Jussin viettelyä

Tekisi mieleni aloittaa juhannusblogaus kaikkein aikojen parhaalla juhannusvitsillä. Tämä on vapaa maa ja vielä vapaampi blogi, niin teenpä juuri mielitekoni mukaisesti. Jos siis et vielä ole nähnyt jussin 2013 Fingerporia, niin check it out now!

Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa aikaisemmin, kun palailimme Rovaniemeltä syntymäpäiväjuhlilta Haaparannan kautta kotiin. Pojulle ostettiin pumppuvesipyssy Ica Maxista. Ja vaikka alkukesän sää on ollut vuorotellen sadetta, tuulta ja tuulista sadetta, niin juniori on suihkinut aseellaan melkoisen määrän vettä.

Vesipyssy on ollut myös pojan ensimmäinen esiteltävä asia juhannuksen aikana, kun olemme tavanneet muutamia sukulaisia kesäpaikassa. Ensiksi demosta pääsivät nauttimaan mummu ja pappa. He kävivät rannikolla päiväselti. Heidän kanssaan tehdyistä jutuista jäi parhaiten mieleen pyörälenkki lähiteille. Lenkille lähtiessä seniorijuniori lohkaisi jälleen nasevasti, kun pappa pyöräili ympäri pihaa sillä välin, kun minä kiinnitin poikaa kärryyn. Poju meinasi, että pappa harjoittelee pyöräilyä!

Pyöräkärry on ollut muutenkin aktiivisessa käytössä. Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona ja lapset ovat päässeet nauttimaan kärrykyydistä päivittäin. Haimme jopa juhannuskoivut ovenpieleen kärryllä.

Juhannuspäivä alkoi mielenkiintoisesti. Juniorijuniori osoitti äärettömän nopeutensa aamukahvia juodessani. Tytöllä oli äitinsä aktiivisuusranneke kädessään, enkä ehtinyt tajuta mitään, kun tyttö molskautti rannekkeen kahvimukiin. Onneksi oli vettä kestävä kampe!

Varsinainen jussi jatkui sillä, että mummi ja pappa ajelivat asuntoautollaan tutustumaan kesäpaikkaan. Heillä oli mukanaan pihalle erilaisia kasveja niin paljon, että luulin puolivakavissani heidän perustaneen puutarhamyymälän!

Mummi ja pappa eivät ole ennen käyneet kesäpaikassa, joten aluksi piti tietysti katsastaa paikat. Talon vintti on ollut viimeiset parikymmentä vuotta varastona, joten siellä on erinäisiä aarteita. Poika loihikin lausumahan juuri ennen vintille kapuamista, että "vintti on mahtava paikka. Siellä on paljon rojua!" Hauskasti hän kommentoi myös, kun ullakkoa oli jonkin aikaa koluttu: "Nyt en enää jaksa esitellä tätä!"

Mummin ja papan vierailu sai ennakoimattoman lopun, kun vanhempi lapsi lähti ex tempore  mummuloimaan pariksi päiväksi. Epäilimme, että tuleeko lapsella koti-ikävä, johon reipas poika kommentoi: "Ei tule ikävä, olen lomalainen!" Huikkasipa vielä lähdön hetkellä asuntoauton ovelta, että "hyvää kesänjatkoa!"

Täytyy myöntää, että itselläni tuli ikävä pojua!

Mummulan aarrearkulla

Mummuloitiin neljä päivää. Huh, huh! Touhuntäyteisiä päiviä!

Onhan maatalossa kyläily lapsille melkoista tekemisen aarrearkun penkomista. Varsinkin vanhemmalle on niin paljon tutkittavaa, että pikkumies ei millään ehdi tehdä kaikkea, mikä kiinnostaisi.

Traktorit pitää aina käydä katsomassa kaikki ja ainakin yhden kyytiinkin päästä. Tällä kertaa kyytiin pääseminen oli tavallistakin hohdokkaampaa, sillä poju kävi papan kanssa hakemassa sahapuita metsästä.

Tällä reissulla käytiin myös sahalla ihmettelemässä, että kuinka tukeista löytyy lautoja. Puuteemaan liittyi sekin, kun seniorijuniori pääsi tutustumaan papan kanssa polttopuiden tekemiseen klapikoneella.

Mummuloinnin hyviä puoli on myös se, että serkkupoikien perhe asuu samalla paikkakunnalla. Vilinää ja vilskettä riittikin varsin kiitettävästi. Serkkujen kanssa paisteltiin muun muassa makkaraa nuotiopaikalla. Siinä yhteydessä poika murjaisi jälleen hyvän jutun: Siskoni lähti hakemaan juomista. Poju ilmoitti: "Minä en tykkää maidosta!" Hauskaksi lauseen tekee se, että poika ei suurin surminkaan edes koske maitolasiin.

Vanhempi lapsi opetteli reissun aikana myös pelaamaan Afrikan tähteä vaimon kanssa. Sovelletuilla säännöillä kuin Turkin vaaleissa, mutta kuitenkin. Poitsi opetti sääntöjä myös vuotta nuoremmalla serkkupojalleen. Peli kuitenkin keskeytyi ruokailun ajaksi. Poika selitti: "Pappa! Meillä on Afrikan tähti kesken. Nyt ei voida lähteä traktorihommiin. Sitten kun peli loppuu, voidaan lähteä jälleen traktorihommiin."

Näin myös tätiäni, joka asuu varsin kaukana meidän nurkiltamme. Juttelimme jonkin verran myös siitä, että olen jäänyt kotiin lasten kanssa. Hänellä oli hyvä neuvo tulevia kuukausia varten: "Muistan, kun omat lapseni olivat pieniä. Minusta tuntui, että en varmaan enää koskaan pääse mihinkään. Mutta olen minä päässyt!"

Niinpä!

Oman jaksamisen kannalta mummuloinnissa on monia ehkä pieniltä kuulostavia, mutta käytännössä isoja asioita. On hienoa päästä vaimon kanssa yhdessä saunaan. On hienoa käydä hieman pyöräilemässä. Aivan käsityskyvyn rajamailla on sen hienouden suuruus, kun saa aamulla nukkua yhdeksään isovanhempien touhutessa lasten kanssa.

Kotiin päin kokeilimme siskoni perheen suhteellisen menetyksekkäästi käyttämää matkustusreseptiä: iltapuurot kylässä nassuun, iltapesut ja yöpuvut päälle. Lapset nukahtavat autoon ja kannetaan kotona tajuttomina omiin sänkyihinsä.

No voi arvata, kuinka hyvin tuo onnistui. Persilleenhän se meni. Täydellisesti. Poika ei nukkunut silmäystäkään, sen sijaan oli A- ja B-hätää kesken matkan. Onneksi väsy voitti kotona nopeasti. Tyttö nukkui autossa tunnin ja heräsi sitten. Vaimo nukutti häntä kotona pari tuntia ja oli urakan jälkeen rikki kuin venäläinen demokratia.

Ihan just heti ei ole uusintakokeilun aika.

"Puukiikku" on yksi mummulan vetonauloista. Tuntuu, että kumpikin jaksaisi keinua siinä loputtomasti. Vaatetus on tälle kesäkuun alulle tyypillistä. Pohjois-Pohjanmaalla on ollut niin kuumaa, että UV-säteilyä vastaan on pitänyt suojautua kaksi-kolminkertaisin vaattein. Alkuviikostakin jopa kymmenen astetta lämmintä päivällä!

Mummilasta kotiin

Vietettiin viikonloppu mummilassa. Tärkein syy ajankohdalle oli lastemme serkun kouluun siunaaminen, johon kummeja oli pyydetty mukaan.

Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan hyvä. Lapset nauttivat selkeästi isovanhempiensa seurasta. Poika esimerkiksi pääsi puuhommiin, kun pappa oli innostunut moottorisahalla veistämisestä. Papan muotoillessa vasta kaadetusta tukista siiliä, meidän kolmevuotias karsi puuta rautasahalla innoissaan ja onnistuneesti. Myös papan tekemällä valtavalla maahan kiinnitetyllä ritsalla ampuminen näytti olevan sekä meidän juniorin että serkkupoikansa mieleen. Yllätys.

Paluumatka piti olla sunnuntaina, mutta vaimo alkoi iltapäivällä poistaa syömisiään mahalaukusta niin sanotusti käänteisellä kaarihölkkärillä. Onneksi pomoni antoi luvan tehdä jälleen kerran etäpäivän, joten maanantaikin kului mummilassa. Lapset olivat 90-prosenttisesti isovanhempien hoidettavana, kun minä tein töitä ja vaimo raportoi vällyjen alta kylmyyttä ja mahaansa. Hienoa apua vaimon vanhemmilta!

Työpäiväni jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin Pohjolan valkoisen kaupungin kainaloon. Poju olisi ehdottomasti halunnut olla vielä pidempään mummilassa. Itkuhan siitä tuli, kun tajusi, että ollaan lähdössä pois. Itsensä koottuaan hän teki aikuisia hymyilyttäneen ehdotuksen: "Iskä voi mennä edeltä. Me jäämme vielä tänne. Iskä voi tulla hakemaan meitä vaikka puolen tunnin päästä."

Matka sujui semi-ok. Poika matkusti tabletin seurassa totutun rauhallisesti. Taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta, kun tuo matka meni hänellä ilman vaippaa.

Tyttö sen sijaan väsähti puolimatkassa. Ja vaikka vaimo hoiti toipilaana ohjelmatoimistoa ja ravintolaa etupenkiltä kiitettävästi, niin takapenkiltä kantautuva ääni muistutti aika-ajoin pahasti polkupyörää, jonka ketjua ei ole huollettu ikinä.

Osaisikohan tuollainen reilun vuoden ikäinen keskittyä tabletilta tuleviin videoihin?