Liminganlahden luontokeskus ja Vainu-ansa

Oulun kupeessa on kyllä niin upea (lapsiperheen) käyntikohde, että sitä on vaikea suitsuttaa liikaa! Tämä palasi jälleen mieleeni, kun meillä oli viikonloppuna tuttavapariskunta Espoosta käymässä. Veimme heidät monien muiden vieraidemme tapaan Liminganlahden luontokeskukseen.

Liminganlahdella kun ollaan, niin lienee odotettua, että luontokeskus on keskittynyt lintuihin. Meren rannassa on tukeva ja iso lintutorni. Sinne kuljetaan varsin kivoja pitkoksia pitkin, joilla voi rullailla lastenrattaillakin. Matkaa on tosin useampi sata metriä ja tosissaan bongaavat ovat joskus katsoneet hieman alta naavoittuneiden kulmakarvojensa, kun lapset ovat tömistelleet tornin portaissa. Kaukoputket kuulemma tärisevät "noin vähästä". Ihan ymmärrettävää kritiikkiä.

Mutta ei sinne rantaan oikeastaan edes alla kouluikäisten kanssa kannata mennä. Luontokeskuksen pihalla on nuotiopaikka ja pieni leikkikenttä, jonka vermeet ovat sympaattisia home made -henkisiä puisia härveleitä.

Ja varsinainen mahtavuus on sisällä rakennuksessa. Rakennus itsessäänkin on arkkitehtuurisesti kiehtova, mutta ei siitä sen enempää.

Keskuksen näyttelyyn on kerätty ja havainnollistettu linnuista niin paljon, niin monipuolisesti ja niin moniulotteisesti tietoa, että jokaiselle on taatusti jotain. Sunnuntaina tutkimme kaksivuotiaan kanssa erilaisia linnunpesiä ja miten erikokoisia eri lintujen munat ovat. Nelivuotias puolestaan kuunteli kiinnostuneena kuulokkeilla eri pöllölajien ääniä. Itse huomasin lukevani muunmuassa laulujoutsenen suojelusta ja siitä, että Suomessa talvehtii noin 70 lintulajia.



Seinien sisään kätkeytyy paljon muutakin kuin lintufaktaa. On lintuaiheisia pelejä. Linnuista kertovia satuja voi kuunnella "linnunpesässä" säkkituolissa röhnöttäen. Keskelle näyttelyä rakennetussa merimajassa voi aistia merenrannan tunnelman eri vuodenaikoina...

Skaalaa siis löytyy. Ja toteutus on hieno. Ei siitä sen enempää. Menkää sinne! Voittaa paljon julkisuutta saaneen luontokeskus Haltian tyrmäyksellä. Eikä maksa mitään. Tai siis maksaa ihan hitokseen, kun rakennetaan ja ylläpidetään verovaroin, mutta ovella ei tarvitse repiä Leviksiä.

On siellä kahvilakin. Lounaan syöntikin onnistuu.

Poika ottaa mittaa maakotkan luurangon siipivälistä.

Olemme käyneet luontokeskuksessa lähemmäs kymmenen kertaa, eikä koskaan ole ollut tungosta. Henkilökunnan mukaan meillä on kuitenkin ollut tuuria.

Minkäs poikanen se tällainen taas olikaan?

Liminganlahdella tapahtuu enemmän nousemisia ja laskeutumisia kuin viereisellä Oulunsalon kentällä. Silti lennonjohtoa ei ole.

Luontokeskuksen pihamaan leikkikenttää.

Luontokeskuksesta takaisin kotiin.

Eilen illalla poika puki Muumi-aiheisen yöpaitansa väärin päin. Tahallaan kuka ties. Sen jälkeen hän alkoi ihmetellä, että kuka on varastanut Muumit hänen paidastaan. Sitten viriteltiin kämpän lattialle ansa, jotta ryövärin liikkeisiin herättäisiin. Ansan muodostivat pieni leikkilautanen ja sen päälle aseteltu Ryhmä Haun Vainu-figuuri. Kun lautasen reunalle astui, Vainu kiepahti lattialle kolisten. Toimivaa.

Yöpissalla käydessään poika siirsi ansan käytävästä sohvalle. Syy jäi minulle epäselväksi.

Mutta mitä tapahtui tänä iltana? Poju puki yöppärin oikein päin päälleen ja oli muka hyvin hämmästynyt, että täällähän ne muumit ovat!

Tämäkin tapaus muistuttaa siitä, että noiden nassikoiden sielunelämää on helppo aliarvioida, mutta vaikea yliarvioida.

Ei pöntömpää

Kevät on vihdoin täällä! Siis sellainen kevät, että takapihalla tarkenee touhuta ilman hanskoja ja karvalakkia. Otimme lasten kanssa lämmenneestä säästä hyödyn irti nikkaroimalla pari linnunpönttöä kierrätysmateriaaleista.

Tenavat olivat tohkeissaan. Ei liene yllätys. Tyttökin jaksoi keskittyä yllättävän hyvin lähes koko projektin ajan, varsinkin kun homma jakautui päiväunien molemmille puolille. Pönttö onkin soppeli värkättävä lasten kanssa tehtäväksi. Se sisältää monta perustavaa laatua olevaa työvaihetta: mittaus, sahaus, poraus ja naulaus, mutta hommaan ei mene kaksivuotiaankaan näkökulmasta ikuisuutta.

Vaikka kokosimme pöntöt ruuveilla, niin varsinkin pojalle oli tärkeää, että hommassa pääsi myös naulaamaan.

Koti vaikka hömötiaiselle. Suuaukon suojapelti näprättiin kierrätysteeman mukaisesti tomaattimurskapurkin kannesta.

Oheistuotteina syntyi äidille "kotiintuloyllätys" ja jämäpalojen jämäpaloista pojan ideoima "kauko-ohjain." Huomenna pitäisi kuulemma tehdä jotain, jota tuolla voi ohjata...

Animaatiota

Teimme viime kesäksi Näitä voisi touhuta -listan, jossa yhtenä pilvenä ajatusten taivaalla oli animaation kokeileminen.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Naisväki lähti haistelemaan kynttilöitä, jotka hintansa perusteella ovat eettisempiä kuin omalla kasvimaalla kasvatettu tilli ja laadukkaampia kuin Camelbakin juomapussit. Meille jäi siis pojan kanssa hyvä hetki leikkiä Legoilla, kameralla ja tietokoneella.

Lopputulos näyttää tältä:

Olihan poika innoissaan niin ideoinnissa kuin toteutuksessakin! Vaikka hänkin olisi halunnut kynttiläillalliselle, niin totesi jossakin välissä: "On tämä parempaa kuin kynttiläkutsut!"

Animaatiota pitää kokeilla toistekin. Sen verran hauskaa oli paitsi tehdessä, myös lopputulosta telkkarista katsoessa.

Valotuksen lukituksen ja salamalla valaisun lisäksi pitää näköjään ensi kerralla käyttää myös manuaalista tarkennusta ja käsisäätöistä valkotasapainon säätöä.

ps. Huomasitko, että The Stig ei tyydy tässä tapauksessa pelkkään kypäräanonymisointiin :)

Yksinkertainen on kaunista - tai ainakin toimivaa

Tuntuuko tutulta: Kärräät puoli tuntia tarvikkeita sieltä täältä olohuoneeseen hienoa nukketeatterileikkiä varten. Ripustat fleece-viltin kahden tuolin väliin ja laitat leikin alkuun. Näyttää hyvältä, muksut leikkivät yhdessä. Kierrät viltin toiselle puolelle ja juuri kun pakarasi tavoittavat sohvan pinnan, nukketeatterista lentää My little pony suoraan silmälaseihisi. Kuinka paljon kiehtovampaa onkaan heittää "näyttelijöitä" fleecen toiselle puolelle kuin esittää jotain. Kun torut, niin saat vastapalloon kysymyksen: "Mitä me sitten tehtäis?"
Valmistelut 30 min, leikkiaika 5 min, tyytymättömien määrä 3. Kalkuloipa siitä hyötysuhde hommalle.

KISS-periaate lienee jokaiselle tuttu. Keep It Simple, Stupid! Välillä sen unohtaa lastenkin kanssa touhutessa. Mutta onneksi silloin tällöin muistaakin.

Askarreltiin yhtenä aamuna mummulle "kiitoskorttia", kun hän oli viikonloppuna ammana meidän vanhempien juhliessa ystävämme 40-vuotistaivalta. Homma alkoi olla takakaarteessa, mutta nuoremman kärsivällisyys oli jo loppusuoralla. Keksin teipata tyhjän litraisen juomapurkin pään kiinni ja viilsin saksilla yhteen reunaan parin kolon reiän.

"Tässä on pankki ja tässä pöydällä on aika paljon rahaa (askartelusta jäänyttä paperi- ja kartonkisilppua). Koitapa kerätä kaikki raha pankkiin!"

En tiedä uskoinko itsekään temppuuni, mutta juniori uskoi. Parivuotias keräsi ja tökki roskia pankkiin sellaisella vimmalla, että nelivuotiaskin lopetti askartelun ja pysähtyi oikein katsomaan. Ja kun kortti tuli valmiiksi, niin hänelle piti luonnollisesti tehdä oma pankkinsa. Ja kun leikkuujäte loppui, niin isoveli alkoi leikkoa aikakauslehdestä lisää rahaa.

Valmistelut 2 min, leikkiaika 30 min, tyytyväisten määrä 3!

Muistatko vielä 90-luvulta roskapankki-termin? Niinpä!

Pakkaspuuhia ja raskaita hetkiä

Edellisessä postauksessa "vinkkasin" pakkaspäivien leikistä. Ei niin tavanomainen tekeminen jatkui myös seuraavina päivinä, kun pakkanen jökötti jäyhästi kolmenkymmenen nurkilla kuin Svinhufvudin patsas eduskunnan edustalla.

Yksi kuva puhunee tässä(kin) tapauksessa enemmän kuin väsynyt blogiteksti.

Lapset jaksoivat läträtä Duploilla vedessä kauemmin kuin minä jaksoin seurata touhuja. Yritin toki vanhemmalle demota ja selostaa hieman nostetta sekä sitä milloin kappale kelluu ja milloin ei, mutta hyppytornista syöksyvä mekaanikko kiinnosti tällä kertaa enemmän. Yllätys.

Lasten touhujen tuoma ilo on ollut viimepäivinä vahvasti surun laveeraamaa. Mummuni yleiskunto heikkeni alkuviikosta yhdessä päivässä dramaattisesti. Ja vaikka vuosia on mittarissa enemmän kuin itsellä erittäin todennäköisesti koskaan, niin suru pyyhkii päiviä tummalla märällä rätillään.

Lapsille olemme kertoneet, että mummu on niin sairaana ja väsyneenä, että lapset eivät luultavasti enää häntä näe. Ja toki pikkuiset ovat hyviä aistimaan vanhempiensa tunnetiloja.

Sööttiä ja hieman hupaisaakin on, kun nelivuotias yrittää parhaansa mukaan sympatisoida ja lohduttaakin:
"Tehdään niin hieno maja, että ikävä unohtuu!"
"Rakkaus on tärkeä, elämä on hyvä!"
"Jospa se mummu jaksaisi huomenna puhua!"

Raskaiden ajatusten jälkeen lienee loppukevennyksen paikka. Poju on tehnyt kananmunakennosta itselleen läppärin. Aika fiksu. Siinähän on näyttö ja näppäimet, kun kannen avaa. Eilen kaiffari sitten kehtasi todeta pariin otteeseen, kun olisi pitänyt jollekin alkaa, että "odotas hetki, kirjoitan nopeasti yhden asian blogiin".

Mistä ihmeestä ne tuollaista oppivat? Seurakunnan kerhostako?

Uusi leikki pakkaspäivään

Aina silloin tällöin kuulee sanottavan, että Suomen sään rikkaus on sen vaihtelevuus. Kyllä kieltämättä on ollut virkistävää, kun 30 asteen pakkanen vaihtui 15 asteen pakkaseen ja navakkaan tuuleen.

Ulkoilut ovat jääneet vähiin. Ja sen on huomannut - lapset ovat pinganneet vanhempien palveluita normaalia(kin) enemmän.

Tänään testattiin mielenkiintoista leikkiä, joka upposi yllättävän hyvin molempiin. Se oli positiivinen yllätys. Aika usein tuntuu menevän niin, että nelivuotiaan ja alle kaksivuotiaan saaminen samaan leikkiin on helppoa kuin vegaanin ja barbaarin totuttaminen toistensa ruokiin.

Simppeli idea: isolle paperille piirretään esineiden ääriviivoja - muotoja. Sen jälkeen esineitä annetaan vuorotellen mukana oleville leikkijöille, joiden tehtävänä on etsiä esineelle paikka paperilta. Tässä kohdassa piilee juju, miksi molemmat luultavasti diggasivat. Yritin antaa nuoremmalle helpoimmat ja vanhemmalle esimerkiksi "monitoimityökalun" suljettuna, vaikka se oli piirretty aukinaisena.

Vain muotoja paperilla, älä siis suutu, ei niistä esineet miksikään muutu... Kannattaa klikata kuva isommaksi, niin saa helpommin käsityksen ideasta.

Kun kaikille esineille löytyi oma "kolo", niin jatkoimme leikkiä siten, että piilotin kamppeet pitkin kämppää ja juniorit etsivät niin kauan, että paperi oli jälleen täynnä. Riemua riitti myös tässä osiossa, vaikka vaikeimpia piiloja piti hieman vihjailla.

Muodot "täytettiin" pariin kertaa. Junnut viihtyivät niin hyvin, että säästin paperin alkuviikkoa varten. Uusintojahan ne TV:ssäkin käyttävät päiviä täyttämään.

ps. Loppukevennyksenä pojan lausahdus. Hän löysi unta etsiessään aataminomenansa. Kysyi minulta: "Miksi minulla on täällä töyssy?"

Tee-se-itse valomiekka

Se oli ihan tavallinen alkusyksyinen ilta. Sammutin nappuloita ja kuormitin puhelimen nettiyhteyttä http-protokollalla. Jossain blogissa mainittiin lyhyesti valomiekkojen kyhääminen sähkömiehenputkesta ja taskulampusta. Tuollainen vihjaisuhan on vähän kuin sanoisi yllytyshullulle, että "tietenkään jos et uskalla". Kytemään jäi. Kokeilla piti.

Kerrankin DIY-homma onnistui yli odotusten! Meillä ei ole tutustuttu mitenkään Star Warsiin, mutta kumpikin tenava on kuplinut valomiekkojen aiheuttamaa iloa ihan huolella. Hauska oli myös kuulla läheiseltä kevyen liikenteen väylältä huudahdus "Hei, valimiekkoja!", kun otimme ensimmäisenä iltana kapineista kuvia.

Jediritareiden iltamatsi.

Näin sen tein. Näin sen teet:

Tarvikkeet:

• Pätkä sähkärinputkea.
• Pyöreä taskulamppu, jonka ulkohalkaisija on hieman suurempi kuin putken sisähalkaisija. Fikkarin virtakatkaisijan soisi olevan sen perässä. Itselläni oli 25 mm putkea, joten hommasin Biltemasta LED-lampun, jonka halkaisija oli 32 mm (aavistuksen turhan paksu). Tuossa katkaisija on perässä ja plussana lampussa on lenkki, josta miekan saa roikkumaan naulakkoon, kun sitä ei käytetä.
• Puolen litran keltainen ED-energiajuomapullo (tai mikä tahansa limsapullon kierrekorkki).
• Roudarinteippiä.
• Jotain grippiä (esim. sählymailaan tarkoitettua tai pyörän tankoteippiä). 
• Pieni pala alumiinifoliota (juu, just sitä keittiöstä löytyvää mallia).
• (Kutistesukkaa/sähkärinteippiä/kuumaliimaa).

Työkalut:

• Rautasaha tai muu sähkärinputken katkaisuun soveltuva saha.
• Hiomapaperia sahaustörsteiden siistimiseen.

Ja näin se menee:

1. Katkaise putkesta miekanmittainen pätkä.
2. Katkaise pätkän toisesta päästä erilleen kahva ja halkaise se.
3. Ujuta halkaistuun kahvaan taskulamppu niin, että kytkin on hyvin käytettävissä.
4. Liitä kahva "terään" ujuttamalla putkia muutama sentti sisäkkäin.
5. Kierrä kahvan ympärille roudaria niin, että "terä" ja taskulamppu kiinnittyvät kahvaan.
6. Juo ED. Huomaa tyylikäs kokomusta korkki.
7. Tumppaa limsapullon korkin sisään pala foliota ja kiinnitä korkki miekan kärkeen roudarin teipillä, sähköteipillä, kutistesukalla tai vaikka kuumaliimalla.
8. Viimeistele kahva kiertämällä ympärille grippiä.

Korkin voi jättää pois, jolloin kärjestä näkyy hienosti ja reilusti valoa. Meillä nassikat kuitenkin osoittelevat toisiaan silmiin, joten korkki on tarpeellinen. Se toki tekee putken päästä myös vähemmän kitalakeen vammoja aiheuttavan, jos (täysin hypoteettinen tilanne) miekan pää sattuu olemaan suussa lapsen kaatuessa.

Ja kun kuitenkin mietit, niin kerronpa, että putki yhteen miekkaan noin euron ja fikkari 6 euroa. Grippinä käytin vanhoja tankoteippejä harrastusvälineestä, joten jediritarimme aseistettiin noin seitsemällä eurolla per nassu.

Kuvasuunnistusta lasten kera

Vaimoni sai kesällä mummilakäynnin aikana huimaavan hyvän idean. Hän poseerautti pientä pehmopingviiniä pihan eri paikoissa. Sen jälkeen hän näytti kuva kerrallaan otoksia seniorijuniorille ja pyysi etsimään paikan. Seurasi riemua, juoksua ja kasvavien aivonystyröiden hieromista.

Siitä alkoi kuvarastileikki, jota meillä on nyt kokeiltu useamman kerran. Pingun piilotus -nimellä kulkeva touhu tuntuu toimivan aina ja yllättäen jopa ekaluokkalaisille vieraillekin.

Vaikeustasoa on helppo säätää, kun vihjeet ovat puhelimessa. Kuvat pitää ottaa niin, että mukaan tulee tarpeeksi paljon miljöötä, mutta ne kannattaa näyttää aluksi zoomattuna. Jos leikkijöillä ei tunnu välähtävän, voi kuvaa zoomata ulos lisävihjeiden tarjoamiseksi.

Meillä leikki on päättynyt niin, että viimeisessä kuvassa Pingu vilkuttelee pakastimen lähettyvillä. Ja pakastimessa lapsille puolestaan on vilkuttanut pingviinijäätelö. Saapa nähdä missä vaiheessa skidit juoksevat ensimmäisen kuvan nähtyään tonkimaan pakastinta!

Blogauksen alussa muutama vinkkikuva tämän päivän etsinnöistä.

Mieletön miellekartta kesään

Tiedäthän sen tunteen, kun näet tai kuulet jotain mielenkiintoista ja funtsit, että tuota pitäisi kokeilla joskus itsekin. Jos, niin tietänet myös kuinka usein nuo funtsinnat johtavat ihan konkretiaan. Niinpä niin - harvoin.

Yritimme taklata tätä ilmiötä viime kesänä kiinnittämällä jääkaapin oveen kesätekemiset 2014 -miellekartan. Siihen rustattiin muistiin erinäisiä mukavia pieniä juttuja, joita voisi tehdä, jos kesällä olisi luppoaikaa taikka suorastaan tekemisen puutetta. Useat muistiinkirjoitetut hommat sijoittuivat kodin ulkopuolelle. Lista toimi siis myös oivana evakuointireittinä päivinä, jolloin lapsiperheen arjen seinät uhkasivat kaatua.

Listalla oli varmaan kolmisenkymmentä asiaa, joista kymmenkunta myös toteutettiin. Tekemättömät eivät jääneet harmittamaan, mutta tehdyt olivat poikkeuksetta hetkellisesti elämänlaatua parantaneita.

Päätimme koota vastaavan listan myös tälle kesälle. Näin siitäkin huolimatta, että isompia tekemisiä on kesäksi mietittynä vähintäänkin tarpeeksi. Mutta miellekartan jutut ovatkin niitä tilkitseviä pienempiä kiviä kesäloman purkissa, johon asetetaan ensiksi isommat jutut.

Tässäpä tämänhetkinen kartta. Ehkä löydät siitä jonkin kivan idean itsellesikin! Tai olisiko sinulla täydentävä idea?