Lasten suusta vol. 6

* Valitan illalla viikon jatkunutta selkäkipua pojalle. Hän toteaa lohduttaen: "Katsotaanpa, jos se menisi aamuun mennessä ohi!" Ei tarvitse kahdesti veikata mistä on lauseen oppinut.
* Ruokana hampurilaisia, joita syödään meillä aika usein lapsiseurassa kahvisuodatinpussista. Poika on järsinyt oman purilaisensa pussin reunoja myöten ja pyytää: "Voisitko riisua tätä lisää?"
* Kerään pojalle syömistä noutopöydästä, jossa on sentinpaksuisiksi leikattuja voisiivuja, joihin kukaan ei ole vielä upottanut voiveistä. Poika tuumaa: "Voisin ottaa tuollaisen paksun juustosiivun."
* Lasten serkkutyttö on lomaillut kolme päivää luonamme. Kotiinlähdön jälkeen pojalla on illalla hirmuinen ikävä. Vaimo yrittää lohduttaa ja käy asiasta lyhyen, mutta kauniin keskustelun kysymällä, että missä se ikävä tuntuu. "Sydämessä!". Miltä se tuntuu? "Se painaa siellä!"
* "Papan traktoreissa on hyvänhajuinen pakokaasu, hyvänlainen hyrinä ja hyviä laitteita!"
* Patistelen poikaa syömään puuronsa loppuun. Juniori vastaa: "Tämä on jo hyvällä lopulla!"
* Ajellaan pojan kanssa liikennevaloihin ja aprikoin, että mikähän kaista pitäisi ottaa. Vastaus tulee takapenkiltä samantien: "Ota laajakaista!"
* Seniorijuniori pohtii ihmisen anatomiaa automatkalla: "Ihmisellä olisi hyvä olla kolme kättä. Yhdellä voisi nostaa tutuille kättä pyöräillessä niin, ettei tarvitsisi irrottaa käsiä ohjaustangosta!"
* Poika juoksee puheissaan lujaa: "Jos isi ei saa siskoa kiinni, niin minä saan. Minulla on niin hyvä juoksu, että jalat käy ihan pyllyyn kun juoksen!"
* Tyttö nuolee mökillä "likaista" terassin kaidetta. Äiti toteaa: "Älä nuole sitä likaista kaidetta." Tyttö vastaa: "Sanos muuta!"
* Tytsy on repinyt Lego-ukoilta jalat irti. Vaimo ehdottaa, että laitettaisiinko ukkeleille housut takaisin. Tyttö on erimieltä: "Ei, nyt on kuuma päivä!"

Ampiaisen pistos Murphyn lain hengessä

Lapset ampuvat pihalla vesipyssyillä pulloja ja purnukoita nurin. Yhtäkkiä poika huitaisee polvitaivettaan ja repeää hysteeriseen itkuun. Nopealla tarkastelulla taipeesta löytyy ampiaisen piikki ja pari minuuttia myöhemmin myös kolikonkokoinen kohouma.

Lääkekaapista kortisonia paukamaan ulkoisesti. Jääkaapista keltaista limonadia pahaan mieleen sisäisesti. Pistos kävi ilmeisen lujaa paitsi itkusta, myös siitä päätellen, että poika ei saa juotua mahataudin peruslääkettä hetkeen. Ei vaikka todellakin tykkää siitä.

Kun itku hieman rauhoittuu selviää parkumisen osa syy. Vasta edellisenä päivänä oli puhetta, että ampiaisen pistos voi olla allergiselle hyvinkin vaarallinen. No niin Mr. Murphy, oikeassa olit, luonnollisestikin pojan elämän ensimmäinen pistos sattuu noiden keskusteluiden jälkeiselle päivälle! Niinpä poika kysyy itkun välistä, että joutuuko sairaalaan ja voiko joku kuolla saman ampiaisen pistokseen.

Edellisen päivän keskustelun kertaaminen auttaa itkuun vähän. Ei, luultavasti et ole allerginen. Pistos on allergisellekin vaarallinen vain kasvoissa tai kaulassa. Kipeää käy, mutta ei ole vaarallista. Ei tarvitse lähteä lääkäriin.

Lopullisesti itkun vie kappale loistavasta Keksijäkylän Lotasta, polvitaipeen tarkasteleminen valokuvasta ja äidin asentama kylmä kääre. Poika tosin vannoo, ettei enää ikinä leiki ulkona. Ja isän pitäisi kuulemma luvata, että ampiainen ei enää koskaan pistä.

ps. Tyttö valitti "luonnollisesti" myös polvitaivettaan hetimiten huomattuaan, että poika saa nyt kaiken huomion. Kortisonia olisi ehdottomasti pitänyt laittaa hänellekin. Onneksi pienellä tussilla pystyi tekemään "pistoskohdan" tytöllekin, niin oli jotain mitä esitellä vanhemmille. Poikaakin pistoksen piirtäminen näytti helpottavan, kun hän näki miten pieni pistosjälki oikeasti on.

Mustikkaa ja mökkeilyä

Mansikan kilohinta tuntuu tänä kesänä ohittaneet sisäfileen kilohinnan. Vaikka mansikka on onnistuakseen kovaa työtä vaativa suomalaisen viljelijän tuottama herkku, totesimme vaimon kanssa, että meiltä jää marjat tänä kesänä ostamatta. Päätimme panostaa mustikkaan, jota tuntui vaimon kotiseudulla olevan paikoitellen niin, että karhuja on nähty useiden vuosien taukojen jälkeen useammallakin kankaalla.

Viimepäivät ovat siis kuluneet mustikoita poimien ja varsinkin perkaten. Tenavatkin kävivät pari kertaa metsässä. Pojalla poimimisessa on jo tolkkua, mutta tytön tarmo menee vielä ymmärrettävästi siihen, että pysyisi pystyssä varpujen seassa.

Saimme pitää anoppilan suunnassa tukikohtanamme appivanhempien mökkiä. Se on vähemmän yllätteän järven rannassa. Lapset hihkuivat, kun pääsivät uimaan ja tuntuihan se kieltämättä itsestäkin paarmojen ateriana olemisen jälkeen suhteellisen arvostettavalta.

Tytön kommentti viiden minuutin veneilyn jälkeen: "Haluan tabletin!"

Mummi ja pappa touhusivat paljon penskojen kanssa. Pääsimme siis yhdessäkin ruokkimaan paarmoja.

Mustikkaa kertyi loppujen lopuksi pakastimeen lastemme painoa vastaava määrä. Hymyilyttää!

Lasten isomummo päästi langan kehräämisensä välissä tenavat kokeilemaan rukin polkemista. Mielenkiintoa riitti yllättävänkin pitkäksi aikaa.

ps. Yksi ilon aihe kesäisiin päiviin löytyy pojan suusta. Siellä on viime aikoina alkanut viihtyä mustikan lisäksi myös S. Vielä välillä t ja s tulevat peräkkäin tyyliin mutsikka, mutta suurimmassa osassa sanoista s suhahtaa oikein ja oikeisiin kohtiin. Myös R:stä on alkanut kuulua viitteitä, kun poika pärisyttää kieltään jonkin moottorin ääntä matkien. Hyvä näin!

Kliseisten Alppi-kuvien jälkeen kliseinen Suomi-kuva. En osaa sanoa, kumpi on komeampi maisema.

Autoloma Alpeilla lasten kanssa - osa 4

Tuli edellisessä jaksossa hieman disautettua Blediä. Nyt vastapainoksi ylisanoja Itävallasta.

Grossglockner Hochalpenstrasse mainitaan kerta toisensa jälkeen, kun puhutaan Euroopan kauneimmista teistä. Ja voi veljet ja sisaret, aivan syystä! 1935 avattua tietä on rakennettu vuosia turisteille pääsymaksujen turvin. Ei siis yllätys, että infra on kunnossa. Ympäröivät maisemat ovat kuitenkin jotain, jota ei ole valmistettu enää pitkään aikaan!

Kuvat puhukoon jälleen tekstin kustannuksella. Mainitaan nyt kuitenkin, että neulansilmämutkia on matkalla 36 kappaletta, tie nousee 2500 metriin ja korkeimmalta paikalta näkee yli kolmekymmentä yli 3000 metriä korkeaa huippua. Töttöröö - melkein kuin Kempeleessä!

Ajoimme Grossglocknerin tien pohjoiseen päin, Heiligenblutin kylästä Bruckin kylään. Yhdeksän hengen pakulta pääsymaksu oli 35 euroa. Maisemat olivat jokaisen sentin arvoisia.

"Kas tuolla on järvi. Se on aika kaukana tästä. Hetkinen mitäs tuolla rannassa liikkuu? Jotain pisteitä. Ei helkkari, ne on ihmisiä! Järvi on siis aivan hurjasti alempana!"

Mutkat oli numeroitu, mutta sitä ei kerrottu, että kuka tästä on ajanut Vespalla rotkoon?

Wilder Kaiserin alueen voisi puolestani nimetä lapsiperheen eurooppalaiseksi kesälomaparatiisiksi sen enempiä kyselemättä. Alpeilla lienee paljon vastaavia alueita, mutta kun ei ole kokemusta, niin Wilder Kaiser vie tittelin.

Alue koostuu neljästä laaksossa rennosti pötköttelevästä kylästä ja niiden kahta puolen uljaasti asennossa seisovista vuorista. Toisen puolen vuoret ovat karuja, mutta eivät liian karuja vaeltamiseen tai pyöräilyyn. Toisen puolen vuoret on kääritty puolestaan hiihtohisseistä kudottuun verkkoon.

Pieni ihminen suuressa maailmassa.

Kesällä hisseistä pyörivät vain gondolit, mutta eipä lasten kanssa kilometrien mittaiseen tuolihissiin olisi varmaan tullut lähdettyäkään. Pieni pettymys hissien suhteen oli, että vaijerit pysähtyivät jo iltapäivällä viiden maissa.

Ja mitä sieltä hissien väli- ja yläasemilta löytyykään! Kuusi erilaista teemoitettua laajaa puuha-aluetta lapsille ja lapsenmielisille. Alueiden laajuudesta kertonee jotain, että esimerkiksi KaiserWeltissä oli yksistään erilaisia trampoliineja viisi kappaletta. Suurin osa vermeistä ei kuitenkaan ollut suomalaisista leikkipuistoista tuttuja, vaan vempeleitä oli rakennettu mielikuvitusta käyttäen teemaan sopiviksi.

Tässä esimerkiksi nelivuotiaan kerta toisensa jälkeen luokseen houkutellut "puron ylitys".

Aivan kaikki ratkaisut eivät ainakaan minua miellyttäneet, joten ilman valvontaa tenavia ei todellakaan voinut päästää puuhailemaan.

Totuuden nimissä täytyy myöntää, että Itävaltaan sattui myös reissun ainoa "huono" päivä. Tuntui hieman, että kaikille iski matkaväsymys yhtä aikaa. Niin aikuisille kuin lapsillekin. Nuorimmainen osasi onneksi keventää tunnelmaa. Seniorijuniori meinasi lällätellä minulle tyyliin "isi on vauva!". Tyttö ehätti korjaamaan: "Ei, isi on ihminen!"

Viimeisenä päivänä ennen kotiin paluuta pääsimme vaimon kanssa kahdestaan vuorille. Hissillä toisesta kylästä ylös, vuorilla hyvin merkittyjä hyväkuntoisia polkuja toisen kylän hissille ja jälleen gondolissa alas. Kylien välinen bussi oli majoittujille ilmainen, joten sillä kotiin.

Vaimo ehti bussia odotellessaan tukea paikallista Intersportiakin, jonka valikoima oli kyllä kiinnostava. Ykdeksänkymmentä prosenttia tavarasta liittyi pyöräilyyn tai luonnossa liikkumiseen!

Kliseinen Alppi-kuva.

Vielä kliseisempi Alppi-kuva.

Tirolin alueen eduksi täytyy mainita vielä asioiden toimivuus ja paikallinen sapuska. Ruoka on terveellistä kuin uppopaistettu mikä vain, mutta satunnaiselle matkailijalle rasvakoostumuksella ei liene väliä. Schnitzel ja käsespätzle, kyllä kiitos! Lapsiperheelle käy enemmän kuin mainiosti se, että ravintolat ovat auki suomalaisen mahan päivärytmissä. (vrt. Italia).

Ja kuin mansikkana kakun päällä huomasin, että alueella oli varsin hyvät mahdollisuudet sähköpyöräilyyn. Latauspisteitä esimerkiksi oli ravintoloiden terasseilla. 


ps. Edellisessä postauksessa oli puhetta vinjeteistä. Itävallan motareille ajo-oikeus irtosi kymmeneksi päiväksi 8,8 eurolla. Sen lisäksi jouduimme kaapimaan kuvetta Slovenian ja Itävallan väliseen tunneliin päästäksemme. Maksu oli samaa luokkaa vinjetin kanssa.

Autoloma Alpeilla lasten kanssa - osa 3

Saapasmaasta hurautimme 25-vuotista itsenäisyyttään juhlivaan Sloveniaan. Rajalta viikon vinjetti tuulilasiin viidellätoista eurolla. Tuntui halvalta Sveitsin 38 euron tarran jälkeen. Toki Sveitsin vinjetillä olisi saanut ajella vuoden, mutta sehän läpiajajaa lämmitti korkeintaan kuin se kuuluisa liraus talvisissa toppahousuissa.

Heti rajan ylityksen jälkeen piti pysähtyä ottamaan kuvaa hauskannäköisistä heinäsuovista. Näitä näkyi maassa enemmänkin.

Majoituimme kolmen vuorokauden ajan samassa isossa asunnossa Bled-järven lähellä. Slovenia on kompakti kuin Mini Cooperin perään valittava asuntovaunu - lähes pohjoisrajalla sijaitsevalta Blediltä olisi huristellut alle kahdessa tunnissa maan lounaisnurkkaan, jossa Slovenialla on pätkä Välimeren rantaa. Bled ei siis ollut kaukana mistään.

Ensimmäisenä kokonaisena päivänä ajoimme Postojnaan. Vetävä seikka oli Postojnan luola - maailmankuulu parinkymmenen kilometrin luolaverkosto tippukivineen. Nähtävyys on aukaistu yleisölle jo 1836, joten ihan ensimmäisiä vieraita emme olleet. Itse asiassa meitä ennen paikalla oli käynyt jo yli 30 miljoonaa ihmettelijää.

Eikä todellakaan suotta! Ihmeteltävää riitti ja infra oli kunnossa: jonottaa ei tarvinnut ja luolaston mielenkiintoisimpiin paikkoihin kuljetettiin maanalaisella junalla. Kaksivuotias kuitenkin pelkäsi junassa. Nelivuotias alkoi kieltämättä melko pitkän kävelykierroksen lopussa pelätä myös tippukivien putoamista ihmisten päälle.

Suurimmat onkalot luolastossa olivat yli 40 metriä korkeita.

Nättiä, nättiä!

Hämärää ja viileää, mukavaa siis vaihteluksi helteelle ja rasvaa tiristävälle auringolle.

Maan alla liikuttiin osa matkasta junalla, mikä mahdollisti lapsiperheellekin parhaille paikoille pääsemisen. Yhdistelmärattaat mahtuivat nippa nappa vaunuun.

Postojnan luolastossa asuu myös ihmeellinen sokea salamanteri Olmi, jota myös ihmiskalaksi kutsutaan. Muutamia oli esillä isossa akvaariossa. Taisivat olla lasten mielestä luolareissun kohokohta. Ja kyllä aikuinenkin meni mietteliääksi faktojen edessä. Olmi voi elää satavuotiaaksi. Luolastossa vuoren sisässä on harvoin syötävää, joten se voi olla kymmenenkin vuotta syömättä. Pitkän iän salaisuus on myös melkoinen uudistumiskyky - Olmi kasvattaa menetetyn raajan tilalle uuden!

Postojnan toinen iso nähtävyys on Predjaman luolalinna. Siinä missä luola ansaitsee ainakin minulta ylisanat, linnan olisi voinut skipata ja käyttää ajan vaikkapa pääkaupunki Ljubljanaan. Predjaman linna oli hieman mutkia suoraksi vetäen ihan kuin Olavin paksuseinäinen asumus Savonlinnassa. Toki linna oli mahtavassa paikassa vuoren seinämässä ja sen yläosista oli yhteys luolastoon, joka oli toiminut aikoinaan väistötilana

Toinen Bled-päivä kului aurinkoisissa merkeissä Bled-järvi kiertäen. Ylpeänä isänä haluan mainita ensimmäisenä, että nelivuotias käveli koko kuuden kilometrin kierroksen itse! Puolivälissä pidettiin piiiitkä uinti- ja ruokailutauko.

Bledistä jäi vähän vaisu mielikuva. Kaupunki oli selvästi tehty turisteille, mutta itse järvi "tuotteistettu" suorastaan surkeasti siihen nähden, kuinka hienosta paikasta oli kyse. Vain yksi uimaranta, sekin ilman pukuhuoneita. Lapset viuhahtivat ujostelematta, aikuisille teki tiukempaa. Ei montaakaan virallista arskan palvontapaikkaa. Vain pari vesikulkuvälinevuokraamoa. Ravintoloita rannassa vain yhdellä nurkalla, samoin kauppoja. Ei ainuttakaan leikkipuistoa. Sorsia ja joutsenia sentään oli ihmetellä asti. Niin on muutes Oulussakin.

Nättiä oli, mutta ei tarvitse palata. Varsinkaan lasten kanssa.

Ihan kiva paikka kesämökillä, eikun siis Bledin linnalla.

Koreaa, mutta ainakin lapsiperheen kannalta melko aktiviteetitöntä.

Aina voi onneksi onkia kepillä suuria kaloja.

ps. Pitkästä aikaa loppukevennys hashtagilla lastensuusta. Tyttö on hyvin, hyvin itsenäistyvässä iässä. Kaikki pitäisi saada tehdä itse. Apu ei kelpaa. Minä ite. Minä ite. Usko jo, minä ite! Reissussa tyttö kaatui ja pappa tarjoutui puhaltamaan pipiin. Mitäpä tytsy siihen? "Ei pappa, puhallan itse!"

Autoloma Alpeilla lasten kanssa - osa 2

Etukäteen mietimme reissun aloitus- ja lopetuspisteeksi Münchenia, Stuttgartia, Wieniä, Salzburgia, Ljublajanaa, Innsbruckia, Milanoa ja Zürichia. Valinta kohdistui Müncheniin. Sinne sai paitsi halvimmat suorat lennot Räkkärimarketin lentokentältä, sieltä löytyi myös halvimmalla yhdeksän hengen auto tunnetulta kansainväliseltä vuokraajalta. Baijerin pääkaupungin eduksi laskimme myös ehdokkaista lyhyimmästä päästä olevan lentoajan - noin kaksi ja puoli tuntia.

Paikanpäällä löytyi vielä lisää plussia: terminaalista oli helppo siirtyä tenavien kanssa vuokraamoiden tiskille, koska matka oli käytännössä liukuhihnoitettu lähes kokonaan. Myös vuokraamon autohallista Saksan tieverkostoon liittyminen oli tehty maalaiselle helpoksi: motarille pääseminen vaati yhden käännöksen ja kaksi kiihdytystä.

Ensimmäisenä stoppasimme vuokraamon Viton Liechtensteinin pääkaupungissa Vaduzissa. Kääpiövaltion pääkallonpaikka on tietysti pieni. Kylässä asuu reilut viisituhatta ihmistä. Kaupungin habituksen perusteella reilut viisituhatta varsin mukavasti toimeentulevaa ihmistä.

Meitä varoitettiin etukäteen, että Vaduz ei varsinaisesti ole turistikohteena pajatson tyhjentäjä. Ja tottahan se oli. Mieleen jäi yleiskuvan lisäksi tasan kolme asiaa: komean vuoren lumihuipun tuntumassa pyörinyt varjoliitäjä, kolmen pienoismallipizzan, kahden täytetyn patongin pätkän ja parin vesipullon hinta (> 80 euroa) sekä kieltämättä hienot taideteokset, joita tuntui olevan melkein jokaisessa kadunkulmauksessa.

Vaduzista ajoimme vuosien -28 ja -48 talviolympialaiset isännöineen Sankt Morizin kautta Italian puolelle. Vaikka Sveitsin hulppeimmat vuoret jäivätkin reittimme lounaispuolelle, täytyy myöntää, että kameran peili oli yläasennossa varsin usein. Jo näiden maisemien kohdalla voihkittiin, että kyllä kannatti lähteä. Lapsetkin jaksoivat nauttia vuoristonäköalasta jonkin aikaa, mutta sitten seniorijuniori totesi, että "rumia maisemia - tahdon tabletin!"

Italiassa ajoimme jotakuinkin reitin Tirano - Bormio - Passo dello Stelvio - Merano - Bolzano - Passo Sella - Cortina d'Ampezzo - Tolmezzo. Pikkuteitä suosien matkaa kertyi noin 500 km, johon meillä oli aikaa kolmisen vuorokautta. Ei kuulosta paljolta, mutta siitä huolimatta "autoilua" riitti aamusta iltaan.

Autoilu lainausmerkeissä siksi, että maisemien ihailutaukoja pidettiin paljon ja lasten ruokarytmistä huolehdittiin kohtuullisesti ilman autossa syömistä. Ajonaikainen keskinopeus oli hitaimpana päivänä vain kolmisenkymmentä kilometriä tunnissa!

Tuosta Dolomiittien alueesta on vaikea sanoa mitään pahaa. Henkeä salpaavia maisemia, varsin hyväkuntoisia serpentiineinä mutkittelevia asvalttiteitä ja miltei loputtomasti pyöräilijöitä.

Italian alue oli matkamme ainoa kohde, johon emme olleet varanneet ennakkoon majoituksia. Saksasta tuttuja Zimmer frei -kylttejä ei näkynyt ja hintatasokin pääsi jossain määrin yllättämään: B&B 45 euroa aikuiselta ja 22,5 lapselta elämänkokemuksen pituudesta riippumatta. Hinta oli lisäksi yli kymmenen tiedustelun perusteella kaikissa majataloissa tismalleen sama - kuin mafian määräämänä!

Vuoristojen solateillä autoa sai käskyttää hieman erilailla kuin Kempeleen vanhalla merenpohjalla, sillä korkeimmillaan kiivettiin lähes kolmeentuhanteen metriin. Ja sieltä tultiin myös alas. Kesä-heinäkuun vaihteessa teiden varsilta löytyi vielä runsaasti lunta ja lapset olivat siitä aivan haltioissaan! Lumen lisäksi vesiputoukset ja rinteillä laiduntanut karja tuntuivat olevan eniten muksujen mieleen.

Tässä vielä fiiliksiä kuvien muodossa.

Eihän noin mahtavissa paikoissa voi elää kuin onnellisia ihmisiä? Wiesen - Sveitsi.

Mahtava paikka ingenjöörille muutenkin kuin maisemien puolesta. Saman junan näki yhdestä kohti monta kertaa muutaman minuutin välein. Juna kävi tekemässä silmukan vuoren sisässä kiiveten ylemmäs/laskien alemmas ja ilmestyi hetkeä myöhemmin eri tasolla kulkevalle sillalle! Preda - Sveitsi

- Mitäs tällä Bormiolla on annettavanaan lapselle? Bormio - Italia

Melkeinpä vannoin vaimolle, että palaamme vielä joskus Alpeille ja vuokraamme avoauton. Näin kauniseen ei tosin liene mahdollisuuksia. Passo dello Stelvio - Italia.

Passo dello Stelvion melkolailla korkein kohta - 2758 m. Lapset tekivät pieniä lumiukkoja, moni nousi pyörällä onnellisen näköisenä viimeisiä metrejä ja viereiseltä parkkipaikalta lähti jokin porukka laskettelemaan. Passo dello Stelvio - Italia.

Passo dello Stelvion lumiukko ja poitsin ristiriitainen tilanne: malttaako pitää kädet lämpimissä taskuissa vai kouria sittenkin jäistä lunta avokäsin vielä vähän?

Kyllä kelepoo! Passo dello Stelvion huipulta tämäkin kuva. Huomaa tie oikeassa laidassa.

Passo dello Stelvion tietä huipulta itään.

Pyöräilijöitä oli sekä Stelviolla että varsinkin Passo Sellalla todella paljon. Olisi tuokin siistiä vielä joskus kokea! Passo Sella - Italia.

Ei näitä maisemia kovin vauhdikkaasti viitsinyt ohittaa. Passo Sella - Italia.

Edit: Onhan Italiassa lapsiperheen näkökulmasta yksi huono puoli. Ainakin meidän perheen päivärytmiin sopii todella huonosti sikäläinen tapa laittaa ravintoloiden ovet säppiin lounaan ja päivällisen väliseksi ajaksi. Italialainen ruokarytmi on niin myöhäinen, että paikallisten käydessä illalliselle, meillä jo mahat huutavat iltapuuroa!

Autoloma Alpeilla lasten kanssa - osa 1

Mitä tapahtuu, kun pakataan yhdeksän hengen pakettiautoon kaksi- ja nelivuotiaat, heidän vanhempansa ja vielä toisen puolen isovanhemmat, rullataan auto saksalaiselta lentokentältä motarin päähän ja kierretään Alppimaita yhdentoista päivän ja noin kahdentuhannen kilometrin verran?

Isäkuukaudet tarjoaa lähipäivien postauksissa vastauksen tähän kysymykseen. Tämä on siis varoitus ja perheblogipostauksiin tottuneille suoranainen anteeksipyyntö: seuraavat X blogausta tulevat olemaan varsin matkablogimaisia.

Lähdimme reissuun, koska olemme haaveilleet vaimon kanssa Alppi-ilman hengittämisestä ainakin puolenkymmentä vuotta. Kun asenneilmasto kolmosen suhteen alkoi käydä sallivammaksi, päätimme, että on aika käydä unelmaan käsiksi: seuraavaan kahteen - kolmeen vuoteen ei noin pitkää reissua voisi kesälomaan sovittaa. Moisen kilometrimäärän vaatiminen alle kaksivuotiaalta ei olisi reilua.

Lapsille pakkasimme hyvän matkavakuutuksen ja maitohappobakteerien lisäksi mukaan tällaisen työkalupakin:

• Katuliidut 
• Ilmapalloja 
• Palapelejä 
• Saippuakuplavermeet
• Piirrustusvälineet 
• Äänisadut 
• Suurennuslasi 
• Pari isohkoa injektioruiskua (vesisotaa varten) 
• Jalkapallo
• Kirjoja 
• PALJON sisältöä tabletteihin 
• Uimalasit ja snorkkeli