Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulupukki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. lokakuuta 2016

Irti tutista

Tyttö otti viimeisen Gozillan askeleen pois taaperoudesta, kun kävimme hiljattain Rovaniemellä. Jo aikoja oli puhuttu, että tuolla reissulla käydään joulupukin kammarissa ja kysytään, olisiko pukilla pakettia tuttia vastaan. Onhan poikakin aikoinaan antanut tuttinsa pukille, jouluna tosin.

Tyttö yritti vielä viikkoa ennen reissua ehdottaa, että odotetaan jouluun, että pukki tulee hakemaan tutin kotoa. Into napapiirillä piipahtamiseen kuitenkin syttyi uudelleen, kun puhuttiin, että pukille on soitettu ja paketin olemassaolo varmistettu.

Reissua edeltävä aamuna kohtalo astui peliin. Aamun keltaista laskiessaan tytöltä putosi tutti Idoon! Eihän siinä auttanut kuin ostaa vielä yksi tutti.

Pukin kammarin ovella tyttö läimäisi vielä tapojensa vastaisesti hereillä ollessaan tutin suuhun. Viimeiset imut! Kun tonttu kutsui meidät pukin puheille, tyttö otti imutettavan suusta ja iski sen äärettömän totisena pukin käteen. Partaniekka ei kuitenkaan tuttia ottanut, vaan pyysi pudottamaan vermeen isoon pataan. Siellä oli satoja muitakin tutteja. Kuulemma olivat matkalla porovauvoille.

Pukki antoi tytölle ovella tontulle sujauttamani paketin. Sitten istuttiin pukin vieressä ja poika uskaltautui jopa porisemaan pukin kanssa. Sen jälkeen olikin jo kiire avaamaan pakettia. Sieltä paljastui asuntovaunua vetävä auto -Legosarja. Ilmeestä päätellen tyttö oli ihan tyytyväinen vaihtoon.

Ajelimme samana iltana kotiin. Kovin väsynyt likka itki vähän aikaa vuolaasti tutin perään, mutta nukahti vierihoitoon muutamassa minuutissa. Seuraavan päivän päiväunet olivat kovempi paikka varsinkin heräämisen jälkeen.

Mutta mitäs tapahtui illalla? Tyttö siirtyi itkemättä ja tutista puhumatta lepotilaan!

ps. Joulupukin kammariin kannattaa tutustua lasten kanssa, jos on Roin suunnalla liikkellä. Hienosti toteutettu paikka ja muutaman käyntikerran perusteella todella lapsien kanssa olemisen osaava henkilökunta. Pääsymaksua ei ole, mutta kammarissa vierailua ei saa kuvata ja vastaavasti tonttujen ottamia kuvia voi halutessaan ostaa vierailun jälkeen. Ja onhan se napsun miljöö muutenkin ihan näkemisen arvoinen kaikkine turistihoukutuksineen.

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulu oli taas, joulu oli taas

"Sinä olet aivan hupsu!"

Siinä luultavasti joulun parhaiten mieleeni painunut lause. Tällä kertaa totuus ei tullut oman jälkikasvun suusta, vaan kyseessä oli kolmivuotiaan tuttavaperheen tyttären avausrepliikki, kun vaapuin aattona heille pukin tamineissa.

En ole ennen ollut pukkina. Kokemus oli alkuhämmennyksestä huolimatta positiivinen.

Pukkikeikka tuli kohdalleni kysyttyäni tuttuvaperheen isää meille pukin hommiin. Tehtiin vaihtokaupat. Minulla oli varmasti helpompaa, sillä tuttavien lapset olivat pukista kiinnostuneita ja rohkealla mielelellä. Meillä tyttö parahti pukin nähdessään valtavaan itkuun ja poika ujosteli koko visiitin ajan vaimon selän takana. No, kaveri hoiti leiviskänsä mallikkaasti ja paketit saatiin jaettua.

Jälkiviisaus on ainoaa helppoa viisautta ja siten onkin vaivatonta todeta, että pukki olisi viime vuoden tapaan voinut jättää nytkin lahjasäkin kuistille jouluruokailun aikana.

Lasten reaktioista päätellen pakettien saamisen ja aukirepimisen jälkeen toiseksi parasta koko joulussa oli joulukoristeiden levittäminen kämppään. Erityisesti joulukuusen koristeleminen oli molemmista niin nastaa, että lause "teen pieniä parannuksia" tuli turhankin tutuksi. 

Joulu oli vasta toinen, jonka vietimme kotona. Varsinaisia jouluperinteitä ei siis vielä ole, vaan enemmänkin niiden etsintää. Tänä vuonna saimme iloksemme myös vaimon nuorimman siskon etsimään joulun henkeä. Samalla lapset saivat varsinaisten pakettien ohessa parhaan mahdollisen lahjan eli yhteisiä touhuja tätinsä kanssa.

Tapaninpäivänä ajelimme minun kotiini yhdeksi yönseuduksi viettämään joulua ja sieltä jatkoimme samanmoiseksi pätkäksi vaimon kotiin. Reissaaminen on lasten kanssa tunnetusti raskasta, mutta kyllähän fakta on se, että jouluna pitää läheisiään nähdä. Se on merkittävä ainesosa joulumielen reseptissä.


ps. Resepteistä puheenollen. Joulupöydässämme oli suomalaisten perinneherkkujen ohessa joitakin eksoottisempia kokeiluja, kuten hummusta ja tsatsikia. Yksi resepti oli niin onnistunut, että uskallan jakaa linkin. Veikkaan nimittäin, että en ole ainoa, joka ei varsinaisesti fanita rosollia. Pienellä tuunauksella siitä tuli kuitenkin ainakin meillä menestys.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Sympaattinen kirje pukille

Kirjoitettiin poitsin kanssa pukille - ensimmäistä kertaa ikinä.

Pari ensimmäistä lausetta on "pienen johdattelun tulosta", mutta jahka kirje etenee ranskalaisiin viivoihin saakka, niin kirjoitin vain muistiin mitä poika toivoi. Myönnän olevani suorastaan ylpeä nelivuotiaastamme!

Joulupukille 7.12.2015

Hei Joulupukki!

Toivoisimme siskon ja isin kanssa, että pääsisit käymään meillä tänä jouluna. 

Haluaisin seuraavat lahjat:
- Kauko-ohjattava auto
- Sähköhammasharja 
- Syvänmeren sukellusalus -pikku-Legoja
- Pikkuhousuja minulle ja siskolle
- Siskolle koira, josta kuuluu koiran ääni, kun sisko tykkää hirveästi koirista.
- Äiti haluaisi uudet tyynyt isille ja äitille.
- Joulukuuseen kynttilät, sellaiset joita ei voi puhaltaa. (Isin huomio: sähkökynttilät siis).
- Joululyhtyjä, joissa on ovi.
- Vielä lisää junaradan osia, myös paljon pikkuosia.

Nyt on kyllä toivottu tarpeeksi Pukilta!

Hyvää joulua Joulupukki! Tule meille, kyllä kiitos!



Kirje toimitettiin illalla terdelle, josta tontut olivat yllättäen sen noutaneet yön aikana. 

Nyt jos ihmettelet, että miksi en laittanut kuvaa kirjeestä blogiin, niin kerronpa, että siihen oli tekninen syy. En kerta kaikkiaan löytänyt sellaista kuvankäsittelyohjelmaa, jolla olisin saanut käsialani jotenkikaan kohtuudella luettavaksi.

Lopuksi pieni kuuluminen eilisen aamupäivän reissulta kunnan rakentamaan energianpurkaamoon eli lähipuistoon. Vaimo on puhunut jo pitkään, että poika on iässä, jossa tykkää kovasti roolileikeistä. No, olen sen itsekin huomannut, mutta puistossa tuli kyllä varsin konkreettinen muistutus asiasta.

Poika kaivoi lumen alta pienen kuusen latvan pätkän. Siinä oli kymmenkunta lyhyttä oksaa. Sitten hän tuli ehdottamaan, että leikittäisiin jotakin. Ehdotin hieman kylmissäni hippaa. Heittoani seurasi seuraavanlainen monologi: "Ei leikitä hippaa. Leikitään hirviötä. Minä olen hirviö, kun pidän naamani edessä tätä oksaa. Sinä olen pelkääjä ja juokset minua karkuun. Kun minä saan sinut kiinni, niin minä syön sinut - leikisti."

Selvä - ilman muuta olemme hirviötä ja pelkääjää tylsän hipan sijaan!