Tuplamummulointi

Voiko ääneen ja hulinaan addiktoitua?

Mummu nimittäin lähetti minulle hiljattain viestin: "Pitää olla radio auki, kun on niin hiljasta!"

Olimme lähteneet pari tuntia aikaisemmin pois mummulasta, jossa olemme viettäneet viimeisen kolmen viikon aikana pariinkin otteeseen useamman päivän. Osan ajasta myös lastemme serkkupojat ovat olleet mukana temmeltämässä. Lapsuuden kotini pihamaalla ja tuvassa onkin ollut "jossain määrin" enemmän meininkiä kuin normaaleina päivinä, jolloin taloa asuttaa kaksi aikuista. 





Tekemiset ovat olleet pitkälti samoja kuin kotonakin, mutta joukkoon on mahtunut sellaisia hyviä tilanteita, jotka ajattelin kirjoittaa tähän blogimerkintään.

• Poika tuli helpottamaan oloaan kesken ulkoleikkien, kun sekä mummu että pappa olivat mukana ulkona. Poju summasi silmät välkehtien siihen astista ulkoilua minulle: "On ollut mukavaa! On laskettu, on leikitty, on tehty kaikkea!"
• Meillä on vaimon kanssa tapana kerrata päivän tapahtumia iltanukutuksen yhteydessä. Aloitin kertauksen toteamalla, että "aamulla, kun heräsimme...", johon poika jatkoi: "...oli Matin päivä!" Mummu luki aamulla Kustaa Vilkunan Vuotuisesta ajantiedosta Matin päivän uskomuksista, mutta enpä olisi arvannut, että homma jäi noin hyvin poitsin mieleen.
• Poika löysi tulitikkuaskin keittiön pöydältä ja tiesi: "Laita nämä pois, nämä ovat vaarallisia!"
• Iltatoimien yhteydessä hermoni meinasi hieman jännittyä ja sanoin aika napakasti lapsille, että "nyt riittää!" Hetken kuluttua poika tuumi: "Nyt sinun pitäisi pyytää anteeksi, sanoit meille liian voimakkaasti."
• Papan koneiden kyyti on pojasta tietysti suunnilleen parasta mahdollista tekemistä maailmassa. Tyttö ei vielä uskaltanut traktorin kyytiin. Poika mahtaili: "Minä voin mennä jo melko kauaksikin!"

Toiselle reissulle osui myös tyttären kaksivuotissyntymäpäivä. Koko minun puoleni lähisuku oli yhden pöydän ääressä, kun lauloimme tytölle Paljon onnea. Flikan ilme oli hieno, kun hän tajusi kenelle lauletaan. Miten voi samassa ilmeessä yhdistyä pieni hämillään oleminen, suuri ihastus ja oivalluksen ilo?

Mummulan aarrearkulla

Mummuloitiin neljä päivää. Huh, huh! Touhuntäyteisiä päiviä!

Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi.

Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita metsästä.

Tällä reissulla käytiin myös sahalla ihmettelemässä, että kuinka tukeista löytyy lautoja. Puuteemaan liittyi sekin, kun seniorijuniori pääsi tutustumaan papan kanssa polttopuiden tekemiseen klapikoneella.

Mummuloinnin hyviä puoli on myös se, että serkkupoikien perhe asuu samalla paikkakunnalla. Vilinää ja vilskettä riittikin varsin kiitettävästi. Serkkujen kanssa paisteltiin muun muassa makkaraa nuotiopaikalla. Siinä yhteydessä poika murjaisi jälleen hyvän jutun: Siskoni lähti hakemaan juomista. Poju ilmoitti: "Minä en tykkää maidosta!" Hauskaksi lauseen tekee se, että poika ei suurin surminkaan edes koske maitolasiin.

Vanhempi lapsi opetteli reissun aikana myös pelaamaan Afrikan tähteä vaimon kanssa. Sovelletuilla säännöillä kuin Turkin vaaleissa, mutta kuitenkin. Poitsi opetti sääntöjä myös vuotta nuoremmalla serkkupojalleen. Peli kuitenkin keskeytyi ruokailun ajaksi. Poika selitti: "Pappa! Meillä on Afrikan tähti kesken. Nyt ei voida lähteä traktorihommiin. Sitten kun peli loppuu, voidaan lähteä jälleen traktorihommiin."

Näin myös tätiäni, joka asuu varsin kaukana meidän nurkiltamme. Juttelimme jonkin verran myös siitä, että olen jäänyt kotiin lasten kanssa. Hänellä oli hyvä neuvo tulevia kuukausia varten: "Muistan, kun omat lapseni olivat pieniä. Minusta tuntui, että en varmaan enää koskaan pääse mihinkään. Mutta olen minä päässyt!"

Niinpä!

Oman jaksamisen kannalta mummuloinnissa on monia ehkä pieniltä kuulostavia, mutta käytännössä isoja asioita. On hienoa päästä vaimon kanssa yhdessä saunaan. On hienoa käydä hieman pyöräilemässä. Aivan käsityskyvyn rajamailla on sen hienouden suuruus, kun saa aamulla nukkua yhdeksään isovanhempien touhutessa lasten kanssa.

Kotiin päin kokeilimme siskoni perheen suhteellisen menetyksekkäästi käyttämää matkustusreseptiä: iltapuurot kylässä nassuun, iltapesut ja yöpuvut päälle. Lapset nukahtavat autoon ja kannetaan kotona tajuttomina omiin sänkyihinsä.

No voi arvata, kuinka hyvin tuo onnistui. Persilleenhän se meni. Täydellisesti. Poika ei nukkunut silmäystäkään, sen sijaan oli A- ja B-hätää kesken matkan. Onneksi väsy voitti kotona nopeasti. Tyttö nukkui autossa tunnin ja heräsi sitten. Vaimo nukutti häntä kotona pari tuntia ja oli urakan jälkeen rikki kuin venäläinen demokratia.

Ihan just heti ei ole uusintakokeilun aika.

"Puukiikku" on yksi mummulan vetonauloista. Tuntuu, että kumpikin jaksaisi keinua siinä loputtomasti. Vaatetus on tälle kesäkuun alulle tyypillistä. Pohjois-Pohjanmaalla on ollut niin kuumaa, että UV-säteilyä vastaan on pitänyt suojautua kaksi-kolminkertaisin vaattein. Alkuviikostakin jopa kymmenen astetta lämmintä päivällä!