torstai 29. syyskuuta 2016

Arjesta juhlaa, yllätysjuhlaa

Vaimo on ollut viime viikot tuskissaan raskauden kanssa. Kolottaa, kivistää, painaa, vihloo ja väsyttää. Usean lyhyemmän sairasloman jälkeen lääkäri kirjoitti paperin, jolla saikku jatkuu äippäloman alkuun saakka.

Tänään vaimo kävi ilmeisesti viimeistä kertaa työpaikallaan pitkään aikaan -  sanomassa moi oppilailleen ja tschüs kollegoilleen. Minulle iski aamulla pieni turhautuminen, kun vaimo valmisteli lähtöään duunipaikalle. Kämppä oli juuri sen näköinen kuin sen voi olettaakin olevan, kun toinen vanhemmista on ollut reissussa. Lounaasta ei ollut kuin ajatus muistilapulla. Lapset kinusivat tekemistä.

Kerrankin sattui välähtämään. Lapsemme rakastavat "yllätysjuhlien" järjestämistä. Useinhan niitä ei tietenkään voi järkätä, mutta ehkä juuri siksi niitä silti kinutaan viikottain. Mieluisampaa taitaa heille olla vain se, että aamupalan saa kantaa äidille tai isälle sänkyyn.

Päätimme siis järjestää vaimolle yllätysjuhlat "äitiysloman alkamisen kunniaksi!"

Ja mitä juhlien valmisteluun kuului? Aivan oikein: kämpän siivous ja lounaan laittaminen! Lapset osallistuivat mielellään kuin suomalaiset artistit Vain elämää -ohjelmaan. Vanha totuus siitä, ettei tuotteella niin väliä kunhan markkinointi on kunnossa taisi pitää jälleen kerran paikkaansa.

Siivouksen jälkeen patistin vielä itseni leipomaan lasten kanssa. Homma, jossa olen lähes yhtä surkea kuin vesivärien käyttämisessä. Lapset kuitenkin olivat mielissään, kun saivat puristella jauhoja, rasvaa ja sokeria yhteen, leikellä taikinapyörällä, piirtää sormella jouhotettuun pöytään kuvioita ja vieläpä ripotella raesokeria.

Leipoessa käytiin mielenkiintoinen keskustelu. Olin lapsille kovana, että vasta lopuksi maistellaan taikinaa. Poika ei erityisemmin pitänyt linjauksestani: "Äitin kanssa kun leivotaan, niin saa syödä niin kauan kunnes äiti sanoo, että stop!"


Puhallettiin me muutama ilmapallokin sohvalle juhlistamaan yllätysjuhlia.

Juhlien eli lounaan ja kahvihetken jälkeen sekä lapset että vaimo vetäytyivät päiväunille. Rankkaa tuo juhlien valmistelu ja juhliminen!


Vaimon sisko oli lapsena kommentoinut perhetuttua sanoin "kiva, mutta ruma". Samanhenkinen kommentti kampakekseistämme olisi totuudenmukainen "nami, mutta ruma".

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Lapset YH-elämässä

Blogissa on ollut reilut pari viikkoa hiljaista kuin pikkukunnan turisti-infossa talvipakkasilla. Kävi niin kuin vanhassa vitsissä, jonka mukaan parisuhteelle tekee hyvää, kun pariskunta käy pari kertaa viikossa ulkona: vaimo esimerkiksi perjantaisin ja mies lauantaisin. No, ensin vaimo oli vajaan viikon reissussa ja seuraavana päivänä minä lähdin lähes yhtä pitkälle keikalle.

Omasta YH-ajastani iso siivu kului vanhempieni luona. Maalla oli jälleen tekemistä niin, että aika kului sangen nopeasti. Lasten mieleen taisi jäädä päällimmäisenä serkkujen kanssa melskaaminen, hinattavan nivelnosturin kyydissä reiluun kymmeneen metriin nouseminen ja pienet puuaskartelut. Mummu ja kaikki lastenlapsensa kävivät myös ihailemassa jälleen naapurin kanoja ja tällä kertaa tyttökin oli uskaltanut tutustua munijiin tarkemmin.

Kotosalla emme touhunneet muuta erikoista kuin kävimme katsomassa Oulun krossisyksyn avausosakilpailua. Tapahtumassa oli melkoisen hyvä pöhinä - harvoin arki-iltana näillä leveyksillä näkee sataa pyöräilijää kiertämässä samaa kukkulaa edestakaisin!

Lapset jaksoivat kannustaa ja kysellä pyörätapahtumassa reilun puolen tunnin ajan. Mummulassa tehty jänisräikkä oli tehokäytössä.





ps. Tyttären kehityksestä täytyy tehdä jälleen yksi merkintä: värit alkavat olla hallussa. Hienoa huomata, että tyttö perhekerhon kahvihetkessä valkoista mukia vaatiessaan todella tarkoittaa valkoista mukia.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Riemua uimahallissa

Olemme mööbleeranneet suhteellisen kovalla kädellä viime viikkoina. Lapset saivat omat huoneet. Työ-/vierashuone modattiin aikuisten makkariksi.  Nurkassa hohtaa läppäri, jonka alla oleva pöytä on niin pieni, että mieleen tulee liian pitkään kantoon kaadettu tukkipuu.

Iltanukutukset ovat takunneet varsinkin vaimon vuoroilla. Se muodostui suurimmaksi huonekalujumpan motiiviksi. Ajattelimme, että illat rauhoittuisivat, kun lapset saisivat nukahtaa omiin sänkyihinsä, omissa huoneissaan ja omaan tahtiinsa. Sinänsä ironista, sillä aikanaan lapset tuupattiin tuhisemaan samaan huoneeseen nimenomaan siksi, että heistä olisi toisilleen seuraa. Maailma muuttuu Eskoseni. Tai ainakin lapset kehittyvät.

Uuden maailmanjärjestyksen lisämotiiviksi lapsille lyötiin pöytään kova käsi: kahden hyvin menneen illan jälkeen poika saisi käyttöönsä vanhan digipokkarin ja tyttö pääsisi elämänsä ensimmäistä kertaa klooriveteen pulikoimaan. Ja niinhän ne kaksi iltaa tulivat ja menivät. Voiko tällaista ollakaan: iltatoimet, hieman turinointia sohvalla, molemmat sänkyihinsä ja hyvää yötä! Missäs välissä minä nyt selaan internetin viimeiselle sivulle saakka, kun lapsia ei tarvitsekaan nukuttaa tuntia pimeässä istuen?

No, tänään oli aika lunastaa palkinnot. Poju oli kamerasta innoissaan. En ihmettele. Mutta niin oli tyttökin uimareissusta.

Croozerin lukitsemisen jälkeen pihalla kerrattiin vielä kolme sääntöä, jotka laadin etukäteen. Tyttö muisti niistä hienosti kaksi. 1)Uimahallissa ei saa juosta. 2)Uima-altaaseen ei saa pissiä, eikä kakkia. Kolmannen jouduin muistuttamaan: uimahallin vettä ei saa juoda.


Sisälle lompsiessa tyttöä selvästi jännitti. Yleensä parkkipaikoilla joutuu muistuttamaan noin kymmenen metrin välein, että isää pidetään kädestä paikoissa, joissa liikkuu autoja. Uimahallin pihalla ei ollut kaukana, ettei tyttö tarttunut käteeni kaksin käsin.

Jännitys, mutta luultavasti myös ylpeys uimahallissa olemisesta, näkyi myös suihkussa. Ensimmäinen kerta, kun sain pestyä pikkunaisen hiukset ilman vastalauseryöppyä tai suoranaista itkua.

Vauva-altaassa meno oli hetken rauhallista, kunnes tyttö hoksasi liukumäen. Sitten se laskettiin hihkuen monesti. Ja sen laskivat myös altaassa firman puolesta pesivät ankat ja pallot. Juoksusäännöstä joutui muistuttamaan useampaan kertaan.

Varsinainen jackpot löytyi kuitenkin lasten altaasta. 60 cm vesi oli juuri sopivan syvää, jotta metrinen tyttö pystyi esimerkiksi hyppimään veden nosteesta nauttien. Vedessä juokseminen tuntui myös olevan mukavaa. Iso uimarengas aiheutti niin ikään hykertelyä.

Jos lasten allas tarjosi seitsemän oikein tuloksen, niin poreallas pääsi kyllä sekin kuuteen ja lisänumeroon. Tyttö työnsi jalkaansa suuttimen eteen ja nauraa tirskui niin, että eläkeläismummotkin repesivät altaassa hymyilemään.


Hyvää reissua piti hehkuttaa hieman somessakin. Samalla tulin maininneeksi, että kuten pojankin ensimmäisen uimahallivisiitin kohdalla, mietin nytkin että miksei uimaan tule lähdettyä oman kunnon ylläpitämiseksi. Ystävä Espoosta vastasi hienosti: "Eipä kuule hätää. Tulevaisuudessa se tulee menemään niin, että tyttö vie sinua uimaan ja siitä se sitten lähtee."

Sitä odotellessa!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lälläl lälläl lieru - minulta pääsi pieru!

Ensin tuli kolme-neljävuotiaan lausumana aikuista hieman raflaava jankutus: "Ethän pelkää - jos pää lentää!"

Oli suhteellisen helppo päätellä, mistä seniorijuniori omaksui "ihanan" riiminsä. Edellisviikonloppuna oli vietetty aikaa hieman vanhempien serkkujen kanssa. Ja veikkaanpa, että siihen taloon länkytys oli löytänyt tiensä serkkujen toisilta serkuilta. No, seuraavaa loikkaa ei tarvitse veikata. Meiltä hokema siirtyi todistetusti parin viikon viiveellä toisen puolen serkuille. Jälleen hieman nuoremmille.

Pään lentämisen pelkäämättömyys meni ohi melko äkkiä. Onneksi.

Mutta sitten tuli jo myöhäisellä jurakaudella keksitty lällättely, jonka perusmuoto taitaa mennä "lälläl lälläl lieru, sulta pääsi pieru!"

Sitä on nyt hoettu kuukausikaupalla. En osaa olla edes ylpeä lasten luovuudesta, kun sama nuotti taipuu mitä erinäisimpiin muotoihin. Voi ärräys, kun voi olla rasittava jankutus!

Mutta miksi se on lapsille niin mieluinen? Ehkä siksi, että se on pohjimmiltaan kai haaste leikkiin. "Lälläl lälläl lieru, etpä saa kiinni..." Kai hokema muissakin tilanteissa siis houkuttaa lapsia yhteiseen tekemiseen. Ehkä. Ja onhan se toisaalta riimi.

Mutta miksi se ärsyttää aikuista niin paljon? Kai siksi, että se on lällättelyä. Ja lällättelyssä yleisesti on kyse kohteen dissauksesta. Sieppaa kerta toisensa jälkeen, kun melkein viisivuotias julistaa puolta nuoremman siskonsa vauvaksi.

Ehkä tuokin asia pitäisi pystyä päästämään korvasta sisään ja toisesta ulos. Aina ei pysty.

Kenties kyseessä on vain lasten huumori ja ehkäpä oikeimmassa onkin tytär,  joka väänsi sinisilmäisesti lällätyksen muotoon: lälläl lälläl lieru - minulta pääsi pieru! 

ps. Käytiin hiljattain alussa mainittujen vanhempien serkkujen luona iltakylässä. Tuli jälleen kerran sellainen fiilis, että missäs vaiheessa nämä näin isoiksi kasvoivat. Serkkutyttö (8v) ja poikamme istuivat ulkona, kuuntelin keskustelua.

Poika: "Tehtiin papan kanssa puumajasta liukumäki alas."
Serkku: "Miten te sen teitte?"
Poika: "Kiinnitettiin sellainen levy majaan ja laitettiin pöytä tueksi levyn alle."
Serkku: "Millainen levy?"
Poika: "Sellainen kiiltävä ja liukas."

maanantai 5. syyskuuta 2016

Lasten suusta vol. 7


  • Trimmasin pihaa ja lopuksi trimmattiin pari puun juurta yhdessä pojan kanssa. Lähdettiin sisälle ja totesin, että otapa housut pois, ne ovat sotkeutuneet ruohon pätkiin. Poika kommentoi: “Tietenkin niiden pitääkin olla sotkeutunut, kun on tehty kovasti töitä!”
  • Poika opettelee iskemään silmää ja onnistuukin siinä. Tyttökin haluaisi, mutta ei vielä osaa. Poju ehdottaa: "Iske sinä molempia silmiä, se on vähän helpompaa!" 
  • "Mikä tuo on?" poika kysyi pellettitehtaan kohdalla. Vastasin tietenkin, että pellettitehdas. Poju innostuneena: "Ai peflettitehdas!"
  •  Tyttö tekee tuttavuutta irtokarkkihyllyn kanssa, kun en ehdi juuri oikealla hetkellä paikalle. Torun, että ei saa ottaa. Tyttö vastaa samantien: "En ota, vain haistelen"!
  • "X ja Y ovat menneen kihloihin", äiti kertoo lapsille. "Mitä se tarkoittaa", kysyy poju. "Että he menevät jonkin ajan kuluttua naimisiin ja ovat luvanneet olla aina yhdessä", äiti selventää. Poika ihmettelee: "Meneekö ne kuitenkin yksin töihin?"
  • "Mihin iskä meni", tyttö kysyy. Äiti vastaa, että lenkille. Tyttö on eri mieltä: "Ei, iskä meni munkille!" 
  • Selitin pojalle muutama päivä sitten Loton periaatetta. Päävoittoa kuvasin niin isoksi, että sen osuessa kohdalle ei tarvitsisi iskän eikä äiskän mennä enää koskaan töihin. Nyt poju ja vaimo täyttävät olohuoneessa ristikkoa. Vaimo kertoo juniorille, että oikein ratkaisseiden kesken arvotaan palkintoja. Poika kysyy: "Jos sen voittaa, niin tarvitseeko enää koskaan mennä töihin?"
  • Laitoin lapsille hedelmiä ja kasviksia lautaselle "välipalabuffaksi". Poika osoittaa kyssäkaalta ja sanoo: "Minä en sitten syö tuota!" Menee muutama sekunti. Sama poika ottaa kyssäkaalen palasen käteensä ja kysyy: "Mitäs tämä on?"