Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lego. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lego. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Viisivuotiaan Lego-synttärit

Poju kolkuttelee näinä päivinä viiden ikävuoden ovea. Huikean hyvä syy juhlille! Teemaksi valikoitui tänä vuonna Lego, joka ei varmaan yllättänyt yhtäkään synttärivierasta. Tanskalaisista muovipaloista kun tykkäävät meillä kaikki!

Vaimo taikoi juhliin yhtä sun toista Legoihin liittyvää raskauskipuilustaan huolimatta. Käsittämättömän sitkeä nainen.

Lapset ja isä panostivat pari viikkoa siihen, että kaikki lasten Lego-sarjat saatiin koottua "näyttelyksi" synttärijuhliin.Tässä muutamia (ihmis)kasvottomia fotoja synttäreiltä pimeän syksyn ratoksi.








Vanhempien lahja poitsille. Soittotunnit taitavat kutsua, kun kumpikaan ei osaa opettaa tuon käyttöä.

Poju ja vaimo askartelivat aikoinaan "lippusiimakoristeen". Synttärisankari keksi tuunata siitä Lego-juhliin sopivan piirtämällä lippuihin "Lego-ukkojen naamoja". Vasemmasta laidasta toisella ja kolmannella on punaisia näppyjä, koska "näillä on vesirokko. Se on tarttunut lähellä olevaan tuosta toisesta!"

ps. Loppukevennyksen kolon täyttäköön seniorijuniorin tokaisu, kun olimme lähdössä aavistuksen myöhässä hakemaan tätiä junalta. "Ei haittaa, jos emme ehdi katsomaan tulevia junia. Katsotaan lähteviä"

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Animaatiota

Teimme viime kesäksi Näitä voisi touhuta -listan, jossa yhtenä pilvenä ajatusten taivaalla oli animaation kokeileminen.

No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Naisväki lähti haistelemaan kynttilöitä, jotka hintansa perusteella ovat eettisempiä kuin omalla kasvimaalla kasvatettu tilli ja laadukkaampia kuin Camelbakin juomapussit. Meille jäi siis pojan kanssa hyvä hetki leikkiä Legoilla, kameralla ja tietokoneella.

Lopputulos näyttää tältä:


Olihan poika innoissaan niin ideoinnissa kuin toteutuksessakin! Vaikka hänkin olisi halunnut kynttiläillalliselle, niin totesi jossakin välissä: "On tämä parempaa kuin kynttiläkutsut!"

Animaatiota pitää kokeilla toistekin. Sen verran hauskaa oli paitsi tehdessä, myös lopputulosta telkkarista katsoessa.

Valotuksen lukituksen ja salamalla valaisun lisäksi pitää näköjään ensi kerralla käyttää myös manuaalista tarkennusta ja käsisäätöistä valkotasapainon säätöä.

ps. Huomasitko, että The Stig ei tyydy tässä tapauksessa pelkkään kypäräanonymisointiin :)

tiistai 27. lokakuuta 2015

Hyvä päivä!

Päteneekö vanha sanonta ilon kaksinkertaistumisesta jaettassa jakamiseen sosiaalisessa mediassa? Henkilökohtaisesti nyt on hyvä hetki kokeilla, sillä tämä päivä meni niin sanotusti putkeen.

Askelmerkit oli nähtävillä jo aamupuurolla. Kumpikin lapioi mukisematta nassuunsa sähkömagneettisen säteilyn kypsentämän hiutaleiden, maidon ja suolan muodostaman massan ja viilentämiseen käytetyt marjat. Myös syönnin jälkeiset yhteisleikit pikku-Legoilla onnistuivat ilman suurempia aikalisien viheltämisiä.

Käymättä läpi koko päivää, nostan esiin kaksi päivän "häränsilmää".

Ensimmäinen ajoittui lounaaseen, joka onnistui ilman kalabaliikkia, vaikka meillä kaikilla kolmella oli eri ruoka (kyllä, eiliseltä testamentattuja). Sen jälkeen nuorempi väänsi posliinin täyteen, mitä seurasi kummankin rauhoittuminen päiväunille ilman kitkaa. Nuotinvieritin pari biisiä ja siirryin tapani mukaan imuroimaan kivet käytävästä ja ruuat pöydän alta. Operaation jälkeen vilkaisu lasten huoneeseen paljasti, että kumpikin oli siirtynyt unihiekoittajan maille! Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa oli himpun verran voittajafiilis.

Ennen iltatohinoita kirjoitin parille kaverille WhatsAppissa: "Voi kun se olisi tuo elämysten tarjoaminen lapsille yhtä helppoa vielä muutaman vuoden päästäkin."

Olimme nimittäin hetkeä ennen palanneet vanhemman lapsen kanssa "täysikuun katselureissulta". Ajoimme pojan kanssa "valolenkin" pururataa vajaan parin kilometrin päähän kylän korkeimmalle kukkulalle ja tutkimme mäeltä, miten läheltä ja kaukaa näkyi tuttuja valoja. Miten pieni voi olla niin innoissaan a)pyöräilystä, b)pyörän valosta, c)kukkulasta, d)kuusta, e)horisontissa näkyvistä valoista?

Poju tuumasi vielä nukkumaanmennessään, että "kiitos kuin veit minut katsomaan kuuta sinne mäelle!"

Päivän teemaan sopi hyvin myös hienoin auto, jonka seniorijuniori on tähän mennessä legoillut täysin itsenäisesti omalla mielikuvituksellaan. Huomaa sivupeilit, takakontti, mittaristo, konepelti ja kaksiosainen tankkausreikä, koska "tässä käytetään sekä bensaa että dieseliä!"

tiistai 20. lokakuuta 2015

Harvinaista herkkua!

Syysloman varsinainen peliaika (lämmittelystä tässä blogauksessa) alkoi osaltamme kilometreillä mummulaan. Mummu ja pappa olivat luvanneet vaimolleni ja minulle lapsiperheen kaviaaria eli kahdenkeskistä aikaa.

Suhautin lasten kanssa mummulaan jo perjantaina vaimon vielä raataessa palkkansa eteen ja lauantaina nostin kytkintä heti aamukahvin kätkeydyttyä ruokatorveen. Kotona tartuin jonkin aikaa nurkassa kyyhöttänyttä pyörää sarvista ja ilmasin elämäni ensimmäistä kertaa maastopyörän jarrut. Tai siis manasin ja ilmasin, mutta joka tapauksessa lopputulos oli onnistunut. Lauantai sisälsi niin minulla kuin vaimollakin monta muutakin sellaista pienempää ja isompaa hommaa, joihin ei ole viitsinyt ryhtyä pikkuapulaisten kanssa.

Illalla pääsimme myös käymään vaimon kanssa yhdessä lenkillä, kun pimeä jo hivutti itseään taivaalle. Kuulostanee monen korvaan arkiselta, mutta meille tuo on ikävän harvinaista luksusta!

Sunnuntaina naatittiin rauhasta. Totesimme, että meille sopisi maakuntalehden tilauksesta viikonlopputilauksen sijasta Kun lapset eivät ole kotona -tilaus. Kumpikin taisi selailla Kalevaa aamupalapöydässä tunteroisen.

Päivä huipentui Oulussa ajettujen cyclocrossin SM-kisojen seuraamiseen ja muiden tekemän ruuan syömiseen kaveripariskunnan kanssa. Tarkoitus oli mennä hakemaan muksut vasta seuraavana päivänä. Seniorijuniorin vanhempiensa ikävöinti oli alkanut kuitenkin muistuttaa Itä-Berliinin kivitaloa niin ankeudeltaan kuin kooltaankin, ajoimme hakemaan nassikat kotiin.

Cyclocross on yleisöystävällinen ja näyttävännäköinen pyöräilylaji.

Ps. Mummulassa oli tarjolla myös toisenlaista harvinaista herkkua. Vanhempani olivat ostaneet minulle Lego-paloauton oletettavasti joululahjaksi, mutta pukki oli ilmeisesti vedonnut ikäänsä ja dementiaansa toimituksen osalta. Melkoinen löytö siis: avaamaton Lego-paketti vuodelta 1987! En osaa sanoa oliko innostuneempi poika vai minä, mutta maltoin kuitenkin jättää kokoamisen nuoremman polven tehtäväksi.




tiistai 29. syyskuuta 2015

Legoilua

En erityisemmin fanita muovileluja. Suurin syy on se, että usein muovihärpäkkeet ovat pitkälti kokeile varttitunti ja unohda hyllyyn -tyyppisiä yhteen hyvin spesifiseen leikkiin tarkoitettuja kammotuksia.

Muovilelut eivät ole järin ekologisia. Silloin tällöin internetin kuvavirrassa vastaan meloo kuva lapsesta istumassa kaikkien elämänsä aikana saamiensa muovilelujen päällä. Kattoa hipova kasa ei ole mieltäylentävää katseltavaa, vaikka vihreiden puoluekirjaa kehystettynä ei kodin ykköspaikalta löydykään.

Muovissakin on poikkeuksia. Tässä yhteydessä on mukava mainita kotimainen Plasto, jonka tuotteet näyttävät kestävän hiekkalaatikolla, jos nyt ei isältä pojalle, niin ainakin sisarelta toiselle.

Ja sitten on Lego! Jos unohtaa brändin viimeaikaiset Star Wars yms aihesekoilut, niin Legoista on todella hankala keksiä pahaa sanottavaa. Arvostan niitä kuin kehonrakentaja lihaksiaan. Legot ovat laadukkaita ja kestäviä juttuja, joiden parissa kehittyy niin sorminäppäryys, hahmottamiskyky, pitkäjänteisyys kuin mielikuvituskin.

Ei tietenkään ole yllätys, että en ole ainoa Legoja hehkuttava tyyppi. Istuimme eilen neljän muun isän kanssa mainiossa Cafe Roosterissa burgereilla, kun puhe kääntyi Legoihin. Eräs kollegoista kertoi saaneensa naapuriltaan 80-luvulla kymmenen vuotta aktiivikäytössä olleita palikoita, kun naapurin pojat olivat kasvaneet Lego-iän ohi. Kaverini oli rakentanut palikoilla vuorostaan vuosikausia. Ja niin, nyt palikoilla rakentaa hänen poikansa. Mikä muu lelu pystyy samaan?

Ilmailua harrastava kaveri vilautti myös netistä kuvaa, kuinka yksinkertaisen nerokkaasti joku oli rakentanut  pienen lentokoneen. No, sehän piti testata heti tänään puuron jälkeen omien nassikoiden kanssa.

Isän ja pojan versioissa on hieman eroa :) Mitä mainitsinkaan siitä mielikuvituksesta?


Pyrstö on hieman karu, mutta muuten ihan nätti!


Poitsi halusi ehdottomasti lisätä mm. poliisivalot ja suihkumoottorin. Viimeksimainittu on siis tuo vesisuihku siiven päällä! Pojan oma kommentti: "Se näkyy hyvin taivaalla, kun se on koristeltu valoilla. Lisäksi takana on akseli, niin ei tarvitse ottaa kiinni siivistä, kun sillä lentää."