Tyttö otti viimeisen Gozillan askeleen pois taaperoudesta, kun kävimme hiljattain Rovaniemellä. Jo aikoja oli puhuttu, että tuolla reissulla käydään joulupukin kammarissa ja kysytään, olisiko pukilla pakettia tuttia vastaan. Onhan poikakin aikoinaan antanut tuttinsa pukille, jouluna tosin.
Tyttö yritti vielä viikkoa ennen reissua ehdottaa, että odotetaan jouluun, että pukki tulee hakemaan tutin kotoa. Into napapiirillä piipahtamiseen kuitenkin syttyi uudelleen, kun puhuttiin, että pukille on soitettu ja paketin olemassaolo varmistettu.
Reissua edeltävä aamuna kohtalo astui peliin. Aamun keltaista laskiessaan tytöltä putosi tutti Idoon! Eihän siinä auttanut kuin ostaa vielä yksi tutti.
Pukin kammarin ovella tyttö läimäisi vielä tapojensa vastaisesti hereillä ollessaan tutin suuhun. Viimeiset imut! Kun tonttu kutsui meidät pukin puheille, tyttö otti imutettavan suusta ja iski sen äärettömän totisena pukin käteen. Partaniekka ei kuitenkaan tuttia ottanut, vaan pyysi pudottamaan vermeen isoon pataan. Siellä oli satoja muitakin tutteja. Kuulemma olivat matkalla porovauvoille.
Pukki antoi tytölle ovella tontulle sujauttamani paketin. Sitten istuttiin pukin vieressä ja poika uskaltautui jopa porisemaan pukin kanssa. Sen jälkeen olikin jo kiire avaamaan pakettia. Sieltä paljastui asuntovaunua vetävä auto -Legosarja. Ilmeestä päätellen tyttö oli ihan tyytyväinen vaihtoon.
Ajelimme samana iltana kotiin. Kovin väsynyt likka itki vähän aikaa vuolaasti tutin perään, mutta nukahti vierihoitoon muutamassa minuutissa. Seuraavan päivän päiväunet olivat kovempi paikka varsinkin heräämisen jälkeen.
Mutta mitäs tapahtui illalla? Tyttö siirtyi itkemättä ja tutista puhumatta lepotilaan!
ps. Joulupukin kammariin kannattaa tutustua lasten kanssa, jos on Roin suunnalla liikkellä. Hienosti toteutettu paikka ja muutaman käyntikerran perusteella todella lapsien kanssa olemisen osaava henkilökunta. Pääsymaksua ei ole, mutta kammarissa vierailua ei saa kuvata ja vastaavasti tonttujen ottamia kuvia voi halutessaan ostaa vierailun jälkeen. Ja onhan se napsun miljöö muutenkin ihan näkemisen arvoinen kaikkine turistihoukutuksineen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käyntikohde. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. lokakuuta 2016
tiistai 30. elokuuta 2016
Liminganlahden luontokeskus ja Vainu-ansa
Oulun kupeessa on kyllä niin upea (lapsiperheen) käyntikohde, että sitä on vaikea suitsuttaa liikaa! Tämä palasi jälleen mieleeni, kun meillä oli viikonloppuna tuttavapariskunta Espoosta käymässä. Veimme heidät monien muiden vieraidemme tapaan Liminganlahden luontokeskukseen.
Liminganlahdella kun ollaan, niin lienee odotettua, että luontokeskus on keskittynyt lintuihin. Meren rannassa on tukeva ja iso lintutorni. Sinne kuljetaan varsin kivoja pitkoksia pitkin, joilla voi rullailla lastenrattaillakin. Matkaa on tosin useampi sata metriä ja tosissaan bongaavat ovat joskus katsoneet hieman alta naavoittuneiden kulmakarvojensa, kun lapset ovat tömistelleet tornin portaissa. Kaukoputket kuulemma tärisevät "noin vähästä". Ihan ymmärrettävää kritiikkiä.
Mutta ei sinne rantaan oikeastaan edes alla kouluikäisten kanssa kannata mennä. Luontokeskuksen pihalla on nuotiopaikka ja pieni leikkikenttä, jonka vermeet ovat sympaattisia home made -henkisiä puisia härveleitä.
Ja varsinainen mahtavuus on sisällä rakennuksessa. Rakennus itsessäänkin on arkkitehtuurisesti kiehtova, mutta ei siitä sen enempää.
Keskuksen näyttelyyn on kerätty ja havainnollistettu linnuista niin paljon, niin monipuolisesti ja niin moniulotteisesti tietoa, että jokaiselle on taatusti jotain. Sunnuntaina tutkimme kaksivuotiaan kanssa erilaisia linnunpesiä ja miten erikokoisia eri lintujen munat ovat. Nelivuotias puolestaan kuunteli kiinnostuneena kuulokkeilla eri pöllölajien ääniä. Itse huomasin lukevani muunmuassa laulujoutsenen suojelusta ja siitä, että Suomessa talvehtii noin 70 lintulajia.
Seinien sisään kätkeytyy paljon muutakin kuin lintufaktaa. On lintuaiheisia pelejä. Linnuista kertovia satuja voi kuunnella "linnunpesässä" säkkituolissa röhnöttäen. Keskelle näyttelyä rakennetussa merimajassa voi aistia merenrannan tunnelman eri vuodenaikoina...
Skaalaa siis löytyy. Ja toteutus on hieno. Ei siitä sen enempää. Menkää sinne! Voittaa paljon julkisuutta saaneen luontokeskus Haltian tyrmäyksellä. Eikä maksa mitään. Tai siis maksaa ihan hitokseen, kun rakennetaan ja ylläpidetään verovaroin, mutta ovella ei tarvitse repiä Leviksiä.
On siellä kahvilakin. Lounaan syöntikin onnistuu.
Luontokeskuksesta takaisin kotiin.
Eilen illalla poika puki Muumi-aiheisen yöpaitansa väärin päin. Tahallaan kuka ties. Sen jälkeen hän alkoi ihmetellä, että kuka on varastanut Muumit hänen paidastaan. Sitten viriteltiin kämpän lattialle ansa, jotta ryövärin liikkeisiin herättäisiin. Ansan muodostivat pieni leikkilautanen ja sen päälle aseteltu Ryhmä Haun Vainu-figuuri. Kun lautasen reunalle astui, Vainu kiepahti lattialle kolisten. Toimivaa.
Yöpissalla käydessään poika siirsi ansan käytävästä sohvalle. Syy jäi minulle epäselväksi.
Mutta mitä tapahtui tänä iltana? Poju puki yöppärin oikein päin päälleen ja oli muka hyvin hämmästynyt, että täällähän ne muumit ovat!
Tämäkin tapaus muistuttaa siitä, että noiden nassikoiden sielunelämää on helppo aliarvioida, mutta vaikea yliarvioida.

| Poika ottaa mittaa maakotkan luurangon siipivälistä. |
| Olemme käyneet luontokeskuksessa lähemmäs kymmenen kertaa, eikä koskaan ole ollut tungosta. Henkilökunnan mukaan meillä on kuitenkin ollut tuuria. |
| Minkäs poikanen se tällainen taas olikaan? |
| Liminganlahdella tapahtuu enemmän nousemisia ja laskeutumisia kuin viereisellä Oulunsalon kentällä. Silti lennonjohtoa ei ole. |
![]() |
| Luontokeskuksen pihamaan leikkikenttää. |
Luontokeskuksesta takaisin kotiin.
Eilen illalla poika puki Muumi-aiheisen yöpaitansa väärin päin. Tahallaan kuka ties. Sen jälkeen hän alkoi ihmetellä, että kuka on varastanut Muumit hänen paidastaan. Sitten viriteltiin kämpän lattialle ansa, jotta ryövärin liikkeisiin herättäisiin. Ansan muodostivat pieni leikkilautanen ja sen päälle aseteltu Ryhmä Haun Vainu-figuuri. Kun lautasen reunalle astui, Vainu kiepahti lattialle kolisten. Toimivaa.
Yöpissalla käydessään poika siirsi ansan käytävästä sohvalle. Syy jäi minulle epäselväksi.
Mutta mitä tapahtui tänä iltana? Poju puki yöppärin oikein päin päälleen ja oli muka hyvin hämmästynyt, että täällähän ne muumit ovat!
Tämäkin tapaus muistuttaa siitä, että noiden nassikoiden sielunelämää on helppo aliarvioida, mutta vaikea yliarvioida.
lauantai 11. kesäkuuta 2016
Lasten kanssa Tukholmassa
Kävimme hiljattain lasten serkkujen perheen ja mummun kanssa työntämässä lasten kärryjä päivän Tukholmassa. Reissu meni useista arvaamattomasti liikkuvista osista huolimatta niin nappiin, että palaan siihen vielä blogauksen muodossa.
Menomatkalla pysähdyttiin Tyrvään Pyhän olavin kirkossa. Komea kirkko komealla paikalla. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen meidän nelivuotiaan valtava tarve tietää, miksi joku halusi polttaa kirkon. Vaimo sitä sitten kirkko-oppaalta kysyikin ja poika sai rehellisen vastauksen: "Joku mies halusi varastaa kirkkoviinit ja jäljet peittääkseen sytytti kynttilät penkkien alle."
Menomatkalla risteilimme Vikingin modernilla Gracella. Lapset olivat innoissaan niin kannella kuin pallomeressäkin. Lähtö oli kuitenkin vasta iltayhdeksältä, joten nukkumaan piti mennä pian Turun jäätyä horisonttiin.
Tukholman laituriin kolahdettiin 6.30. Slussenin sillan eteläpäässä nälkäisiä 24/7 palveleva keltainen M oli ensimmäinen rastimme. Täytyy myöntää, että aamupala oli varsin toimiva, vaikka muutoin Mäkkärin ruokaa inhoankin. Vielä kun yhteen aamupalaan kahvin sijasta otetun kuuman veden valutti Elovena-pussin sisällön päälle, niin lapsille oli jopa puuroakin.
Katariinan kirkon pihan kautta kävelimme Bryggartäppanin leikkipaikalle. Kyseessä on leikkipuisto, joka on naamioitu 1800-luvun minikokoiseksi pihapiiriksi. Kuvat puhukoon puolestaan.
Bryggartäppanin jälkeen ohjelmassa oli lapsiperheen päiväsmoothien perusraaka-aineita: lounasta, päiväunta ja välipalaa. Mausteena Tukholman vanhaa kaupunkia ja kuninkaanlinnan vahdinvaihtoseremoniaa.
Päivän tärkein rasti oli monen kehuma Junibacken. En voi kuin liittyä kehujien joukkoon. Niin hienosti ruotsalaisten kirjailijoiden satumaailmat oli luotu lasten ja aikuisten tutkittavaksi. Kaikkeen sai koskea, mikä oli lapsista kiehtovaa ja aikuisista helpottavaa. Oli Viirun ja Pesosen taloa, oli mahdollisuus istua Mimmi-lehmän sylissä, oli mahdollisuus nähdä Vaahteramäkeä, oli Huvikumpua hevosineen...
Erityisen hieno oli "junamatka" ruotsalaisten satujen maailmaan. Siinä ison hallin kattoon kiinnitetyssä kiskossa roikkui ikään kuin väärinpäin asennettujen saksinosturien varassa "junan vaunuja". Vaunujen kyydissä pääsi katselemaan satujen perusteella tehtyjä pienoismaailmoja. Aikuiset ja 3- & 4-vuotiaat diggasivat. Kaksivuotiaat pelkäsivät. Aivan huikea kokemus. En ihmettele enää yhtään, että jotkut ovat valmiita jonottamaan elämykseen tuntikausia.
Paluumatka jyristeltiin takaisin Vikingin laivaston toista ääripäätä edustavalla Amarellolla. Nyhjuinenhan se jo on, mutta muutama vuosi sitten rempattu lasten osasto oli paljon parempi kuin viileän Gracen vastaava. Ja se sijaitsi aivan laivan keulassa: upeat näkymät kesäiselle Itämerelle.
Kehtaankohan tunnustaa, että Gracella lyhyeksi jäänyt yö ja 13 tuntia Tukholmassa jalkojen päällä imivät energiat niin tarkasti, että en poistunut hytistä lasten nukahdettua?
ps. Reissua suunnitellessa jäi googlauksesta yli kolme kohdetta, joihin voisi joskus lasten kanssa palata: Aquaria water museum, Kaknästornet ja Fjarilshuset.
ps. Note to self: Kävimme syksyllä samanlaisen setin (hieman aktiviteetein tosin) aikuisporukalla. Silloin todettiin, että yleisen jaksamisen kannalta Tukholmassa pitäisi ehdottomasti olla yksi yö hotellissa. Jaksaisi paremmin. Täysin sama pätee lasten kanssa reissaamiseen. Ei enää päivä Tukholmassa -risteilyjä, vaan ehdottomasti mieluummin kaksi päivää Tukholmassa.
Menomatkalla pysähdyttiin Tyrvään Pyhän olavin kirkossa. Komea kirkko komealla paikalla. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen meidän nelivuotiaan valtava tarve tietää, miksi joku halusi polttaa kirkon. Vaimo sitä sitten kirkko-oppaalta kysyikin ja poika sai rehellisen vastauksen: "Joku mies halusi varastaa kirkkoviinit ja jäljet peittääkseen sytytti kynttilät penkkien alle."
Menomatkalla risteilimme Vikingin modernilla Gracella. Lapset olivat innoissaan niin kannella kuin pallomeressäkin. Lähtö oli kuitenkin vasta iltayhdeksältä, joten nukkumaan piti mennä pian Turun jäätyä horisonttiin.
| Pojan lempilauseet tässä positiossa: "Onkohan tuo asumaton saari? Onko tämä avomerta? Katso poiju! Katso majakka! Iso laiva!" |
Tukholman laituriin kolahdettiin 6.30. Slussenin sillan eteläpäässä nälkäisiä 24/7 palveleva keltainen M oli ensimmäinen rastimme. Täytyy myöntää, että aamupala oli varsin toimiva, vaikka muutoin Mäkkärin ruokaa inhoankin. Vielä kun yhteen aamupalaan kahvin sijasta otetun kuuman veden valutti Elovena-pussin sisällön päälle, niin lapsille oli jopa puuroakin.
Katariinan kirkon pihan kautta kävelimme Bryggartäppanin leikkipaikalle. Kyseessä on leikkipuisto, joka on naamioitu 1800-luvun minikokoiseksi pihapiiriksi. Kuvat puhukoon puolestaan.
| Mahtavuutta - kaksiosainen "talo", jonka ensimmäisen osan alakerrasta kapeita portaita ylös, yläkerrassa huoneesta toiseen ja seinästä liukumäkeen. |
| Kiikku mallia Bryggartäppan |
| Tyttö laittaisi varmaan vieläkin täällä hiekasta ruokaa hellalla ja lihamyllyllä, jos häntä ei olisi houkuteltu pois lupaamalla vieläkin kiinnostavampaa tekemistä. |
Bryggartäppanin jälkeen ohjelmassa oli lapsiperheen päiväsmoothien perusraaka-aineita: lounasta, päiväunta ja välipalaa. Mausteena Tukholman vanhaa kaupunkia ja kuninkaanlinnan vahdinvaihtoseremoniaa.
| "Se on kuulkaa pojjaat Kallella taas uusi nainen..." |
| Tällaisia keitaita Suomeenkin. Vieressä leikkikenttä ja aikuisille tuolit auringossa palvaamiseen. |
Erityisen hieno oli "junamatka" ruotsalaisten satujen maailmaan. Siinä ison hallin kattoon kiinnitetyssä kiskossa roikkui ikään kuin väärinpäin asennettujen saksinosturien varassa "junan vaunuja". Vaunujen kyydissä pääsi katselemaan satujen perusteella tehtyjä pienoismaailmoja. Aikuiset ja 3- & 4-vuotiaat diggasivat. Kaksivuotiaat pelkäsivät. Aivan huikea kokemus. En ihmettele enää yhtään, että jotkut ovat valmiita jonottamaan elämykseen tuntikausia.
| Ruotsalaisten kirjailijoiden hahmojen oheen oli oman teemahuoneensa saanut erään suomenruotsalaisen hahmot. |
| Aikuisten lelukaupan mainos? Eiku näähän on hattivatteja! |
| Muumimamman keittiö |
| Viirun ja Pesosen huusholli oli itselleni kenties mielenkiintoisin kurkistuksen kohde. |
Kehtaankohan tunnustaa, että Gracella lyhyeksi jäänyt yö ja 13 tuntia Tukholmassa jalkojen päällä imivät energiat niin tarkasti, että en poistunut hytistä lasten nukahdettua?
ps. Reissua suunnitellessa jäi googlauksesta yli kolme kohdetta, joihin voisi joskus lasten kanssa palata: Aquaria water museum, Kaknästornet ja Fjarilshuset.
ps. Note to self: Kävimme syksyllä samanlaisen setin (hieman aktiviteetein tosin) aikuisporukalla. Silloin todettiin, että yleisen jaksamisen kannalta Tukholmassa pitäisi ehdottomasti olla yksi yö hotellissa. Jaksaisi paremmin. Täysin sama pätee lasten kanssa reissaamiseen. Ei enää päivä Tukholmassa -risteilyjä, vaan ehdottomasti mieluummin kaksi päivää Tukholmassa.
torstai 10. joulukuuta 2015
Firman pikkujoulut - överiksi meni
Vietimme tänään tämänhetkisen työni pikkujouluja - siis firman pikkujouluja. Ohjelmassa oli nukketeatteria, ruokaympyrän halveksuntaa ravintolassa ja pientä makeaa. About sama kaava siis kuin monessa kahdeksasta neljään -työpaikassakin.
Kirjastolla järjestetään torstaisin satutuokio, jossa kirjaston tätit ja sedät lukevat satuja. Emme ole osallistuneet aikaisemmin, mutta tänään ohjelmassa oli satujen lisäksi nukketeatteria. Hyppäsimme siis aamulla jäätikköä uhmaten pyöräkärryyn ja pyörän satulaan suunnaten kirjastolle.
Poitsun kanssa olemme käyneet kerran aikaisemmin katsomassa nukketeatteria. Vaikka esitys oli karjalan kielellä, juniori oli ihan innoissaan. Tänään minun tarvitsi jännittää siis vain sitä, kuinka vajaan kahden vuoden ikäinen tyttö jaksaisi keskittyä.
Hyvin jaksoi! Ja hihkumisen sekä tirskahteluiden perusteella myös nuorempi uppoutui Myyrän jouluun täysillä kuin teinijonne Snapchattiin.
Olen jo kerran hehkuttanut kirjastoa tässä blogissa. Siitä huolimatta joudun käyttämään ylisanoja jälleen. On se mahtavaa, että kirjaston väki jaksaa järjestää tuollaista! Esityksestä puhutaan meillä pitkään!
Sitten menimme syömään Zeppelinin kiinalaiseen eli Lucky dragoniin. Kyseessä on tyypillinen kauppakeskuksen ravintola, mutta tällä kertaa kävi mäihä: buffetissa oli parasta kung pao kanaa, jota olen suomalaisesta ravintolasta saanut! Överiksi meni. Mutta kyllähän buffetissa aina on pätenyt vanha suomalainen kansanviisaus, että parempi överit kuin vajarit.
Överiksi se meni myös lapsilla. Varsinkin kevätkääryleet ja syntipallerot (friteeratut kananpalat) katosivat molemmilla niin nopeasti, että jouduin roikkumaan ruokahalun käsijarrussa välillä kaksinkäsin. Lapsille oli myös mieluinen yllätys, kun salaattipöydästä löytyi pieniä suolakurkkuja (niitä aikuisen pikkurillinkokoisia). Poika oli myös innoissaan, kun buffetiin kuului juomaksi soodavettä.
Vanhempi lapsi oli ruuan chilistä sen verran tohkeissaan, että julisti pöydässä isoon ääneen, että emme lähde koskaan kotiin! No, kyllä kuitenkin lähdimme, mutta haimme vielä jälkkäriksi vähän pähkinöitä ja jogurttihedelmiä.
Onnistuneet pikkujoulut kaikkinensa. Ja kuten aina juhlien jälkeen, niin olipa mahtava alkaa kotona nukkumaan täyden mahan vieressä!
ps. Poika on tällä hetkellä kiinnostunut arkeologiasta ja dinosauruksista. Jogurttihedelmää imeskellessään hän lohkaisikin: "Täältä sisältä kaivautui esiin seitsemän tuhatta vuotta sitten jogurttiin hautautunut hedelmä!"

lauantai 21. marraskuuta 2015
Päivä paloasemalla
Vuosi sitten osallistuimme paloturvallisuusviikon megahitiksi nousseeseen Päivä paloasemalla -tapahtumaan. Vauva taisi nukkua suurimman ajan kekkereistä, mutta esikoinen halusi tietää jokaisen paloauton tarvikkeen nimen, merkityksen ja vielä uudelleen nimen. Ja toki samat tiedot paloauton ohjaamon napeista ja namiskoista. Ja kaikesta muusta esillä olleesta.
Taisi käydä niin, että paloaseman pihalla perheen molemmat miehet itkivät. Poika siksi, että tapahtumasta piti lähteä pois ja isä siksi, että päivän aikana satanut loskapaska muistutti turhan konkreettisesti talven läheisyydestä.
Ei ihme, että poika on vuoden ajan kysynyt varsin säännöllisesti että milloin on taas Päivä paloasemalla.
Tänään he vihdoin saivat toisensa: poikamme ja Päivä paloasemalla 2015! Innostus ei enää ollut aivan viime vuoden tasoa, mutta ei seniorijuniori juurikaan innostuneempi voisi olla kuin päästessään kokeilemaan sankoruiskun paineella esineiden kaatamista. Myös paloautoon piti päästä niin vänkärin kuin kuskinkin paikalle. Ja kyllä auton työkalut edelleen aiheuttivat mikä tuo on -kysymyksiä.
Tyttökään ei enää nukkunut, vaan touhotti paikasta toiseen veljensä perässä. Ja välillä veljensä edelläkin. Erityisen mieluisaksi osoittautui ambulanssi-Mersun kuljettajan paikka, jossa sai laittaa hälytysvilkutkin päälle. Itku karkasi ilmoille, kun hyvin lämmitetty etupenkki piti luovuttaa seuraavalle nassikalle.
SPEK on onnistunut tapahtuman luomisessa äärettömän hyvin. Oikeastihan se ei liene kuin murto-osaltaan tarkoitettu lapsille. Ainakaan 1- ja 4-vuotiaille. Mutta kun heille kerrotaan palovaroittimista, keittiön vaaranpaikoista ja niin edelleen, niin kappas, samalla tulee valistettua vanhemmatkin. Kotiin ajellessamme olimmekin vaimon kanssa yhtämieltä, että tarvitsemme nestesammuttimen ja yhden palovaroittimen lisää (vaikka lakisääteinen määrä toki kotoa jo löytyykin).
Lasten kautta tehdään siis tärkeää valistustyötä - kun skidit viihtyvät, niin vanhemmatkin viihtyvät. En toki voi kiistää, etteikö pelastuskalusto kiinnostaisi itseänikin. Oli myös mielenkiintoista vaihtaa muutama sana ammattilaisten kanssa niin vihreän aallon tilaamisesta kuin paloauton pumpun maksimituotostakin (2400 litraa minuutissa!).
Lisää tällaista, kiitos!
ps. Viime yönä satoi yli 10 cm lunta. Isä itki jälleen paloaseman pihalla, kun lumi työntyi kenkiin.

| Tänne päin iskä, täällä on toinenkin pii-paa-auto! |

maanantai 26. lokakuuta 2015
Koitelin kosket ja muita syyslomatohinoita
Vaimo lähti aamulla töihin. Ilmeisen varma merkki siitä, että syyslomalle kävi kuin yleensä palkalle - oli ja meni. On siis oikea hetki muistella mitä viikkoon mahtui.
Nostin Koitelin otsikkoon alueen hienouden takia. Ouluseudulla asuvat tietävät paikan, mutta silti tekee mieli hehkuttaa: vaikka Koitelissa on tullut käytyä muutaman kerran aikaisemminkin, niin kyllä koskiluonto on edelleen komeaa katseltavaa! Lapsiperheen mieleen on myös se, että alue on "vahvasti rakennettu" eli saariin menee lähestulkoon panssaroidut sillat, makkaran tiristäminen onnistuu turvallisilla nuotiopaikoilla ja pitkospuut ovat kunnossa.
Kävimme Koitelissa vanhemman lapsemme kummin kanssa, joka oli meillä yökylässä kolme yötä. Oli kyllä mukavaa. Ja täytyy sanoa, että poika sai varmastikin parhaan syntymäpäivälahjansa jo etukäteen, kun sai touhuta kumminsa kanssa monena päivänä.
Keskellä viikkoa meillä pyörähti myös nuoremman kummi vuorokauden verran. Kokonaisuudesta pääsi kehkeytymään sellainen tilanne, että vaimo, lapset ja kummit suuntasivat HopLopiin! Melkoisen ainutkertaista, kun kolmella aikuisella oli mahdollisuus mennä juoksemaan kahden lapsen perässä ja silti yksi täysi-ikäinen sai jäädä laittamaan ruokaa valmiiksi odottamaan!
Syysloman kauaskantoisimmat hetket koettiin kuitenkin luultavasti WC:ssä. Nuorempi pääsi selvästikin pönttöilystä jyvälle. Koko perhe on iloinnut siis pienestä lirinästä ja muutamasta molskahduksesta kuin opiskelijat wapun lähestymisestä. Oli mukava huomata, että isompikin tenava osasi aidosti iloita pikkusiskonsa onnistumisista!
Nostin Koitelin otsikkoon alueen hienouden takia. Ouluseudulla asuvat tietävät paikan, mutta silti tekee mieli hehkuttaa: vaikka Koitelissa on tullut käytyä muutaman kerran aikaisemminkin, niin kyllä koskiluonto on edelleen komeaa katseltavaa! Lapsiperheen mieleen on myös se, että alue on "vahvasti rakennettu" eli saariin menee lähestulkoon panssaroidut sillat, makkaran tiristäminen onnistuu turvallisilla nuotiopaikoilla ja pitkospuut ovat kunnossa.
| Jos tässä maisemassa ei suomalaisen syyslomanviettäjän mieli rauhoitu, niin vika ei ole maisemassa. |
| Koitelin nettisivujen mukaan alueella vierailee vuodessa yli 40 000 ihmistä. Infran on syytä olla kunnossa ja kyllä se märkiä nuotiopuita lukuunottamatta olikin. |
Kävimme Koitelissa vanhemman lapsemme kummin kanssa, joka oli meillä yökylässä kolme yötä. Oli kyllä mukavaa. Ja täytyy sanoa, että poika sai varmastikin parhaan syntymäpäivälahjansa jo etukäteen, kun sai touhuta kumminsa kanssa monena päivänä.
| Seniorijuniori näyttää tykkäävän sitä enemmän kumminsa seurasta, mitä vanhemmaksi ehtii. Ei siis ihme, että poika totesi kummia junalle saattaessamme heti junan liikahdettua: "Minun tuli jo ikävä!" |
Syysloman kauaskantoisimmat hetket koettiin kuitenkin luultavasti WC:ssä. Nuorempi pääsi selvästikin pönttöilystä jyvälle. Koko perhe on iloinnut siis pienestä lirinästä ja muutamasta molskahduksesta kuin opiskelijat wapun lähestymisestä. Oli mukava huomata, että isompikin tenava osasi aidosti iloita pikkusiskonsa onnistumisista!
perjantai 16. lokakuuta 2015
Onneksi on kirjasto
Jonkin aikaa sitten seniorijunioria vaivasivat pohdinnat siitä, mitä on ihon alla. Emme onneksi sännänneet internettiin, vaan vaimo totesi, että katsotaanpa seuraavalla kauppareissulla mitä kirjastosta löytyisi aiheeseen.
Kirjaston puolituttu täti kantoi asiaa kysyttäessä nipun kirjoja tiskille. Plarasin nopeasti muutaman läpi koettaen arvioida, missä tiedon määrä olisi suhteessa sopiva vastaanottajan lähtötasoon. Otimme lopulta mukaan kolme kirjaa, jotka olivat loistava vastaus juniorin kyselyihin.
Paras valinnoista oli Minä ihminen - ihmeellinen ikkunakirja (Lorimer, Lawrence T.), jossa ihmistä pääsi "kuorimaan" kerros kerrokselta, Osa sivusta oli läpinäkyvää muovia, jonka alta kuulsi läpi aina pari seuraavaa kerrosta. Iho, luut, lihakset, ruuansulatus, hermosto ja verenkierto tuli selitettyä ja luettua lapselle. Tuntui hyvältä, kun junnu totesi illalla: "Olipa hyvä kirja, nyt tiedän mitä on meidän sisällä."
Tällä viikolla muistini virkistyi kirjastojärjestelmän hienouden suhteen luettuani Hesarista kolumnin lasten kirjoista. Tekstin houkuttelemana piti tietenkin tutustua Pija Lindenbaumiin. Suomennettuja teoksia löytyi kotikunnan hyllystä hakuvaivalla. Loistavaa!
Muutenkin kirjasto on kansallispuistojen ohella yksi niistä harvoista paikoista, joissa vierailemalla voi pienentää verojen maksamisesta aiheutuvaa puristavaa tunnetta. Pidän nykysuuntauksesta, jossa kirjastoja on kehitetty olohuonemaiseen suuntaan. Ja niin pitää poikakin. Hänestä on mukavaa paitsi valita kotiin kirjoja (ja DVD-levyjä!) myös kokeilla kirjastosta löytyviä pelejä.
Kirjastossa hiljaisuus -lappujen katoaminen on toki muutoinkin lapsiperheen mieleen. Seniorijuniori esimerkiksi tykkää seisoa pienellä kirjaston jakkaralla ja siirtää itse kirjansa lainausautomaatin punaisena hehkuvan lukulaitteen alle. Aivan ilman keskusteluja ja pientä onnistumisen elämöintiä tuosta tilanteesta olisi hankala selvitä.
Meidän tapauksessamme bonuksena on vielä se, että kirjasto sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Hissin tilaaminen kun on vielä yksi kirjastokäynnin kohokohdista.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Syysloman avaus urheilukentällä
Kävimme eilen urheilukentällä toista kertaa tälle kesää (poju oikeastaan kolmatta, kun osallistui kerran nappulakisoihin). Onhan se mainio paikka purkaa energiaa, vaikka heittolajien välineistöä ei mukana ollutkaan! Matkassa oli 7-, 4- ja 3-vuotias, sekä pari reippaan vuoden ikäistä urheilijanuorukaista. Kaikki viihtyivät!
Jäin miettimään, että miksi urheilukentillä näkee niin harvoin lapsia muutoin kuin ohjattujen harjoitusten tai kilpailuiden aikaan? Miksi vanhemmat eivät vie lapsiaan kentille?
Ratojen alusta on mahtava, nurmikko yleensä mukavaa ja erilaisia hyppypaikkoja useampia. Pienimmille riittää tolkuttomasti iloa jo siitä, kun riisuu korkeushyppypatjan vaatteistaan pomppualustaksi. Seitsenvuotias oli ihan säkeneissään estejuoksusta.
Ja kyllä yksivuotiaskin oppi kentällä uutta - narskuttelemaan hampaitaan nimittäin. Raivostuttava taito!
Urheilukentällä käynti oli osa varaslähtöämme syyslomaan. Kummitytön kotiseudulla opinahjojen ukset ovat säpissä jo tällä viikolla, joten ajelimme sunnuntaina kesäpaikan syystalkoiden jälkeen Etelä-Pohjanmaalle. Matkat sujuivat kolmestaan lasten kanssa pelottavan hyvin. Vain hieman kaunistellen osuudekseni jäi ihmetellä sitä pieteettiä, jolla pian nelivuotiaamme mittasi jokaisen takapenkille tarjoilemani viinirypäleparin (rypäleitä oli paljon helpompi ojentaa ajaessa pojan puolelle). Pikkusisko ei varmasti saanut kertaakaan sitä isompaa pureskeltavaa!
Loppukevennys olkoon tällä kertaa loppuherkistely. Reissusta jäi nimittäin mieleen pari mukavaa pehmeää muistoa. Ensimmäinen hetki oli, kun kummitytön veli osoitteli minua leikkipyssyllä. Kummityttö siihen: "Älä, se on mun kummi ja mulle tärkeä!"
Toisesta kohtauksesta piti oikein ottaa pysäytyskuva ajatusten kameralla. Poikamme ja edellä mainittu kummitytön veli ovat "nahistelevassa iässä" ja koko reissun ajan joutui olemaan enemmän tai vähemmän seepran roolissa. Mutta kun tulimme ulkoa sisälle, eikä meidän nassikka saanut kenkiä irti haalareiden lahkeiden alta, niin johan nelivuotias oli auttamassa!

keskiviikko 19. elokuuta 2015
Ensimmäinen välitilinpäätös
Viikko takana. Monta edessä. Miten on mennyt?
Paljon paremmin kuin uskalsin odottaa! Yhtenäkään päivänä en ole luonut kaihoisia katseita kelloon ajatellen, että milloinkahan vaimo on kotona. Minusta se on hyvä merkki. Tai kuten kummitytön äiti sanoi, jos olisin jo nyt katsellut kelloa iltapäivisin, niin se olisi talvea ajatellen erittäin huono merkki.
Niin, kesä saapui viimein! Myönnän, että parina aamupäivänä auringon lämmöstä ja valosta nauttiessani olen funtsinut miltä tuntuisi, jos kesäloma olisi edessäpäin kymmenen kuukauden päässä ja katselisi kesän ensimmäistä lämmintä jaksoa ilmastoidun toimiston ikkunan takaa. On ollut hyvin lähellä, ettei koti-isyys ole noissa kohdissa livennyt nautinnon puolelle.
Päiväohjelmaksi on nyt alussa muodostunut sellainen, jossa hitaan aamun (puurot, ehkä lastenohjelmia, pientä sisäleikkimistä) jälkeen olemme suunnanneet leikkipuistoon ja mahdollisesti asioille pyöräkärryllä. Lapset ovat olleet innoissaan, kun olemme etsineet pari heille uutta verorahoilla kustannettua härvelikenttää.
Päiväunien jälkeen olemme touhunneet kotona. Toissapäivänä kävimme vaimon kotiuduttua Ainolan puistossa mini-piknikillä ja uudistettua leikkipuistoa ihmettelemässä kera yhden tuttavan. Pitkähkö iltapäivä oli oikein onnistunut ja seniorijuniori oli luonnollisesti eilen Teletappina: "uudelleen!"
No, Ainolan puistoon vonkaaminen loppui, kun kannoin aurinkoiselle terdelle pari sangollista vettä ja kasan hiekkaleikkikaluja. Kyllä lapsia on helppo miellyttää! Ihan en kuitenkaan ehtinyt itse nostaa jalkoja pöydälle, kun vesiä piti täydentää aika kipakkaan tahtiin ja huolehtia, etteivät juniorit kärvähtäneet auringossa. Ja niin, nuorempikin oli ilman vaippaa. Jokainen arvaa, minkälaista ohjelmaa se tuotti.
Lapset ovat ikävöineet äitiään päivisin varsin vähän, mikä on ollut suhteellisen iso yllätys minulle. Sen sijaan aamulla on esiintynyt erohaikeutta ja illalla varsin konkreettista jälleennäkemisen iloa, kun molemmat ovat kirmanneet juoksujalkaa äitiään vastaan. No, niin he onneksi säntäsivät vielä puoli vuotta sitten minuakin kohti, kun duunarin hommista kotiuduin.
Positiivisena asiana merkitsen muistiin myös sen, että nuorempi on ollut melkolailla ilman tuttia päiväuniaikaa lukuunottamatta.
Hankalinta on ollut nukkumaan rupeaminen niin päivällä kuin illallakin. Se on mennyt tappeluksi vanhemman kanssa lähes joka kerta menneen viikon aikana. Jospa kyseessä olisi kuitenkin ärsyttävällä tavalla purkautuva muutosvastarinta, sillä eilen yöunille ja tänään päiväunille nukahtaminen tapahtui ilman magnitudi-asteikolla mitattavia erimielisyyksiä.
Loppukevennyksen aika: Eilen illalla naapurin poika opetti pojulle keppihevosella ratsastamista. Poju ei malttanut odottaa, että hain hänelle sählymailan hevoseksi, vaan "laukkasi" naapurin tekemien esteiden yli todeten, että "osaan jo ratsastaa ilman hevosta!"

maanantai 10. elokuuta 2015
Minne se ruhtinaalinen loma katosi?
Muijan ammatti on sellainen, jonka parhaiksi puoliksi ennenvanhaan mainittiin kesä-, heinä- ja elokuu. Nykyään koulut pakkaavat alkamaan ennen elokuun puoliväliä, mutta siitä huolimatta meillä oli ruhtinaalinen noin kymmenen viikon koko perheen yhteinen kesäloma. Huomenna on sen viimeinen päivä.
Kuinka loma sitten meni? Vastaus on tismalleen sama kuin lyhyemmänkin vapaan jälkeen: liian nopeasti.
Summasimme vaimon kanssa kesää ja totesimme, että 74 lomayöstä 31 on nukuttu kesäpaikassa ja 15 sukulaisten nurkissa. Ei siis ihme, että fiilis on vähän sellainen, että kotona oltiin aika vähän. Koska kuulumisia on tullut pudoteltua blogiin silloin tällöin, ajattelin naputella tähän merkintään parin viimeisen viikon kohokohdat.
Kesäpaikkailusta voisi kirjoittaa paljonkin. Tyydyn kuitenkin toteamaan vain, että olemme viihtyneet siellä edelleen suorastaan pelottavan hyvin. Iso ja rauhallinen piha on tarjonnut lapsille temmellyskenttää ja vanhemmilla on riittänyt erinäisiä siivous- ja kunnostusaskareita vaikka kuinka: ikkunapuiden kunnostuksesta kukkapenkkien poistoon sekä uusimiseen ja vintin tavarasekamelskan siivoamisesta makuuhuoneen pimennysverhojen asentamiseen.
Yksi mieleenpainuva hetki kesäpaikassa oli myös "uusien" sukulaisten tapaaminen. Äitini serkku järjesti pappani kotipaikassa kesäjuhlan, johon mekin saimme kutsun. En ole ollut äidin serkkujen tai heidän jälkeläistensä kanssa tekemisissä, mutta onneksi pienestä emminnästä huolimatta tulimme menneeksi. Tunnelma oli niin hyvä ja sukulaisten kanssa poriseminen tarpeeksi välitöntä, että menin jopa takaisin kekkereihin, kun olin käynyt nukuttamassa nuorimmaisen!
Pari viikkoa sitten ohjelmassa oli pihakirppiksen pitäminen siskoni perheen kanssa. Tai oikeammin vaimoni ja siskoni pitivät kirpputoria ja me muut kokoonnuimme päivän päätteeksi grillailemaan ja chillailemaan samaan pihapiiriin. Tavarat olivat vaihtaneet yllättävän hyvin omistajia ja kun sääksi sattui yksi kesän harvoista lähes hellepäivistä, niin meininki oli sekä lapsilla että aikuisilla kohdillaan.
Käytettyjen tavaroiden kaupittelun jälkeen suuntasimme vaimon kotiin. Oli mukava käydä, kun kaikki vaimon siskot olivat perheineen paikalla. Myös reissun "motiivi" eli mustikoiden poiminta talveksi onnistui hyvin. Saimme pakkaseen noin kolme ämpärillistä suomalaista super foodia ilman suurempia hampaankiristelyitä. Marjaa oli suhteellisen paljon ja se oli paikoitellen todella isoa!
Kesäloman viimeinen keikka oli kolmen yön reissu Roihin vaimon siskon ja hänen miehensä luokse. Vesa-Matti Loirin mukaan Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Lyriikan voisi vääntää näiden päivien perusteella myös muotoon Lapissa aika kuluu nopeasti. Niin äkkiä kotiinlähdön aika koitti. Ohjelmassa oli paitsi yleistä kuulumisten vaihtoa, myös kosken rannalla saunomista ja lampaiden syöttämistä.
Joulupukin ja porojen morjestus sekä Rovaniemen Angry Birds -puistossa käyminen mahtuivat myös päiviin. Jälkimmäisestä pitää sanoa, että mikäli lapsiperheen reitti kulkee edes läheltä Rolloa, niin Ounasjoen rantatörmällä sijaitsevassa puistossa kannattaa piipahtaa! Leikkikenttäkalusteita tekevän Lappsetin kotipesä on Rovaniemellä ja puisto on selvästi tehty käyntikortiksi. Tekemistä on laidasta laitaan, alue laaja ja hieno.
Tällä kertaa blogauksen loppukevennys tarjoillaan videomuodossa otsikolla sadepäivän iloja kesäpaikkaan johtavalta tieltä.

| Ken tästä käy, saa loppupäivän suunnitelmat romukoppaan heittää. Luulen, että lapset voisivat viettää koko päivän helpostikin "Ämmykkä-puistossa". |
| Angry Birds -puistossa on paljon tekemistä. Liikkumaton ritsa on tylsin, mutta luultavasti kuvatuin paikka. |
Tällä kertaa blogauksen loppukevennys tarjoillaan videomuodossa otsikolla sadepäivän iloja kesäpaikkaan johtavalta tieltä.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2015
Heinäkuun alun hienoutta
Päivä oli muutenkin iloa täynnä, vaikka olimmekin pojan kanssa kahdestaan liikkeellä. Reissuun oli ladattu pientä seikkailun makua. Sen loihtimiseen toki riitti se, että lastenistuin siirrettiin ensimmäistä kertaa takapenkiltä eteen (koska takapenkin täytti kesäpaikkaan menossa ollut ikkuna).
| Yhdenlaista mielenrauhaa tämäkin. |
Se ei yllättänyt, että kolmivuotias oli koneiden, putputuksen ja pakokaasun tuprahtelun keskellä haltioissaan. Mutta silti haltioitumisen määrä vähän yllätti. Kommenteista päätellen myös mukana olleet mummun ja papan.
Ajoimme tosiaan kesäpaikan kautta takaisin kotiin. Huomattavaa oli, että etupenkillä matka sujui mukinoitta suurimman osan matkasta ilman tablet-viihdettä. Siinä pystyi juttelemaan päivän mieleenpainuneista asioista. Kuin naulittuna seurattu maamoottoreiden käynnistäminen oli jäänyt päällimmäisenä mieleen. Ja toisena juttuna kyyti traktorin peräkärryssä. Tämä oli hieman yllättävää, koska vauhti oli todella rauhallista, eikä junnu tainnut edes nähdä korkeiden laitojen takaa juurikaan.
| Olympia maamoottori. Tätä ihmeteltiin tovi jos toinenkin. |
| Tämän kyyti jäi toisena kohokohtana poitsun mieleen. En olisi uskonut etukäteen. |
Itse olen käynyt konepäivillä aina silloin tällöin. Vanhaa tekniikkaa on aina kiinnostavaa havainnoida. Samoin sitä omistautumisen määrää, jolla miehet ja naiset harrastustaan esittelevät. Tälläkin kertaa paikalla oli myös vanhoja tuttuja, kun samaan lättyjonoon osui yläasteaikainen koulukaveri. Edellisestä tapaamisesta taisi olla yhdeksisentoista vuotta.
| Sata kilometriä Pirkka-Volkkarilla ei ole matka eikä mikään konepäiville. Tämä rekisterikilpi kuului Eicher-merkkiseen vanhaan traktoriin, jolla oli tullut tapahtumaan Hans Saksasta. |
Heinäkuun alun toinen spesiaalijuttu oli syntymäpäiväni. Siitä jäi mieleen aamun vieno sänkyyn aamulla tarjoiltu Paljon onnea vaan -laulu, perheen askartelema mahtava pyöräilyaiheinen kortti sekä lahja - lippu Prodigyn keikalle.
![]() |
| Onnittelukortti ei voi tyylikkäämpi olla! |
Ja narsistisesti täytyy myöntää, että myös edellisillan keskustelu vaimon kanssa jäi mieleen. Kuvaa univelkaa, joka on jälleen välillä päässyt oraalle. Vaimo nimittäin kysyi, että haluatko aamupalan syntymäpäivänäsi sänkyyn. Vastasin jota kuinkin empimättä, että en, mutta että lounas voisi olla hyvä vaihtoehto!
| Kun pääsimme kotiin, poika aloitti heti Weteraanikonepäivien rakentamisen Dubloista. Osaatko sanoa blogauksen perusteella mikä tämä on? |
perjantai 5. kesäkuuta 2015
Seisovan karhun edessä
Löysimme edellisessä postauksessa mainittuun kesäpaikkaan hyvän pyykkikoneen netin kirpputoripalvelusta. Metallilaatikkoon sullottu moottorin, rummun ja sukan kadottimen muodostama kokonaisuus sattui löytymään Oulun yliopiston hoodeilta. Päätimme piipahtaa samalla reissulla yliopiston eläinmuseossa.
Saisikohan näin kirjoittaa, mutta eläinmuseo (http://www.oulu.fi/biodiversiteettiyksikko/node/1372) on palttiarallaa täydellinen päiväkohde lapsiperheelle. Sen kokoelma on mielenkiintoinen niin aikuisen kuin eri-ikäisten lastenkin näkökulmasta. Sisäänpääsymaksu on muodollinen. Kesäaikaan parkkipaikkoja on kuin sinkkuja Tinderissä. Monenlaista perussafkaa saa useasta yliopiston ravintolasta. Ja kaiken huipuksi eläinmuseon lähellä oleva lastenhoitohuone on niin iso, että se on varmasti rakennettu alunperin rehtorin työhuoneen väistötilaksi.
Bonuksena museossa vierailuun tulee vielä se, että ainakin itse pidän yliopiston ilmapiiristä. Sieltä kerran poistuneena kokemus on sama kuin pääkaupunkiseudulla vierailemisessa: mukava käydä ja mukava lähteä pois.
Eläinmuseo on mielenkiintoinen, mutta henkii suhteellisen vahvasti seitsemänkymmentälukua. Se ei kuitenkaan vähennä ainakaan minun kohdallani fiilistä, kun pohtii omaa pienuuttaan täytetyn takajaloillaan seisovan karhun vieressä tai silmäilee nisäkkäiden luurankoja kosketusetäisyydeltä.
Ja onhan yliopistolla lyhytjalkaisille pitkiä käytäviä riemuissaan juokseville muutakin näkemistä kuin eläinmuseo. Esimerkiksi firman tunnetuin nähtävyys "Yhtyvät säteet" eli kolmimetrinen graniittipalloveistos, jota poika kommentoi etäältä: "Onpa hurjan iso ilmapallo!"

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)