Lasten suusta vol. 7

• Trimmasin pihaa ja lopuksi trimmattiin pari puun juurta yhdessä pojan kanssa. Lähdettiin sisälle ja totesin, että otapa housut pois, ne ovat sotkeutuneet ruohon pätkiin. Poika kommentoi: “Tietenkin niiden pitääkin olla sotkeutunut, kun on tehty kovasti töitä!”
• Poika opettelee iskemään silmää ja onnistuukin siinä. Tyttökin haluaisi, mutta ei vielä osaa. Poju ehdottaa: "Iske sinä molempia silmiä, se on vähän helpompaa!" 
• "Mikä tuo on?" poika kysyi pellettitehtaan kohdalla. Vastasin tietenkin, että pellettitehdas. Poju innostuneena: "Ai peflettitehdas!"
•  Tyttö tekee tuttavuutta irtokarkkihyllyn kanssa, kun en ehdi juuri oikealla hetkellä paikalle. Torun, että ei saa ottaa. Tyttö vastaa samantien: "En ota, vain haistelen"!
• "X ja Y ovat menneen kihloihin", äiti kertoo lapsille. "Mitä se tarkoittaa", kysyy poju. "Että he menevät jonkin ajan kuluttua naimisiin ja ovat luvanneet olla aina yhdessä", äiti selventää. Poika ihmettelee: "Meneekö ne kuitenkin yksin töihin?"
• "Mihin iskä meni", tyttö kysyy. Äiti vastaa, että lenkille. Tyttö on eri mieltä: "Ei, iskä meni munkille!" 
• Selitin pojalle muutama päivä sitten Loton periaatetta. Päävoittoa kuvasin niin isoksi, että sen osuessa kohdalle ei tarvitsisi iskän eikä äiskän mennä enää koskaan töihin. Nyt poju ja vaimo täyttävät olohuoneessa ristikkoa. Vaimo kertoo juniorille, että oikein ratkaisseiden kesken arvotaan palkintoja. Poika kysyy: "Jos sen voittaa, niin tarvitseeko enää koskaan mennä töihin?"
• Laitoin lapsille hedelmiä ja kasviksia lautaselle "välipalabuffaksi". Poika osoittaa kyssäkaalta ja sanoo: "Minä en sitten syö tuota!" Menee muutama sekunti. Sama poika ottaa kyssäkaalen palasen käteensä ja kysyy: "Mitäs tämä on?"

Kesäloman viimeiset

Vaimo puhuu ihan vakavissaan, että työt alkavat tällä viikolla. Kesä on siis kalenterista katsoen loppu - kaput - finito. No, viime vuonnakin parhaat säät alkoivat vasta koululaisten sulkeuduttua rakennuksiin jotka jaotellaan kai nykyään homeisiin ja niihin, jotka eivät vielä ole paljastuneet homeisiksi.

Kesäloman loppuosuutta voi kuvata kahdella teemalla: hyvien ystävien kertakaikkisen mukavat häät ja niiden jälkeen kesäpaikassa oleilua. Koska lapset eivät olleet pienissä häissä, niin jätän niistä kirjoittamatta perheblogiin.

Kesäpaikassa tenavat luonnollisesti ovat olleet mukana hääräilemässä. Pojan kummitäti kyläili kesäpaikassa muutaman vuorokauden ja värkkäsi lasten kanssa muun muassa paperiveneitä. Ei liene hankala arvata, miten veneille kävi, kun sade ensimmäisen kerran keräsi lätäkön hiekkalaatikon pressukannelle.

Pojan kummitädin kanssa kävimme myös juoksentelemassa meren rannassa kallioilla. Se on hommaa, josta muistan itsekin lapsena tykänneeni. Ja hommaa, jossa muistan vanhempieni käyttäneen juuri samoja varoittavia lauseita, joita huomaan nyt käyttäväni itse.

Iso juttu loppukesässä on se, että tyttö on vapautunut Pamperseista. Vahinkoja ei ole tullut edes yöllä enää moneen viikkoon, vaikka vaippa vielä yöllä ja autossa turvana onkin! Silloin tällöin tulee vielä kysyttyä, että muistathan käydä pissillä. Tyttären vastaus on usein hauska: "Muistan. Puskaan, pottaan, pönttöön!"

Lisäksi tuntuu, että kuivaksi oppiminen on lisännyt tytsyn itsevarmuutta entisestäänkin. Ja nimenomaan itsevarmuutta, ei itsepäisyyttä. Jälkimmäisestä kaikkein pahin terä on ehkä jopa hieman tylsynyt. Mutta itsevarmuus tuntuu näkyvän vaikkapa siinä, että tyttö ihan selvästi sanoo tahallaan joitakin asioita hullunkurisesti ja nauraa päälle.

Juniorilla on myös ensimmäinen oma tärkeä lelu. Serkkutytöltä saatu 15 cm pitkä tyttönukke, joka pitää ottaa mukaan jota kuinkin joka paikkaan ja jota tyttö silloin tällöin paijaa ja jolla tyttö leikkii. Pojulla ei ole vielä koskaan ollut yhtä noin tärkeää. Unilelu aikanaan toki, mutta se sai seniorijuniorilta pakit aina heräämisen yhteydessä. Tytsy sen sijaan roudaa tyttöään joka paikkaan.

The Tyttö

Loppuun vielä pojan hauskoista sanavalinnoista. Pappa antoi poitsin ja minun ampua ilmakiväärillään. Laitettiin kipsilevyn pala kolmen metrin päähän pystyyn ja yritettiin osua tuelta. Ja osuttiinkin! Mutta arvaapa miksi poju kutsui kiväärin lataamista (taitettava jousella toimiva ilmakivääri) ja toisaalta ilmakiväärin luotia?

Tankkaamiseksi ja nupiksi.

Lasten suusta vol. 6

* Valitan illalla viikon jatkunutta selkäkipua pojalle. Hän toteaa lohduttaen: "Katsotaanpa, jos se menisi aamuun mennessä ohi!" Ei tarvitse kahdesti veikata mistä on lauseen oppinut.
* Ruokana hampurilaisia, joita syödään meillä aika usein lapsiseurassa kahvisuodatinpussista. Poika on järsinyt oman purilaisensa pussin reunoja myöten ja pyytää: "Voisitko riisua tätä lisää?"
* Kerään pojalle syömistä noutopöydästä, jossa on sentinpaksuisiksi leikattuja voisiivuja, joihin kukaan ei ole vielä upottanut voiveistä. Poika tuumaa: "Voisin ottaa tuollaisen paksun juustosiivun."
* Lasten serkkutyttö on lomaillut kolme päivää luonamme. Kotiinlähdön jälkeen pojalla on illalla hirmuinen ikävä. Vaimo yrittää lohduttaa ja käy asiasta lyhyen, mutta kauniin keskustelun kysymällä, että missä se ikävä tuntuu. "Sydämessä!". Miltä se tuntuu? "Se painaa siellä!"
* "Papan traktoreissa on hyvänhajuinen pakokaasu, hyvänlainen hyrinä ja hyviä laitteita!"
* Patistelen poikaa syömään puuronsa loppuun. Juniori vastaa: "Tämä on jo hyvällä lopulla!"
* Ajellaan pojan kanssa liikennevaloihin ja aprikoin, että mikähän kaista pitäisi ottaa. Vastaus tulee takapenkiltä samantien: "Ota laajakaista!"
* Seniorijuniori pohtii ihmisen anatomiaa automatkalla: "Ihmisellä olisi hyvä olla kolme kättä. Yhdellä voisi nostaa tutuille kättä pyöräillessä niin, ettei tarvitsisi irrottaa käsiä ohjaustangosta!"
* Poika juoksee puheissaan lujaa: "Jos isi ei saa siskoa kiinni, niin minä saan. Minulla on niin hyvä juoksu, että jalat käy ihan pyllyyn kun juoksen!"
* Tyttö nuolee mökillä "likaista" terassin kaidetta. Äiti toteaa: "Älä nuole sitä likaista kaidetta." Tyttö vastaa: "Sanos muuta!"
* Tytsy on repinyt Lego-ukoilta jalat irti. Vaimo ehdottaa, että laitettaisiinko ukkeleille housut takaisin. Tyttö on erimieltä: "Ei, nyt on kuuma päivä!"

Yksi plus yksi on pian viisi

Ajatus kolmannesta lapsesta on kuin suomalainen iltapäivälehtiskene juhannuksen alla - eräänlainen ikiliikkuja. Keltainen lehdistöhän pönkittää myyntiään lupaamalla joka toinen päivä juhannukseksi kaatosadetta ja joka toinen päivä superhellettä. Samalla tavalla kysymys kolmannesta jälkeläisestä herättää perhearjessa joka toinen päivä myönteisiä tunteita ja nostaa joka toinen päivä pintaan väristyksiä sanaparin "ei varmasti" kera.

Mutta juhannus tulee joka tapauksessa. Ja niin tulee sekin päivä, kun biologisen kellon tikitys käy korvia raastavaksi ja on pakko tehdä päätös. Päättää kyllä tai ei ja haudata ajatus sen jälkeen. Ja sitten elää päätöksen kanssa loppuikä.

Ylläpidimme ikiliikkujaa pitkään. Ajattelimme ja ajattelemme yhä, että kolmas muuttaa elämää vähintään yhtä paljon kuin toinen. Jokaiselle lapselle ei sitten olekaan hoitavia käsiä. Yökyläilykutsut käyvät nykyistäkin harvemmiksi. Viimeinenkin oma aika revitään aikuisten elämästä ainakin pariksi - kolmeksi vuodeksi.

Siitä huolimatta päätimme, että kolmas on tervetullut. Klisee, mutta totta: lapset ovat rikkaus. Tässä mielessä pääsemme siis lähes suurperheen varallisuustasolle loppuvuodesta.

Kummannäköinen

On ollut mielenkiintoista seurata lasten reaktioita ja kommentteja asiaan, kun totuus heille ensimmäisen ultran jälkeen paljastettiin. Vaimo kysyi lapsilta, että arvatkaapa, mitä äidin mahassa on. Vanhempi veikkasi ruokaa, nuorempi napaa. Kun vaimo paljasti, että vauva, niin seniorijuniorin ensireaktio oli kysymys: "Oikeastiko?"

Hämmennystä seurasi joukko vähän vaikeampia kysymyksiä:

• Minkähänlainen itkuääni sillä vauvalla on?
• Tuleeko siitä tyttö vai poika?
• Milloin vauvalle tulee ensimmäiset rokotukset?
• Minkä kokoinen vauva on, kun se syntyy? 

Sen jälkeen poika totesi ykskantaan, että haluaa nähdä, kun vauva syntyy.

Hetkeä myöhemmin alkoi ilmeisen yleinen nimiehdottelu. Pojun mukaan Enni Leppäkerttu olisi hyvä nimi. Omena ei ole todellakaan pudonnut kovin kauaksi puusta, sillä vaimo on ehdottanut vastaavassa iässä siskolleen nimeksi Maitopurkkia.

Juniorijuniori ei hirveästi ole asiaan palannut. Ei raukka vielä tajua millainen muutos odottaa. No, se oli aika hienoa, kun tyttö kävi aamulla sanomassa äidin massulle huomenta. Ja on hän piirtänyt kertaalleen vauvan kuvankin.

Vanhempi sen sijaan puhuu asiasta melkein päivittäin. Pariin otteeseen hän on todennut, ettei kyllä vielä usko, että äitin mahassa on vauva. 

Toisaalta odotus on hänelläkin kova. Vai mitä muuta tällaisesta nelivuotiaan ajatuksesta voi päätellä: "Tiedätkö, mitä teen ensimmäisenä kun näen vauvan? Pussaan, halaan ja sanon, että tykkään. Sitten laitan sen nukenvaunuihin."

Tuttu mietti muutama päivä sitten myös blogin tulevaisuutta. Kun on jo seniorijuniori ja juniorijuniori, niin mikä ihme tämä kolmas sitten on? Viimeinen juniori?

ps. Tässä alla vielä vaimon sosiaalisessa mediassa esittämä näkemys uutisestamme. Varsin jees! Sitä tosin en ymmärrä, että miksi perheen autonkuljettajaksi on valittu vinksahtanut heppu? Vai onko se Lauri Tähkä?

Nelivuotiaan metsästysvietti ja äitienpäivä

Jos pitäisi pojat on poikia -sanonnasta, niin viikonloppuna olisi totta vie ollut hyviä paikkoja sen käyttämiseen. Pappa oli nimittäin värkännyt jo jonkin aikaa sitten kuusen oksasta ison jousipyssyn. Seniorijuniori oli luonnollisesti aivan liekeissä, kun pääsi papan kanssa ampumaan jouskarilla.

Varsinainen show alkoi, kun pihaan ilmestyi fasaaniuros kukkoilemaan soidinkiimassaan. Poju sai päähänsä, että fasaanista saisi hyvää lihaa. Taisipa mainita, että siinä olisi oivallinen äitienpäivälahjakin. Ja kun pappa oli juonessa mukana, niin voi sitä vaanimisen ja hihkumisen määrää, kun fasaania muka jahdattiin pitkin tonttia. Pappa "pääsi kerran ampumaankin", mutta saaliista ei ollut jäänyt paikalle kuin kaksi komeaa sulkaa. Ne pappa ja poika luonnollisesti kiinnittivät pipoihinsa kuin suuremmatkin intiaanipäälliköt.

Yritimme vaimon siskon kanssa kertoa metsästyksen välissä pojulle, että ei luontokappaleita niin vain saa metsästää. Valistusyritys taisi kuitenkin tulla hieman väärällä hetkellä, sillä poika kommentoi muun muassa näin:
"Älä pappa noista välitä - mennään!" ja "ammutaan lintu ensin ja jutellaan sitten!"

Seuraavana päivänä pappa oli värkännyt pojan kanssa pienemmän jousipyssyn. Jälleen oli riemu rajaton, kun poika jaksoi käyttää asetta hieman paremmin. Ei se nuoli neljää metriä enempää lentänyt katajaisellakaan jousella, mutta se ei näyttänyt olevan olennaista! Ja kun pappa vielä antoi röllipukunsa päähineen ja hanskat pojalle lainaan, niin puolen päivän leikki oli valmis.


Eniten tuossa metsästysleikissä ihmetyttää se, että mistä poika on saanut siihen vaikutteet. Lähipiiristä ei aktiivisia metsästäjiä löydy, joten mallioppimisesta ei oikein voi olla kysymys.

Pitkään viikonloppuun sisältyi lasten kannalta muitakin hienoja juttuja. Molemmat pääsivät ihmettelemään papan kanssa voimalaitoksen ohijuoksutusta, katiskoihin uineita kaloja ja ottamaan kyytiä puutarhatraktorin perässä vedetyssä leikkiveneessä. Hymyä riitti!

Vappuna jäi sima juomatta. Vahinko otettiin nyt takaisin, kun mummi oli säästänyt juhlajuomaa pikkuväelle. Menekki oli taattu.

Äitienpäiväksi karautimme kotilaitumille. Ohjelma oli varsin perinteinen. Äiti sai aamupalan sänkyyn ja lapset luonnollisesti auttoivat sen syömisessä. Vaimo sai lahjaksi pojan kerhossa kasvatetun mustasilmäsusannan taimen ja lounas oli tavallista juhlavampi.

Juhlinnan jälkeen jatkettiin arkisesti kuuraamalla terassi kesäkuntoon. Senkin puolesta kesä saa tulla.

Disclaimer:
Jos blogia sattuu lukemaan joku, jolla aamu-Paulig on ollut turhan kitkerää, niin mainittakoon, että pappa ei luonnollisestikaan fasaania yrittänyt oikeasti ampua, vaan metsästäjien seikkailu tapahtui luontokappaleita vahingoittamatta tai uhkaamatta.

Vaimo lasten lääkärissä

Poika vaati vaimon potilaaksi leikkiessään lääkäriä. Kuuntelin sivukorvalla keittiössä häärätessäni ja hykertelin. Vaimo onneksi kirjoitti tapahtumat muistiin hetimiten leikin päätyttyä!

Äiti: Minulla on maha kipeänä.

Poika: Tule istumaan tähän näin, kuuntelen stetoskoopilla...ei kuulu mitään. Istu tähän ja nosta toinen jalka sohvan käsinojalle, tutkin jalan.

Ä: Mutta minulla on maha kipeänä, ei jalka.

P: Joo, mutta minä tutkin kaikki paikat samalla kertaa (tutkii jalkaa eri instrumentein).

P: Minun täytyy leikata jalkaan pieni viilto.

Ä: En halua leikkausta. Miksi pitää leikata, mahani on kipeä?

P: Katsos kun masukipu on kestänyt kauan, niin se on valunut ja saanut verisuonet menemään väärään järjstykseen jalassa. Jalassa on pieni nyrjähdys. Ei tämä satu ollenkaan. Leikkaan vain vähän ja minun pitää nähdä miten verisuonet siellä on.

Ä: No, leikkaa sitten, mutta ole varovainen.

P: Olen. Ensin leikkaan, sitten otan pinseteillä verisuonista kiinni ja siirrän ne oikeaan järjestykseen. Nyt laitan laastarin ja lopuksi ompelen ompelukoneella kiinni.

Ä: Ei kyllä sattunut kovin paljon.

Operaation aikana tytär on kuljettanut äidilleen leikkikakun paloja tasaiseen tahtiin piristykseksi. Nyt tyttökin liittyy kuitenkin hoitotiimiin ja tarttuu lääkärilaukun pihdeillä äitiään napakasti varpaasta.

Ä: Hei, hoitaja otti minulta varpaan!

Tyttö: Ei mitään haittaa. 

Tyttö hakee useamman varpaan pihdeillä. Jokaisen kohdalla toistuu edellinen keskustelu.

P: Nyt voit mennä makaamaan.

T tuo pikkusängyn patjan äidille olohuoneen lattialle: Äiti tähän.

P: Tästä saat valita vielä tarran (iskee tarroja kuumemittarilla käteen kuin leimoja).

P: Tulen tähän päällesi makaamaan, niin sinulla on lämmin.

Tuplamummulointi

Voiko ääneen ja hulinaan addiktoitua?

Mummu nimittäin lähetti minulle hiljattain viestin: "Pitää olla radio auki, kun on niin hiljasta!"

Olimme lähteneet pari tuntia aikaisemmin pois mummulasta, jossa olemme viettäneet viimeisen kolmen viikon aikana pariinkin otteeseen useamman päivän. Osan ajasta myös lastemme serkkupojat ovat olleet mukana temmeltämässä. Lapsuuden kotini pihamaalla ja tuvassa onkin ollut "jossain määrin" enemmän meininkiä kuin normaaleina päivinä, jolloin taloa asuttaa kaksi aikuista. 





Tekemiset ovat olleet pitkälti samoja kuin kotonakin, mutta joukkoon on mahtunut sellaisia hyviä tilanteita, jotka ajattelin kirjoittaa tähän blogimerkintään.

• Poika tuli helpottamaan oloaan kesken ulkoleikkien, kun sekä mummu että pappa olivat mukana ulkona. Poju summasi silmät välkehtien siihen astista ulkoilua minulle: "On ollut mukavaa! On laskettu, on leikitty, on tehty kaikkea!"
• Meillä on vaimon kanssa tapana kerrata päivän tapahtumia iltanukutuksen yhteydessä. Aloitin kertauksen toteamalla, että "aamulla, kun heräsimme...", johon poika jatkoi: "...oli Matin päivä!" Mummu luki aamulla Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta Matin päivän uskomuksista, mutta enpä olisi arvannut, että homma jäi noin hyvin poitsin mieleen.
• Poika löysi tulitikkuaskin keittiön pöydältä ja tiesi: "Laita nämä pois, nämä ovat vaarallisia!"
• Iltatoimien yhteydessä hermoni meinasi hieman jännittyä ja sanoin aika napakasti lapsille, että "nyt riittää!" Hetken kuluttua poika tuumi: "Nyt sinun pitäisi pyytää anteeksi, sanoit meille liian voimakkaasti."
• Papan koneiden kyyti on pojasta tietysti suunnilleen parasta mahdollista tekemistä maailmassa. Tyttö ei vielä uskaltanut traktorin kyytiin. Poika mahtaili: "Minä voin mennä jo melko kauaksikin!"

Toiselle reissulle osui myös tyttären kaksivuotissyntymäpäivä. Koko minun puoleni lähisuku oli yhden pöydän ääressä, kun lauloimme tytölle Paljon onnea. Flikan ilme oli hieno, kun hän tajusi kenelle lauletaan. Miten voi samassa ilmeessä yhdistyä pieni hämillään oleminen, suuri ihastus ja oivalluksen ilo?

Isi prööt - ja muut kasvun ihmeet

Viihdyn istutuslapion kanssa ihan yhtä hyvin kuin ompelukoneen. Niiden seura saa minut paitsi tylsistymään myös kiemurtelemaan. Ollaan epämukavuusalueella, eikä motivaatiota puutarhatöistä tai ompelemisesta kiinnostumiseen ole.


Sen verran kasvun ihmeestä pitää kuitenkin olla kiinnostunut, että kokeilee kasvattaa lasten kanssa paprikoita, tomaatteja ja basilikaa. Eilen kylvimme siemenet idätyslaatikkoon ja voit arvoisa lukija uskoa, että juniorit olivat innoissaan päästessään nostelemaan multaa, kastelemaan sitä suihkepullolla ja pudottelemaan siemeniä mullan sekaan!

Kun homma oli valmis ja idätyslaatikko nostettu kämpän valoisimpaan kohtaan, alkoi odotus. Lapset istahtivat laatikon viereen odottamaan, että idut puskisivat pintaan! Vaikka vaimon kanssa yritimme selittää, että aikaa menee viikkoja, niin seniorijuniori oli sitkeästi sitä mieltä, että viimeistään huomenna saamme siirtää taimet isompiin purkkeihin. Hyvällä tuurilla lapset siis oppivat tässä paitsi kasvun ihmeestä myös pitkäjänteisyydestä.

Joko, joko, joko, joko! Pian, pian, pian, pian! Tai viimeistään huomenna!

Saattaa tosin olla, että olohuoneen ikkunan alla oleva laatikko kohtaa jossain vaiheessa niin mullistavia luonnonvoimia, että kasvu keskeytyy. Toistaiseksi (= vajaa vuorokausi) tenavat ovat kuitenkin muistaneet saarnani siitä, kuinka kasvatus menee mönkään, jos multaan koskee.

Tyttö on tarjoillut viimepäivinä toisenlaista kasvun ihmettä. Kaksisanaiset lauseet ovat nyt lähestulkoon vakiokalustoa: "Harso mukaan.", "Äiti istuu", "Isi tänne."

Kahden sanan lauseet ja eilinen kylvöproggis integroituivat eilen illalla tavalla, joka kutkuttelee vieläkin nauruhermoja: Äherrettiin siemeniä multaan kylppärin lattialla. Olin siellä mutkalla kuin Lemminkäisen äiti Tuonelanjoella ja kun notkeuteni on samaa luokkaa kuin 20 millimetrin vaijerilla, niin hankalahan se asento oli. Pääsi pieni perähuomautus. Tyttö reagoi välittömästi sanomalla ensin "isi" ja matkimalla sitten juuri kuulemaansa ääntä. Hieno kahden sanan lause: "Isi prrr-ppr-rrr". Nice.

Lähestyvän naistenpäivän kunniaksi lopuksi naisaiheinen kevennys. Pienillä on monesti tapana haluta sitä ja tätä. Kun poika haluaa jotain, mitä ei sillä hetkellä ole saatavissa, totean hänelle silloin tällöin, että "ja minä haluan tavata Annelin!" Poika on jostain syystä ottanut tavakseen vastata: "Et saa - Annelit puree!"

No, tuon keskustelun on kuullut yksi jos toinenkin ja monelle on pitänyt selittää miten se on muodostunut. Ilmeisesti poju on tallettanut Leevien biisin sanoja kovalevylleen, koska tänään nukkumaanmennessään sanaili: "Minä halusin tavata Annelin, vaikka tiesin sen vielä purevan!"

Talviulkoilun hyötysuhde

-En halua ulos.
Itkua.
- En halua ulos. Siellä tulee kylmä. Siellä ei ole mitään tekemistä. Siellä menee liian kauan. En halua ulos.
Parkua. Levottomuutta.
- En halua ulos.
- Tulepa tänne syliin, jutellaan vähän siitä uloslähdöstä.
Itku alkaa rauhoittua. Poika myöntyy että lähdetään ulos, mutta:
- Minä en sitten tee mitään. Seison keskellä pihaa koko ajan paikallaan.
- Hyvä on, voit tehdä niin.
Kuluu kolme sekuntia:
- Ehkä minä vähän joudun liikkumaan. Minun pitää ajaa aura-autolla. Ja tehdä lumikuormia autoon. Ja rakentaa lumilinnaa. Aion myös harjata lunta. Lasken myös vähän mäkeä. Voisin aloittaa myös uuden lumilinnan tekemisen...
Lista jatkuu ainakin minuutin ajan.

Pienestä on lapsen(kin) mielenliikkeet kiinni.

Mutta se ei ole ihan pieni liike, kun orkesteri viritetään ulkoilutaajuudelle. Jokainen suomalainen tietää kuinka paljon vaatetta tarvitaan, jos aikoo ottaa torjuntavoiton paristakymmenestä pakkasasteesta. Mutta silti - on tuota päälle pujoteltavaa kahdelle lapselle aika paljon:

En yhtään ihmettele, että vanhemmalla saattaa olla pinna kuin viulun kieli, jos pukemisruljanssin lopuksi lapsi lausuu sen legendaarisen sanan, jossa on kolme koota ja kaksi aata.

Kellotin koiruuttani paljonko kahden lapsen ja itseni ulkomoodiin siirtämiseen menee aikaa. Reilut 20 minuuttia sisältäen vaatteiden kokoamisen, pienemmän pukemisen, tällä kertaa hienosti hommansa hoitaneen isomman lapsen pukeutumisen "ohjaamisen" ja oman toppaan hyppäämiseni. Sisälle tullessa aika puoliintui: kymmenen minuuttia ulko-oven narahduksen jälkeen kamppeet olivat kuivumassa kylppärissä.

Ja niin, noilla ulkoiltiin tänään hieman reilu puoli tuntia. Hyötysuhde on siis hyvän diesel-moottorin luokkaa!

Lisättäköön vielä, että seniorijuniorilta pääsi lähes itku sisälle lähdettäessä: "En halua vielä sisälle, on oltu niin vähän aikaa ulkona."

Ps. Tämä teksti ei missään tapauksessa ole tarkoitettu valitukseksi. En pidä hyötysuhdetta huonona tai pukemisrumbaa ankeana. Toisin saattoi olla pahimpien kurakelien aikana, jolloin vaatekappaleita on lähes yhtä paljon ja ulkoilun jälkeen joutuu imuroimaan puoli kämppää. Ja silti hiekkaa löytyy vielä illalla omasta sängystäkin.

Lasten suusta vol. 5

• Päiväkerhossa on viidakkojuhlat ja lapset voivat halutessaan pukeutua teeman mukaisesti. Poika haluaa olla papukaija. Hetken päästä mieli muuttuu: "Minä pukeudun Tarzaniksi. Se asuu viidakossa!"
• Lumen ihastelu jatkuu, kun aamulla sataa mustaan maahan: "Tulepas isä katsomaan! Joulupukki on jättänyt suuren lahjasäkin ja siihen lapun. Lapussa lukee, että tässä teille lunta. Se on paras joululahja!" 
• Syödään. Poika saa annoksensa loppuun. Kysyn, että ottaako hän lisää. Poju miettii hetken ja toteaa: "Enpä taida, on jo niin pullea massu!
• Keskustelua joululahjatoiveesta kauan ennen joulua. "Toivon joulupukilta kak-ken-daa-lia. -Voi tulla itku, jos paketissa on kakkendaalia. -Se on sellainen peli, jossa on muovinen hirvenpapanakakka. Yritetään voittaa hirvi, ettei se syö kaikkia kasvimaan kasveja. -Just." 
• Pikkusisko käy isoveljen hermolle. Tuskastuminen purkautuu nimittelyksi: "Sinä senkin nyhtöpossu!" 
• Uloslähtiessä yritän saada pojan lirauttamaan pönttöön. "Katsopa, tuolla pohjassa on hiirten tulipalo, joka pitäisi sammuttaa." Poika yrittää, mutta ei saa suihkua irtoamaan: "Se tulipalo jää huomiselle!"
• Istun aamuasialla laatoitetussa huoneessa. Poika tahtoisi jotain. Sanon, että palataan, kun tulen pois WC:stä. Poika parahtaa: "Siihen voi mennä vuosikausia!"

Firman pikkujoulut - överiksi meni

Vietimme tänään tämänhetkisen työni pikkujouluja - siis firman pikkujouluja. Ohjelmassa oli nukketeatteria, ruokaympyrän halveksuntaa ravintolassa ja pientä makeaa. About sama kaava siis kuin monessa kahdeksasta neljään -työpaikassakin.

Kirjastolla järjestetään torstaisin satutuokio, jossa kirjaston tätit ja sedät lukevat satuja. Emme ole osallistuneet aikaisemmin, mutta tänään ohjelmassa oli satujen lisäksi nukketeatteria. Hyppäsimme siis aamulla jäätikköä uhmaten pyöräkärryyn ja pyörän satulaan suunnaten kirjastolle.

Poitsun kanssa olemme käyneet kerran aikaisemmin katsomassa nukketeatteria. Vaikka esitys oli karjalan kielellä, juniori oli ihan innoissaan. Tänään minun tarvitsi jännittää siis vain sitä, kuinka vajaan kahden vuoden ikäinen tyttö jaksaisi keskittyä.

Hyvin jaksoi! Ja hihkumisen sekä tirskahteluiden perusteella myös nuorempi uppoutui Myyrän jouluun täysillä kuin teinijonne Snapchattiin.

Olen jo kerran hehkuttanut kirjastoa tässä blogissa. Siitä huolimatta joudun käyttämään ylisanoja jälleen. On se mahtavaa, että kirjaston väki jaksaa järjestää tuollaista! Esityksestä puhutaan meillä pitkään!

Sitten menimme syömään Zeppelinin kiinalaiseen eli Lucky dragoniin. Kyseessä on tyypillinen kauppakeskuksen ravintola, mutta tällä kertaa kävi mäihä: buffetissa oli parasta kung pao kanaa, jota olen suomalaisesta ravintolasta saanut! Överiksi meni. Mutta kyllähän buffetissa aina on pätenyt vanha suomalainen kansanviisaus, että parempi överit kuin vajarit.

Överiksi se meni myös lapsilla. Varsinkin kevätkääryleet ja syntipallerot (friteeratut kananpalat) katosivat molemmilla niin nopeasti, että jouduin roikkumaan ruokahalun käsijarrussa välillä kaksinkäsin. Lapsille oli myös mieluinen yllätys, kun salaattipöydästä löytyi pieniä suolakurkkuja (niitä aikuisen pikkurillinkokoisia). Poika oli myös innoissaan, kun buffetiin kuului juomaksi soodavettä.

Vanhempi lapsi oli ruuan chilistä sen verran tohkeissaan, että julisti pöydässä isoon ääneen, että emme lähde koskaan kotiin! No, kyllä kuitenkin lähdimme, mutta haimme vielä jälkkäriksi vähän pähkinöitä ja jogurttihedelmiä.

Onnistuneet pikkujoulut kaikkinensa. Ja kuten aina juhlien jälkeen, niin olipa mahtava alkaa kotona nukkumaan täyden mahan vieressä!

ps. Poika on tällä hetkellä kiinnostunut arkeologiasta ja dinosauruksista. Jogurttihedelmää imeskellessään hän lohkaisikin: "Täältä sisältä kaivautui esiin seitsemän tuhatta vuotta sitten jogurttiin hautautunut hedelmä!"

Kolme pientä kuulumista

Kauppakeskus Zeppelin järjesti tänään näyttävän ilotulituksen. Syystäkin. Laajat parkkipaikat pullistelivat päivällä, kun ihmisillä oli kiire päästä sijoittamaan veronpalautuksensa kai lähinnä Aasian teollisuutta tukemaan.

Ilotulitus taisi olla ensimmäinen niin pojalle kuin tytölle. Koska satoi silkkaa vettä, katselimme shown autosta. Tyttö oli vähän ihmeissään, mutta poika innostui välähdyksistä, rätinästä ja jysähdyksistä oikein kunnolla. Vielä kotimatkallakin hän katseli ikkunoista ulos ja totesi aina välillä: "Tuolla taitaa näkyä vielä yksi raketti!"

Kotona sattui sitten surkuhupaisa tapaus. Olen kirjoittanutkin, että tyttö haluaisi tehdä lähes kaiken kuten veljensä. Monesti se on vanhemman rillien läpi katsoen etu. Flikka esimerkiksi saa jo housut jalkaansa ilman apua (niin halutessaan). Mutta usein yritys päättyy pettymysitkuun, kun taidot eivät vielä riitä.

Ilotulitusreissun jälkeen pettymysitkun aihe oli kuitenkin sellainen, että omaa nauruaan sai estää ihan tosissaan hörähtämästä ilmoille. Poika kurvasi heti eteisestä WC:hen sammuttamaan hiirien tulipaloa. Tyttö riisui housunsa ja seisoi toisessa WC:ssä hyvin tomerasti pöntön edessä. Kun yritimme vaimon kanssa vuorotellen nostaa häntä Idolle vaipan poistamisen jälkeen, niin eihän siitä mitään tullut. Tyttö halusi tehdä lirinsä seisaaltaan! Ei juuri auttanut selittää, että se ei oikein onnistu tytöillä. Itku päättyi vasta, kun huomion sai ohjattua täysin muualle vessahommista.

Meillä on viimeaikoina ollut yökylässä enemmän ja vähemmän flunssapöpöjä. Kolmas kuuluminen liittyykin kuumemittariin ollen luonteeltaan loppukevennysmäinen: Poika huomasi pöydällä pötköttävän kuumemittarin ja kysyi, että mikä tämä on. Kerroin, että se on mittari, jolla mitataan kuumetta. Poika painoi mittarin otsalleen ja kysyi ihan  vilpittömästi: "Ai, näinkö?" 

Yksisarvisesta juomista eli lasten suusta vol 4.

• Huokailin pojalle kauppareissulta palaillessa, että tälle päivälle on vielä ainakin sata asiaa tehtävänä. Poika lohdutti: "Yksi asia kerrallaan, isi!"
• Ruokana pojan lempparia eli tortilloja. Keskustelu sapuskoinnin loppupuolella:

Minä: "Oliko hyvää?"
Poika: "Ei!"
Minä: "Tortilloja ei varmaan sitten kannata enää laittaa ruuaksi."
Poika: "Pitää tehdä vastakin!"
Minä: "Juuri sanoit, ettei ollut hyvää."
Poika: "Se on vain sellainen sanonta!"

• Poika tutkii yövaippaa: "Täällähän on lämmin, keltainen pissa."
• Etsin ja etsin yhtä erikois-Legoa, mutta en löydä sitä. Tuskastun. Poika auttaa: "Etsi vain, kyllä se sieltä löytyy!"
• Poju juo "teetä" Muumi-mukista. Kehumme vaimon kanssa, että häneltä sujuu jo hyvin tavallisen mukin käyttäminen. Poika kommentoi: "Kyllä minä osaan jo juoda yksisarvisesta mukista!"
• Poju katselee papan verstasta todeten: "Sinulla taitaa olla melkoisesti korjattavaa, kun sinulla on näin paljon työkaluja."
• Vaimo juttelee pojan kanssa menneestä kesästä. Poika miettii, että lämmintä oli aika vähän. Tulee puhetta, että ensi kesänä voisi ehkä matkustaa johonkin, missä on varmasti lämmintä. Poika on heti mukana: "Joo mennään sinne asti, missä tomaatit ehtivät kypsäksi!"
• Poika on keksinyt hyvän nimen leipäjuustolle. Hän sanoo sitä vinkujuustoksi.
• Syödään pizzaa. Seurueessa yhdellä on tulinen jalapeno-pizza, jota poika haluaa ehdottomasti maistaa. Ok, jalapenot pois ja maistelemaan. Menee hyvin, mutta yhtäkkiä huomataan, että taisi olla kuitenkin liian tulista. Poika selittää syötyään kohtaa, josta jalapeno on poistettu: "Jalapenon kuva oli liian tulinen!"  
• Poika selailee postissa tullutta lelukuvastoa todeten: "Löydän varmasti jonkin, jota haluan niin paljon, että meidän pitää lähteä heti kauppaan!" 
• Yöllä on satanut sen verran räntää, että nurmikko on valkoinen. Poika katsoo ikkunasta ulos: "Tätä päivää minä olen odottanut kauan!"

Lasten suusta - vol. 3

• Poju sai mummulassa perinteisen joulupiparin, vaikka syksy onkin. Kertoi asiasta kotona äidilleen: "Minä sain sellaisen hammasrataspiparin!"
• Poika kiikkui puistossa ikäisensä tytön kanssa ja kehua retosteli: "Minäpä ajan pyörällä ilman apurattaita!" Tyttö katsoi naama peruslukemilla ja kysyi vain, että "Mix?"
• Poika WC:ssä isolla, äiti syömässä välipalaa keittiössä. Poika: "Äiti, tule tänne!", äiti: "Olen syömässä, mikä siellä on?", poika: "Täällä on yksinäistä!"
• Poika haluaa pelata "aikuisten peliä". Valitaan Scrabble ja opetan pojalle, mitä kirjaimia hänen ja sisarensa nimiin tulee. Poika järjestää kirjaimia vähän aikaa ja toteaa: "Tästä tulee sanomalehti!"
• Seniorijuniori halusi tehdä tabletilla jotain. Epäilin, että siinä on akku tyhjä. Poika punnitsi tablettia kädellään todeten: "Tämä painaa aika paljon, kyllä akun täytyy olla täynnä!"
• Poju pelasi tablettia pitkän aikaa autossa päätään roikuttaen: "Minulla on kaula takaa kipeänä!"
• Vaimo: "Käypäs keittiössä, niin isi niistää sinun nenäsi." Poika: "En voi, koska olen ammattilainen ja hyväntuoksuinen!"
• Ollaan lähdössä ranskalaisille. Totean nuoremmalle, että tiedän hänenkin pitävän ranskiksista. Isompi on "järjen äänenä": "Ne ovat kyllä aika perunaisia noin pienelle!" 
• Junnu istuu sohvalla ja silittää maalipensselillä poskeaan. Toteaa: "Hoidan nyt tätä rakasta poskeani!" 
• Katsotaan englanninkielistä Pipsa Possua. Poika on äimän käkenä: "Miten noin pienet osaavat puhua englantia?"
• Poika rakentaa Duploista merirosvolaivaa. Kysyn, että millainen laiva se on. "Vanha merirosvolaiva. Jo silloin kun Erkki-pappa oli pieni, niin merillä soudettiin tällaisia. Siis jo silloin, kun pikku-Legoja ei oltu keksitty." 
• Ensimmäisen kunnon pakkasyön jälkeen poika kertoo: "Tänään oli kuurassa koko kunta!"

Niin hyvää, että pippeli heiluu eli lasten suusta vol 2.

• Poju piirteli illalla katuliiduilla pihallamme. Aamulla hän katseli omia tuotoksiaan ja totesi: "Tähän on joku tulostanut kirveen!"
• Poika haluaisi nukkua teltassa. Epäilen, että  yöt ovat jo niin kylmiä, että teltassa palelisi. Ei hätää, ratkaisu on olemassa: "Kerrotaan makuupussissa niin pelottavia juttuja, että ei palele!"
• Poika ei onnistunut tekemisissään. Tuskastui ja totesi painokkaasti: "Voi pehnakka!" Aivan loistava kirosana! Meni meillä niin sanotusti suoraan tuotantokäyttöön!
• Pojulla on hauska ja aika söpökin tapa aina joskus iltaisin kertoa "sipiasiaa" ennen kun ruetaan nukkumaan. Sitä on vaikea kuunnella pokkana, sillä pojan sipisemiseen liittyy voimakas uloshengitys, joka kutittaa korvaa. Aika monena iltana sipiasia on ollut se, että kun palataan reissusta X kotiin, niin leikataan iskän tukka. Yhtenä iltana sanoin, että niin tehdään ja että se on meidän salaisuutemme. Siihen poika: "Ei, se on kaikkien salaisuus!"
• Olen ihmetellyt ääneen Legojen, noiden kenties laadukkaimpien lelujen, pakkaamista. Että millainen on se kone, joka puskee pusseihin kymmenet ja sadat erilaiset osat erehtymättömän tarkasti. Poika oli menossa vaimon kanssa päiväunille, kun oli todennut: "Tarvitaanko niitä lipaston kiinnitysrautoja kotona johonkin? Jos ei, niin minä otan ne. Teen niistä Legojen pussituskoneen, että voin näyttää isille, miten se toimii."
• Tutkitaan lasten kanssa mummilan leikkimökin aarteita. Yhdessä laatikossa on Barbeja ja valkoiseen puettu Ken. Kenin löytäessään poju toteaa: "Isi, katso, taivaan isä!"
• Ollaan pyöräkärryttelemässä ja takarengas räjähtää. Iskää sapettaa, mutta poju lohduttaa: "Kiva, että rengas särkyi. Saadaan korjata se yhdessä."
• Kesäpaikkaan hommattiin käytetty kerrossänky. Elämää nähnyt ja kolhuilla. Poika ei lommoista piitannut: "Jumpe, miten hieno sänky!"
• Poika haluaisi, että äiti nukuttaisi hänet päiväunille. Se ei kuitenkaan ole sillä hetkellä mahdollista ja kysyn, että miksi äiti? Nukuttaako äiti jotenkin erilailla? "Joo, äiti antaa parempia unia!" 
• Kaupassa on makuuni turhankin sitkeä sähkösopimuksen kauppaaja. Melkein hiillyn ja totean lopuksi, että "Kiitti hei!". Poika toistaa: "Kiitti hei!" Kaupan pihalla poju tuumaa: "Minä en tuollaisia ukkoja ujostele!"
• Kysyn ulkona, että paleleeko. Poika tuumaa: "Minua ei palele, minä olen pelastaja!" 
• Eräänä päivänä poju nukkui pitkät päiväunet ja huomasi sen itsekin. Totesi: "nyt jaksan valvoa pidempään kuin yksikään mies!"
• Melko pitkän pyörälenkin lopuksi poika väsyy, työntää pyörän minulle todeten: "Nyt minun akkuni on hyvin vähänä!"
• Pappa ei ole koonnut trampoliinia, kun käyttö on mummilassa vähäistä ja tramppaa pitäisi aina siirrellä ruohonleikkuun tieltä. Kerron asiasta pojalle. Hän kehottaa pappaa hankkimaa robottileikkurin, koska se mahtuu trampoliinin alle!
• Kummitytön mummu tarjosi mansikoita, vadelmia ja vaniljajäätelöä. Pojulla oli kova wc-hätä, mutta ei meinannut malttaa lähteä herkkujen ääreltä pois. Totesi vain: "Niin on hyvää, että pippelini heiluu!"

Lasten suusta

Nämä ovat välillä niin loistavia, että tässäpä muutama perjantai-illan piristys jaettavaksi saakka:

* Poika etsii munaleikkuria: "Haluan pistää tämän munan sirpaleiksi"
* Lasten huoneesta kuuluu meteliä, kun pitäisi jo nukkua. Molemmat kersat seisovat sängyssään. Olen aika vihainen. Poika toteaa kirkkain silmin: "Tällaisia me olemme!"
* Seniorijuniori tuhertaa pettymysitkua väsyneenä. Pyydän syliin, että mietitään jotain mukavaa. Vastaus on ytimekäs: "Ei kelpaa!"
* Poika on päässyt mummin ja papan tykönä makean makuun. Lisäksi vasta on katsottu serkkujen kanssa Nalle-Puh -elokuvaa. Tarjoan marjoja. Poika seisoo keittiön penkillä ja vastaa kohteliaasti: "Kiitos, mutta ei maistu. Jokin makea olisi nyt hyvää." Ajatusta siivittää erittäin Nalle Puh -mainen vatsan sively pyörivin liikkein.
* "Miten se sydän voi pumpata verta, eihän siellä ole jalkapumppua?"
* Pikkusiskolla on nuha. Poika hoksaa: "Nenätauti!"
* Salaatin päälle on dumpattu lounaspöydästä jääneet kurkku- ja tomaattiviipaleet. Päivällisellä löytyy tomaattisiivu, kun poika on jo lapioinut jonkin aikaa ruokaa suuhunsa: "Täällähän on koottu tomaatti!

Torkku on rikki

Lapsiperheessä on muutamia rutiineita, joiden toimivuudella on suuri merkitys perheen mielenterveydelle. Tällaisia ovat erityisesti pienten ihmisten inputtiin, outputtiin, pukeutumiseen ja torkkutilan ohjelmointiin liittyvät asiat. On selvää, että taito näissäkin kehittyy käsikädessä lapsen iän kanssa. Mutta jo saavutetun tason merkittävä repsahdus aiheuttaa vanhemmille vanhuutta hiuksistoon.

Poju on ollut suhteellisen helppo nukutettava viime kuukausiin saakka. Toki oli aika, jolloin huoneessa piti olla läsnä koko Nukku-Matin mukaan lähtemiseksi vaadittava aika. Pisimmillään se tarkoitti jopa lähemmäs kahta tuntia. Mutta aikaa saattoi tappaa vaikkapa venyttelemällä tai internetiä pläräämällä.

Tuo aikakausi päättyi neukkutädiltä saadun vinkin avulla. Nukuin pojan sängyn vieressä patjalla toista kuukautta. Kundi oppi kai luottamaan, että kotona on aina joku. Yölliset heräämiset vähenivät ja nukuttamisessa päästiin mahtavaan tilanteeseen - riitti, kun kertasi päivän kuulumiset, veti yhden nuotin vieren ja totesi, että tulen kohta katsomaan missä nukahtamisen suhteen mennään. Pitihän huoneessa toki pistäytyä muutamaan otteeseen, mutta eihän se ole mitään.

Edellä kuvattu kuvio toimi jonkin aikaa jopa senkin jälkeen, kun tyttö muutti samaan huoneeseen. Kumpikin siis nukahti iltatarinoinnin jälkeen itsekseen, kunhan vanhemmat silloin tällöin kävivät näyttäytymässä huoneessa.

Pari kuukautta sitten iltatorkun päällekytkeminen meni kuitenkin pojun osalta pahasti rikki. En tiedä, mitä tapahtui. Eikä tiedä vaimokaan, mutta jostakin syystä nyt ollaan tilanteessa, jossa riidattomat iltatoimet ovat Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen suoritus.

Kaikki menee hyvin varsinaiseen nukkumaan alkamiseen saakka. Puuro, pesut ja juttelut menevät sovussa, mutta kun pitäisi sulkea silmät, poika villintyy. Ja villintyy nimenomaan ärsyttääkseen.

Monenlaista on kokeiltu: iltatoimien rytmiä muutettu, oltu välittämättä sängyllä hyppimisestä/tyynyn puremisesta/potkimisesta/huutamisesta, venytetty nukkumaanmenoaikaa varman väsymyksen saavuttamiseksi. Puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Ja toki myös yritetty palkitsemista ja rankaisemista. Kaikki aivan (lisää tähän lempikirosanasi) turhaan.

Nätisti sanoen tuntuu kurjalta ja voimattomalta. Itkettää itseäkin, kun näkee, että lapsen on paha olla. Mutta ei pojulla tietenkään ole osaamista tuon kierteen katkaisuun. Ikävä kyllä, tällä hetkellä ei tunnu olevan vanhemmillakaan.

Jotain uutta tässä taas pitää kokeilla. Mutta jos kysyt illalla, sanon varmasti, että nuorelle aikuiselle muukalaislegioonaan lähteminen on paljon parempi idea kuin lasten hankkiminen!

Mollivoittoisen blogauksen päätteeksi kevennys kuin Kymppiuutisissa. Poju leikki lääkäriä ja minä olin potilaana. Valittelin kipua kyynärpäässä. Lääkäri käänsi käden täysin suoraksi ja sanoi, että täällä on tällainen kuoppa - tutkitaan. Kun ongelmaan ei alkanut löytyä ratkaisua lääkärin laukun välineistöllä, piti ottaa röntgenkuva. Se onnistui kirjan avulla: kirja käteen ja oikea sivu esiin - ta-daa! Tästä homma kuitenkin parani. Poika alkoi tutkia korvaa ja löysikin sieltä syyn kyynärpääkipuun! Kokonaisvaltaista hoitamista, sanoisin. Paras tuli kuitenkin lopuksi. Tohtori kaivoi keittiön laatikosta "näytepullon" ja totesi: "Pissanäyte onkin näköjään valmistunut. Maistapa tästä!"

Jussin viettelyä

Tekisi mieleni aloittaa juhannusblogaus kaikkein aikojen parhaalla juhannusvitsillä. Tämä on vapaa maa ja vielä vapaampi blogi, niin teenpä juuri mielitekoni mukaisesti. Jos siis et vielä ole nähnyt jussin 2013 Fingerporia, niin check it out now!

Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa aikaisemmin, kun palailimme Rovaniemeltä syntymäpäiväjuhlilta Haaparannan kautta kotiin. Pojulle ostettiin pumppuvesipyssy Ica Maxista. Ja vaikka alkukesän sää on ollut vuorotellen sadetta, tuulta ja tuulista sadetta, niin juniori on suihkinut aseellaan melkoisen määrän vettä.

Vesipyssy on ollut myös pojan ensimmäinen esiteltävä asia juhannuksen aikana, kun olemme tavanneet muutamia sukulaisia kesäpaikassa. Ensiksi demosta pääsivät nauttimaan mummu ja pappa. He kävivät rannikolla päiväselti. Heidän kanssaan tehdyistä jutuista jäi parhaiten mieleen pyörälenkki lähiteille. Lenkille lähtiessä seniorijuniori lohkaisi jälleen nasevasti, kun pappa pyöräili ympäri pihaa sillä välin, kun minä kiinnitin poikaa kärryyn. Poju meinasi, että pappa harjoittelee pyöräilyä!

Pyöräkärry on ollut muutenkin aktiivisessa käytössä. Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona ja lapset ovat päässeet nauttimaan kärrykyydistä päivittäin. Haimme jopa juhannuskoivut ovenpieleen kärryllä.

Juhannuspäivä alkoi mielenkiintoisesti. Juniorijuniori osoitti äärettömän nopeutensa aamukahvia juodessani. Tytöllä oli äitinsä aktiivisuusranneke kädessään, enkä ehtinyt tajuta mitään, kun tyttö molskautti rannekkeen kahvimukiin. Onneksi oli vettä kestävä kampe!

Varsinainen jussi jatkui sillä, että mummi ja pappa ajelivat asuntoautollaan tutustumaan kesäpaikkaan. Heillä oli mukanaan pihalle erilaisia kasveja niin paljon, että luulin puolivakavissani heidän perustaneen puutarhamyymälän!

Mummi ja pappa eivät ole ennen käyneet kesäpaikassa, joten aluksi piti tietysti katsastaa paikat. Talon vintti on ollut viimeiset parikymmentä vuotta varastona, joten siellä on erinäisiä aarteita. Poika loihikin lausumahan juuri ennen vintille kapuamista, että "vintti on mahtava paikka. Siellä on paljon rojua!" Hauskasti hän kommentoi myös, kun ullakkoa oli jonkin aikaa koluttu: "Nyt en enää jaksa esitellä tätä!"

Mummin ja papan vierailu sai ennakoimattoman lopun, kun vanhempi lapsi lähti ex tempore  mummuloimaan pariksi päiväksi. Epäilimme, että tuleeko lapsella koti-ikävä, johon reipas poika kommentoi: "Ei tule ikävä, olen lomalainen!" Huikkasipa vielä lähdön hetkellä asuntoauton ovelta, että "hyvää kesänjatkoa!"

Täytyy myöntää, että itselläni tuli ikävä pojua!

Kesäpaikkailua vol 1.

Pyöräilimme eräänä kauniina kesäpäivänä 2004 tai 2005 siskon ja silloisen tyttöystävän kanssa mummulaani. Matkaa kertyi yli seitsemänkymmentä kilometriä, joten oli luontevaa jäädä mummun luo yöksi.

Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa.

Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. Olihan hieno kolmipäiväinen! Rivarissa asuvat lapset olivat luonnollisesti pihasta innoissaan, eikä vanhaa tavaraa notkuvan vintin vetovoimaa voi yliarvioida.

Siivoilimme pari päivää mummulaa kesäkuntoon ja uuttakin toteutettiin kasvimaalaatikoiden verran. Latoon kärrättiin myös neljäkymmentä metriä painekyllästettyä odottamaan hiekkalaatikkoprojektin starttipaukkua.

Kahden hienon päivän jälkeen kolmas oli surkea. Kaksipäinen kuratauti on vieraillut viime viikkoina meillä ja niin se vain iski viiveellä minuunkin. Oli suhteellisen surkea fiilis kärvistellä mahakivussa sekä pienessä kuumeessa sängyssä ja kuunnella samaan aikaan, kuinka lapset pommittivat vaimoa sadepäivän aiheuttamalla turhautumisella.

Kirjoitin kuitenkin tämän blogauksen otsikkoon vol 1, sillä olen varma, että tulevana suvena vietämme päivän jos toisenkin tuolla kesäpaikassa.

Päättyköön tämäkin blogipostaus seniorijuniorin oivalluksiin, jotka ovat hymyilyttäneet ainakin vanhempiaan.

Lasten kynsien leikkaaminen on ollut molempien kohdalla minun juttuni. Se on jo ihan vauvavaiheessa sellainen homma, jossa isäkin voi "auttaa" lastaan. No, joka tapauksessa, typistin pojan kynsiä totuttuun tapaan kylppärissä. Poju katseli lattialle singahtelevia kynnen pätkiä todeten: "Kylläpä on paljon kynnen neulasia!"

Toinen hauska sattui eilen Rinta-Joupin nurkalla.
Poika: "Mikä kauppa tuo on?"
Minä: "Käytettyjen autojen kauppa."
P: "Pitääkö ne käytetyt autot maksaa?"
M: "Kyllä auto pitää maksaa, jos sellaisen ostaa."
P: "Miten auto mahtuu siihen maksuhihnalle?"

Jo joutui armas aika

Tänään koitti päivä, jota olen kieltämättä odottanut viime viikkoina kuin esikoululainen jouluaattoa. Out of office -ilmoitus päälle, pullat tiimikavereille, toisen tietokoneen tyhjennys ja pöydän siivous. Kirjoitinpa työpaikalta naamakirjaankin, että palataan näihin työhommiin sitten syyskuussa. Syyskuussa 2016.

Fiilikset olivat yllättävän neutraaleita. Ehkä siksi, että kävimme eilen tiimikamujen kanssa pelaamassa frisbeegolfia, syömässä ja parantamassa muailimoo. Kotiin pyöräillessä ehti fiilistellä, että viidentoista kuukauden aikana tapahtuu varmaan henkilövaihdoksia tiimissä ja että moni nyt paperilla oleva homma ehtii konkretiaan saakka. Toisaalta reilu vuosi on kyllä lyhytkin aika. Mietipä taaksepäin!

Tänään töistä kotiin ajaessa eteläinen naamatuuli oli sen verran kova, että ajatukset pysyivät pyöräilyssä. Matkalle sattui kuitenkin pari pysäytyskuvaa, jotka muuttivat ehkä aavistuksen haikeat tunnelmat alkavan loman riemuksi.

Ensimmäisen silmänräpäyksen tarjoili kaksi oletattevasti opettajaihmistä. He seisoivat koulun vieressä pyöriensä kanssa. Kummallakin oli nippu ruusuja ja selkeästi ne paremmat työkuteet päällä. Suvivirsi paukahti soimaan pään sisäisessä soittorasiassani!

Toisen tuokiokuvan tarjosi puolestaan pikkupoika, joka oli optimistisesti liikenteessä kohti uimamonttua pelkissä uimashortseissa ja pyyhe olkapäillään. Kesä!

Kotona poika kysyi ensimmäisenä: "Alkoiko se nyt?" Ennen kuin ehdin vastata, hän jatkoi: "Se piiiitkä viikonloppu!" Sitäpä ne lähikuukaudet toivottavasti ovat.

Muutenkin seniorijuniori on laukonut tänään sellaista läppää, että hymyä ei ole tarvinnut makuuttaa nollakorkotilillä.

Kauppaan mennessä ihmettelin hänelle, että mitähän tuohon koulun viereen on alettu rakentamaan. Vastaus oli heti valmiina: "Varmaan ojaa, että lapset saavat heitellä siihen kiviä. Tai järveä, että siinä saa polskia."

Kaupassa kävi huono homma. Jätimme hetkeksi isot ja pienet ostoskärryt hyllyn päätyyn. Kun palasimme paikalle pari minuuttia myöhemmin, joku oli nyysinyt pikkukärryt. Poika meinasi vähän kimpaantua ja syytteli minuakin asiasta: "Tätähän minä pelkäsin."

Kolmas mainitsemisenarvoinen murjaisu tuli sitten kotimatkalla. Ihastelin ääneen, että vihreä on niin hyvän väristä näin alkukesästä. "Niin on, nyt pääsee leikkaamaan ruohoa ja avojaloin hiekkalaatikolle."

Päivän parhaasta vastasi kuitenkin vaimoni. Hän kysyi ilmeisen vakavana, että halasinko työkavereita töistä lähtiessäni.