Juhannuskesän pieniä kuulumisia

Päättymässä olevalla viikolla on ollut monta pientä kivaa juttua. Tämä on tilkkutäkkimäinen blogaus niistä.

Poika on himoinnut jo kahtena edellisenä kesänä maailmanpyöräkokemusta. Maanantaina toive viimein toteutui, kun pääsimme haistelemaan Hietasaaressa Suomen tivolin tunnelmaa. Ensiksi suuntasimme juoksuaskeleet tietenkin siihen  maailmanpyörään. Mummu ja pappa olivat mukana ja minusta näytti, että me aikuiset nautimme maisemista enemmän kuin jälkikasvu. Laitteessa olisi varmaan saanut olla enemmän vauhtia lasten mielestä. Paljon enemmän vauhtia.

Tyttären reaktioista päätellen parasta tivolissa oli isohko autorata, jossa kiesit kiersivät litistetyn ovaalin muotoista rataa juoksuvauhtia. Poika taas tykkäsi todella paljon isosta pomppulinnasta, jossa oli myös erinäisiä esteitä pienen seikkailijan ylitettäviksi.

Viikolla piipahdimme myös Kempeleen liikennepuistossa. Kunnalle täytyy nostaa tässä(kin) asiassa kypärää: kahden euron autokoulumaksulla saa ajella koko kesän, kunhan vain muistaa pitää koulusta saadun autokortin mukana. Autovalikoimaa on paljon, paikat hyvässä kunnossa ja henkilökuntaa kahden reissun kokemuksen perusteella vähintäänkin tarpeeksi.

Tytöllä liikennepuistossa vieraileminen on ollut lähinnä omalla kaistalla pysymisen opettelua. Seniorijuniori sen sijaan on kysellyt liikennemerkeistä ja -säännöistä niin paljon, että asiaan on pitänyt palata kotonakin. Ei huonå!

Ajokortin sai liikennepuiston poliisilta, mutta saako sen jälkeen alkaa Ũber-yrittäjäksi?

Kerhojen loppuminen on harmittanut nuorempaa. Harva se päivä hän on sanonut, että mennään kerhoon. Onneksi tällä viikolla toive kävi toteen, kun vaimo kävi kaksikon kanssa kesäisessä perhekerhossa. Oli muutes sinänsä huvittavaa ja opettavaistakin seurata vierestä kolmikon lähtövalmisteluita. Hyvin huomasi talvelta tuttuja hetkiä: miten lasten lähtöjännitys alkoi muuttua sinkoilemiseksi kämpän päädystä toiseen ja miten tytöllä ehdottomasti on oltava oma reppu!

Juhannusaatoksi saimme ystäväperheeltä kutsun grillailemaan ja chillailemaan. He olivat hommanneet pienimpien iloksi pihalle uima-altaan. Lapset viihtyivät siinä ainakin yhtä hyvin kuin isämiehet grillin ääressä. Kun sääkin suosi poikkeuksellisen hyvillä juhannuslämmöillä ja mukana oli kummitytönkin perhe, niin aatto kului kerta kaikkiaan rattoisasti.

Poju oppi sukeltamaan snorklausvehkeillään kymmensenttisessä vedessä. Tai ainakin hengittämään snorkkelin kautta suu veden alla.

Seniorijuniorilla oli kyllä hieno oivallus isäntäväen uima-altaasta. Hän totesi, että on hienoa, kun on oma hiekkaranta. Ihmettelin hieman, että öö, hiekkaranta. "Tässä kun on uima-allas ja hiekkalaatikko vierekkäin!"

Vaimon näkemys juhannuksesta :) Piirretty iltatoimien yhteydessä.

Kolme turvaistuinta takapenkille - osa 3

Nyt on kierretty autokauppoja kahden turvavyöistuimen ja yhden turvakaukalon kanssa. Ähisty, hikoiltu ja ihmetelty. Internetkoneen käynnistyskampea on niin ikään kierretty paljon. Ähisty, ihmetelty ja turhauduttukin.

Ensinnä istuttiin uudemman mallisessa Ford Galaxyssä. Todettiin, että meistä kummallakaan ei ole merikapteenin tai luotsin koulutusta, joten niin isot laivat jäävät meiltä satamaan. Samasta syystä emme edes tutustuneet VW Sharaniin.

Sitten sullottiin kaikki kolme jakkaraa ensimmäisen sukupolven Peugeot 308:iin. Fiilis oli epäuskoinen. Suhteellisen pieneksi miellettyyn farmariin todella mahtui kaksi istuinta ja kaukalo - kaikki Isofixeihin lukittuina. Ovet mahtuivat nippa nappa sulkeutumaan, mutta koko konkkaronkka oli farmarissa valmiina matkaan.

Olimme vaimon kanssa kumpikin mietteliäinä: "Tämä matchaa kriteereihin, mutta onko tässä silti mitään järkeä?" Sillä ahdastahan siellä autossa oli. Perhe piti kirjaimellisesti sulloa sisään. Keskimmäisen turvavyön kiinnittäminen vaati vauvan kaukalon irroittamisen telakasta. Vänkärin penkki piti vetää niin eteen, että polviparat eivät tienneet minne olisivat piiloutuneet.

Päätimme luopua viimeisestä farmariin liittyvästä oljenkorresta. Siitäkin huolimatta, että poika oli aivan myyty panoraamakaton ansiosta. "Otetaan tämä, tästä on mahtava katsella tähtitaivasta!"

Pösön 5008:ssa, Citroen C4 Grand Picassossa ja Renaultin Grand Scenicissä vaikutelma oli 308:n jälkeen lähinnä kuin olisi muuttanut kaksiosta omakotitaloon. Fordin S-Maxissa tuli jo mieleen takapenkin hurjan leveyden vuoksi, että auton sijaan penkkejä sovitellaan nimenomaan omakotitaloon.

Tila-autoissa tilaa tuntui olevan joka suunnassa ja junnujen kiinnittäminen sujuvaa. Varsinkin keskellä istuvan turvavyötä näprätessä auton sisäkorkeudesta ei varsinaisesti ole haittaa.

Seuraava automme on 5008, C4 GP, S-Max tai Grand Scenic. Tiedossa on, että Saksan ja Ranskan rajalla autofilosofioissa tapahtuu melkoisia muutoksia. Painotukset ja henkilökohtaiset mieltymykset ratkaisevat hakeeko pihaansa patonkia vai brezeliä.

ps. Kävin ihan itseäni kiusatakseni ajamassa myös VW Tourania. Se oli varsin farmarilta tuntuva auto verrattuna edellämainittuihin laatikoihin. Erittäin harmi, että takapenkillä ei ole kolmea Isofix-ankkurointia.

Yksi plus yksi on pian viisi

Ajatus kolmannesta lapsesta on kuin suomalainen iltapäivälehtiskene juhannuksen alla - eräänlainen ikiliikkuja. Keltainen lehdistöhän pönkittää myyntiään lupaamalla joka toinen päivä juhannukseksi kaatosadetta ja joka toinen päivä superhellettä. Samalla tavalla kysymys kolmannesta jälkeläisestä herättää perhearjessa joka toinen päivä myönteisiä tunteita ja nostaa joka toinen päivä pintaan väristyksiä sanaparin "ei varmasti" kera.

Mutta juhannus tulee joka tapauksessa. Ja niin tulee sekin päivä, kun biologisen kellon tikitys käy korvia raastavaksi ja on pakko tehdä päätös. Päättää kyllä tai ei ja haudata ajatus sen jälkeen. Ja sitten elää päätöksen kanssa loppuikä.

Ylläpidimme ikiliikkujaa pitkään. Ajattelimme ja ajattelemme yhä, että kolmas muuttaa elämää vähintään yhtä paljon kuin toinen. Jokaiselle lapselle ei sitten olekaan hoitavia käsiä. Yökyläilykutsut käyvät nykyistäkin harvemmiksi. Viimeinenkin oma aika revitään aikuisten elämästä ainakin pariksi - kolmeksi vuodeksi.

Siitä huolimatta päätimme, että kolmas on tervetullut. Klisee, mutta totta: lapset ovat rikkaus. Tässä mielessä pääsemme siis lähes suurperheen varallisuustasolle loppuvuodesta.

Kummannäköinen

On ollut mielenkiintoista seurata lasten reaktioita ja kommentteja asiaan, kun totuus heille ensimmäisen ultran jälkeen paljastettiin. Vaimo kysyi lapsilta, että arvatkaapa, mitä äidin mahassa on. Vanhempi veikkasi ruokaa, nuorempi napaa. Kun vaimo paljasti, että vauva, niin seniorijuniorin ensireaktio oli kysymys: "Oikeastiko?"

Hämmennystä seurasi joukko vähän vaikeampia kysymyksiä:

• Minkähänlainen itkuääni sillä vauvalla on?
• Tuleeko siitä tyttö vai poika?
• Milloin vauvalle tulee ensimmäiset rokotukset?
• Minkä kokoinen vauva on, kun se syntyy? 

Sen jälkeen poika totesi ykskantaan, että haluaa nähdä, kun vauva syntyy.

Hetkeä myöhemmin alkoi ilmeisen yleinen nimiehdottelu. Pojun mukaan Enni Leppäkerttu olisi hyvä nimi. Omena ei ole todellakaan pudonnut kovin kauaksi puusta, sillä vaimo on ehdottanut vastaavassa iässä siskolleen nimeksi Maitopurkkia.

Juniorijuniori ei hirveästi ole asiaan palannut. Ei raukka vielä tajua millainen muutos odottaa. No, se oli aika hienoa, kun tyttö kävi aamulla sanomassa äidin massulle huomenta. Ja on hän piirtänyt kertaalleen vauvan kuvankin.

Vanhempi sen sijaan puhuu asiasta melkein päivittäin. Pariin otteeseen hän on todennut, ettei kyllä vielä usko, että äitin mahassa on vauva. 

Toisaalta odotus on hänelläkin kova. Vai mitä muuta tällaisesta nelivuotiaan ajatuksesta voi päätellä: "Tiedätkö, mitä teen ensimmäisenä kun näen vauvan? Pussaan, halaan ja sanon, että tykkään. Sitten laitan sen nukenvaunuihin."

Tuttu mietti muutama päivä sitten myös blogin tulevaisuutta. Kun on jo seniorijuniori ja juniorijuniori, niin mikä ihme tämä kolmas sitten on? Viimeinen juniori?

ps. Tässä alla vielä vaimon sosiaalisessa mediassa esittämä näkemys uutisestamme. Varsin jees! Sitä tosin en ymmärrä, että miksi perheen autonkuljettajaksi on valittu vinksahtanut heppu? Vai onko se Lauri Tähkä?

Kolme turvaistuinta takapenkille - osa 2

Kierrettiin päivä autokauppoja vaimon kanssa. Lähtökohdan tiivistimme edellisen postauksen lopussa esitetystä lauseeseen: "Farmari, jossa kolmet Isofixit takapenkillä." Voimalinjaa voisi sitten miettiä, kunhan sopiva automalli löytyisi.

Aluksi mittasin nykyisen Pirkka-Volkkarimme (toisen sukupolven farmari Octavia) reunimmaisten Isofixien väliin jäävän tilan: 42 cm. Penkkejä mittailemalla kävi ilmi, että tilaa pitäisi olla noin 15 cm enemmän, jotta homma onnistuisi. Ja sitten pitäisi olla ne kolmannet Isofixit.

Olemme olleet merkkiin tyytyväisiä, joten marssimme ensiksi automme isoveljen takapenkille. Toisen sukupolven Superbin Isofixien väli oli itse asiassa sama kuin Octavissa. Oo - koo.

Ähisimme mittanauhan kanssa myös muutamassa muussa isoksi mieltämässämme farmarissa. Toyta Avensis (T27 eli kolmas sukupolvi) pysäytti mitan lukemiin 39 cm, samoin neljännen polven Ford Mondeo, Peugeot 407 jäi vielä senttiä kapeammaksi.

Tässä vaiheessa ajatukset alkoivat tummua. Marssimme siis farmareiden farmarin luo ja kaivoimme rullan esiin: Volvo V70 (kolmas sukupolvi) - 43 cm. Voi, voi, taitaa jäädä farmarihaave samaan koriin maailmanympäri matkan kanssa.

Mutta sitten poikkesimme seitsemälle rekisteröidyn Peugeot 308:n (ensimmäinen sukupolvi) takapenkillä. Mitta esiin. Lukema. Uusi mittaus. Lukema. Vielä kerran. Pakko se on uskoa: 56 cm! Ja ensimmäinen farmariauto, josta löytyi kolmet Isofixit takapenkiltä. Tässä on potentiaalia. Muun hyvän lisäksi takapenkki on jaettu tila-autoista tuttuun tapaan kolmeen osaan, joita voi erikseen hivuttaa edemmäs tai takemmas. Tällä järjestelyllä saa turvaistuinten hartialinjan eri kohtiin, joka vähentää tarvittavaa tilaa leveyssuunnassa. Tässä todella on potentiaalia!

Lavensimme katsontakantaa ja hikoilimme vielä tila-autojen takapenkeillä. Tämä piti tehdä pääosin silmät kiinni, niin rumia tila-autot ovat. Tällaisia tuloksia:

• Toyota Corolla Verso, 2 * IF, 54 cm
• Citroen C4 Grand Picasso (toinen sukupolvi), 3 * IF, 58 cm
• Ford C-Max (2. sukupolvi), 2 * IF, 47 cm
• Ford S-Max (1. sukupolvi), 3 * IF, 64 cm
• Opel Zafira (3. sukupolvi), 2 * IF, 45 cm
• Ford Galaxy (2. sukupolvi), 3 * IF, 64 cm
• Kia Karens (3. sukupolvi), 2 * IF, 54 cm
• Peugeot 5008, 3 * IF, 58 cm
• Volkswagen Touran, 2 * IF, 58 cm
• Opel Meriva (2. sukupolvi), 2 * IF, 46 cm
• Renault Grand Scenic, 3 * IF, 54 cm 

Tila-autojen vahvuus on tietysti myös se, että takapenkki liikkuu lähes poikkeuksetta kolmessa erillisessä osassa pituussuunnassa.

Lopuksi päätimme vielä kurkistaa citymaastureiden maailmaan, vaikka niissä takakontin kansi onkin vain ulkonäkösyistä. Kannen takan kun ei ole ollenkaan tavaratilaa. Mittasimme pränikän XC60 Volvon takapenkin. Siitä löytyi kahdet Isofixit ja niiden väliksi osoittautui 46 cm. Citymaasturit - ei jatkoon.

Summa summarum: kolme Isofixiä vierekkäin on kova vaatimus (vaikka eräs autokauppias toikin oman ammattitaitonsa esiin toteamalla, että nehän löytyy nykyään melkein autosta kuin autosta).

Päästötodistuksen saivat siis Peugeot 308, Peugeot 5008, Ford S-Max, Ford Galaxy, Renault Grand Scenic ja Citroen C4 grand Picasso. Rehellisesti sanoen niistä mikään ei ole kovin houkutteleva auto, mutta sillä ei taida tässä pelissä olla enää merkitystä. Huoh.

Edit: kaveri löysi tällaisen listan. Siitä innostuneena kävimme katsomassa Opel Insignian farkkua. Ehkä toivoa vielä olisi. No ei ole! Insigniassa on 2,5 Isofixiä takapenkillä. Toisessa laidassa ihan oikein, toisessa sisempi Isofix-lenkki on hieman tavallista leveämpi ja yhteinen keskipaikan kanssa. Siihen ei ole toivoakaan saada kahta istuinta rinnakkain, mutta takepenkin monikäyttöisyyttä ratkaisu lisää yhden tai kahden turvalaitteen tapauksessa.

Kolme turvaistuinta takapenkille - osa 1

Aloitetaan faktoilla: jos kaikki menee hyvin, niin tänä vuonna juhlimme joulua viidestään. Se on hienoa se!

Täytyy kuitenkin myöntää, että jo silloin kun release 3.0 oli vielä eipäs-juupas-vaiheessa, pelkäsin tulevaa auton vaihtoa. On nimittäin niin, että toisen sukupolven Octaviaamme jää kahden turvavyöistuimen väliin niin vähän hartiatilaa, ettei hento nainenkaan mahdu työntämään selkäänsä penkkiin.

Luin erään blogin, jonka kirjoittaja väitti mahduttaneensa Volvo V40:n takapenkille kaksi turvavyöistuinta ja turvakaukalon. Fiilikseni silloin - juhuu, meillä ei ole mitään ongelmaa: vaihdetaan lasten penkit ja huristellaan hyväksi havaitulla Oculla vielä ainakin vuosi. Blogin kirjoittaja mainitsi, että kotimainen Klippan on kapea istuin.

Ratsastin selaimella Autoliiton turvaistuintestien pariin. Kyseisestä Klippanista sanottua: "Keskinkertainen kuormitus sekä etu- että sivutörmäyksessä."

Aikanaan sekä tenavien kaukalo (Maxi Cosi Cabriofix isofix-telakalla) että turvaistuimet (Cybex Juno-Fix ja Britax Kidfix SICT) valittiin yksiselitteisesti turvallisuus edellä. Ei anna luonto periksi vaihtaa penkkejä vähemmän turvalliseen.

Juno-Fixin ja kidfixin saa Isofixin sijaan kiinnittää myös vöihin, jolloin niitä voi hivuttaa hieman laidemmaksi eli keskelle tilaa tehden. Mutta jälleen Autoliiton testit ampuvat idean kuin haulikkomies savikiekon: "Jos istuin on kiinnitetty auton omalla turvavyöllä, sen turvallisuudesta saama arvosana putoaa hyvästä tyydyttävään."

Maxi Cosi Isofixillä ja vieressä turvavyöistuimet vöissä -kokeilu. "Ihan" ei mahdu Ocun takaovi kiinni.

Pelkoni auton vaihtoon kasvoi entisestään. Oljenkorreksi keksimme vaimon kanssa ratkaisun, jossa vanhin lapsi matkustaisi edessä ja toinen vanhemmista Tiivi-Taavin ja keskimmäisen kanssa takana. Mitä enemmän lukee nettiä, sitä enemmän tulee mieleen, että etumatkustajan turvatyynyn poiskytkentään ei voi luottaa. Poju ei siis tule matkustamaan edessä. Sitä paitsi takapenkki kävisi ahtaaksi tässäkin ratkaisussa.

Auto on siis pakko vaihtaa tai koko perheen reissut unohtaa kesän jälkeen. Mutta millaiseen vaunuun saa kolme penkkiä Isofixeillä kiinni? Seitsenpaikkainen auto on äkkiä ajatellen yleispätevä vastaus. Keskimmäiselle riville molempiin laitoihin ja yksi takariville. Mutta, mutta! Takakontin istuimissa ei useimmiten Isofixejä olekaan. Ja toisaalta, kuka oikeasti haluaa istuttaa lapsensa auton takimmaiseen riviin muutoin kuin silloin tällöin? Haluaisitko itse istua siellä, kun joku tollo ajaa autosi peräboxiin viittäkymppiä?

Kolmannen penkkirivin ongelma on myös se, että tavaratilaan ei käytännössä voi tällöin lastata mitään. Ja tavaraahan lapsiperheellä on kuin jääkiekkomaajoukkueella.

Tulevassa autossamme pitää siis mahtua kolme turvaistuinta rinnakkain etupenkkien takana sijaitsevalle riville. Ja kaikki pitää saada kiinni Isofixeillä. Lisäksi korimalli saisi mielellään olla farmari, käyttövoima nafta, tehoa vähintään 100 kW ja voimalinjassa käsihämmenteinen aski.

Aika ja tulevat blogaukset näyttävät onko tällaista autoa olemassakaan. Stay tuned!

Lasten kanssa Tukholmassa

Kävimme hiljattain lasten serkkujen perheen ja mummun kanssa työntämässä lasten kärryjä päivän Tukholmassa. Reissu meni useista arvaamattomasti liikkuvista osista huolimatta niin nappiin, että palaan siihen vielä blogauksen muodossa.

Menomatkalla pysähdyttiin Tyrvään Pyhän olavin kirkossa. Komea kirkko komealla paikalla. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen meidän nelivuotiaan valtava tarve tietää, miksi joku halusi polttaa kirkon. Vaimo sitä sitten kirkko-oppaalta kysyikin ja poika sai rehellisen vastauksen: "Joku mies halusi varastaa kirkkoviinit ja jäljet peittääkseen sytytti kynttilät penkkien alle."

Menomatkalla risteilimme Vikingin modernilla Gracella. Lapset olivat innoissaan niin kannella kuin pallomeressäkin. Lähtö oli kuitenkin vasta iltayhdeksältä, joten nukkumaan piti mennä pian Turun jäätyä horisonttiin.

Pojan lempilauseet tässä positiossa: "Onkohan tuo asumaton saari? Onko tämä avomerta? Katso poiju! Katso majakka! Iso laiva!"

Tukholman laituriin kolahdettiin 6.30. Slussenin sillan eteläpäässä nälkäisiä 24/7 palveleva keltainen M oli ensimmäinen rastimme. Täytyy myöntää, että aamupala oli varsin toimiva, vaikka muutoin Mäkkärin ruokaa inhoankin. Vielä kun yhteen aamupalaan kahvin sijasta otetun kuuman veden valutti Elovena-pussin sisällön päälle, niin lapsille oli jopa puuroakin.

Katariinan kirkon pihan kautta kävelimme Bryggartäppanin leikkipaikalle. Kyseessä on leikkipuisto, joka on naamioitu 1800-luvun minikokoiseksi pihapiiriksi. Kuvat puhukoon puolestaan.

Mahtavuutta - kaksiosainen "talo", jonka ensimmäisen osan alakerrasta kapeita portaita ylös, yläkerrassa huoneesta toiseen ja seinästä liukumäkeen.

Kiikku mallia Bryggartäppan

Tyttö laittaisi varmaan vieläkin täällä hiekasta ruokaa hellalla ja lihamyllyllä, jos häntä ei olisi houkuteltu pois lupaamalla vieläkin kiinnostavampaa tekemistä.

Bryggartäppanin jälkeen ohjelmassa oli lapsiperheen päiväsmoothien perusraaka-aineita: lounasta, päiväunta ja välipalaa. Mausteena Tukholman vanhaa kaupunkia ja kuninkaanlinnan vahdinvaihtoseremoniaa.

"Se on kuulkaa pojjaat Kallella taas uusi nainen..."

Tällaisia keitaita Suomeenkin. Vieressä leikkikenttä ja aikuisille tuolit auringossa palvaamiseen.

Päivän tärkein rasti oli monen kehuma Junibacken. En voi kuin liittyä kehujien joukkoon. Niin hienosti ruotsalaisten kirjailijoiden satumaailmat oli luotu lasten ja aikuisten tutkittavaksi. Kaikkeen sai koskea, mikä oli lapsista kiehtovaa ja aikuisista helpottavaa. Oli Viirun ja Pesosen taloa, oli mahdollisuus istua Mimmi-lehmän sylissä, oli mahdollisuus nähdä Vaahteramäkeä, oli Huvikumpua hevosineen...

Erityisen hieno oli "junamatka" ruotsalaisten satujen maailmaan. Siinä ison hallin kattoon kiinnitetyssä kiskossa roikkui ikään kuin väärinpäin asennettujen saksinosturien varassa "junan vaunuja". Vaunujen kyydissä pääsi katselemaan satujen perusteella tehtyjä pienoismaailmoja. Aikuiset ja 3- & 4-vuotiaat diggasivat. Kaksivuotiaat pelkäsivät. Aivan huikea kokemus. En ihmettele enää yhtään, että jotkut ovat valmiita jonottamaan elämykseen tuntikausia.

Ruotsalaisten kirjailijoiden hahmojen oheen oli oman teemahuoneensa saanut erään suomenruotsalaisen hahmot.

Aikuisten lelukaupan mainos? Eiku näähän on hattivatteja!

Muumimamman keittiö

Viirun ja Pesosen huusholli oli itselleni kenties mielenkiintoisin kurkistuksen kohde.

Paluumatka jyristeltiin takaisin Vikingin laivaston toista ääripäätä edustavalla Amarellolla. Nyhjuinenhan se jo on, mutta muutama vuosi sitten rempattu lasten osasto oli paljon parempi kuin viileän Gracen vastaava. Ja se sijaitsi aivan laivan keulassa: upeat näkymät kesäiselle Itämerelle.

Kehtaankohan tunnustaa, että Gracella lyhyeksi jäänyt yö ja 13 tuntia Tukholmassa jalkojen päällä imivät energiat niin tarkasti, että en poistunut hytistä lasten nukahdettua?

ps. Reissua suunnitellessa jäi googlauksesta yli kolme kohdetta, joihin voisi joskus lasten kanssa palata: Aquaria water museum, Kaknästornet ja Fjarilshuset.

ps. Note to self: Kävimme syksyllä samanlaisen setin (hieman aktiviteetein tosin) aikuisporukalla. Silloin todettiin, että yleisen jaksamisen kannalta Tukholmassa pitäisi ehdottomasti olla yksi yö hotellissa. Jaksaisi paremmin. Täysin sama pätee lasten kanssa reissaamiseen. Ei enää päivä Tukholmassa -risteilyjä, vaan ehdottomasti mieluummin kaksi päivää Tukholmassa.