Robert Baden-Powellin eli partioliikkeen kehittäjän ajatuksista yksi elinvoimaisimmista on ritariajoista ammennettu ohje päivittäisen hyvän työn tekemiseen. Idea on hyvä. Aina vain ei ole helppo keksiä, kuinka kiireisessä lapsiperheen arjessa ehtisi jakamaan hyvää, varsinkaan oman perheen ulkopuolelle.
Yksi helpoimmista tavoista on lasten vieminen vanhainkotiin. Mummuni asuu ehtookommuunissa. Sanoin on hankala kuvata, kuinka paljon hän piristyy, kun perheemme käy tervehtimässä. Esimerkki tältä päivältä: menimme vierailulle viiden aikoihin iltapäivällä. Mummu makasi sängyssään ja kertoi odottelevansa, että joku tulisi auttamaan iltatoimissa. Fiilis oli alakuloinen ja kieltämättä iltainen. Kun lähdimme kolme varttia myöhemmin, mummu saattoi meidät niin pitkälle kuin pystyi talon sääntöjen varjolla, halasi ja jäi heiluttamaan. Tunnelma oli täysin saapuessamme vallinneen vastakohta.
Miten se voikin olla, että tuolla käynti tuntuu aina etukäteen ikäänkuin velvollisuudelta ja jälkikäteen niin käsittämättömän hyvältä? Mielenkiintoista on myös se, että mummun lähimuisti lienee kutistunut niin sanotusti muutamaan kilotavuun - hän puhuu samat asiat moneen kertaa ja kysyy, että mitkäs ne näiden lasten nimet olivatkaan. Mutta silti jälkikäteen hän kertoo äidilleni, että kaksi lasta on käynyt häntä tapaamassa ja eiköhän niillä ollut vanhemmatkin mukanaan!
Mummun treffaamista en pidä varsinaisena päivän hyvänä työnä. Mutta vanhainkodissa päivän hyvä työ on käsittämättömän helppo tehdä. Antaa vain lasten juosta pitkin käytäviä. Henkilökunta on tämän hyväksynyt ja vanhusten ilmeet eivät juuri jätä tulkinnan varaa - he pitävät kirmailevista lapsista! Penskat ovat myös ujostelusta huolimatta sen verran rohkeita, että käyvät usein sanomassa käsipäivääkin, kun joku vanhus sitä pyytää. Aiheuttaa leveitä hymyjä elämän uurteisiin. Ikävä kyllä välillä tulee mieleen, että lieneekö päivän ainoat hymyn aiheet joillekin.
Hyvä esimerkki lyhyestäkin lasten näkemisestä on mummuni kollega, eräs Anja. Hän purskahti kerran itkuun nähdessään pienemmän lapsemme kengät. Hetken nyyhkyteltyään Anja kertoi, ettei hän ole nähnyt niin pientä kenkää sitten nuorimman lapsensa ensivuosien!
Tänään Anja kyseli niin ikään lasten kuulumiset ja kiitteli jälleen, että mukava nähdä lapsia. Vanhemman sydäntä lämmitti, kun hän totesi, että kyllä tuon ikäisissä työtä piisaa. Vankalla elämänkokemuksella tuo nainen myös loi jaksamista minulle ja vaimolle toteamalla, että eivät ne kauan tuolla tavalla juoksentele, että hetken vain ovat noin pieniä.
tiistai 30. kesäkuuta 2015
sunnuntai 28. kesäkuuta 2015
Torkku on rikki
Lapsiperheessä on muutamia rutiineita, joiden toimivuudella on suuri merkitys perheen mielenterveydelle. Tällaisia ovat erityisesti pienten ihmisten inputtiin, outputtiin, pukeutumiseen ja torkkutilan ohjelmointiin liittyvät asiat. On selvää, että taito näissäkin kehittyy käsikädessä lapsen iän kanssa. Mutta jo saavutetun tason merkittävä repsahdus aiheuttaa vanhemmille vanhuutta hiuksistoon.
Poju on ollut suhteellisen helppo nukutettava viime kuukausiin saakka. Toki oli aika, jolloin huoneessa piti olla läsnä koko Nukku-Matin mukaan lähtemiseksi vaadittava aika. Pisimmillään se tarkoitti jopa lähemmäs kahta tuntia. Mutta aikaa saattoi tappaa vaikkapa venyttelemällä tai internetiä pläräämällä.
Tuo aikakausi päättyi neukkutädiltä saadun vinkin avulla. Nukuin pojan sängyn vieressä patjalla toista kuukautta. Kundi oppi kai luottamaan, että kotona on aina joku. Yölliset heräämiset vähenivät ja nukuttamisessa päästiin mahtavaan tilanteeseen - riitti, kun kertasi päivän kuulumiset, veti yhden nuotin vieren ja totesi, että tulen kohta katsomaan missä nukahtamisen suhteen mennään. Pitihän huoneessa toki pistäytyä muutamaan otteeseen, mutta eihän se ole mitään.
Edellä kuvattu kuvio toimi jonkin aikaa jopa senkin jälkeen, kun tyttö muutti samaan huoneeseen. Kumpikin siis nukahti iltatarinoinnin jälkeen itsekseen, kunhan vanhemmat silloin tällöin kävivät näyttäytymässä huoneessa.
Pari kuukautta sitten iltatorkun päällekytkeminen meni kuitenkin pojun osalta pahasti rikki. En tiedä, mitä tapahtui. Eikä tiedä vaimokaan, mutta jostakin syystä nyt ollaan tilanteessa, jossa riidattomat iltatoimet ovat Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen suoritus.
Kaikki menee hyvin varsinaiseen nukkumaan alkamiseen saakka. Puuro, pesut ja juttelut menevät sovussa, mutta kun pitäisi sulkea silmät, poika villintyy. Ja villintyy nimenomaan ärsyttääkseen.
Monenlaista on kokeiltu: iltatoimien rytmiä muutettu, oltu välittämättä sängyllä hyppimisestä/tyynyn puremisesta/potkimisesta/huutamisesta, venytetty nukkumaanmenoaikaa varman väsymyksen saavuttamiseksi. Puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Ja toki myös yritetty palkitsemista ja rankaisemista. Kaikki aivan (lisää tähän lempikirosanasi) turhaan.
Nätisti sanoen tuntuu kurjalta ja voimattomalta. Itkettää itseäkin, kun näkee, että lapsen on paha olla. Mutta ei pojulla tietenkään ole osaamista tuon kierteen katkaisuun. Ikävä kyllä, tällä hetkellä ei tunnu olevan vanhemmillakaan.
Jotain uutta tässä taas pitää kokeilla. Mutta jos kysyt illalla, sanon varmasti, että nuorelle aikuiselle muukalaislegioonaan lähteminen on paljon parempi idea kuin lasten hankkiminen!
Mollivoittoisen blogauksen päätteeksi kevennys kuin Kymppiuutisissa. Poju leikki lääkäriä ja minä olin potilaana. Valittelin kipua kyynärpäässä. Lääkäri käänsi käden täysin suoraksi ja sanoi, että täällä on tällainen kuoppa - tutkitaan. Kun ongelmaan ei alkanut löytyä ratkaisua lääkärin laukun välineistöllä, piti ottaa röntgenkuva. Se onnistui kirjan avulla: kirja käteen ja oikea sivu esiin - ta-daa! Tästä homma kuitenkin parani. Poika alkoi tutkia korvaa ja löysikin sieltä syyn kyynärpääkipuun! Kokonaisvaltaista hoitamista, sanoisin. Paras tuli kuitenkin lopuksi. Tohtori kaivoi keittiön laatikosta "näytepullon" ja totesi: "Pissanäyte onkin näköjään valmistunut. Maistapa tästä!"
Poju on ollut suhteellisen helppo nukutettava viime kuukausiin saakka. Toki oli aika, jolloin huoneessa piti olla läsnä koko Nukku-Matin mukaan lähtemiseksi vaadittava aika. Pisimmillään se tarkoitti jopa lähemmäs kahta tuntia. Mutta aikaa saattoi tappaa vaikkapa venyttelemällä tai internetiä pläräämällä.
Tuo aikakausi päättyi neukkutädiltä saadun vinkin avulla. Nukuin pojan sängyn vieressä patjalla toista kuukautta. Kundi oppi kai luottamaan, että kotona on aina joku. Yölliset heräämiset vähenivät ja nukuttamisessa päästiin mahtavaan tilanteeseen - riitti, kun kertasi päivän kuulumiset, veti yhden nuotin vieren ja totesi, että tulen kohta katsomaan missä nukahtamisen suhteen mennään. Pitihän huoneessa toki pistäytyä muutamaan otteeseen, mutta eihän se ole mitään.
Edellä kuvattu kuvio toimi jonkin aikaa jopa senkin jälkeen, kun tyttö muutti samaan huoneeseen. Kumpikin siis nukahti iltatarinoinnin jälkeen itsekseen, kunhan vanhemmat silloin tällöin kävivät näyttäytymässä huoneessa.
Pari kuukautta sitten iltatorkun päällekytkeminen meni kuitenkin pojun osalta pahasti rikki. En tiedä, mitä tapahtui. Eikä tiedä vaimokaan, mutta jostakin syystä nyt ollaan tilanteessa, jossa riidattomat iltatoimet ovat Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen suoritus.
Kaikki menee hyvin varsinaiseen nukkumaan alkamiseen saakka. Puuro, pesut ja juttelut menevät sovussa, mutta kun pitäisi sulkea silmät, poika villintyy. Ja villintyy nimenomaan ärsyttääkseen.
Monenlaista on kokeiltu: iltatoimien rytmiä muutettu, oltu välittämättä sängyllä hyppimisestä/tyynyn puremisesta/potkimisesta/huutamisesta, venytetty nukkumaanmenoaikaa varman väsymyksen saavuttamiseksi. Puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Ja toki myös yritetty palkitsemista ja rankaisemista. Kaikki aivan (lisää tähän lempikirosanasi) turhaan.
Nätisti sanoen tuntuu kurjalta ja voimattomalta. Itkettää itseäkin, kun näkee, että lapsen on paha olla. Mutta ei pojulla tietenkään ole osaamista tuon kierteen katkaisuun. Ikävä kyllä, tällä hetkellä ei tunnu olevan vanhemmillakaan.
Jotain uutta tässä taas pitää kokeilla. Mutta jos kysyt illalla, sanon varmasti, että nuorelle aikuiselle muukalaislegioonaan lähteminen on paljon parempi idea kuin lasten hankkiminen!
Mollivoittoisen blogauksen päätteeksi kevennys kuin Kymppiuutisissa. Poju leikki lääkäriä ja minä olin potilaana. Valittelin kipua kyynärpäässä. Lääkäri käänsi käden täysin suoraksi ja sanoi, että täällä on tällainen kuoppa - tutkitaan. Kun ongelmaan ei alkanut löytyä ratkaisua lääkärin laukun välineistöllä, piti ottaa röntgenkuva. Se onnistui kirjan avulla: kirja käteen ja oikea sivu esiin - ta-daa! Tästä homma kuitenkin parani. Poika alkoi tutkia korvaa ja löysikin sieltä syyn kyynärpääkipuun! Kokonaisvaltaista hoitamista, sanoisin. Paras tuli kuitenkin lopuksi. Tohtori kaivoi keittiön laatikosta "näytepullon" ja totesi: "Pissanäyte onkin näköjään valmistunut. Maistapa tästä!"
lauantai 20. kesäkuuta 2015
Jussin viettelyä
Tekisi mieleni aloittaa juhannusblogaus kaikkein aikojen parhaalla juhannusvitsillä. Tämä on vapaa maa ja vielä vapaampi blogi, niin teenpä juuri mielitekoni mukaisesti. Jos siis et vielä ole nähnyt jussin 2013 Fingerporia, niin check it out now!
Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa aikaisemmin, kun palailimme Rovaniemeltä syntymäpäiväjuhlilta Haaparannan kautta kotiin. Pojulle ostettiin pumppuvesipyssy Ica Maxista. Ja vaikka alkukesän sää on ollut vuorotellen sadetta, tuulta ja tuulista sadetta, niin juniori on suihkinut aseellaan melkoisen määrän vettä.
Vesipyssy on ollut myös pojan ensimmäinen esiteltävä asia juhannuksen aikana, kun olemme tavanneet muutamia sukulaisia kesäpaikassa. Ensiksi demosta pääsivät nauttimaan mummu ja pappa. He kävivät rannikolla päiväselti. Heidän kanssaan tehdyistä jutuista jäi parhaiten mieleen pyörälenkki lähiteille. Lenkille lähtiessä seniorijuniori lohkaisi jälleen nasevasti, kun pappa pyöräili ympäri pihaa sillä välin, kun minä kiinnitin poikaa kärryyn. Poju meinasi, että pappa harjoittelee pyöräilyä!
Pyöräkärry on ollut muutenkin aktiivisessa käytössä. Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona ja lapset ovat päässeet nauttimaan kärrykyydistä päivittäin. Haimme jopa juhannuskoivut ovenpieleen kärryllä.
Juhannuspäivä alkoi mielenkiintoisesti. Juniorijuniori osoitti äärettömän nopeutensa aamukahvia juodessani. Tytöllä oli äitinsä aktiivisuusranneke kädessään, enkä ehtinyt tajuta mitään, kun tyttö molskautti rannekkeen kahvimukiin. Onneksi oli vettä kestävä kampe!
Varsinainen jussi jatkui sillä, että mummi ja pappa ajelivat asuntoautollaan tutustumaan kesäpaikkaan. Heillä oli mukanaan pihalle erilaisia kasveja niin paljon, että luulin puolivakavissani heidän perustaneen puutarhamyymälän!
Mummi ja pappa eivät ole ennen käyneet kesäpaikassa, joten aluksi piti tietysti katsastaa paikat. Talon vintti on ollut viimeiset parikymmentä vuotta varastona, joten siellä on erinäisiä aarteita. Poika loihikin lausumahan juuri ennen vintille kapuamista, että "vintti on mahtava paikka. Siellä on paljon rojua!" Hauskasti hän kommentoi myös, kun ullakkoa oli jonkin aikaa koluttu: "Nyt en enää jaksa esitellä tätä!"
Mummin ja papan vierailu sai ennakoimattoman lopun, kun vanhempi lapsi lähti ex tempore mummuloimaan pariksi päiväksi. Epäilimme, että tuleeko lapsella koti-ikävä, johon reipas poika kommentoi: "Ei tule ikävä, olen lomalainen!" Huikkasipa vielä lähdön hetkellä asuntoauton ovelta, että "hyvää kesänjatkoa!"
Täytyy myöntää, että itselläni tuli ikävä pojua!
Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa aikaisemmin, kun palailimme Rovaniemeltä syntymäpäiväjuhlilta Haaparannan kautta kotiin. Pojulle ostettiin pumppuvesipyssy Ica Maxista. Ja vaikka alkukesän sää on ollut vuorotellen sadetta, tuulta ja tuulista sadetta, niin juniori on suihkinut aseellaan melkoisen määrän vettä.
Vesipyssy on ollut myös pojan ensimmäinen esiteltävä asia juhannuksen aikana, kun olemme tavanneet muutamia sukulaisia kesäpaikassa. Ensiksi demosta pääsivät nauttimaan mummu ja pappa. He kävivät rannikolla päiväselti. Heidän kanssaan tehdyistä jutuista jäi parhaiten mieleen pyörälenkki lähiteille. Lenkille lähtiessä seniorijuniori lohkaisi jälleen nasevasti, kun pappa pyöräili ympäri pihaa sillä välin, kun minä kiinnitin poikaa kärryyn. Poju meinasi, että pappa harjoittelee pyöräilyä!
Pyöräkärry on ollut muutenkin aktiivisessa käytössä. Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona ja lapset ovat päässeet nauttimaan kärrykyydistä päivittäin. Haimme jopa juhannuskoivut ovenpieleen kärryllä.
Juhannuspäivä alkoi mielenkiintoisesti. Juniorijuniori osoitti äärettömän nopeutensa aamukahvia juodessani. Tytöllä oli äitinsä aktiivisuusranneke kädessään, enkä ehtinyt tajuta mitään, kun tyttö molskautti rannekkeen kahvimukiin. Onneksi oli vettä kestävä kampe!
Varsinainen jussi jatkui sillä, että mummi ja pappa ajelivat asuntoautollaan tutustumaan kesäpaikkaan. Heillä oli mukanaan pihalle erilaisia kasveja niin paljon, että luulin puolivakavissani heidän perustaneen puutarhamyymälän!
Mummi ja pappa eivät ole ennen käyneet kesäpaikassa, joten aluksi piti tietysti katsastaa paikat. Talon vintti on ollut viimeiset parikymmentä vuotta varastona, joten siellä on erinäisiä aarteita. Poika loihikin lausumahan juuri ennen vintille kapuamista, että "vintti on mahtava paikka. Siellä on paljon rojua!" Hauskasti hän kommentoi myös, kun ullakkoa oli jonkin aikaa koluttu: "Nyt en enää jaksa esitellä tätä!"
Mummin ja papan vierailu sai ennakoimattoman lopun, kun vanhempi lapsi lähti ex tempore mummuloimaan pariksi päiväksi. Epäilimme, että tuleeko lapsella koti-ikävä, johon reipas poika kommentoi: "Ei tule ikävä, olen lomalainen!" Huikkasipa vielä lähdön hetkellä asuntoauton ovelta, että "hyvää kesänjatkoa!"
Täytyy myöntää, että itselläni tuli ikävä pojua!
maanantai 15. kesäkuuta 2015
Matkamässyä!
Yhtä sun toista on tullut kokeiltua lapsien hiljaa pitämiseksi, tarkoitan ravitsemiseksi, kulkuvälineissä. Tässäpä pari hyväksi havaittua vinkkiä:
Lentokoneeseen:
* Keitetty maissin tähkä: Suhteellisen siisti sen suhteen, että lattialle ja vaatteille ei tipu ruokaa. Kasvojen suhteen hulvattoman epäsiisti. Hyvää myös se, että syöminen on työlästä eli siihen kuluu aikaa ja korvia helpottavaa nielemistä tulee paljon.
* Banaani: Voi syödä joko suoraan kuorestaan, tai "vuolla" lusikalla soseeksi. Toimii siis, vaikka matkustajien ikäero olisi hampaissa mitattuna huomattava.
* Sormiruoka, jos lapsi sopivassa iässä - yhdistää tekemisen ja nielemisen. Ei siistein mahdollinen ratkaisu, mutta ruokavalinnalla voi vaikuttaa sotkun määrään. Esimerkiksi liukkaat herneet tai tahmeat rusinat ovat ei-ei, mutta pähkinät tai pähkinän palaset sotkemattomina kyllä-kyllä.
Autoon/junaan:
* Kokonainen tuorekurkku, josta ohjelmatoimistoa vänkärin paikalla pyörittävä leikkaa sopivia kiekkoja: Aivan ehdoton! Kurkkuhan on lähes 120-prosenttisesti vettä. Ei sotke autoa, vaikka nestettä menisi vähän penkeille. Helppo annostella.
* Viinirypäleet (meidän kielessä viinihyväleet): lasten suosikkeja. Siistejä niin kauan, kuin laitetaan kokonaisena suuhun, eikä kerran suuhun laitettua rypälettä oteta jatkotarkasteluun käsiin.
* Porkkana: hieman vaativampi kuin kaksi edellistä, koska pitää suikaloida jo kotona.
* Pähkinät: herkullisia, sotkemattomia ja terveellisiä!
Tästä ei ole kokemusta, mutta ideana loistava apu mehun/smoothien juomiseen: Mehujehu
Lentokoneeseen:
* Keitetty maissin tähkä: Suhteellisen siisti sen suhteen, että lattialle ja vaatteille ei tipu ruokaa. Kasvojen suhteen hulvattoman epäsiisti. Hyvää myös se, että syöminen on työlästä eli siihen kuluu aikaa ja korvia helpottavaa nielemistä tulee paljon.
* Banaani: Voi syödä joko suoraan kuorestaan, tai "vuolla" lusikalla soseeksi. Toimii siis, vaikka matkustajien ikäero olisi hampaissa mitattuna huomattava.
* Sormiruoka, jos lapsi sopivassa iässä - yhdistää tekemisen ja nielemisen. Ei siistein mahdollinen ratkaisu, mutta ruokavalinnalla voi vaikuttaa sotkun määrään. Esimerkiksi liukkaat herneet tai tahmeat rusinat ovat ei-ei, mutta pähkinät tai pähkinän palaset sotkemattomina kyllä-kyllä.
Autoon/junaan:
* Kokonainen tuorekurkku, josta ohjelmatoimistoa vänkärin paikalla pyörittävä leikkaa sopivia kiekkoja: Aivan ehdoton! Kurkkuhan on lähes 120-prosenttisesti vettä. Ei sotke autoa, vaikka nestettä menisi vähän penkeille. Helppo annostella.
* Viinirypäleet (meidän kielessä viinihyväleet): lasten suosikkeja. Siistejä niin kauan, kuin laitetaan kokonaisena suuhun, eikä kerran suuhun laitettua rypälettä oteta jatkotarkasteluun käsiin.
* Porkkana: hieman vaativampi kuin kaksi edellistä, koska pitää suikaloida jo kotona.
* Pähkinät: herkullisia, sotkemattomia ja terveellisiä!
Tästä ei ole kokemusta, mutta ideana loistava apu mehun/smoothien juomiseen: Mehujehu
perjantai 12. kesäkuuta 2015
Mummulan aarrearkulla
Mummuloitiin neljä päivää. Huh, huh! Touhuntäyteisiä päiviä!
Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi.
Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita metsästä.
Tällä reissulla käytiin myös sahalla ihmettelemässä, että kuinka tukeista löytyy lautoja. Puuteemaan liittyi sekin, kun seniorijuniori pääsi tutustumaan papan kanssa polttopuiden tekemiseen klapikoneella.
Mummuloinnin hyviä puoli on myös se, että serkkupoikien perhe asuu samalla paikkakunnalla. Vilinää ja vilskettä riittikin varsin kiitettävästi. Serkkujen kanssa paisteltiin muun muassa makkaraa nuotiopaikalla. Siinä yhteydessä poika murjaisi jälleen hyvän jutun: Siskoni lähti hakemaan juomista. Poju ilmoitti: "Minä en tykkää maidosta!" Hauskaksi lauseen tekee se, että poika ei suurin surminkaan edes koske maitolasiin.
Vanhempi lapsi opetteli reissun aikana myös pelaamaan Afrikan tähteä vaimon kanssa. Sovelletuilla säännöillä kuin Turkin vaaleissa, mutta kuitenkin. Poitsi opetti sääntöjä myös vuotta nuoremmalla serkkupojalleen. Peli kuitenkin keskeytyi ruokailun ajaksi. Poika selitti: "Pappa! Meillä on Afrikan tähti kesken. Nyt ei voida lähteä traktorihommiin. Sitten kun peli loppuu, voidaan lähteä jälleen traktorihommiin."
Näin myös tätiäni, joka asuu varsin kaukana meidän nurkiltamme. Juttelimme jonkin verran myös siitä, että olen jäänyt kotiin lasten kanssa. Hänellä oli hyvä neuvo tulevia kuukausia varten: "Muistan, kun omat lapseni olivat pieniä. Minusta tuntui, että en varmaan enää koskaan pääse mihinkään. Mutta olen minä päässyt!"
Niinpä!
Oman jaksamisen kannalta mummuloinnissa on monia ehkä pieniltä kuulostavia, mutta käytännössä isoja asioita. On hienoa päästä vaimon kanssa yhdessä saunaan. On hienoa käydä hieman pyöräilemässä. Aivan käsityskyvyn rajamailla on sen hienouden suuruus, kun saa aamulla nukkua yhdeksään isovanhempien touhutessa lasten kanssa.
Kotiin päin kokeilimme siskoni perheen suhteellisen menetyksekkäästi käyttämää matkustusreseptiä: iltapuurot kylässä nassuun, iltapesut ja yöpuvut päälle. Lapset nukahtavat autoon ja kannetaan kotona tajuttomina omiin sänkyihinsä.
No voi arvata, kuinka hyvin tuo onnistui. Persilleenhän se meni. Täydellisesti. Poika ei nukkunut silmäystäkään, sen sijaan oli A- ja B-hätää kesken matkan. Onneksi väsy voitti kotona nopeasti. Tyttö nukkui autossa tunnin ja heräsi sitten. Vaimo nukutti häntä kotona pari tuntia ja oli urakan jälkeen rikki kuin venäläinen demokratia.
Ihan just heti ei ole uusintakokeilun aika.
Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi.
Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita metsästä.
Tällä reissulla käytiin myös sahalla ihmettelemässä, että kuinka tukeista löytyy lautoja. Puuteemaan liittyi sekin, kun seniorijuniori pääsi tutustumaan papan kanssa polttopuiden tekemiseen klapikoneella.
Mummuloinnin hyviä puoli on myös se, että serkkupoikien perhe asuu samalla paikkakunnalla. Vilinää ja vilskettä riittikin varsin kiitettävästi. Serkkujen kanssa paisteltiin muun muassa makkaraa nuotiopaikalla. Siinä yhteydessä poika murjaisi jälleen hyvän jutun: Siskoni lähti hakemaan juomista. Poju ilmoitti: "Minä en tykkää maidosta!" Hauskaksi lauseen tekee se, että poika ei suurin surminkaan edes koske maitolasiin.
Vanhempi lapsi opetteli reissun aikana myös pelaamaan Afrikan tähteä vaimon kanssa. Sovelletuilla säännöillä kuin Turkin vaaleissa, mutta kuitenkin. Poitsi opetti sääntöjä myös vuotta nuoremmalla serkkupojalleen. Peli kuitenkin keskeytyi ruokailun ajaksi. Poika selitti: "Pappa! Meillä on Afrikan tähti kesken. Nyt ei voida lähteä traktorihommiin. Sitten kun peli loppuu, voidaan lähteä jälleen traktorihommiin."
Näin myös tätiäni, joka asuu varsin kaukana meidän nurkiltamme. Juttelimme jonkin verran myös siitä, että olen jäänyt kotiin lasten kanssa. Hänellä oli hyvä neuvo tulevia kuukausia varten: "Muistan, kun omat lapseni olivat pieniä. Minusta tuntui, että en varmaan enää koskaan pääse mihinkään. Mutta olen minä päässyt!"
Niinpä!
Oman jaksamisen kannalta mummuloinnissa on monia ehkä pieniltä kuulostavia, mutta käytännössä isoja asioita. On hienoa päästä vaimon kanssa yhdessä saunaan. On hienoa käydä hieman pyöräilemässä. Aivan käsityskyvyn rajamailla on sen hienouden suuruus, kun saa aamulla nukkua yhdeksään isovanhempien touhutessa lasten kanssa.
Kotiin päin kokeilimme siskoni perheen suhteellisen menetyksekkäästi käyttämää matkustusreseptiä: iltapuurot kylässä nassuun, iltapesut ja yöpuvut päälle. Lapset nukahtavat autoon ja kannetaan kotona tajuttomina omiin sänkyihinsä.
No voi arvata, kuinka hyvin tuo onnistui. Persilleenhän se meni. Täydellisesti. Poika ei nukkunut silmäystäkään, sen sijaan oli A- ja B-hätää kesken matkan. Onneksi väsy voitti kotona nopeasti. Tyttö nukkui autossa tunnin ja heräsi sitten. Vaimo nukutti häntä kotona pari tuntia ja oli urakan jälkeen rikki kuin venäläinen demokratia.
Ihan just heti ei ole uusintakokeilun aika.
 |
| "Puukiikku" on yksi mummulan vetonauloista. Tuntuu, että kumpikin jaksaisi keinua siinä loputtomasti. Vaatetus on tälle kesäkuun alulle tyypillistä. Pohjois-Pohjanmaalla on ollut niin kuumaa, että UV-säteilyä vastaan on pitänyt suojautua kaksi-kolminkertaisin vaattein. Alkuviikostakin jopa kymmenen astetta lämmintä päivällä! |
torstai 11. kesäkuuta 2015
Poitsin uskomaton muisti
Seniorijuniorilla tuntuu olevan hämmentävän hyvä muisti. Ainakin mitä tulee asioiden pitkäkestoiseen tallentamiseen.
Kävimme maaliskuun puolivälissä vaimoni siskon luona Turussa haistelemassa varhaista kevättä. Tehtiin yhtä sun toista. Yksi rasteista oli keskiaikaisen Turun ja nykyihmisen treffeille vievä Aboa Vetus -näyttely.
Näyttely oli hieno ja mielenkiintoinen. Tuntuu hämmentävältä, että Turusta käytiin kauppaa Venetsiaan jo 1200-luvulla!
Yksi näyttelyhuoneista oli rempassa ja asiaa pahoiteltiin lapulla: "Rakennamme uutta! Pahoittelemme häiriötä!"
Sana häiriö jäi pojan mieleen. Kyseli ja toisteli. Valitteli, että ei ymmärrä sanan merkitystä. Yritettiin selittää hyvillä ja huonoilla esimerkeillä. Turhaan. Parin päivän päästä pappa ja hieman vanhempi serkkutyttökin yrittivät konkretisoida asiaa, mutta anorektisen laihoin tuloksin.
Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.
Mutta! Mummi, pappa ja kyseinen vaimon sisko tulivat nyt käymään. Laskeutuivat illalla meille. Nukutustaistelun yhteydessä poju laukaisi sitten kysymyksen, joka veti isän suun hämmästyksestä hiljaiseksi: "Iskä, en vieläkään tiedä mikä on häiriö!"
Kävimme maaliskuun puolivälissä vaimoni siskon luona Turussa haistelemassa varhaista kevättä. Tehtiin yhtä sun toista. Yksi rasteista oli keskiaikaisen Turun ja nykyihmisen treffeille vievä Aboa Vetus -näyttely.
Näyttely oli hieno ja mielenkiintoinen. Tuntuu hämmentävältä, että Turusta käytiin kauppaa Venetsiaan jo 1200-luvulla!
Yksi näyttelyhuoneista oli rempassa ja asiaa pahoiteltiin lapulla: "Rakennamme uutta! Pahoittelemme häiriötä!"
Sana häiriö jäi pojan mieleen. Kyseli ja toisteli. Valitteli, että ei ymmärrä sanan merkitystä. Yritettiin selittää hyvillä ja huonoilla esimerkeillä. Turhaan. Parin päivän päästä pappa ja hieman vanhempi serkkutyttökin yrittivät konkretisoida asiaa, mutta anorektisen laihoin tuloksin.
Sen jälkeen asiasta ei ole puhuttu.
Mutta! Mummi, pappa ja kyseinen vaimon sisko tulivat nyt käymään. Laskeutuivat illalla meille. Nukutustaistelun yhteydessä poju laukaisi sitten kysymyksen, joka veti isän suun hämmästyksestä hiljaiseksi: "Iskä, en vieläkään tiedä mikä on häiriö!"
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Seisovan karhun edessä
Löysimme edellisessä postauksessa mainittuun kesäpaikkaan hyvän pyykkikoneen netin kirpputoripalvelusta. Metallilaatikkoon sullottu moottorin, rummun ja sukan kadottimen muodostama kokonaisuus sattui löytymään Oulun yliopiston hoodeilta. Päätimme piipahtaa samalla reissulla yliopiston eläinmuseossa.
Saisikohan näin kirjoittaa, mutta eläinmuseo (http://www.oulu.fi/biodiversiteettiyksikko/node/1372) on palttiarallaa täydellinen päiväkohde lapsiperheelle. Sen kokoelma on mielenkiintoinen niin aikuisen kuin eri-ikäisten lastenkin näkökulmasta. Sisäänpääsymaksu on muodollinen. Kesäaikaan parkkipaikkoja on kuin sinkkuja Tinderissä. Monenlaista perussafkaa saa useasta yliopiston ravintolasta. Ja kaiken huipuksi eläinmuseon lähellä oleva lastenhoitohuone on niin iso, että se on varmasti rakennettu alunperin rehtorin työhuoneen väistötilaksi.
Bonuksena museossa vierailuun tulee vielä se, että ainakin itse pidän yliopiston ilmapiiristä. Sieltä kerran poistuneena kokemus on sama kuin pääkaupunkiseudulla vierailemisessa: mukava käydä ja mukava lähteä pois.
Eläinmuseo on mielenkiintoinen, mutta henkii suhteellisen vahvasti seitsemänkymmentälukua. Se ei kuitenkaan vähennä ainakaan minun kohdallani fiilistä, kun pohtii omaa pienuuttaan täytetyn takajaloillaan seisovan karhun vieressä tai silmäilee nisäkkäiden luurankoja kosketusetäisyydeltä.
Ja onhan yliopistolla lyhytjalkaisille pitkiä käytäviä riemuissaan juokseville muutakin näkemistä kuin eläinmuseo. Esimerkiksi firman tunnetuin nähtävyys "Yhtyvät säteet" eli kolmimetrinen graniittipalloveistos, jota poika kommentoi etäältä: "Onpa hurjan iso ilmapallo!"
Saisikohan näin kirjoittaa, mutta eläinmuseo (http://www.oulu.fi/biodiversiteettiyksikko/node/1372) on palttiarallaa täydellinen päiväkohde lapsiperheelle. Sen kokoelma on mielenkiintoinen niin aikuisen kuin eri-ikäisten lastenkin näkökulmasta. Sisäänpääsymaksu on muodollinen. Kesäaikaan parkkipaikkoja on kuin sinkkuja Tinderissä. Monenlaista perussafkaa saa useasta yliopiston ravintolasta. Ja kaiken huipuksi eläinmuseon lähellä oleva lastenhoitohuone on niin iso, että se on varmasti rakennettu alunperin rehtorin työhuoneen väistötilaksi.
Bonuksena museossa vierailuun tulee vielä se, että ainakin itse pidän yliopiston ilmapiiristä. Sieltä kerran poistuneena kokemus on sama kuin pääkaupunkiseudulla vierailemisessa: mukava käydä ja mukava lähteä pois.
Eläinmuseo on mielenkiintoinen, mutta henkii suhteellisen vahvasti seitsemänkymmentälukua. Se ei kuitenkaan vähennä ainakaan minun kohdallani fiilistä, kun pohtii omaa pienuuttaan täytetyn takajaloillaan seisovan karhun vieressä tai silmäilee nisäkkäiden luurankoja kosketusetäisyydeltä.
Ja onhan yliopistolla lyhytjalkaisille pitkiä käytäviä riemuissaan juokseville muutakin näkemistä kuin eläinmuseo. Esimerkiksi firman tunnetuin nähtävyys "Yhtyvät säteet" eli kolmimetrinen graniittipalloveistos, jota poika kommentoi etäältä: "Onpa hurjan iso ilmapallo!"
torstai 4. kesäkuuta 2015
Kesäpaikkailua vol 1.
Pyöräilimme eräänä kauniina kesäpäivänä 2004 tai 2005 siskon ja silloisen tyttöystävän kanssa mummulaani. Matkaa kertyi yli seitsemänkymmentä kilometriä, joten oli luontevaa jäädä mummun luo yöksi.
Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa.
Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. Olihan hieno kolmipäiväinen! Rivarissa asuvat lapset olivat luonnollisesti pihasta innoissaan, eikä vanhaa tavaraa notkuvan vintin vetovoimaa voi yliarvioida.
Siivoilimme pari päivää mummulaa kesäkuntoon ja uuttakin toteutettiin kasvimaalaatikoiden verran. Latoon kärrättiin myös neljäkymmentä metriä painekyllästettyä odottamaan hiekkalaatikkoprojektin starttipaukkua.
Kahden hienon päivän jälkeen kolmas oli surkea. Kaksipäinen kuratauti on vieraillut viime viikkoina meillä ja niin se vain iski viiveellä minuunkin. Oli suhteellisen surkea fiilis kärvistellä mahakivussa sekä pienessä kuumeessa sängyssä ja kuunnella samaan aikaan, kuinka lapset pommittivat vaimoa sadepäivän aiheuttamalla turhautumisella.
Kirjoitin kuitenkin tämän blogauksen otsikkoon vol 1, sillä olen varma, että tulevana suvena vietämme päivän jos toisenkin tuolla kesäpaikassa.
Päättyköön tämäkin blogipostaus seniorijuniorin oivalluksiin, jotka ovat hymyilyttäneet ainakin vanhempiaan.
Lasten kynsien leikkaaminen on ollut molempien kohdalla minun juttuni. Se on jo ihan vauvavaiheessa sellainen homma, jossa isäkin voi "auttaa" lastaan. No, joka tapauksessa, typistin pojan kynsiä totuttuun tapaan kylppärissä. Poju katseli lattialle singahtelevia kynnen pätkiä todeten: "Kylläpä on paljon kynnen neulasia!"
Toinen hauska sattui eilen Rinta-Joupin nurkalla.
Poika: "Mikä kauppa tuo on?"
Minä: "Käytettyjen autojen kauppa."
P: "Pitääkö ne käytetyt autot maksaa?"
M: "Kyllä auto pitää maksaa, jos sellaisen ostaa."
P: "Miten auto mahtuu siihen maksuhihnalle?"
Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa.
Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. Olihan hieno kolmipäiväinen! Rivarissa asuvat lapset olivat luonnollisesti pihasta innoissaan, eikä vanhaa tavaraa notkuvan vintin vetovoimaa voi yliarvioida.
Siivoilimme pari päivää mummulaa kesäkuntoon ja uuttakin toteutettiin kasvimaalaatikoiden verran. Latoon kärrättiin myös neljäkymmentä metriä painekyllästettyä odottamaan hiekkalaatikkoprojektin starttipaukkua.
Kahden hienon päivän jälkeen kolmas oli surkea. Kaksipäinen kuratauti on vieraillut viime viikkoina meillä ja niin se vain iski viiveellä minuunkin. Oli suhteellisen surkea fiilis kärvistellä mahakivussa sekä pienessä kuumeessa sängyssä ja kuunnella samaan aikaan, kuinka lapset pommittivat vaimoa sadepäivän aiheuttamalla turhautumisella.
Kirjoitin kuitenkin tämän blogauksen otsikkoon vol 1, sillä olen varma, että tulevana suvena vietämme päivän jos toisenkin tuolla kesäpaikassa.
Päättyköön tämäkin blogipostaus seniorijuniorin oivalluksiin, jotka ovat hymyilyttäneet ainakin vanhempiaan.
Lasten kynsien leikkaaminen on ollut molempien kohdalla minun juttuni. Se on jo ihan vauvavaiheessa sellainen homma, jossa isäkin voi "auttaa" lastaan. No, joka tapauksessa, typistin pojan kynsiä totuttuun tapaan kylppärissä. Poju katseli lattialle singahtelevia kynnen pätkiä todeten: "Kylläpä on paljon kynnen neulasia!"
Toinen hauska sattui eilen Rinta-Joupin nurkalla.
Poika: "Mikä kauppa tuo on?"
Minä: "Käytettyjen autojen kauppa."
P: "Pitääkö ne käytetyt autot maksaa?"
M: "Kyllä auto pitää maksaa, jos sellaisen ostaa."
P: "Miten auto mahtuu siihen maksuhihnalle?"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)