai minä, mutta maltoin kuitenkin jättää kokoamisen nuoremman polven tehtäväksi.

Onneksi on kirjasto

Jonkin aikaa sitten seniorijunioria vaivasivat pohdinnat siitä, mitä on ihon alla. Emme onneksi sännänneet internettiin, vaan vaimo totesi, että katsotaanpa seuraavalla kauppareissulla mitä kirjastosta löytyisi aiheeseen.

Kirjaston puolituttu täti kantoi asiaa kysyttäessä nipun kirjoja tiskille. Plarasin nopeasti muutaman läpi koettaen arvioida, missä tiedon määrä olisi suhteessa sopiva vastaanottajan lähtötasoon. Otimme lopulta mukaan kolme kirjaa, jotka olivat loistava vastaus juniorin kyselyihin.

Paras valinnoista oli Minä ihminen - ihmeellinen ikkunakirja (Lorimer, Lawrence T.), jossa ihmistä pääsi "kuorimaan" kerros kerrokselta, Osa sivusta oli läpinäkyvää muovia, jonka alta kuulsi läpi aina pari seuraavaa kerrosta. Iho, luut, lihakset, ruuansulatus, hermosto ja verenkierto tuli selitettyä ja luettua lapselle. Tuntui hyvältä, kun junnu totesi illalla: "Olipa hyvä kirja, nyt tiedän mitä on meidän sisällä."

Tällä viikolla muistini virkistyi kirjastojärjestelmän hienouden suhteen luettuani Hesarista kolumnin lasten kirjoista. Tekstin houkuttelemana piti tietenkin tutustua Pija Lindenbaumiin. Suomennettuja teoksia löytyi kotikunnan hyllystä hakuvaivalla. Loistavaa!

Muutenkin kirjasto on kansallispuistojen ohella yksi niistä harvoista paikoista, joissa vierailemalla voi pienentää verojen maksamisesta aiheutuvaa puristavaa tunnetta. Pidän nykysuuntauksesta, jossa kirjastoja on kehitetty olohuonemaiseen suuntaan. Ja niin pitää poikakin. Hänestä on mukavaa paitsi valita kotiin kirjoja (ja DVD-levyjä!) myös kokeilla kirjastosta löytyviä pelejä.

Kirjastossa hiljaisuus -lappujen katoaminen on toki muutoinkin lapsiperheen mieleen. Seniorijuniori esimerkiksi tykkää seisoa pienellä kirjaston jakkaralla ja siirtää itse kirjansa lainausautomaatin punaisena hehkuvan lukulaitteen alle. Aivan ilman keskusteluja ja pientä onnistumisen elämöintiä tuosta tilanteesta olisi hankala selvitä.

Meidän tapauksessamme bonuksena on vielä se, että kirjasto sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Hissin tilaaminen kun on vielä yksi kirjastokäynnin kohokohdista.

Syysloman avaus urheilukentällä

Kävimme eilen urheilukentällä toista kertaa tälle kesää (poju oikeastaan kolmatta, kun osallistui kerran nappulakisoihin). Onhan se mainio paikka purkaa energiaa, vaikka heittolajien välineistöä ei mukana ollutkaan! Matkassa oli 7-, 4- ja 3-vuotias, sekä pari reippaan vuoden ikäistä urheilijanuorukaista. Kaikki viihtyivät!

Jäin miettimään, että miksi urheilukentillä näkee niin harvoin lapsia muutoin kuin ohjattujen harjoitusten tai kilpailuiden aikaan? Miksi vanhemmat eivät vie lapsiaan kentille?

Ratojen alusta on mahtava, nurmikko yleensä mukavaa ja erilaisia hyppypaikkoja useampia. Pienimmille riittää tolkuttomasti iloa jo siitä, kun riisuu korkeushyppypatjan vaatteistaan pomppualustaksi. Seitsenvuotias oli ihan säkeneissään estejuoksusta.

Ja kyllä yksivuotiaskin oppi kentällä uutta - narskuttelemaan hampaitaan nimittäin. Raivostuttava taito!

Urheilukentällä käynti oli osa varaslähtöämme syyslomaan. Kummitytön kotiseudulla opinahjojen ukset ovat säpissä jo tällä viikolla, joten ajelimme sunnuntaina kesäpaikan syystalkoiden jälkeen Etelä-Pohjanmaalle.  Matkat sujuivat kolmestaan lasten kanssa pelottavan hyvin. Vain hieman kaunistellen osuudekseni jäi ihmetellä sitä pieteettiä, jolla pian nelivuotiaamme mittasi jokaisen takapenkille tarjoilemani viinirypäleparin (rypäleitä oli paljon helpompi ojentaa ajaessa pojan puolelle). Pikkusisko ei varmasti saanut kertaakaan sitä isompaa pureskeltavaa!

Loppukevennys olkoon tällä kertaa loppuherkistely. Reissusta jäi nimittäin mieleen pari mukavaa pehmeää muistoa. Ensimmäinen hetki oli, kun kummitytön veli osoitteli minua leikkipyssyllä. Kummityttö siihen: "Älä, se on mun kummi ja mulle tärkeä!"

Toisesta kohtauksesta piti oikein ottaa pysäytyskuva ajatusten kameralla. Poikamme ja edellä mainittu kummitytön veli ovat "nahistelevassa iässä" ja koko reissun ajan joutui olemaan enemmän tai vähemmän seepran roolissa. Mutta kun tulimme ulkoa sisälle, eikä meidän nassikka saanut kenkiä irti haalareiden lahkeiden alta, niin johan nelivuotias oli auttamassa!

Lasten suusta - vol. 3

• Poju sai mummulassa perinteisen joulupiparin, vaikka syksy onkin. Kertoi asiasta kotona äidilleen: "Minä sain sellaisen hammasrataspiparin!"
• Poika kiikkui puistossa ikäisensä tytön kanssa ja kehua retosteli: "Minäpä ajan pyörällä ilman apurattaita!" Tyttö katsoi naama peruslukemilla ja kysyi vain, että "Mix?"
• Poika WC:ssä isolla, äiti syömässä välipalaa keittiössä. Poika: "Äiti, tule tänne!", äiti: "Olen syömässä, mikä siellä on?", poika: "Täällä on yksinäistä!"
• Poika haluaa pelata "aikuisten peliä". Valitaan Scrabble ja opetan pojalle, mitä kirjaimia hänen ja sisarensa nimiin tulee. Poika järjestää kirjaimia vähän aikaa ja toteaa: "Tästä tulee sanomalehti!"
• Seniorijuniori halusi tehdä tabletilla jotain. Epäilin, että siinä on akku tyhjä. Poika punnitsi tablettia kädellään todeten: "Tämä painaa aika paljon, kyllä akun täytyy olla täynnä!"
• Poju pelasi tablettia pitkän aikaa autossa päätään roikuttaen: "Minulla on kaula takaa kipeänä!"
• Vaimo: "Käypäs keittiössä, niin isi niistää sinun nenäsi." Poika: "En voi, koska olen ammattilainen ja hyväntuoksuinen!"
• Ollaan lähdössä ranskalaisille. Totean nuoremmalle, että tiedän hänenkin pitävän ranskiksista. Isompi on "järjen äänenä": "Ne ovat kyllä aika perunaisia noin pienelle!" 
• Junnu istuu sohvalla ja silittää maalipensselillä poskeaan. Toteaa: "Hoidan nyt tätä rakasta poskeani!" 
• Katsotaan englanninkielistä Pipsa Possua. Poika on äimän käkenä: "Miten noin pienet osaavat puhua englantia?"
• Poika rakentaa Duploista merirosvolaivaa. Kysyn, että millainen laiva se on. "Vanha merirosvolaiva. Jo silloin kun Erkki-pappa oli pieni, niin merillä soudettiin tällaisia. Siis jo silloin, kun pikku-Legoja ei oltu keksitty." 
• Ensimmäisen kunnon pakkasyön jälkeen poika kertoo: "Tänään oli kuurassa koko kunta!"

Tunnelin päässä valoa!

Neukkutäti kertoi aikanaan, että vauvan kakasta voi päätellä paljon siitä, kuinka lapsen ruuansulatuselimistö voi. Hän kehotti googlaamaan hakusanoilla "baby poop". Menin kotiin ja googlasin. Viihdyin hyvin hakutuloksia selatessani, mutta en ymmärtänyt tuon taivaallista, miten tulokset liittyivät kakkaan. Sitten huomasin kirjoittaneeni hakusanat muodossa "babe boop".

Tuo vanha juttu tuli tänään mieleeni, kun mietin, mitä ihmettä tekisimme aamupäivän aikana. Flunssa on iskenyt molempiin lapsiin, eikä sinänsä kaunis, mutta kylmä ulkoilma tuntunut parhaalta mahdolliselta ratkaisulta. Kelasin taaksepäin, että mitäs sitä talviaikaan onkaan sisällä tehty. No tietenkin rakennettu majoja sohvatyynyistä! Ja voi sitä riemua, kun tyynyistä, sohvasta, tuoleista, parista patjasta ja parista viltistä rakensi pitkän tunnelin, jossa oli neljä käännöstäkin.

Riemu sai vielä lisää kierroksia, kun antoi lapsille taskulampun, jonka valossa tunnelia sai tutkia. Ja pitihän tunnelin läpi toki ajaa autoilla ja lentää lentokoneillakin.

Nyt ihmettelet, että miten ihmeessä tunnelin rakentamisesta tuli alussa mainittu kakkajuttu mieleen. No, en kyllä tiedä. Ehkä siten, että maanantaina vanhatkin jutut toimivat.

Sekin ihme tässä yhteydessä nähtiin, että meikäläinen imuroi sohvan. Nyt se on taas puhdas - iltapäivän juoksutreeneihin saakka.

Pojun edessä noin kymmenen metriä iloa! Olin positiivisesti yllättynyt, että lapset jaksoivat kiertää tunnelia vuorotellen ilman suurempia kähinöitä.

Kolmetoista asiaa, joita en tiennyt vanhemmuudesta

Niin, ei näistä kukaan etukäteen puhunut:

1. Kuinka paljon lasten varjolla rahastetaan. "Kai sinä haluat lapsellesi parasta?" Joo, kyllä, laitetaan niihin tonnin Emmaljungiin vielä aluvanteet ja lisäpitkät.
2. Kuinka hyvin ihminen mukautuu toimimaan väsyneenä. En ole tottunut väsymykseen. Se on edelleen erittäin ankea olotila. Unenpuute on elämänlaatua ankarasti laskeva puutostila. Mutta vielä viisi vuotta sitten kova väsymys käytännössä lamautti minut. Nyt olen tottunut väsymykseen niin, että pystyn toimimaan väsyneenäkin.
3. Kuinka ulosteesta tulee jokapäiväinen asia. Pienten lasten kanssa kakka on ruuan jälkeen toiseksi luontevin asia. Pieni määrä sitä itseään kynnen alla ei ole maanjäristys.
4. Kuinka lapsiin kiintyy hiljalleen. Ei siellä synnärillä tule mitään hokkus pokkus vili jokkusta, että tässä on sun rakas lapsesi, ole hyvä. Aluksi mies ei sitä paitsi pysty tekemään vauvan kanssa juuri mitään. Paitsi sietämään kakkaa. Ja silti pojot vie nainen, joka tarjoaa mielyttävästä pakkauksesta maitoa. Kiintymys kasvaa lapsen ikääntyessä.
5. Kuinka oikeassa isäni olikaan todetessaan aikanaan, että ajan kulumisen huomaa parhaiten lasten kasvamisesta.
6. Kuinka idioottimaisesti lasten vaatteiden koot merkataan. 56 cm, 62 cm, 68 cm, 74 cm... Eli (56 + 6X) cm. Kuuden senttimetrin välein. Haloo! Kenen lapsi kasvaa kuuden senttimetrin kasvupyrähdyksin? No, ei kai kenenkään lapsi kasva esimerkiksi viiden sentin pyrähdyksinäkään, mutta jotenkin 55, 60, 65, 70, 75 olisi helpompi. Tuon nykysysteemin on varmasti kehittänyt joku britti.
7. Lapset todella aiheuttavat tunteiden vuoristoradan. Tai paremminkin sinikäyrän. Huipulta mennään varmasti pohjalle, mutta yhtä taatusti noustaan uudelleen ylös. Viha ja rakkaus. Epätoivo ja toivo. Siinä lapsiperheen jin ja jang. Esimerkkinä voi mainita vaikka sen, kun nukutin lapsiani suhteellisen hankalana iltana toista tuntia. Kammarista alkoi jälleen kuulua melua. Menin vihaisena ja kysyin jo ovelta, että mitä nyt taas. Esikoinen totesi kirkkain silmin: "Tällaisia me olemme!" Eipä siinä voinut kuin nauraa ja leppyä.
8. Kuinka ällöttävistä yksityiskohdista synnyttäneet naiset juttelevat avoimesti. Jos sinulla on lapsia, niin tiedät kyllä. Jos sinulla ei ole lapsia, et varmasti halua tietää.
9. Kuinka hirvittävän paljon aikaa menee lapsiperheen ruokarumbaan ja pyykkisambaan. Aamu- ja iltapuuron laittaminen on pala kakkua, mutta syöttämiseen meneekin helposti puoli tuntia per päivän pääty. Lounas ja päivällinen ovat suositusten mukaan lämpimiä ruokia. Kyllä sinä tiedät, kuinka paljon menee lämpimän ruuan valmistamiseen aikaa. Ja sitten vielä hedelmä-kasvis-marja -tyyppisen välipalan loihtiminen iltapäiväksi. Pyykinpesun voi tiivistää kolmeen sanaan: joka ikinen päivä.
10. Kuinka käsittämättömän kipeää Dublo-lego käy, kun sen päälle astuu. Tai kun sellaisen päälle kääntää unissaan kylkeään. Omassa sängyssään.
11. Kuinka lujille parisuhde joutuukaan hetkittäin. Välillä tuntuu, että pelaamme eri joukkueissa. Vaikka eihän se niin ole. Ruotsissa on käsittääkseni laki, joka estää avioeron hakemisen, jos parilla on alle kaksivuotias lapsi. Fiksua.
12. Kuinka paljon lapsista huolehtiikaan. Lisäksi vanhempi kollega lausui osuvasti, että huolten määrä on vakio. Pienet lapset - paljon pieniä huolia. Vanhemmat lapset - harvemmin, mutta isompia huolia.
13. Miten himputin paljon noista pikkupaviaaneista voikaan välittää!

Lihaton viikko

- Mistä tietää, että porukassa on kasvissyöjä?
- Ei sitä tarvitse tietää, kyllä hän kertoo sen.

Näin totesi kaverini, kun olimme hiljattain burgereilla ja vääntelehdin, että pitäisi valita kasvisannos. Tapaamisemme osui keskellä viikko ilman lihaa -kokeiluamme ja oli kieltämättä viikon hankalin hetki. Ei siis ihme, että valintani tuli kaikille tietoon.

Seitanpihvin ympärille rakennettu hamppari oli ihan hyvä. Tunsin kuitenkin vahvaa annoskateutta muun pöytäseurueen hampurilaisista, joiden välistä kuiskaili mediumiksi paistettu naudanlihapihvi pekonilakanoihin kietoutuneena.

Kokeilimme siis olla viikon ilman lihaa - ikään kuin Docventuresin lihattoman lokakuun pienoismallina. Tuota hampurilaiskeikkaa ja yhtä päivää (jonka aikana mieleni teki kaikkea lihasapuskaa meetwurstista lihapulliin) lukuunottamatta meni hienosti. En kuitenkaan löytänyt mitään "kevyempää oloa" tai "rauhallisemman oloista vatsaa", joista joskus kasvisruokaan liittyen puhutaan.

Suurimmaksi plussiksi nostaisin tiedon siitä, että söimme viikon aikana varsin terveellisesti. Kasvisruokaan näyttää liittyvän myös sellainen piirre, että siihen ikään kuin panostaa naksun tai kaksi enemmän kuin perusliharuokaan - ikään kuin maun varmistamiseksi. Täytyykin sanoa, että söimme kyseisellä viikolla poikkeuksellisen maistuvaa kotiruokaa. Mukava oli myös huomata, että perhe pysyy tarvittaessa lihattomallakin ruualla tyytyväisenä ja kylläisenä.

Ikävin puoli viikossa oli, että ruokavalio siirtyi selvästi hiilaripitoisempaan suuntaan, kun sekä rasvan että varsinkin proteiinin määrä vähentyi. Lapsilla suurin osa protskusta tulee luonnollisesti maitotuotteista, mutta aikuisilla lihattomuus pudotti valkuaisen määrää huomattavasti.

Kirjattakoon loppuun vielä ne syyt kokeilulle, jotka eivät edeltä ole rivien välistä luettavissa. Tärkein on se, että meillä syödään grillikaudella paljon lihaa. Olemme pyrkineet pitämään talvella vastapainona säännöllisen epäsäännöllisesti kasvisruokapäivän. Tämä oli sille ikään kuin luonnollinen laajennus. Ajatuksemme taustalla on kansallinen ravitsemussuositus, jonka mukaan punaista lihaa pitäisi syödä viikossa korkeintaan puoli kiloa. Punaisen lihan terveyshaitoista on puhuttu myös niin paljon, että ne alkavat olla aktiivimuistissa.

Lopullisen kipinän viikon kokeilulle antoivat tekeillä olevat lapsiperheiden ravitsemussuositukset, joiden mukaan lasten tulisi syödä punaista lihaa korkeintaan kolmesti viikossa.

Ja niin näitä syötiin:

• Pizza paahtokasviksista
• Munakas paahtokasviksista
• Puolukkapuuro
• Hurjan hyvä linssikeitto
• Sitruuna-halloumipasta
• Pinaattikeitto
• Kasvisgratiini
• Chili con quinoa
• Lämpimät leivät kasviksilla
• Hernekeitto soijarouheella ja runsaalla sipulilla
• Avokadopasta 

Heti alkuun paahdoin isohkon satsin kasviksia. Uskomattoman hyvä täyte pizzaan!

Legoilua

En erityisemmin fanita muovileluja. Suurin syy on se, että usein muovihärpäkkeet ovat pitkälti kokeile varttitunti ja unohda hyllyyn -tyyppisiä yhteen hyvin spesifiseen leikkiin tarkoitettuja kammotuksia.

Muovilelut eivät ole järin ekologisia. Silloin tällöin internetin kuvavirrassa vastaan meloo kuva lapsesta istumassa kaikkien elämänsä aikana saamiensa muovilelujen päällä. Kattoa hipova kasa ei ole mieltäylentävää katseltavaa, vaikka vihreiden puoluekirjaa kehystettynä ei kodin ykköspaikalta löydykään.

Muovissakin on poikkeuksia. Tässä yhteydessä on mukava mainita kotimainen Plasto, jonka tuotteet näyttävät kestävän hiekkalaatikolla, jos nyt ei isältä pojalle, niin ainakin sisarelta toiselle.

Ja sitten on Lego! Jos unohtaa brändin viimeaikaiset Star Wars yms aihesekoilut, niin Legoista on todella hankala keksiä pahaa sanottavaa. Arvostan niitä kuin kehonrakentaja lihaksiaan. Legot ovat laadukkaita ja kestäviä juttuja, joiden parissa kehittyy niin sorminäppäryys, hahmottamiskyky, pitkäjänteisyys kuin mielikuvituskin.

Ei tietenkään ole yllätys, että en ole ainoa Legoja hehkuttava tyyppi. Istuimme eilen neljän muun isän kanssa mainiossa Cafe Roosterissa burgereilla, kun puhe kääntyi Legoihin. Eräs kollegoista kertoi saaneensa naapuriltaan 80-luvulla kymmenen vuotta aktiivikäytössä olleita palikoita, kun naapurin pojat olivat kasvaneet Lego-iän ohi. Kaverini oli rakentanut palikoilla vuorostaan vuosikausia. Ja niin, nyt palikoilla rakentaa hänen poikansa. Mikä muu lelu pystyy samaan?

Ilmailua harrastava kaveri vilautti myös netistä kuvaa, kuinka yksinkertaisen nerokkaasti joku oli rakentanut  pienen lentokoneen. No, sehän piti testata heti tänään puuron jälkeen omien nassikoiden kanssa.

Isän ja pojan versioissa on hieman eroa :) Mitä mainitsinkaan siitä mielikuvituksesta?

Pyrstö on hieman karu, mutta muuten ihan nätti!

Poitsi halusi ehdottomasti lisätä mm. poliisivalot ja suihkumoottorin. Viimeksimainittu on siis tuo vesisuihku siiven päällä! Pojan oma kommentti: "Se näkyy hyvin taivaalla, kun se on koristeltu valoilla. Lisäksi takana on akseli, niin ei tarvitse ottaa kiinni siivistä, kun sillä lentää."

Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt

Ala-asteen opettajani totesi aikanaan, että Tuomas elättää itsensä melkein millä tahansa muulla, mutta ei musiikilla. Tuntui vähän pahalta, mutta oikeassahan hän oli. Ja vaikka olin joskus teekkari, niin minuun ei päde myöskään heihin liittyvä kansanviisaus, jonka mukaan teekkari laulaa mieluummin kuin hyvin.

Hetkinen! Opettajanihan oli väärässä! Nykyäänhän laulaminen on osa työtäni. Ainakin jokatoinen ilta nuotinvieritän yhdestä kolmeen biisiä. Ja usein myös sanoitan uusiksi, kun en muista miten lyriikka menee. Vanhempi on kuitenkin jo reilusti siinä iässä, että huomauttaa sopivalla tuulella ollessaan mielellään, että väärin meni (thank god, toistaiseksi vain sanoista, ei sävelestä).

Kokosin tähän "osaamiani" iltahetkiin sopivia lauluja, jotta voin helposti laulaa oikeilla sanoilla. Sanoitukset kun ovat muutoin levällään ympäri nettiä. Ehkä näistä on iloa tahi apua jollekin muullekin.

Villasukkalaulu
Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus olen aikuinen
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.

Suutarin emännän kehtolaulu
Keitä te ootte, te pienet pojat,
kun en mä tunne teitä,
piupali paupali piupali paupali,
kun en mä tunne teitä?

Toinen teistä taitaa olla
kunnan Miinan poika,
piupali paupali piupali paupali
kunnan Miinan poika.

Ootteko tulleet, ootteko tulleet
kenkiänne hakemahan,
piupali paupali piupali paupali,
kenkiänne hakemahan?

Suutari on mennyt koko viikoksi
kylälle neulomahan,
piupali paupali piupali paupali,
kylälle neulomahan.

Tulkaa sitten ensi viikolla
kenkiänne hakemahan,
piupali paupali piupali paupali,
kenkiänne hakemahan!

Hyvästi, hyvästi, hyvästi, hyvästi!
Miinalle terveisiä,
piupali paupali piupali paupali,
Miinalle terveisiä!

Älkää kaatako maitohinkkiä
porstuassa mennessänne,
piupali paupali piupali paupali,
porstuassa mennessänne!

Pikku-Kakkosen Nukkumatti
Nukkumatti, nukkumatti lasten
illoin kulkee, heittää unihiekkaa.
Sirottelee joukkoon untuvaisten
ja tyynyn päälle lasten tukkaan.

Unihiekan taika aamuun haihtuu
jos vain katsoo peiliin niin sen huomaa.
Päivän puuhat taas kun iltaan vaihtuu
on uni nukkumatin tuomaa.

Satuhahmon askel hiipiväinen
on kuin höyhen silittäisi silmää.
Nukkumatti, nukkumatti lasten
kai tulet illalla taas käymään?

Sininen uni
Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen, uninen vyö
ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.
Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:
surrur, surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.
Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu
ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.
Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
se laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa

Lintu
Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.

Hämä-hämähäkki
Hämä-hämähäkki kiipes langalle.
Tuli sade rankka, hämähäkin vei.
Aurinko armas kuivas satehen,
hämä-hämähäkki kiipes uudelleen.

Muura-muurahainen kortta kuljettaa,
ahkerasti työssään aina ahertaa.
Valmis on kohta keko komea,
muura-muurahainen kortta kuljettaa.

Heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan,
heinikossa hyppii sinne tänne vaan.
Pieni sinikello käypi nukkumaan,
heinä-heinäsirkka soitta viuluaan.

Sääski-sääski pieni surraa parvessaan,
suvipäivä kuluu siinä touhussaan.
Illanvarjot saapuu, siivet kimaltaa,
sääski-sääski pieni surraa parvessaan.

Hämä-hämähäkki kutoo verkkojaan,
pieni lintu lensi siihen katsomaan.
Aurinko laski kauas vuorten taa,
hämä-hämähäkki kutoo verkkojaan.

Ihme ja kumma
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta...

Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Maailmassa monta...

Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Maailmassa monta...

Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Maailmassa monta...

Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta...

Heppalaulu
Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa,
ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.
Juokse hepo hiljaa, kanna pikku Siljaa,
kanna kotiin saakka kevyt, kallis taakka
Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa,
Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa.

Karhunpoika sairastaa
Karhunpoika sairastaa,
häntä hellikäämme
lääkkehillä hoidelkaa
Nalleystäväämme
uni paras lääke on
sitä nauttikaamme
Nalleraukan kuntohon
aamuksi jo saamme.

Lasten liikennelaulu
Valppain mielin muista sä aina
vaaroja liikenteen.
Kaikki säännöt mieleesi paina,
paina ne tarkalleen.
Säännöt ne vasta auttavat lasta
turvassa kulkemaan.
Vältä vaaraa uhmailemasta,
sääntöjä seuraa vaan.
Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.

Suojatietä muista sä käyttää,
se kadun poikki vie.
Valkoviiva ohjaa ja näyttää
missä on suojatie.
Niin vasemmalle, kuin oikealle
katsahda sittenkin,
silloin et jää auton alle
tiesi on turvaisin.
Muista aina...

Kaupunki on kauhean suuri,
joskus se eksyttää.
Ällös pelkää on apu juuri
poliisisetä tää.
Hän voipi vaikka neuvoa, taikka
muutenkin auttaa niin.
Siinä missä on paha paikka,
turvaudu poliisiin.
Muista aina...

Leikitellä ei pidä tiellä,
sen sinä muistat kai.
Monta kertaa leikit ne siellä
hirveän lopun sai.
Äitikin uottaa, toivoo ja luottaa
lapsia koulustaan.
Ei saa huolta äidille tuottaa
tuhmilla tempuillaan.
Muista aina...

Suojelusenkeli
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy, vaan
ihana enkeli vieressä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie, ja usein se vielä niin liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos
käsi ei enkelin kädessä ois


Matkalaulu
Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan
Jos mua hiukkasen onnistaa niin uuden ystävän saan.
Saavunpa keskelle Ranskan maan, laukussa leipää ja piimää vaan. Yksin ei tarvitse ollakaan nyt uuden ystävän saan.
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo BON JOUR"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Japanin maan, ...
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo KONNICHI WA"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Venäjän maan, ...
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo TRASTUI"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Englannin maan, ...
"Kun sanon päivää, hän sanoo HOW DO YOU DO"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Suomen maan, ...
"Kun sanon päivää, hän sanoo P Ä I V Ä Ä !"

Mörri Möykky
Korpikuusen kannon alla on Mörri-möykyn kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.
Tiu tau tiu tau tili tali tittan sirkat soittaa salolla.
:,: pikkuiset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla. :,:

Syksyn tullen sieniä kasvaa karhunkankahalla.
:,: Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla. :,:
Tiu tau tiu tau.....

Ottaisin minä Mörri-Möykyn jos vain kiinni saisin
:,: pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin :,:
Tiu tau tiu tau.....

Vaan eipä taida meidän äiti peikkolasta ottaa,
:,: eipä se edes usko että Mörri-Möykky on totta. :,:
Tiu tau tiu tau...

Pienet sammakot
Pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on,
pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on.
:,: Ei korvia, ei korvia, häntää elo niill' :,:
:,: Pupujussikat, pupujussikat, ne lystikkäitä on. :,:
:,: On korvia, on korvia, on hännän nypykkä. :,:
:,: Pikkuporsahat, pikkuporsahat, ne lystikkäitä on, :,:
:,: on korvia, on korvia, on hännän saparo. :,:

Pieni ankanpoikanen 
Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä,
pien ankanpoikanen lumpeenlehden eessä.
Se lehdestä haukkasi palasen ja
sanoi sitten - Mä olen iloinen.
Olen ankanpoikanen, polskuttelen veessä.
KVAK, KUAK , KUAK.

Pieni sammakko kurnutteli veessä
pien sammakko lumpeenlehden eessä.
Se sieppasi suuhunsa palasen,
jota ankka söi ja sanoi: olen iloinen.
Olen pieni sammakko kurnuttelen veessä.
KRR, KRR, KRR.

Pieni vesikirppu myös uiskenteli veessä,
pien vesikirppu myös lumpeenlehden eessä.
Ui luokse ankan ja sammakon
ja sanoi niille: Iloinen tää veikko on.
Olen vesikirppu vain, uiskentelen veessä.
KUIK; KUIK: KUIK.

Pieni käärme veikeä kiemurteli veessä,
pien käärme veikeä lumpeenlehden eessä.
Pois pelotteli muut.
vesikirppusen söi suuhunsa
ja sanoi: olen iloinen.
Olen käärme veikeä kiemurtelen veessä.
SSHS, SSHS. SSHS.

Pieni lumpeenlehti vain yksin kelluu veessä,
pien lumpeenlehti vain matalassa veessä.
Ei sammakkoa näy ei ankkaakaan,
pois käärme ui vesikirppu vatsassaan.
Pieni lumpeenlehti vain yksin kelluu veessä.

Nukku-Matin maassa
Pieni tytön tylleröinen tietä pitkin kulki.
Saapui siihen Nukku-Matti,silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva, käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen sievää unta näki
että hänen ympärilleen tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä ja hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella Nukku-Matin mailla.

Saunavihdat
Lapsoset ketterät kotihaasta
koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa.

Pehmyt on lapsista aina vihta
äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
Jospahan säilyis' äidin lapset
kylmältä maailmassa!

Oravan pesä
Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla.
Sen poikaset siellä ne leikkiä lyö
ja pikku hampailla siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuriikkiset ikkunat
ja vuoteena sammaleet vihannat

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell’ oravan poikaset tuttuhun kehtoon
ja elämä siellä on herttaisaa
kun kuusen latvassa keinua saa.

Peipon pesä
Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän,
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.

Muni munat kirjavaiset, niistä pojat kuori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.

Kävi siinä vierahissa naapurista rastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.

Sitten alkoi laulukoulu, tiri tiri teijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.

Eikä lapset liinahapset henno säikytellä,
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.

Pikkupoika posteljooni
Minä olen pikkukoika posteljooni, posteljooni, posteljooni,
ja minä olen pikkupoika posteljooni ja kiertelen ympäri suomenmaan.
Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut.
Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ja naurussa ompi tyttöjen suut.
Eikä mua ilahduta mikkään muu, ei mikkään muu, ei mikkään muu,
kuin siniset silmät ja naurava suu.

Popsi, popsi porkkanaa
Popsi, popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa.
Nami nami nami nami porkkanaa, hampaita se vahvistaa.
Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää.
Nami nami nami nami hedelmää, omenaa tai päärynää.
Maista, maista mansikkaa, sitä ei voi vastustaa.
Nami nami nami nami mansikkaa, sitä ei voi vastustaa.
Popsi, popsi porkkanaa, maista, maista mansikkaa.
Haukkaa, haukkaa hedelmää, vitamiinit sulle jää.

Saku Sammakko
Saku Sammakko kosiomatkallaan,
ahaa, ahaa.
Saku Sammakko kosiomatkallaan
hän lauleli kauniita laulujaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Hän Hillevi Hiiren tavatessaan
ahaa, ahaa.
Hän Hillevi Hiiren tavatessaan,
pyysi mukanaan tulemaan pappilaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Mikset kultasein kosinut aikanaan,
ahaa, ahaa.
Mikset kultasein kosinut aikanaan,
minut Matias Myyrälle naitetaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Sulle Matias sovi ei ollenkaan,
ahaa, ahaa.
Sulle Matias sovi ei ollenkaan,
sillä multaa on myyrällä varpaissaan
ahaa, ahaa, ahaa.

Mutta Hillevi Hiirestä huomataan,
ahaa, ahaa.
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan,
että nainen on nainen aina vaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Häitä Hillevi Hiiren soitetaan,
ahaa, ahaa.
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan,
on Hepokatti Heikki nyt sulhasenaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan,
ahaa, ahaa.
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan,
sillä Heikki se soitteli viulullaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Saku Sammakko ei enää huomaakaan,
ahaa, ahaa.
Saku Sammakko ei enää huomaakaan,
että multaa on myyrällä varpaissaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Jänis istui maassa
Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen. Mikä sul on jänönen, kun et enää
hyppele? Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

Varo metsäkoiraa jänönen, jänönen. Koira siit on iloinen, kun et enää
hyppele. Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

Jänikselle tuli tohtori, tohtori. Antoi sille lääkettä sekä kylmää
käärettä, käärettä, käärettä, käärettä.

Jänis pisti päänsä pensaaseen, pensaaseen. Jokos terve olet nyt,
lääkkeeseesi kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt?

Jänöjussin mäenlasku
Kun pikkupojat suksillaan
laski mäessään,
niin jänöjussi pensaastaan
katsoi ihmeissään.
Ja niin hän nauroi itsekseen,
kun joku lensi pyrstölleen,
niin huoleton, tuo leikki on
ja aivan verraton.

Jos mulla oisi sukset vaan,
kyllä näyttäisin,
mäkeä kuink' lasketaan
ja kaikki voittaisin.
Vaikk' hyppyri tuo katala
on mulla liian matala,
niin pilvihin mä hyppäisin,
heille näyttäisin.

Mutt' orava tuo oksaltaan
silloin haastoi näin:
Sä pullistelet varmaan vaan,
Jussi ystäväin.
Et kyllä hyppää pilvihin,
mä vaikka sua auttaisin
ja vedon lyön, jos teet sen työn,
niin häntäni mä syön.

Jos Jussi vaikka yllättäis,
se mistä tiedettiin,
ja jotta kiista selviäis,
sukset hankittiin.
Ja kohta mäen huipulta
Jussi huutaa hurjana:
Pois alta vaan, nyt lasketaan,
en pelkää ollenkaan!

Ja niinkuin myrsky konsanaan
hän syöksyi alaspäin,
ei aavistanut ollenkaan,
ett' vois käydä näin:
Kas satakunta volttia
hän teki ilman holttia
ja vatsalleen hän kinokseen
näin lensi suksineen.

Mutt' orava hän hymyili,
se oli miehen työ,
ja mulla säilyi häntäni,
en sitä vielä syö.
Kas muista, Jussi ystäväin,
ei pilvet ole maassa päin,
sä usko vaan, kun neuvotaan
tai koeta uudestaan

Äidin sydän
Maan päällä paikka yksi on, niin pyhä, armas verraton,
mi tarjoo lemmen turvaisan ja kätkee onnen kalleimman.
Vain sydän äidin, tunnut sen, näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas, se tuntee huoltas, tuskias.
 
Suojelusenkeli
Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa
siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa
heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen
mut ei hätää heitä suojas enkeli valkosiipinen

Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditaan
mä muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan
sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan, näät varjoja ja aurinkoa
tee mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa
sillä haavat nuo ei parane, vaikk isi kuinka puhaltais
siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais

Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen
on harmaantuneet värit enkelin, repalaiset siivet sen
voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat