Vesimelonijuomaa - ei mennyt aivan kuin Strömsössä

Alunperin tiedeyhteisöjen tietoverkkojen väliverkoksi luodussa, mutta sittemmin enemmän tai vähemmän viihdekäyttöön taipuneessa internetissä luoviessa tulee silloin tällöin vastaan ideoita, joita täytyy kokeilla. Viime viikolla näin videon, jossa vesimelonista tehtiin hujauksessa kesäjuomaa sähkövatkaimella. Testiin!

Homman aluksi meloniin tehdään reikä, josta vatkaimen vispilä mahtuu sisään.

Vinkki: vispilä kannattaa painaa heti aluksi kokonaan melonin sisään. Tämän hoksattuani kaikki näytti hetken hyvältä.

Kun vatkainta käänsi huonolla hetkellä hieman kieroon, niin homma ei enää mennytkään kuin Strömsössä. Vai pitäisikö sanoa, että ei mennyt niin kuin internetissä.

Yritin roiskeiden välttämistä kupin pohjasta tehdyllä suojalla. Turha homma.

Kaataminen kertismukista leikatun "suppilon" avulla onnistui sen sijaan hyvin ja sotkutta.

Aikuiset diggasivat juoman lisänä sitruunasta ja lapset strösseleistä. Yllätys?

Lopputulemana voisi sanoa, että hyvää ja helppoa, mutta sotkuista. Siinä mielessä hyvä idea, että muksutkin voivat käyttää vatkainta, koska vispilä ei tule aivan vähällä kuoresta läpi. Poika oli innoissaan, kun sai kokeilla.

Ihan heti en melonia uudelleen vatkaa, vaikka maku hyvä olikin. Mutta sitten, kun kokeilen, nostan melonin jääkaappiin muutama tunti ennen h-hetkeä.

Pitihän sitä tietenkin lopuksi katsoa, kuinka tarkasti meloni tulee systeemillä ensikertalaiselta käytettyä. Melko tarkasti.

Vanhoja tuttuja

Kesän parhaisiin puoliin kuuluu, että ihmisillä on aikaa. Sen turvin liikutaan ja tavataan tuttuja, joita ei muutoin nähdä kovin usein. Meillä reissaaminen jää tänä kesänä nollaan, kun tyttö ei viihdy autossa sitäkään mitä saunassa.

Onneksi menneet puolitoista viikkoa ovat olleet edellä kerrotusta huolimatta varsinaista vanhojen tuttujen tapaamista. Lyhyesti sanottuna: mahtavaa! Jälleen kerran on päässyt todistamaan sen, että kerran ystävä - aina ystävä. Juttu on jatkunut kaikkien kanssa ilman ylimääräisiä muodollisuuksia tai jäykistelyitä niin kuin välissä ei olisi aikaa kulunutkaan.

Mutta kyllä sitä on kulunut! Vanhojen tuttujen tapaamiset alkoivat nimittäin, kun piipahdin kahvilla kera tyypin, johon tutustuin ensimmäisessä kesätyössäni. Emme päässeet ihan varmuuteen, milloin on nähty viimeksi, mutta luultavasti 2006.

Sillä aikaa, kun itse olen keskittynyt rakentamaan omaa versiotani punaisesta tuvasta ja perunamaasta, oli elämä heittänyt tätä kaveria hieman isommalla kädellä. Mahtava oli jutella ja huomata, että rohkeudella, avoimuudella ja omaan asiaansa uskomisella pääsee vaikeidenkin tilanteiden herraksi.

Seuraavana päivänä meille karautti karavaaninsa entinen kämppäkaverini. Himputin hyvä sellainen. Vilinää riitti, kun omien tenaviemme lisäksi edesottamuksiaan esittelivät 5- ja 2-vuotiaat pojat.

Viisivuotias poika jaksoi hämmästyttää monta kertaa jutuillaan ja energiallaan. Yksi hienoimmista oli, kun vaimo kysyi melko pian vieraiden saapumisen jälkeen, että jokos poika on täyttänyt kuusi vuotta. "Ei, se tapahtuu syksyllä. Ja se on oikeastaan jo tapahtunut kuusi kertaa. Olen täyttänyt yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi. Ja silloinkin on juhlittu, kun olen syntynyt!"

Tuota omaa kolme ja puolivuotiasta seuraa vuorotellen iloiten, vuorotellen huolehtien ja välillä ihan äimän käkenä. Yksi jälkimmäiseen johtavista tilanteista syntyy, kun pikkumies jonkin uuden asian edessä toteaa: "Olen ammattilainen!" Olikin hauska huomata, että itseluottamusta löytyy muiltakin vesseleiltä. Viisivuotias vieras nimittäin totesi todennäköisesti yläastelaisille tarkoitetun "kiipeilyseinän" edessä leikkipuistossa, että näyttää helpolta nakilta!

Vieraiden lähdettyä tuli suorastaan suuttunut olo siitä, että elämä on heitellyt meidät kuudensadan kilometrin säteelle toisistamme. Mutta onneksi yhteyttä pidetään edelleen!


Kolmas tapaaminen tuli ajankohtaiseksi, kun pääkaupunkiseudulla jo toistakymmentä vuotta asustellut kaveri tuli käymään kesäpaikassamme alkuviikoista. Samalla hän nappasi erittäin tavoitellun meriitin olemalla ensimmäinen kesäpaikassa pyörällä vieraillut tyyppi!

Kaveri oli jo vihjaillut sosiaalisessa mediassa, että uudet tuulet puhaltavat. Jotakuinkin ensimmäinen puheenaihe oli siis tiedossa jo ennen näkemistä. Ja totta vie, rohkean ja fiksun liikunpa kaveri oli työelämässään tehnytkin lähtemällä opiskelemaan uutta näkökulmaa alaansa.

Tämä mies osasi myös lauseen, jolla sulattaa varmasti puoliväsyneen lapsiperheen vanhempien sydämet. Hän nimittäin totesi, että kunhan penskat vähän kasvaa, niin tuoda heidät hänelle hoitoon! Se on vain niin, että tuollainen ehdotus on aikalailla kauneinta, mitä tällä hetkellä elämässään voi kuulla.


Eilen saunoin semi-pitkän kaavan mukaan niin ikään pääkaupunkiseudulla nykyään asuvan sukulaismiehen kanssa. Meitä hieman huvitti, kun huomasimme ruotivamme kaverin vanhempien rantasaunassa paitsi kasvatuskysymyksiä myös sitä, kuinka poliittinen järjestelmä saataisiin maassamme toimivammaksi. Tuntuu, että siitä ei ole kuin hetki, kun turinoinnin aiheet olivat jotain ihan muuta. You know.

Lasten lausuma loppukevennys alkaa muodostua tämän blogin tavaramerkiksi. Silläkin uhalla annan lopuksi äänen pian kolmevuotiaalle kummipojallemme. Vanhempansa olivat kysyneet loman alussa, että mitä junnu haluaisi tehdä kesälomalla. Vastaus oli ollut ytimekäs: "Mennä pizzalle!" Oikein!

Täyttä ymmärrystä vailla

Tytär on kohta puolitoistavuotias. Ollaan siinä jossain määrin oudossa tilanteessa, että kaiffari ymmärtää hirmuisesti puhetta, mutta ei vielä puhu sanaakaan. Jopa me vanhemmat olemme hetkittäin tilanteen suhteen täyttä ymmärrystä vailla. Tai ehkä oikeammin olisi kirjoittaa, että unohdamme tilanteen silloin tällöin. On suhteellisen noloa huomata, että tyttö ymmärsi, mutta itse oletti, että ei ymmärtänyt.

Esimerkki viikon takaa: Tyttö yritti laittaa kenkiä jalkaansa. Se on selvä merkki, että hän haluaa ulos. Sanoin, että menneen terassille. No, tyttö lähti sinne. Sitten sanoin, että pitäisi olla housut. Tyttö toi housutkin terdelle. Sitten voivottelin, että on niin aurinkoinen keli, että lakkikin pitäisi eteisestä hakea. Ja tyttö haki!


Vietämme tällä hetkellä tytön kanssa laatuaikaa - olemme pari yötä kahdestaan kesäpaikassa. Kun poika ei ole kilpailemassa huomiosta, niin juniorijuniori on koko ajan yhtä aurinkoa. Ja osoittaa osaamistaan. Aamulla olimme lähdössä tapaamaan mummuani seniorikommuuniin. Etsin tytön tuttia, mutta en puhunut mitään. Imettävä ei alkanut löytymään ja tuskastuin hieman. Tokaisin sitten ääneen, että missähän se tutti nyt on. Tyttö meni saman tien mahalleen lattialle ja kurotteli piirongin alle. Siellähän se tutti oli. Ja jälleen isää nolotti.

Edellinen on hyvä osoitus, että vaikka puhetta ei vielä tule, niin kommunikointi onnistuu. Perusmenetelmä on tietenkin asioiden osoittaminen: juomakupin tavoittelu, kun on jano tai piirongin laatikon nupin repiminen, kun haluaa katsoa tablettia. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Eikä mainitsematta kannata jättää tyytymättömyyden aiheuttamaa itkuakaan. Tyttö nimittäin tuntuu olevan todella temperamenttinen ja vahvatahtoinen. Jos joku ei tule hänelle nyt ja heti, hän ei epäile heittäytyä lattialle itkemään. Kauhulla odotan, mitä kauppareissut ovat parin vuoden kuluttua!

Vielä yksi esimerkki siitä, kuinka flikka jo ymmärtää tilanteita. Soiteltiin vaimon kanssa niin, että molemmilla oli puhelu kaiuttimessa. Tyttö kuunteli osaltaan, ja kun vaimo alkoi lopetteleen puhelua, niin tyttö lähetti puhelimelle lentosuukon!

Myös kyllä ja ei alkaa hahmottua. Sekä erilaisena äänteenä, että ennen kaikkea pään nyökytyksenä tai puistamisena. Hauskaa ja haasteellista on se, että toistaiseksi eleiden merkitys vaihtelee kerrasta toiseen.

Poju oli reilun kahden vuoden, kun kielellinen ulosanti alkoi kehittyä harppauksin. Tytön kanssa on siis vielä edessä todennäköisesti reilu puoli vuotta puhumatonta aikaa, jolloin hänen ymmärryksenä puhuttua kohtaan kuitenkin kasvaa nopeammin kuin suomalaisten ärtymys Kreikan tilanteen vatvomiseen.

Lasten suusta

Nämä ovat välillä niin loistavia, että tässäpä muutama perjantai-illan piristys jaettavaksi saakka:

* Poika etsii munaleikkuria: "Haluan pistää tämän munan sirpaleiksi"
* Lasten huoneesta kuuluu meteliä, kun pitäisi jo nukkua. Molemmat kersat seisovat sängyssään. Olen aika vihainen. Poika toteaa kirkkain silmin: "Tällaisia me olemme!"
* Seniorijuniori tuhertaa pettymysitkua väsyneenä. Pyydän syliin, että mietitään jotain mukavaa. Vastaus on ytimekäs: "Ei kelpaa!"
* Poika on päässyt mummin ja papan tykönä makean makuun. Lisäksi vasta on katsottu serkkujen kanssa Nalle-Puh -elokuvaa. Tarjoan marjoja. Poika seisoo keittiön penkillä ja vastaa kohteliaasti: "Kiitos, mutta ei maistu. Jokin makea olisi nyt hyvää." Ajatusta siivittää erittäin Nalle Puh -mainen vatsan sively pyörivin liikkein.
* "Miten se sydän voi pumpata verta, eihän siellä ole jalkapumppua?"
* Pikkusiskolla on nuha. Poika hoksaa: "Nenätauti!"
* Salaatin päälle on dumpattu lounaspöydästä jääneet kurkku- ja tomaattiviipaleet. Päivällisellä löytyy tomaattisiivu, kun poika on jo lapioinut jonkin aikaa ruokaa suuhunsa: "Täällähän on koottu tomaatti!

Hostaamista

Vieraissa ja lomamatkoissa on sellainen yhtäläisyys, että molempien jälkeen on fyysisesti väsynyt, mutta henkisesti virkistynyt. Aikuisvieraiden jälkeen kropan väsyminen johtuu lähinnä siitä, että illat tahtovat venyä ja pitäähän sitä toisaalta siivota ja kokkaillakin. Lapsikävijöiden jälkeen väsymyksen aiheuttaa, no tiedäthän, yhdistetyn ohjelmatoimiston ja ravintolan pyörittäminen. Mutta onhan se mahtavaa, että kyläillään. Puolin ja toisin!

Meillä on viimeisen viikon aikana käynyt ja ollut vieraita ihan mellevä määrä. Viikon puolivälissä saapui kummityttö kahden sisaruksensa ja äitinsä kanssa. Avasimme pelin käymällä Liminganlahden luontokeskuksessa. Todella hyvä reissu. Kaikki tuntuivat viihtyvän. Seuraavana aamupäivänä meille saapui päiväselti käymään myös äitini ja kummipoikamme veljensä ja vanhempiensa kanssa. Rivarineliössä tuntui olevan elämää, kun kuusi aikuista ja seitsemän alle kouluikäistä touhotti kuulumisiaan.

Kummitytön perheen lähdettyä kotiin, tyttö jäi vielä meille kolmeksi yöksi. Seniorijuniori on ollut koko ajan ihan liekeissä, sillä muutamaa vuotta vanhempi tyttö osaa ja jaksaa leikkiä poikamme kanssa aivan erilailla kuin kukaan muu lapsituttu. Tuollaista ekaluokkalaista on ilo katsella. Ainakin näin semi-ulkopuolisen silmin näyttää, että pirpana on siinä vaiheessa kenties parhaassa iässä. Lapsi on vielä selvästi lapsi, mutta oma rohkeus ja järki riittävät jo muutamaan askeleeseen vanhempien kesäpäiväisen varjon ulottumattomissa. Toisaalta myös pienet kompromissit ja sovittelu onnistuvat jo, ainakin jos väsymys ei paina liikaa.

Viimeiset kaksi päivää kummitytön vierailusta kului kesäpaikassamme. Minulle päällimmäisenä jäi mieleen järjestämäni lasten olympialaiset. Jälleen hyvä osoitus siitä, kuinka helppo lapsia on miellyttää, kunhan jaksaa nähdä hieman vaivaa. Lajit nimittäin olivat - sanoisinko kotikutoisia: jalkapallon heittäminen ämpäriin, pallon kuljettaminen lasten kottikärryillä, vesipyssyllä sankoon ampuminen, ladosta löytyvissä telinevoimistelurenkaissa kiemurtelu, potkupyörällä laudan päällä ajaminen, viuhkajuoksu... Viimeksi mainitussa kylvin pitkin pihamaata puolenkymmentä esinettä, jotka sitten piti noutaa "mahdollisimman nopeasti" huutamassani järjestyksessä yksitellen ämpäriin. Oli mukava nähdä, että seitsenvuotias osti kaikki lajit vielä täysin empimättä. Ja toisaalta meidän noin puolitoistavuotiaskin pystyi osallistumaan suurimpaan osaan lajeista. Hauskin taisi kuitenkin kaikkien lasten mielestä olla päätöslajina ollut ihmiskottikärry, jossa nostin kaikki kolme kottareihin ja kävin juoksemassa parinsadan metrin lenkin mutkitellen. Kikatusta ja innon parahduksia riitti.

Lasten lausuman loppukevennyksen tarjoilkoon tällä kertaa ruuan suhteen hieman nirso kummityttömme. Vaimo teki lounaaksi chili con carnea. Seitsenvuotias ei oikein digannut pavuista. Hän ilmoitti, että pavut ovat ällöjä ja niin edelleen. Mutta äärimmäisen fiksusti ja ennakkoluulottomasti söi kuitenkin lautasensa tyhjäksi. Chili con carnea jäi päivällisellekin, mutta kummityttö ilmoitti hyvissä ajoin, että "minä en halua enää sitä silikonia!"

Heinäkuun alun hienoutta

"Kuinka voi noin vanha moottori käydä noin iloisesti?", ihmetteli kolmivuotias sunnuntaina, kun vierailimme Oulaisissa Weteraanikonepäivillä.


Päivä oli muutenkin iloa täynnä, vaikka olimmekin pojan kanssa kahdestaan liikkeellä. Reissuun oli ladattu pientä seikkailun makua. Sen loihtimiseen toki riitti se, että lastenistuin siirrettiin ensimmäistä kertaa takapenkiltä eteen (koska takapenkin täytti kesäpaikkaan menossa ollut ikkuna).

Yhdenlaista mielenrauhaa tämäkin.

Se ei yllättänyt, että kolmivuotias oli koneiden, putputuksen ja pakokaasun tuprahtelun keskellä haltioissaan. Mutta silti haltioitumisen määrä vähän yllätti. Kommenteista päätellen myös mukana olleet mummun ja papan.

Ajoimme tosiaan kesäpaikan kautta takaisin kotiin. Huomattavaa oli, että etupenkillä matka sujui mukinoitta suurimman osan matkasta ilman tablet-viihdettä. Siinä pystyi juttelemaan päivän mieleenpainuneista asioista. Kuin naulittuna seurattu maamoottoreiden käynnistäminen oli jäänyt päällimmäisenä mieleen. Ja toisena juttuna kyyti traktorin peräkärryssä. Tämä oli hieman yllättävää, koska vauhti oli todella rauhallista, eikä junnu tainnut edes nähdä korkeiden laitojen takaa juurikaan.

Olympia maamoottori. Tätä ihmeteltiin tovi jos toinenkin.

Tämän kyyti jäi toisena kohokohtana poitsun mieleen. En olisi uskonut etukäteen.

Itse olen käynyt konepäivillä aina silloin tällöin. Vanhaa tekniikkaa on aina kiinnostavaa havainnoida. Samoin sitä omistautumisen määrää, jolla miehet ja naiset harrastustaan esittelevät. Tälläkin kertaa paikalla oli myös vanhoja tuttuja, kun samaan lättyjonoon osui yläasteaikainen koulukaveri. Edellisestä tapaamisesta taisi olla yhdeksisentoista vuotta.

Päivän merkittävin kone itselleni. Äitini kertoi, että papallani oli aikoinaan juuri tällainen auto. Tässä lienee itse asiassa vanhojen koneiden pällistelypäivien suosion yksi suurista selittävistä tekijöistä: konekentälle tullaan muistelemaan entisaikoja.

Sata kilometriä Pirkka-Volkkarilla ei ole matka eikä mikään konepäiville. Tämä rekisterikilpi kuului Eicher-merkkiseen vanhaan traktoriin, jolla oli tullut tapahtumaan Hans Saksasta.

Heinäkuun alun toinen spesiaalijuttu oli syntymäpäiväni. Siitä jäi mieleen aamun vieno sänkyyn aamulla tarjoiltu Paljon onnea vaan -laulu, perheen askartelema mahtava pyöräilyaiheinen kortti sekä lahja - lippu Prodigyn keikalle.

Onnittelukortti ei voi tyylikkäämpi olla!

Ja narsistisesti täytyy myöntää, että myös edellisillan keskustelu vaimon kanssa jäi mieleen. Kuvaa univelkaa, joka on jälleen välillä päässyt oraalle. Vaimo nimittäin kysyi, että haluatko aamupalan syntymäpäivänäsi sänkyyn. Vastasin jota kuinkin empimättä, että en, mutta että lounas voisi olla hyvä vaihtoehto!

Kun pääsimme kotiin, poika aloitti heti Weteraanikonepäivien rakentamisen Dubloista. Osaatko sanoa blogauksen perusteella mikä tämä on?

Oy Perhekonsultit Ab LTD

Lapsiperhe tulossa kylään ja mietit, että onko teillä kaikki ok? Ei hätää, pyydä kokenut konsultti-quatromme käymään ja selvitämme jo vartissa esimerkiksi seuraavat faktat:

• Sohvapöydän lasikansi: a)kuinka pahasti lapsi teloo siihen itsensä kaatuessaan, b)kestääkö se parikymmenkiloisen pojan kiipeämisen, c)särkyykö se ns. leikin tiimellyksessä.
• WC-tilat: mahtuuko takamus altaaseen (vain nuoremmat konsulttimme testaavat tämän) ja löytyykö tilasta roskapönttö, johon voi jättää terveydelle vaarallista kaasua erittäviä tuotteita ilman punastelua.
• Pistorasiat: jos et tiedä montako niitä talossanne on, voit laskea sen konsulttikielessä käyttämiemme sanojen "Ei sormia sinne" esiintymistiheydestä. Vanhempien konsulttien päivästä riippuen saatat saada myös suorasanaisen arvion pistorasioiden lapsisuojauksen tasosta.
• Tuolit, jakkarat, rahit ja sängyt: arvio kiipeiltävyydestä sekä vasteesta pompittaessa.
• Stereot, televisio, puhelimet, tietokoneet, tabletit = kaikki elektroniikka. Ovat liian alhaalla. Piste.
• Valokuvat ja muut muistoesineet. Selvitämme korvausarvon käytännönläheisin menetelmin.
• Mikäli talossa on lemmikkejä ja ruokia säilytetään lattialla/matalalla, suosittelemme varaamaan hieman vettä konsulttikäyntimme ajaksi. Ei viinejäkään maistella kahta peräkkäin huuhtelematta suuta välissä vedellä.
• Pesuaineet ja lääkkeet: selvitämme onko talon tapa säilyttää näitä aineita sellainen, joka vaatii myrkytystietokeskuksen palvelunumeron ulkoa opettelemisen.
• Pöytäliinat: roikkuvatko pöydiltä niin sanotusti hyvä, hyvä, hyvä -efektin mahdollistavalla tavalla.
• Viherkasvit - näistä konsulteillamme ei ole juurikaan kokemusta, sillä toimitiloistamme kasvit on tuomittu kadotukseen jo ajat sitten. 
• Matot ja kynnykset: nuorin konsulttimme ilmoittaa lattiatasosta poikkeavista kohoumista selkeällä merkkiäänellä. Ei saa sekoittaa kuuman takan tai liian napakasti sulkeutuvan laatikoston aiheuttamaan merkkiääneen.
• Tulitikut ja sytyttimet: sijoittuvat tutkimuksen alkupäähän suuren ammatillisen kiinnostavuutensa takia.
• Kauko-ohjaimet ja niihin kooltaan rinnastettavat esineet: selvitämme kovakouraisen käsittelyn kestävyyden ja annamme arvion vedenpitävyydestä.

Kaiken tämän tutkiminen on nuoremmista konsulteistamme seikkailu, vanhemmista ja enemmän maailmaa nähneistä konsulteista suhteellisen tylsää ja hieman noloakin. Mutta jos kaikki edelläolevat kohdat ovat kunnossa, voidaan siirtyä suuren kysymyksen äärelle: "Mitä teillä voi tehdä?"

Disclaimer: annettuihin palveluaikoihin saattaa vaikuttaa pidentävästi, mikäli konsulttimme tuntevat olonsa ujoiksi. Ei hätää. Tämä vaihe menee aina ohi, emmekä laskuta ujosteluajasta.

Tämän viikon erikoistarjous: tilaa konsulttikäyntimme aikaan, joka sijoittuu lähelle nuorempien konsulttiemme virka-ajan päättymistä. Saat edellä mainittujen arvioiden lisäksi oivan mahdollisuuden arvioida, pystytkö ylipäätään ottamaan vastaan lapsiperhettä ilman seuraavalle päivälle valmiiksi varattua psykiatrin aikaa.

Nuorin konsulttimme suorittamassa vaativaa valokatkaisijatestiä.