Munkkilenkki ja piirrustuksia

Kerroin päivänä muuana isommalle kahvakuulalle, että pyöräilijät harrastavat silloin tällöin munkkilenkkejä. Sellaisella ajetaan pari tuntia johonkin suuntaan, juodaan ulkoilun jälkeen taivaallisilta maistuvat munkkitsufeet ja pyöritellään kotiin.


Siitä lähtien ilmassa on ollut positiivista kärttämistä: "Mennään tänään munkkilenkille!" No, tänään keväinen aurinko ja kuivat asvaltit loivat varsin oivalliset puitteet.

Poju pyöräili, minä juoksin. Aivan mahtava reissu! Hyviä juttuja, ulkoilun jälkeen taivaalliselta maistunut munkkimehusetti ja erinomaista liikuntaa, jota alan harrastaja varmaankin kutsuisi vauhtileikittelyksi: keskinopeus 7:37 min/km, mutta huiput 3:04 min/km.

Toinen selkeä ilonaihe viime päivinä on ollut piirtäminen. Tyttö on oppinut tekemään suljettuja ympyröitä ja värittämään niitä. Ilmeisesti tämä on ihan jokin kehitysvaihekin, mutta ainakin se on selkeä muutos aikaisempiin taiteiluihin.

Eikös tää menis melkolailla täydestä nykytaiteen näyttelyssä?

Aikuisen vinkkelistä katsoen poika on viimekuukaudet vain sutannut: ottanut erivärisiä kyniä ja värittänyt niillä paperia miten sattuu kutsuen toimintaa ilotulitusten piirtämiseksi. Olen ollut välillä suorastaan pari astetta näreissäni, että piirrä jotain, suttaamisessa ei ole järkeä.

Mutta sitten! Miinan ja Manun tehtäväkirjassa oli laatikko, johon piti raapustaa oma kuva. Peili pojan eteen ja lopputulema oli "ilotulituksiin" verrattuna suorastaan huikea.

"Sillä on kaula, hartiat, korvat, otsa, nenä, huulet, suu ja silmät", kertoi poika itse omakuvastaan.

Samaan innostukseen kaveri piirsi vielä kokonaisvaltaisemman näkemyksen ihmisestä. Eeli-ystävänsä kuvan.

Tuosta on enää lyhyt matka siihen miten minä osaan piirtää ihmisen.

ps. Kevät vie lumet, mutta ei enkeleidentekotahtoa:

Nyt huudetaan: "Ihanaa juniori, ihanaa! Tämä on ihanaa!"

Muistan jälleen mitä tarkoittaa sanonta "niin innoissaan, ettei nahoissaan pysy!" Poika nimittäin oppi ajamaan ilman apurattaita. Junnu suorastaan tanssi pitkin pihaa ja kämppää, kun oivalsi osaavansa. Ja kyllä se minullekin oli pitkään aikaan suurin pyöräilyn parissa koettu hetki! Varsinkin, kun junnu on ollut aika haluton ajamaan apurataspyörällä. Useamman kerran on joutunut puremaan hammasta, kun oikean pyörän sijaan varastosta on kaivettu potkupyörä.

Minua liikuttaa paitsi itse taito, myös se, kuinka poika sen oppi! Olimme pitkästä aikaa apurataspyörällä ajamassa, kun puheeksi tuli kuin vahingossa, että apurattaita voisi kokeilla jo ottaa pois. Tultiin kotiin, ruuvattiin kolisijat irti ja pidin satulasta kiinni, kun poika yritti ajaa nurmikolla. Ei tullut mitään - poika vaati apurattaita takaisin. En suostunut, vaan patistelin kuskin paikalleen ja jälleen satulasta kiinni. Viisi minuuttia myöhemmin poika ajoi itsenäisesti! Ja mikä ihmeellisintä - muisti laittaa jalat maahan vauhdin loppuessa.

Homman salaisuus on mielestäni potkupyörä. Se on vastannut sataprosenttisesti odotuksiin: tarjonnut pyöräilynautintoa jo pitkään ja samalla opettanut kuin salaa tasapainon käytön pyöräilyssä.

Mielenkiintoista on myös, että huonoja olosuhteita lukuunottamatta poika osaa myös lähteä liikkeelle pyörällään, kunhan polkimet kääntää oikeaan asentoon. Tämä kaikki parissa tunnissa. Voiko olla tottakaan? Poju itsekin julisti pihalla isoon ääneen, että "nyt pidetään isot juhlat!"

Päivän viimeisenä rupeamana käytiin lenkillä. Ajettiin lähi-Siwalle ja siitä mutkan kautta pois. Vajaan kilometrin lenkki, jonka aikana ei ollut yhtään läheltä piti tilannetta, eikä minun apuani tarvittu kuin muutaman kerran liikkeellelähdössä. Lisäksi sain taottua ensimmäisiä kertoja kypärän alle sääntöä, että suojatiellä pitää aina taluttaa. Aika lähellä kotia poika totesi omaan itsevarmaan tyyliinsä: "Ei tämä pyörä kuule enää apurattailla kulje!"

No, ei se ihan illan viimeiseksi ajeluksi jäänyt. Reiluuden nimissä poika pääsi vielä näyttämään kykyjään äidilleen pienen lenkin muodossa, kun minä jäin saattelemaan tyttöä Nukku-Matin kärryille.

ps. Tyttö oppi eilisen ja tämän päivän aikana kiinnittämään Duplo-palikoita toisiinsa. En voi väittää, etteikö sekin aiheuttaisi varsin maireaa hymyilyä isukissa. Junnu itse jaksaa vetää edelleen suupielet korviin jokaisen onnistumisen jälkeen.

Croozailua

Polkupyörän peräkärry jälkikasvulle - mikä teollisuuden mahtilahja lapsiperheille!


Lapsemme matkustavat kesäaikaan useamman kerran viikossa pyöräkärryssä. Kärryttelystä on tullut sen verran iso osa arkea, että sille on muodostunut oma verbinsä - croozailu (mukaillen kärrymme Croozer-merkkiä). Tyypillinen setti on se, että poljen jonnekin vähän kauempana olevalle leikkikentälle nappuloiden kanssa ja samalla reissulla hoidetaan jokin kauppa-asia. Vaimo fillaroi omalla pyörällään tai huhkii/rentoutuu kotona.

Vaikka kärryjä näkee puistoissa je kevyen liikenteen väylillä paljon, niin suhteellisen usein joku kysyy, että onko tuollainen kätevä. Tässäpä kootut pizzat ja kaalikeitot:

Plussat:

• Turvallisuus: lapset istuvat käytännössä metallihäkin sisällä viisipisteturvavöissä. Vaikka kärryn ajaisi katolleen, naperot eivät kolhisi itseään. Toisaalta pyörän saa lipsauttaa kyljelleen ja kärry pysyy pystyssä.
• Skaalautuvuus: kärryssä kulkee 1-2 lasta ja paljon tavaraa (meidän tapauksessamme maksimikuorma 45 kg).
• Matkustajat ovat säältä suojassa.
• Sama kärry muuntautuu useiden merkkien tapauksessa juoksukärryksi tai tuplarattaiksi.
• Lapset viihdyttävät toisiaan. 
• Koko perhe pääsee yhtä aikaa ulos!
• Jo vauvaikäinen pystyy matkustamaan pyöräilijän lihasvoimalla, sillä kärryihin saa "vauvasarjoja", joiden avulla matkustusasento muuttuu varsin makaavaksi.
• Lapset viihtyvät kärryssä hyvin. Mitä lujempaa viitsii ajaa, sitä tyytyväisempiä matkustajia.
• Kärry mahdollistaa pienimuotoisen lenkkeilyn lasten kanssa.

Miinukset:

• Hankintahinta useita satoja euroja.
• Vaatii säilytystilaa.
• Lasten kanssa keskusteleminen on hankalaa. Rehellisesti sanottuna se rajoittuu kahteen lauseeseen: 1)Onko kylmä/kuuma/hätä, 2)Älä kiusaa sisarustasi!
• Vetopyörästä syytä löytyä vaihteet tai vaihtoehtoisesti kuskilta reidet, jotka näkyvät vähän paksummankin puun takaa. Kärry kulkee yllättävän kevyesti tasaisella, mutta jopa alikulkutunnelista nouseminen tuntuu Tour de Francen vuoristoetapilta. Myös jarrujen on oltava tehokkaat.

Äläkä sitten vertaa kärryä ja tarakalle asennettavaa lasten heittoistuinta toisiinsa. Turha mainita, että meidänkin lapsuudessamme tehtiin niin. Meidän lapsuudessamme myös tupakoitiin sisällä ja kuljetettiin lapsia auton jalkatilassa!

ps. Pyöräkärryn mukana kannattaa pitää sekä kärryyn että pyörään sopivaa vararengasta, rengasmuoveja ja pumppua. Ja niitä on syytä osata käyttää. Vaikeaa se ei ole. Toinen vaihtoehto on pitää lasinsirujen ja terävien kivien varalta kännykän pikavalinnassa hyvin varustellun taksin puhelinnumeroa ja mukana luottokorttia.