Voihan paska!

Kateus on suomalaisten perisynti. Hiljattainen ensimmäinen välitilinpäätökseni saattoi aiheuttaa sellaista. Toisaalta vahingonilo on sanonnan mukaan aidointa iloa. Tässäpä siis viimepäivien kuulumisia, jotka eivät herätä kateutta, mutta saattavat aiheuttaa vahingoniloa.

Ajelimme sunnuntaina mummulasta kotiin periaatteessa puolen tunnin takia. Maanantaina oli pojun kerhoon tutustuminen. Edellinen kerhovuosi (syksy-kevät) meni pojalta ujostellessa ja loppujen lopuksi niin, että junnu ei halunnut kerhoon ollenkaan. Ajattelimme, että tutustuminen olisi paikallaan, vaikka tädit ja tilat tuttuja olivatkin.

Tutustuminen meni ihan ok. Tytär tosin ujosteli vähemmän ja oli innostuneempi kerhon leluista kuin poika. Onneksi vanhempikin pääsi ujoudestaan yli ja nyökytteli kerhon tädeille, kun kysyivät, että eikö sitä ensi viikolla tavata.

Tutustumisen jälkeen tuhisimme päiväunet, odotimme vaimon kotiin ja ajoimme takaisin mummulaan. Johan tuota melkein vuorokausi oltiinkin kotona. Matka meni kolmestaan ihan jees, loppumatkasta tosin viinirypäleiden ja pähkinöiden tukkiessa kitiseviä suita.

Tiistain vastaisena yönä se sitten iski. Oksennustauti tyttärelle. Junnu nukkui vieressäni ja laattasi luonnollisesti osittain päälleni. Voihan paska! Mikä ei tapa, se vahvistaa. Samaa lausetta mietin, kun siivosin makkarin ja wc:n välille tasaisesti levinnyttä outputtia pikkutunteina pois mummun tyynnytellessä väsymysitkua tuhertanutta tyttöä.

Ja ei. En tietenkään älynnyt ottaa kesken unien herättyäni ämpäriä sängyn viereen. Puolen tunnin päästä sama uudestaan. Shit! Tyttö tosin nukkui tässä vaiheessa omassa sängyssään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Ja sitten vielä kolmas kierros. Scheiße! Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Aamulla ihmettelin, kun olo ei ollutkaan vahvistunut, vaan enemmänkin valvonut. Mikä ei tapa, se valvottaa.

Olin sopinut tiistaille harrastetöihin liittyvän tapaamisen. Ja luonnollisesti kuuloetäisyydelle deadlinesta. Yllättäen reissu meni hyvin, ja mummulassakin tunnit olivat kuluneet ilman suurempi välikohtauksia.


Mikä ihme siinä on, että lasten pitää sairastaa yöllä? Päivä nimittäin meni ok, mutta seuraava yö oli edellisen toisinto. говно! Output tosin tuli toisesta kanavasta, mutta silti? Mikä ei tapa, se valvottaa.

Aamulla väsytti ja nätisti sanottuna tympäisi. Heräämisen, korjaan ylös nousemisen, jälkeen selvisi, että mummu oli saanut oman tartuntansa. Merde!

Päivä meni jälleen ok ja sain jopa siirrettyä sairastuvan kotiin. Ajattelin, että kotona on helpompi sairastaa. Ehkä. Seuraavana yönä edellisten öiden monotoniset oireet muuttuivat stereoksi eli tytöllä oli kaksipäinen rapatauti. Skit! Mikä ei tapa, se valvottaa.

Siihen tauti onneksi sitten kukistuikin. Muutaman paremman yön jälkeen viitsii jo kirjoittaa aiheesta ja todeta, että säälittävintähän tuollainen on sen terveen lapsen kannalta: sisarus on ankean kärttyisenä, eikä isän ohjelmatoimistosta löydy lippuja ensimmäiseenkään näytökseen.

Eilen olimme poikkeuksellisesti kolmestaan myös lauantaina, kun vaimo oli tapaamassa 15 vuoden takaisia kavereitaan. Otimme viikon vahinkoa kiinni ja retkeilimme pitkin Kempelettä syöden välipalan ulkona ja tutustuen kolmeen uuteen akkujen tyhjennyspaikkaan. Lämpöäkin oli reilusti yli kaksikymmentä.

Kevennys tällä kertaa kuvan muodossa. Alakoulun pihalla oli tällainen leikkikenttähärveli, johon yli 120-senttinen lapsi voi mennä "istumaan" ja kaverit/vanhemmat pyöräyttävät rumpua. Poika nimesi sen heti nähdessään pesukoneeksi!

Niin hyvää, että pippeli heiluu eli lasten suusta vol 2.

• Poju piirteli illalla katuliiduilla pihallamme. Aamulla hän katseli omia tuotoksiaan ja totesi: "Tähän on joku tulostanut kirveen!"
• Poika haluaisi nukkua teltassa. Epäilen, että  yöt ovat jo niin kylmiä, että teltassa palelisi. Ei hätää, ratkaisu on olemassa: "Kerrotaan makuupussissa niin pelottavia juttuja, että ei palele!"
• Poika ei onnistunut tekemisissään. Tuskastui ja totesi painokkaasti: "Voi pehnakka!" Aivan loistava kirosana! Meni meillä niin sanotusti suoraan tuotantokäyttöön!
• Pojulla on hauska ja aika söpökin tapa aina joskus iltaisin kertoa "sipiasiaa" ennen kun ruetaan nukkumaan. Sitä on vaikea kuunnella pokkana, sillä pojan sipisemiseen liittyy voimakas uloshengitys, joka kutittaa korvaa. Aika monena iltana sipiasia on ollut se, että kun palataan reissusta X kotiin, niin leikataan iskän tukka. Yhtenä iltana sanoin, että niin tehdään ja että se on meidän salaisuutemme. Siihen poika: "Ei, se on kaikkien salaisuus!"
• Olen ihmetellyt ääneen Legojen, noiden kenties laadukkaimpien lelujen, pakkaamista. Että millainen on se kone, joka puskee pusseihin kymmenet ja sadat erilaiset osat erehtymättömän tarkasti. Poika oli menossa vaimon kanssa päiväunille, kun oli todennut: "Tarvitaanko niitä lipaston kiinnitysrautoja kotona johonkin? Jos ei, niin minä otan ne. Teen niistä Legojen pussituskoneen, että voin näyttää isille, miten se toimii."
• Tutkitaan lasten kanssa mummilan leikkimökin aarteita. Yhdessä laatikossa on Barbeja ja valkoiseen puettu Ken. Kenin löytäessään poju toteaa: "Isi, katso, taivaan isä!"
• Ollaan pyöräkärryttelemässä ja takarengas räjähtää. Iskää sapettaa, mutta poju lohduttaa: "Kiva, että rengas särkyi. Saadaan korjata se yhdessä."
• Kesäpaikkaan hommattiin käytetty kerrossänky. Elämää nähnyt ja kolhuilla. Poika ei lommoista piitannut: "Jumpe, miten hieno sänky!"
• Poika haluaisi, että äiti nukuttaisi hänet päiväunille. Se ei kuitenkaan ole sillä hetkellä mahdollista ja kysyn, että miksi äiti? Nukuttaako äiti jotenkin erilailla? "Joo, äiti antaa parempia unia!" 
• Kaupassa on makuuni turhankin sitkeä sähkösopimuksen kauppaaja. Melkein hiillyn ja totean lopuksi, että "Kiitti hei!". Poika toistaa: "Kiitti hei!" Kaupan pihalla poju tuumaa: "Minä en tuollaisia ukkoja ujostele!"
• Kysyn ulkona, että paleleeko. Poika tuumaa: "Minua ei palele, minä olen pelastaja!" 
• Eräänä päivänä poju nukkui pitkät päiväunet ja huomasi sen itsekin. Totesi: "nyt jaksan valvoa pidempään kuin yksikään mies!"
• Melko pitkän pyörälenkin lopuksi poika väsyy, työntää pyörän minulle todeten: "Nyt minun akkuni on hyvin vähänä!"
• Pappa ei ole koonnut trampoliinia, kun käyttö on mummilassa vähäistä ja tramppaa pitäisi aina siirrellä ruohonleikkuun tieltä. Kerron asiasta pojalle. Hän kehottaa pappaa hankkimaa robottileikkurin, koska se mahtuu trampoliinin alle!
• Kummitytön mummu tarjosi mansikoita, vadelmia ja vaniljajäätelöä. Pojulla oli kova wc-hätä, mutta ei meinannut malttaa lähteä herkkujen ääreltä pois. Totesi vain: "Niin on hyvää, että pippelini heiluu!"

Ensimmäinen välitilinpäätös

Viikko takana. Monta edessä. Miten on mennyt?

Paljon paremmin kuin uskalsin odottaa! Yhtenäkään päivänä en ole luonut kaihoisia katseita kelloon ajatellen, että milloinkahan vaimo on kotona. Minusta se on hyvä merkki. Tai kuten kummitytön äiti sanoi, jos olisin jo nyt katsellut kelloa iltapäivisin, niin se olisi talvea ajatellen erittäin huono merkki.

Niin, kesä saapui viimein! Myönnän, että parina aamupäivänä auringon lämmöstä ja valosta nauttiessani olen funtsinut miltä tuntuisi, jos kesäloma olisi edessäpäin kymmenen kuukauden päässä ja katselisi kesän ensimmäistä lämmintä jaksoa ilmastoidun toimiston ikkunan takaa. On ollut hyvin lähellä, ettei koti-isyys ole noissa kohdissa livennyt nautinnon puolelle.

Päiväohjelmaksi on nyt alussa muodostunut sellainen, jossa hitaan aamun (puurot, ehkä lastenohjelmia, pientä sisäleikkimistä) jälkeen olemme suunnanneet leikkipuistoon ja mahdollisesti asioille pyöräkärryllä. Lapset ovat olleet innoissaan, kun olemme etsineet pari heille uutta verorahoilla kustannettua härvelikenttää.

Päiväunien jälkeen olemme touhunneet kotona. Toissapäivänä kävimme vaimon kotiuduttua Ainolan puistossa mini-piknikillä ja uudistettua leikkipuistoa ihmettelemässä kera yhden tuttavan. Pitkähkö iltapäivä oli oikein onnistunut ja seniorijuniori oli luonnollisesti eilen Teletappina: "uudelleen!"

No, Ainolan puistoon vonkaaminen loppui, kun kannoin aurinkoiselle terdelle pari sangollista vettä ja kasan hiekkaleikkikaluja. Kyllä lapsia on helppo miellyttää! Ihan en kuitenkaan ehtinyt itse nostaa jalkoja pöydälle, kun vesiä piti täydentää aika kipakkaan tahtiin ja huolehtia, etteivät juniorit kärvähtäneet auringossa. Ja niin, nuorempikin oli ilman vaippaa. Jokainen arvaa, minkälaista ohjelmaa se tuotti.

Lapset ovat ikävöineet äitiään päivisin varsin vähän, mikä on ollut suhteellisen iso yllätys minulle. Sen sijaan aamulla on esiintynyt erohaikeutta ja illalla varsin konkreettista jälleennäkemisen iloa, kun molemmat ovat kirmanneet juoksujalkaa äitiään vastaan. No, niin he onneksi säntäsivät vielä puoli vuotta sitten minuakin kohti, kun duunarin hommista kotiuduin.

Positiivisena asiana merkitsen muistiin myös sen, että nuorempi on ollut melkolailla ilman tuttia päiväuniaikaa lukuunottamatta.

Hankalinta on ollut nukkumaan rupeaminen niin päivällä kuin illallakin. Se on mennyt tappeluksi vanhemman kanssa lähes joka kerta menneen viikon aikana. Jospa kyseessä olisi kuitenkin ärsyttävällä tavalla purkautuva muutosvastarinta, sillä eilen yöunille ja tänään päiväunille nukahtaminen tapahtui ilman magnitudi-asteikolla mitattavia erimielisyyksiä.

Loppukevennyksen aika: Eilen illalla naapurin poika opetti pojulle keppihevosella ratsastamista. Poju ei malttanut odottaa, että hain hänelle sählymailan hevoseksi, vaan "laukkasi" naapurin tekemien esteiden yli todeten, että "osaan jo ratsastaa ilman hevosta!"

Nyt huudetaan: "Ihanaa juniori, ihanaa! Tämä on ihanaa!"

Muistan jälleen mitä tarkoittaa sanonta "niin innoissaan, ettei nahoissaan pysy!" Poika nimittäin oppi ajamaan ilman apurattaita. Junnu suorastaan tanssi pitkin pihaa ja kämppää, kun oivalsi osaavansa. Ja kyllä se minullekin oli pitkään aikaan suurin pyöräilyn parissa koettu hetki! Varsinkin, kun junnu on ollut aika haluton ajamaan apurataspyörällä. Useamman kerran on joutunut puremaan hammasta, kun oikean pyörän sijaan varastosta on kaivettu potkupyörä.

Minua liikuttaa paitsi itse taito, myös se, kuinka poika sen oppi! Olimme pitkästä aikaa apurataspyörällä ajamassa, kun puheeksi tuli kuin vahingossa, että apurattaita voisi kokeilla jo ottaa pois. Tultiin kotiin, ruuvattiin kolisijat irti ja pidin satulasta kiinni, kun poika yritti ajaa nurmikolla. Ei tullut mitään - poika vaati apurattaita takaisin. En suostunut, vaan patistelin kuskin paikalleen ja jälleen satulasta kiinni. Viisi minuuttia myöhemmin poika ajoi itsenäisesti! Ja mikä ihmeellisintä - muisti laittaa jalat maahan vauhdin loppuessa.

Homman salaisuus on mielestäni potkupyörä. Se on vastannut sataprosenttisesti odotuksiin: tarjonnut pyöräilynautintoa jo pitkään ja samalla opettanut kuin salaa tasapainon käytön pyöräilyssä.

Mielenkiintoista on myös, että huonoja olosuhteita lukuunottamatta poika osaa myös lähteä liikkeelle pyörällään, kunhan polkimet kääntää oikeaan asentoon. Tämä kaikki parissa tunnissa. Voiko olla tottakaan? Poju itsekin julisti pihalla isoon ääneen, että "nyt pidetään isot juhlat!"

Päivän viimeisenä rupeamana käytiin lenkillä. Ajettiin lähi-Siwalle ja siitä mutkan kautta pois. Vajaan kilometrin lenkki, jonka aikana ei ollut yhtään läheltä piti tilannetta, eikä minun apuani tarvittu kuin muutaman kerran liikkeellelähdössä. Lisäksi sain taottua ensimmäisiä kertoja kypärän alle sääntöä, että suojatiellä pitää aina taluttaa. Aika lähellä kotia poika totesi omaan itsevarmaan tyyliinsä: "Ei tämä pyörä kuule enää apurattailla kulje!"

No, ei se ihan illan viimeiseksi ajeluksi jäänyt. Reiluuden nimissä poika pääsi vielä näyttämään kykyjään äidilleen pienen lenkin muodossa, kun minä jäin saattelemaan tyttöä Nukku-Matin kärryille.

ps. Tyttö oppi eilisen ja tämän päivän aikana kiinnittämään Duplo-palikoita toisiinsa. En voi väittää, etteikö sekin aiheuttaisi varsin maireaa hymyilyä isukissa. Junnu itse jaksaa vetää edelleen suupielet korviin jokaisen onnistumisen jälkeen.

Kesän ensimmäinen maanantai

Arki saapui tähän perheeseen eilen. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, saimme lomailla tänä vuonna pitkään perheenä ja sehän maistui hyvältä.

Yllättävän hyvältä maistui kuitenkin myös arki. Vaimo painoi oven kiinni kahdeksan jälkeen jälkikasvun melko huolellisen hippihommailun jälkeen. Tarkennuksena mainittakoon, että hippihommat tarkoittavat meillä eronhetkellä läpikäytävää HIP-kolmikkoa eli halit, ikävöinnit ("minun tulee sinua ikävä") ja pusut. Takaisin duunistaan vaimo palaili viiden maissa, enkä siihen mennessä ollut katsonut kertaakaan kelloon miettien, että kauankohan tässä vielä ollaan kolmestaan.

Tytär on tällä hetkellä hirmuisesti äitinsä perään, mutta hänkään ei onneksi osoittanut ikävöinnin merkkejä kertaakaan! Taitaa ymmärtää realiteetit.

Poika puolestaan kysyi aamulla vaimon lähdettyä, että alkoiko nyt syksy. Vastasin, että tavallaan kyllä. Siihen junnu mietteliäänä, että eiväthän lehdet ole vielä muuttuneet värikkäiksi. Niinpä! Jos kehtaisin lainata iskelmälaulun sanoja, saattaisin lipsauttaa tähän jotain kesästä ja jäljelläolemisesta.

Eräs uskollinen blogini lukija toivoi kerran, että tekstien seassa olisi myös kuvia. Toiveesi on muistettu! Tässä merkinnän lopuksi vielä pieni kuvakatsaus perheemme kesälomaan.

Alkukesä(kin) oli kylmä, joten majaleikeille oli aikaa.

Parhaita hetkiä! Pyöräkärryä vedettiin varsinkin kesäpaikassa paljon ja parhaimmillaan auto oli viikon ajan työttömänä.

Auton voi pestä myös näin! Poju jaksoi innostua ensimmäisestä vesipyssystään varsin pitkään.

Poika oppi kesän aikana kunnolla itsenäisen pukeutumisen. Kun taito on tarpeeksi hallussa, voi vähän hassutellakin.

Kesäpaikkaan askerreltiin lähes ensimmäisenä hommana hiekkalaatikko. Mummi ja pappa toivat jälkikasvulle omat kottikärryt urakkaa varten.

Tällaisista illoista kesää 2015 ei muisteta.

Kesän hiusmuotiin valmistauduttiin jälleen "koko perheen proggiksena". Poika leikkasi, tytärkin kokeili ja vaimo vimeisteli.

Poika ja serkkunsa ajoivat mummun ja papan luona makkaranpaistoon. Nam!

Merenrantakallioilla piti tutkia kaikki kolot ja kokeilla jokaisen poukaman veden lämpö.

Kesä 2015 oli pyöräilyharrastukseni kannalta lähes välivuosi. Metsään ehdin vain pariin otteeseen. Fiilikset olivat joka kerta korkealla!

Poika nimesi tämän kuljetuksen kirjastoautoksi :)

Minne se ruhtinaalinen loma katosi?

Muijan ammatti on sellainen, jonka parhaiksi puoliksi ennenvanhaan mainittiin kesä-, heinä- ja elokuu. Nykyään koulut pakkaavat alkamaan ennen elokuun puoliväliä, mutta siitä huolimatta meillä oli ruhtinaalinen noin kymmenen viikon koko perheen yhteinen kesäloma. Huomenna on sen viimeinen päivä.

Kuinka loma sitten meni? Vastaus on tismalleen sama kuin lyhyemmänkin vapaan jälkeen: liian nopeasti.

Summasimme vaimon kanssa kesää ja totesimme, että 74 lomayöstä 31 on nukuttu kesäpaikassa ja 15 sukulaisten nurkissa. Ei siis ihme, että fiilis on vähän sellainen, että kotona oltiin aika vähän. Koska kuulumisia on tullut pudoteltua blogiin silloin tällöin, ajattelin naputella tähän merkintään parin viimeisen viikon kohokohdat.

Kesäpaikkailusta voisi kirjoittaa paljonkin. Tyydyn kuitenkin toteamaan vain, että olemme viihtyneet siellä edelleen suorastaan pelottavan hyvin. Iso ja rauhallinen piha on tarjonnut lapsille temmellyskenttää ja vanhemmilla on riittänyt erinäisiä siivous- ja kunnostusaskareita vaikka kuinka: ikkunapuiden kunnostuksesta kukkapenkkien poistoon sekä uusimiseen ja vintin tavarasekamelskan siivoamisesta makuuhuoneen pimennysverhojen asentamiseen.

Yksi mieleenpainuva hetki kesäpaikassa oli myös "uusien" sukulaisten tapaaminen. Äitini serkku järjesti pappani kotipaikassa kesäjuhlan, johon mekin saimme kutsun. En ole ollut äidin serkkujen tai heidän jälkeläistensä kanssa tekemisissä, mutta onneksi pienestä emminnästä huolimatta tulimme menneeksi. Tunnelma oli niin hyvä ja sukulaisten kanssa poriseminen tarpeeksi välitöntä, että menin jopa takaisin kekkereihin, kun olin käynyt nukuttamassa nuorimmaisen!

Pari viikkoa sitten ohjelmassa oli pihakirppiksen pitäminen siskoni perheen kanssa. Tai oikeammin vaimoni ja siskoni pitivät kirpputoria ja me muut kokoonnuimme päivän päätteeksi grillailemaan ja chillailemaan samaan pihapiiriin. Tavarat olivat vaihtaneet yllättävän hyvin omistajia ja kun sääksi sattui yksi kesän harvoista lähes hellepäivistä, niin meininki oli sekä lapsilla että aikuisilla kohdillaan.

Käytettyjen tavaroiden kaupittelun jälkeen suuntasimme vaimon kotiin. Oli mukava käydä, kun kaikki vaimon siskot olivat perheineen paikalla. Myös reissun "motiivi" eli mustikoiden poiminta talveksi onnistui hyvin. Saimme pakkaseen noin kolme ämpärillistä suomalaista super foodia ilman suurempia hampaankiristelyitä. Marjaa oli suhteellisen paljon ja se oli paikoitellen todella isoa!

Kesäloman viimeinen keikka oli kolmen yön reissu Roihin vaimon siskon ja hänen miehensä luokse. Vesa-Matti Loirin mukaan Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Lyriikan voisi vääntää näiden päivien perusteella myös muotoon Lapissa aika kuluu nopeasti. Niin äkkiä kotiinlähdön aika koitti. Ohjelmassa oli paitsi yleistä kuulumisten vaihtoa, myös kosken rannalla saunomista ja lampaiden syöttämistä.

Joulupukin ja porojen morjestus sekä Rovaniemen Angry Birds -puistossa käyminen mahtuivat myös päiviin. Jälkimmäisestä pitää sanoa, että mikäli lapsiperheen reitti kulkee edes läheltä Rolloa, niin Ounasjoen rantatörmällä sijaitsevassa puistossa kannattaa piipahtaa! Leikkikenttäkalusteita tekevän Lappsetin kotipesä on Rovaniemellä ja puisto on selvästi tehty käyntikortiksi. Tekemistä on laidasta laitaan, alue laaja ja hieno.

Ken tästä käy, saa loppupäivän suunnitelmat romukoppaan heittää. Luulen, että lapset voisivat viettää koko päivän helpostikin "Ämmykkä-puistossa".

Angry Birds -puistossa on paljon tekemistä. Liikkumaton ritsa on tylsin, mutta luultavasti kuvatuin paikka.

Oikeita kiipeilyotteita sisältäviä kiipeilypaikkoja ei näe ainakaan meillä päin leikkipuistoissa. Noiden parissa viihtyisi aikuinenkin tovin. Poju pärjäsi yllättävän hyvin siihen nähden, ettei hän ole ennen kokeillut otteiden avulla kiipeilyä.

Tällä kertaa blogauksen loppukevennys tarjoillaan videomuodossa otsikolla sadepäivän iloja kesäpaikkaan johtavalta tieltä.

Croozailua

Polkupyörän peräkärry jälkikasvulle - mikä teollisuuden mahtilahja lapsiperheille!


Lapsemme matkustavat kesäaikaan useamman kerran viikossa pyöräkärryssä. Kärryttelystä on tullut sen verran iso osa arkea, että sille on muodostunut oma verbinsä - croozailu (mukaillen kärrymme Croozer-merkkiä). Tyypillinen setti on se, että poljen jonnekin vähän kauempana olevalle leikkikentälle nappuloiden kanssa ja samalla reissulla hoidetaan jokin kauppa-asia. Vaimo fillaroi omalla pyörällään tai huhkii/rentoutuu kotona.

Vaikka kärryjä näkee puistoissa je kevyen liikenteen väylillä paljon, niin suhteellisen usein joku kysyy, että onko tuollainen kätevä. Tässäpä kootut pizzat ja kaalikeitot:

Plussat:

• Turvallisuus: lapset istuvat käytännössä metallihäkin sisällä viisipisteturvavöissä. Vaikka kärryn ajaisi katolleen, naperot eivät kolhisi itseään. Toisaalta pyörän saa lipsauttaa kyljelleen ja kärry pysyy pystyssä.
• Skaalautuvuus: kärryssä kulkee 1-2 lasta ja paljon tavaraa (meidän tapauksessamme maksimikuorma 45 kg).
• Matkustajat ovat säältä suojassa.
• Sama kärry muuntautuu useiden merkkien tapauksessa juoksukärryksi tai tuplarattaiksi.
• Lapset viihdyttävät toisiaan. 
• Koko perhe pääsee yhtä aikaa ulos!
• Jo vauvaikäinen pystyy matkustamaan pyöräilijän lihasvoimalla, sillä kärryihin saa "vauvasarjoja", joiden avulla matkustusasento muuttuu varsin makaavaksi.
• Lapset viihtyvät kärryssä hyvin. Mitä lujempaa viitsii ajaa, sitä tyytyväisempiä matkustajia.
• Kärry mahdollistaa pienimuotoisen lenkkeilyn lasten kanssa.

Miinukset:

• Hankintahinta useita satoja euroja.
• Vaatii säilytystilaa.
• Lasten kanssa keskusteleminen on hankalaa. Rehellisesti sanottuna se rajoittuu kahteen lauseeseen: 1)Onko kylmä/kuuma/hätä, 2)Älä kiusaa sisarustasi!
• Vetopyörästä syytä löytyä vaihteet tai vaihtoehtoisesti kuskilta reidet, jotka näkyvät vähän paksummankin puun takaa. Kärry kulkee yllättävän kevyesti tasaisella, mutta jopa alikulkutunnelista nouseminen tuntuu Tour de Francen vuoristoetapilta. Myös jarrujen on oltava tehokkaat.

Äläkä sitten vertaa kärryä ja tarakalle asennettavaa lasten heittoistuinta toisiinsa. Turha mainita, että meidänkin lapsuudessamme tehtiin niin. Meidän lapsuudessamme myös tupakoitiin sisällä ja kuljetettiin lapsia auton jalkatilassa!

ps. Pyöräkärryn mukana kannattaa pitää sekä kärryyn että pyörään sopivaa vararengasta, rengasmuoveja ja pumppua. Ja niitä on syytä osata käyttää. Vaikeaa se ei ole. Toinen vaihtoehto on pitää lasinsirujen ja terävien kivien varalta kännykän pikavalinnassa hyvin varustellun taksin puhelinnumeroa ja mukana luottokorttia.