Piilosilla

Piilosilla oleminen on mukavaa ja siitä pitävät kaikenikäiset (lapset). Minulla on tästä vankka todiste: Vaimoni sisko kurkotteli kymmenisen vuotta sitten teini-iän kynnykselle. Hän ja kaverinsa saivat houkuteltua appivanhempani, vaimoni, minut ja vielä muutaman muunkin aikuisen pimeäpiilosille. Appivanhempien pihamaalla piileskeltiin useampi tunti. Jopa naapurin isäntä, joka tuli hakemaan tytärtään - siis vaimoni siskon kaveria - kotiin, liittyi suurempia kyselemättä leikkiin ja puski itsensä keskelle pihamaalla kasvavaa koristepensasta.

Ei siis ihme, että lapset pitävät piilosilla olemisesta, jos se saa kerta vanhemmissa ja semiteineissäkin piilevän leikin liekin roihahtamaan. Sitä tosin en ole oikein koskaan tajunnut, miksi muksut haluavat leikkiä piilosta päivälläkin rivarineliössä. Eihän siellä juuri piiloja ole.

Tässä päivänä muuanna sain asiaan selvyyttä. Leikimme tenavien kanssa piilosta kesäpaikassa. Tyttö meni "piiloon" noin viiden metrin etäisyydelle kuurotuspaikasta. Se näytti tältä:

Kun "löysin" hänet, kikatus oli ihan yhtä riemukasta kuin paremmastakin piilosta löytämisen jälkeen. Ihan oli tyttö siis tosissaan.

Yritin demota asiaa menemällä itse "piiloon" mattotelineen alle. Vaimon lisäksi kukaan ei nähnyt siinä mitään huvittavaa tai ihmeellistä.

Onhan se varmaan pienen mielestä jännää, kun pitää kykkiä hiljaa paikallaan ja etsijä saattaa mennä läheltäkin. Mutta osa viehätystä taitaa olla siinä, että piiloa keksiessään saa antaa mielikuvitukselle vielä normaaliakin enemmän kierroksia - ja tunkea itsensä mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.

ps. Alla olevasta kuvasta näkyy, kuinka lapset kuurottivat minun etsiessäni piiloa. Onko tuo nyt lapsista itse asiassa piilossa olemista? Eli onkohan tässäkin leikissä termit vielä sekaisin kuin tytöllä hippasilla olemisessa, jossa hippa on joka toinen minuutti se, joka jahtaa ja väliajoilla aina se, jota jahdataan...

Kesäloman viimeiset

Vaimo puhuu ihan vakavissaan, että työt alkavat tällä viikolla. Kesä on siis kalenterista katsoen loppu - kaput - finito. No, viime vuonnakin parhaat säät alkoivat vasta koululaisten sulkeuduttua rakennuksiin jotka jaotellaan kai nykyään homeisiin ja niihin, jotka eivät vielä ole paljastuneet homeisiksi.

Kesäloman loppuosuutta voi kuvata kahdella teemalla: hyvien ystävien kertakaikkisen mukavat häät ja niiden jälkeen kesäpaikassa oleilua. Koska lapset eivät olleet pienissä häissä, niin jätän niistä kirjoittamatta perheblogiin.

Kesäpaikassa tenavat luonnollisesti ovat olleet mukana hääräilemässä. Pojan kummitäti kyläili kesäpaikassa muutaman vuorokauden ja värkkäsi lasten kanssa muun muassa paperiveneitä. Ei liene hankala arvata, miten veneille kävi, kun sade ensimmäisen kerran keräsi lätäkön hiekkalaatikon pressukannelle.

Pojan kummitädin kanssa kävimme myös juoksentelemassa meren rannassa kallioilla. Se on hommaa, josta muistan itsekin lapsena tykänneeni. Ja hommaa, jossa muistan vanhempieni käyttäneen juuri samoja varoittavia lauseita, joita huomaan nyt käyttäväni itse.

Iso juttu loppukesässä on se, että tyttö on vapautunut Pamperseista. Vahinkoja ei ole tullut edes yöllä enää moneen viikkoon, vaikka vaippa vielä yöllä ja autossa turvana onkin! Silloin tällöin tulee vielä kysyttyä, että muistathan käydä pissillä. Tyttären vastaus on usein hauska: "Muistan. Puskaan, pottaan, pönttöön!"

Lisäksi tuntuu, että kuivaksi oppiminen on lisännyt tytsyn itsevarmuutta entisestäänkin. Ja nimenomaan itsevarmuutta, ei itsepäisyyttä. Jälkimmäisestä kaikkein pahin terä on ehkä jopa hieman tylsynyt. Mutta itsevarmuus tuntuu näkyvän vaikkapa siinä, että tyttö ihan selvästi sanoo tahallaan joitakin asioita hullunkurisesti ja nauraa päälle.

Juniorilla on myös ensimmäinen oma tärkeä lelu. Serkkutytöltä saatu 15 cm pitkä tyttönukke, joka pitää ottaa mukaan jota kuinkin joka paikkaan ja jota tyttö silloin tällöin paijaa ja jolla tyttö leikkii. Pojulla ei ole vielä koskaan ollut yhtä noin tärkeää. Unilelu aikanaan toki, mutta se sai seniorijuniorilta pakit aina heräämisen yhteydessä. Tytsy sen sijaan roudaa tyttöään joka paikkaan.

The Tyttö

Loppuun vielä pojan hauskoista sanavalinnoista. Pappa antoi poitsin ja minun ampua ilmakiväärillään. Laitettiin kipsilevyn pala kolmen metrin päähän pystyyn ja yritettiin osua tuelta. Ja osuttiinkin! Mutta arvaapa miksi poju kutsui kiväärin lataamista (taitettava jousella toimiva ilmakivääri) ja toisaalta ilmakiväärin luotia?

Tankkaamiseksi ja nupiksi.

Minne se ruhtinaalinen loma katosi?

Muijan ammatti on sellainen, jonka parhaiksi puoliksi ennenvanhaan mainittiin kesä-, heinä- ja elokuu. Nykyään koulut pakkaavat alkamaan ennen elokuun puoliväliä, mutta siitä huolimatta meillä oli ruhtinaalinen noin kymmenen viikon koko perheen yhteinen kesäloma. Huomenna on sen viimeinen päivä.

Kuinka loma sitten meni? Vastaus on tismalleen sama kuin lyhyemmänkin vapaan jälkeen: liian nopeasti.

Summasimme vaimon kanssa kesää ja totesimme, että 74 lomayöstä 31 on nukuttu kesäpaikassa ja 15 sukulaisten nurkissa. Ei siis ihme, että fiilis on vähän sellainen, että kotona oltiin aika vähän. Koska kuulumisia on tullut pudoteltua blogiin silloin tällöin, ajattelin naputella tähän merkintään parin viimeisen viikon kohokohdat.

Kesäpaikkailusta voisi kirjoittaa paljonkin. Tyydyn kuitenkin toteamaan vain, että olemme viihtyneet siellä edelleen suorastaan pelottavan hyvin. Iso ja rauhallinen piha on tarjonnut lapsille temmellyskenttää ja vanhemmilla on riittänyt erinäisiä siivous- ja kunnostusaskareita vaikka kuinka: ikkunapuiden kunnostuksesta kukkapenkkien poistoon sekä uusimiseen ja vintin tavarasekamelskan siivoamisesta makuuhuoneen pimennysverhojen asentamiseen.

Yksi mieleenpainuva hetki kesäpaikassa oli myös "uusien" sukulaisten tapaaminen. Äitini serkku järjesti pappani kotipaikassa kesäjuhlan, johon mekin saimme kutsun. En ole ollut äidin serkkujen tai heidän jälkeläistensä kanssa tekemisissä, mutta onneksi pienestä emminnästä huolimatta tulimme menneeksi. Tunnelma oli niin hyvä ja sukulaisten kanssa poriseminen tarpeeksi välitöntä, että menin jopa takaisin kekkereihin, kun olin käynyt nukuttamassa nuorimmaisen!

Pari viikkoa sitten ohjelmassa oli pihakirppiksen pitäminen siskoni perheen kanssa. Tai oikeammin vaimoni ja siskoni pitivät kirpputoria ja me muut kokoonnuimme päivän päätteeksi grillailemaan ja chillailemaan samaan pihapiiriin. Tavarat olivat vaihtaneet yllättävän hyvin omistajia ja kun sääksi sattui yksi kesän harvoista lähes hellepäivistä, niin meininki oli sekä lapsilla että aikuisilla kohdillaan.

Käytettyjen tavaroiden kaupittelun jälkeen suuntasimme vaimon kotiin. Oli mukava käydä, kun kaikki vaimon siskot olivat perheineen paikalla. Myös reissun "motiivi" eli mustikoiden poiminta talveksi onnistui hyvin. Saimme pakkaseen noin kolme ämpärillistä suomalaista super foodia ilman suurempia hampaankiristelyitä. Marjaa oli suhteellisen paljon ja se oli paikoitellen todella isoa!

Kesäloman viimeinen keikka oli kolmen yön reissu Roihin vaimon siskon ja hänen miehensä luokse. Vesa-Matti Loirin mukaan Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Lyriikan voisi vääntää näiden päivien perusteella myös muotoon Lapissa aika kuluu nopeasti. Niin äkkiä kotiinlähdön aika koitti. Ohjelmassa oli paitsi yleistä kuulumisten vaihtoa, myös kosken rannalla saunomista ja lampaiden syöttämistä.

Joulupukin ja porojen morjestus sekä Rovaniemen Angry Birds -puistossa käyminen mahtuivat myös päiviin. Jälkimmäisestä pitää sanoa, että mikäli lapsiperheen reitti kulkee edes läheltä Rolloa, niin Ounasjoen rantatörmällä sijaitsevassa puistossa kannattaa piipahtaa! Leikkikenttäkalusteita tekevän Lappsetin kotipesä on Rovaniemellä ja puisto on selvästi tehty käyntikortiksi. Tekemistä on laidasta laitaan, alue laaja ja hieno.

Ken tästä käy, saa loppupäivän suunnitelmat romukoppaan heittää. Luulen, että lapset voisivat viettää koko päivän helpostikin "Ämmykkä-puistossa".

Angry Birds -puistossa on paljon tekemistä. Liikkumaton ritsa on tylsin, mutta luultavasti kuvatuin paikka.

Oikeita kiipeilyotteita sisältäviä kiipeilypaikkoja ei näe ainakaan meillä päin leikkipuistoissa. Noiden parissa viihtyisi aikuinenkin tovin. Poju pärjäsi yllättävän hyvin siihen nähden, ettei hän ole ennen kokeillut otteiden avulla kiipeilyä.

Tällä kertaa blogauksen loppukevennys tarjoillaan videomuodossa otsikolla sadepäivän iloja kesäpaikkaan johtavalta tieltä.

Täyttä ymmärrystä vailla

Tytär on kohta puolitoistavuotias. Ollaan siinä jossain määrin oudossa tilanteessa, että kaiffari ymmärtää hirmuisesti puhetta, mutta ei vielä puhu sanaakaan. Jopa me vanhemmat olemme hetkittäin tilanteen suhteen täyttä ymmärrystä vailla. Tai ehkä oikeammin olisi kirjoittaa, että unohdamme tilanteen silloin tällöin. On suhteellisen noloa huomata, että tyttö ymmärsi, mutta itse oletti, että ei ymmärtänyt.

Esimerkki viikon takaa: Tyttö yritti laittaa kenkiä jalkaansa. Se on selvä merkki, että hän haluaa ulos. Sanoin, että menneen terassille. No, tyttö lähti sinne. Sitten sanoin, että pitäisi olla housut. Tyttö toi housutkin terdelle. Sitten voivottelin, että on niin aurinkoinen keli, että lakkikin pitäisi eteisestä hakea. Ja tyttö haki!


Vietämme tällä hetkellä tytön kanssa laatuaikaa - olemme pari yötä kahdestaan kesäpaikassa. Kun poika ei ole kilpailemassa huomiosta, niin juniorijuniori on koko ajan yhtä aurinkoa. Ja osoittaa osaamistaan. Aamulla olimme lähdössä tapaamaan mummuani seniorikommuuniin. Etsin tytön tuttia, mutta en puhunut mitään. Imettävä ei alkanut löytymään ja tuskastuin hieman. Tokaisin sitten ääneen, että missähän se tutti nyt on. Tyttö meni saman tien mahalleen lattialle ja kurotteli piirongin alle. Siellähän se tutti oli. Ja jälleen isää nolotti.

Edellinen on hyvä osoitus, että vaikka puhetta ei vielä tule, niin kommunikointi onnistuu. Perusmenetelmä on tietenkin asioiden osoittaminen: juomakupin tavoittelu, kun on jano tai piirongin laatikon nupin repiminen, kun haluaa katsoa tablettia. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Eikä mainitsematta kannata jättää tyytymättömyyden aiheuttamaa itkuakaan. Tyttö nimittäin tuntuu olevan todella temperamenttinen ja vahvatahtoinen. Jos joku ei tule hänelle nyt ja heti, hän ei epäile heittäytyä lattialle itkemään. Kauhulla odotan, mitä kauppareissut ovat parin vuoden kuluttua!

Vielä yksi esimerkki siitä, kuinka flikka jo ymmärtää tilanteita. Soiteltiin vaimon kanssa niin, että molemmilla oli puhelu kaiuttimessa. Tyttö kuunteli osaltaan, ja kun vaimo alkoi lopetteleen puhelua, niin tyttö lähetti puhelimelle lentosuukon!

Myös kyllä ja ei alkaa hahmottua. Sekä erilaisena äänteenä, että ennen kaikkea pään nyökytyksenä tai puistamisena. Hauskaa ja haasteellista on se, että toistaiseksi eleiden merkitys vaihtelee kerrasta toiseen.

Poju oli reilun kahden vuoden, kun kielellinen ulosanti alkoi kehittyä harppauksin. Tytön kanssa on siis vielä edessä todennäköisesti reilu puoli vuotta puhumatonta aikaa, jolloin hänen ymmärryksenä puhuttua kohtaan kuitenkin kasvaa nopeammin kuin suomalaisten ärtymys Kreikan tilanteen vatvomiseen.

Jussin viettelyä

Tekisi mieleni aloittaa juhannusblogaus kaikkein aikojen parhaalla juhannusvitsillä. Tämä on vapaa maa ja vielä vapaampi blogi, niin teenpä juuri mielitekoni mukaisesti. Jos siis et vielä ole nähnyt jussin 2013 Fingerporia, niin check it out now!

Nyt kun tärkein on ladattu vanhojen lehtimiesoppien mukaisesti kärkeen, niin voidaan siirtyä juhannuksen saldoon. Mittumaari alkoi osaltamme oikeastaan jo viikkoa aikaisemmin, kun palailimme Rovaniemeltä syntymäpäiväjuhlilta Haaparannan kautta kotiin. Pojulle ostettiin pumppuvesipyssy Ica Maxista. Ja vaikka alkukesän sää on ollut vuorotellen sadetta, tuulta ja tuulista sadetta, niin juniori on suihkinut aseellaan melkoisen määrän vettä.

Vesipyssy on ollut myös pojan ensimmäinen esiteltävä asia juhannuksen aikana, kun olemme tavanneet muutamia sukulaisia kesäpaikassa. Ensiksi demosta pääsivät nauttimaan mummu ja pappa. He kävivät rannikolla päiväselti. Heidän kanssaan tehdyistä jutuista jäi parhaiten mieleen pyörälenkki lähiteille. Lenkille lähtiessä seniorijuniori lohkaisi jälleen nasevasti, kun pappa pyöräili ympäri pihaa sillä välin, kun minä kiinnitin poikaa kärryyn. Poju meinasi, että pappa harjoittelee pyöräilyä!

Pyöräkärry on ollut muutenkin aktiivisessa käytössä. Aloitimme juhannuksen vieton jo keskiviikkona ja lapset ovat päässeet nauttimaan kärrykyydistä päivittäin. Haimme jopa juhannuskoivut ovenpieleen kärryllä.

Juhannuspäivä alkoi mielenkiintoisesti. Juniorijuniori osoitti äärettömän nopeutensa aamukahvia juodessani. Tytöllä oli äitinsä aktiivisuusranneke kädessään, enkä ehtinyt tajuta mitään, kun tyttö molskautti rannekkeen kahvimukiin. Onneksi oli vettä kestävä kampe!

Varsinainen jussi jatkui sillä, että mummi ja pappa ajelivat asuntoautollaan tutustumaan kesäpaikkaan. Heillä oli mukanaan pihalle erilaisia kasveja niin paljon, että luulin puolivakavissani heidän perustaneen puutarhamyymälän!

Mummi ja pappa eivät ole ennen käyneet kesäpaikassa, joten aluksi piti tietysti katsastaa paikat. Talon vintti on ollut viimeiset parikymmentä vuotta varastona, joten siellä on erinäisiä aarteita. Poika loihikin lausumahan juuri ennen vintille kapuamista, että "vintti on mahtava paikka. Siellä on paljon rojua!" Hauskasti hän kommentoi myös, kun ullakkoa oli jonkin aikaa koluttu: "Nyt en enää jaksa esitellä tätä!"

Mummin ja papan vierailu sai ennakoimattoman lopun, kun vanhempi lapsi lähti ex tempore  mummuloimaan pariksi päiväksi. Epäilimme, että tuleeko lapsella koti-ikävä, johon reipas poika kommentoi: "Ei tule ikävä, olen lomalainen!" Huikkasipa vielä lähdön hetkellä asuntoauton ovelta, että "hyvää kesänjatkoa!"

Täytyy myöntää, että itselläni tuli ikävä pojua!

Kesäpaikkailua vol 1.

Pyöräilimme eräänä kauniina kesäpäivänä 2004 tai 2005 siskon ja silloisen tyttöystävän kanssa mummulaani. Matkaa kertyi yli seitsemänkymmentä kilometriä, joten oli luontevaa jäädä mummun luo yöksi.

Se oli viimeinen kerta, kun olin mummuni luona yötä, sillä nykyään hän asustelee ehtookommuunissa.

Alkuviikosta palasin perheeni kanssa yöpymään tuohon taloon. Vanhempani ovat onneksi pitäneet sen kuosissa, ikään kuin kesäpaikkana. Olihan hieno kolmipäiväinen! Rivarissa asuvat lapset olivat luonnollisesti pihasta innoissaan, eikä vanhaa tavaraa notkuvan vintin vetovoimaa voi yliarvioida.

Siivoilimme pari päivää mummulaa kesäkuntoon ja uuttakin toteutettiin kasvimaalaatikoiden verran. Latoon kärrättiin myös neljäkymmentä metriä painekyllästettyä odottamaan hiekkalaatikkoprojektin starttipaukkua.

Kahden hienon päivän jälkeen kolmas oli surkea. Kaksipäinen kuratauti on vieraillut viime viikkoina meillä ja niin se vain iski viiveellä minuunkin. Oli suhteellisen surkea fiilis kärvistellä mahakivussa sekä pienessä kuumeessa sängyssä ja kuunnella samaan aikaan, kuinka lapset pommittivat vaimoa sadepäivän aiheuttamalla turhautumisella.

Kirjoitin kuitenkin tämän blogauksen otsikkoon vol 1, sillä olen varma, että tulevana suvena vietämme päivän jos toisenkin tuolla kesäpaikassa.

Päättyköön tämäkin blogipostaus seniorijuniorin oivalluksiin, jotka ovat hymyilyttäneet ainakin vanhempiaan.

Lasten kynsien leikkaaminen on ollut molempien kohdalla minun juttuni. Se on jo ihan vauvavaiheessa sellainen homma, jossa isäkin voi "auttaa" lastaan. No, joka tapauksessa, typistin pojan kynsiä totuttuun tapaan kylppärissä. Poju katseli lattialle singahtelevia kynnen pätkiä todeten: "Kylläpä on paljon kynnen neulasia!"

Toinen hauska sattui eilen Rinta-Joupin nurkalla.
Poika: "Mikä kauppa tuo on?"
Minä: "Käytettyjen autojen kauppa."
P: "Pitääkö ne käytetyt autot maksaa?"
M: "Kyllä auto pitää maksaa, jos sellaisen ostaa."
P: "Miten auto mahtuu siihen maksuhihnalle?"