Lihaton viikko

- Mistä tietää, että porukassa on kasvissyöjä?
- Ei sitä tarvitse tietää, kyllä hän kertoo sen.

Näin totesi kaverini, kun olimme hiljattain burgereilla ja vääntelehdin, että pitäisi valita kasvisannos. Tapaamisemme osui keskellä viikko ilman lihaa -kokeiluamme ja oli kieltämättä viikon hankalin hetki. Ei siis ihme, että valintani tuli kaikille tietoon.

Seitanpihvin ympärille rakennettu hamppari oli ihan hyvä. Tunsin kuitenkin vahvaa annoskateutta muun pöytäseurueen hampurilaisista, joiden välistä kuiskaili mediumiksi paistettu naudanlihapihvi pekonilakanoihin kietoutuneena.

Kokeilimme siis olla viikon ilman lihaa - ikään kuin Docventuresin lihattoman lokakuun pienoismallina. Tuota hampurilaiskeikkaa ja yhtä päivää (jonka aikana mieleni teki kaikkea lihasapuskaa meetwurstista lihapulliin) lukuunottamatta meni hienosti. En kuitenkaan löytänyt mitään "kevyempää oloa" tai "rauhallisemman oloista vatsaa", joista joskus kasvisruokaan liittyen puhutaan.

Suurimmaksi plussiksi nostaisin tiedon siitä, että söimme viikon aikana varsin terveellisesti. Kasvisruokaan näyttää liittyvän myös sellainen piirre, että siihen ikään kuin panostaa naksun tai kaksi enemmän kuin perusliharuokaan - ikään kuin maun varmistamiseksi. Täytyykin sanoa, että söimme kyseisellä viikolla poikkeuksellisen maistuvaa kotiruokaa. Mukava oli myös huomata, että perhe pysyy tarvittaessa lihattomallakin ruualla tyytyväisenä ja kylläisenä.

Ikävin puoli viikossa oli, että ruokavalio siirtyi selvästi hiilaripitoisempaan suuntaan, kun sekä rasvan että varsinkin proteiinin määrä vähentyi. Lapsilla suurin osa protskusta tulee luonnollisesti maitotuotteista, mutta aikuisilla lihattomuus pudotti valkuaisen määrää huomattavasti.

Kirjattakoon loppuun vielä ne syyt kokeilulle, jotka eivät edeltä ole rivien välistä luettavissa. Tärkein on se, että meillä syödään grillikaudella paljon lihaa. Olemme pyrkineet pitämään talvella vastapainona säännöllisen epäsäännöllisesti kasvisruokapäivän. Tämä oli sille ikään kuin luonnollinen laajennus. Ajatuksemme taustalla on kansallinen ravitsemussuositus, jonka mukaan punaista lihaa pitäisi syödä viikossa korkeintaan puoli kiloa. Punaisen lihan terveyshaitoista on puhuttu myös niin paljon, että ne alkavat olla aktiivimuistissa.

Lopullisen kipinän viikon kokeilulle antoivat tekeillä olevat lapsiperheiden ravitsemussuositukset, joiden mukaan lasten tulisi syödä punaista lihaa korkeintaan kolmesti viikossa.

Ja niin näitä syötiin:

• Pizza paahtokasviksista
• Munakas paahtokasviksista
• Puolukkapuuro
• Hurjan hyvä linssikeitto
• Sitruuna-halloumipasta
• Pinaattikeitto
• Kasvisgratiini
• Chili con quinoa
• Lämpimät leivät kasviksilla
• Hernekeitto soijarouheella ja runsaalla sipulilla
• Avokadopasta 

Heti alkuun paahdoin isohkon satsin kasviksia. Uskomattoman hyvä täyte pizzaan!

Perhekerhossa

Työelämässä on mantra, jonka mukaan kehitystä tapahtuu vain oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemällä. Kahden lapsen hoitaminen on nyt duunini, joten päätin astua mukavuusalueen rajan yli ja mennä perhekerhoon.

No, rehellinen ollakseni minun oli hieman pakko. Seniorijuniorilla alkoi tänään kerho ja sinne meneminen on aiheuttanut etukäteen pientä kiemurtelua. Niinpä lupasin, että odotamme juniorin kanssa kerhopaikan käytävässä ensimmäisellä kerralla koko kerhoiluajan.

Pari tuntia käytävässä istumista on tietysti jotakuinkin yhtä kiinnostavaa kuin liikenteen laskeminen Kuusamon takamailla. Perhekerho toimii samoissa tiloissa, joten päätin viedä tytön sinne.

Ennakkomielikuvani perhekerhosta perustui vahvasti Eve Hietamiehen loistavaan Yösyöttö-kirjaan. Siinä päähenkilömies on perhekerhossa tietämättömänä kuin Eurooppa tällä hetkellä pakolaisvirtojen kanssa ja lopullinen hämmennys iskee, kun neljäkymmentä naista kiskaisee yhtäkkiä toisen rinnan paljaaksi!

Sukupuolijakauma oli juuri odotusten mukainen. Muitakin miehiä oli, mutta vanhin korkeintaan viisivuotias.

Kerhon täti kävi juttelemassa hetken kanssani ja hänen keskustelun avauksensa niputti tilanteen aika hyvin: "Miltäs se tämä naisten maailma näyttää?" En osannut sanoa mitään, joten hän jatkoi hieman vaivautuneena: "Tietysti toivomme, että täällä kävisi isiäkin, mutta..." Sain sen verran sanoja suuhuni, että pelastin hänet todennäköisesti ikävältä sivulauseelta vastaamalla totuudenmukaisesti: "Tytär näyttää viihtyvän. Se on pääasia!"

Suurin osa mammoista istui alkuhartauden jälkeen ison maton ympärille keskelle lattiaa ja alkoi rupatella. Tytär hakeutui nurkassa olleen leikkikeittiön äärelle, joten pääsin istumaan seinää vasten. Lattialla istuminen ei ole ihan mun juttu.

Tunteroinen meni ihan mukavasti. En katsonut kelloon valehtelematta kuin muutaman kerran - jokaista viittä minuuttia kohden.

Lopuksi leikittiin laululeikkejä. Uskomaton on Suomen terveydenhoitojärjestelmä. Äideille ehditään opettaa sairaalassa joukko lastenlaulujakin kaiken muun ohessa! Vai millä muulla selittyy, että näytin olevan ainoa, joka ei osannut laulaa ja leikkiä siitä, miten "tällä pysäkillä pois, liukuportaita metroon ja metrosta mummolaan"?

Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että vaivaantuneisuus ei ollut niin suurta kuin luulin. Imettäjiä näin yhden. Kahvimaito oli loppu. Tyttö viihtyi, koska tiloissa oli paljon uusia leikkikaluja. Omat sosiaaliset kontaktini jäivät tasolle, jonka saavuttaa helposti lähi-Siwan kassalla.

Eihän se mukavalta tunnu antaa lastaan piikitettäväksikään rokotuksen yhteydessä, joten kenties perhekerhoilen toistekin. Tyttären takia.

Ps. Eilen oli enemmän näköiseni aamupäivä, kun ajoimme metsään tsekkaamaan puolukoiden kypsyyttä ja paistamaan suoleen tungettua mössöä nuotiolle. Alla pari kuvaa niistä tunnelmista.

Tässä hetkessä sukupolvien rajat unohtuvat. Syttyvä nuotio on aina yhtä vetovoimainen!

Se ole mikhään, joka ei kahdella poimurilla poimi!

Lapset viihtyivät puolukkaretkellä vähintään yhtä hyvin kuin isä. 

Raakoja, sanoi kettu puolukan marjoista.

Tenavien mielestä nämä olivat ihan poiminta- ja syöntivalmiita. Viimeksimainittua sai välillä rajoittaa melko voimakkaasti mahakipujen pelossa.

Vesimelonijuomaa - ei mennyt aivan kuin Strömsössä

Alunperin tiedeyhteisöjen tietoverkkojen väliverkoksi luodussa, mutta sittemmin enemmän tai vähemmän viihdekäyttöön taipuneessa internetissä luoviessa tulee silloin tällöin vastaan ideoita, joita täytyy kokeilla. Viime viikolla näin videon, jossa vesimelonista tehtiin hujauksessa kesäjuomaa sähkövatkaimella. Testiin!

Homman aluksi meloniin tehdään reikä, josta vatkaimen vispilä mahtuu sisään.

Vinkki: vispilä kannattaa painaa heti aluksi kokonaan melonin sisään. Tämän hoksattuani kaikki näytti hetken hyvältä.

Kun vatkainta käänsi huonolla hetkellä hieman kieroon, niin homma ei enää mennytkään kuin Strömsössä. Vai pitäisikö sanoa, että ei mennyt niin kuin internetissä.

Yritin roiskeiden välttämistä kupin pohjasta tehdyllä suojalla. Turha homma.

Kaataminen kertismukista leikatun "suppilon" avulla onnistui sen sijaan hyvin ja sotkutta.

Aikuiset diggasivat juoman lisänä sitruunasta ja lapset strösseleistä. Yllätys?

Lopputulemana voisi sanoa, että hyvää ja helppoa, mutta sotkuista. Siinä mielessä hyvä idea, että muksutkin voivat käyttää vatkainta, koska vispilä ei tule aivan vähällä kuoresta läpi. Poika oli innoissaan, kun sai kokeilla.

Ihan heti en melonia uudelleen vatkaa, vaikka maku hyvä olikin. Mutta sitten, kun kokeilen, nostan melonin jääkaappiin muutama tunti ennen h-hetkeä.

Pitihän sitä tietenkin lopuksi katsoa, kuinka tarkasti meloni tulee systeemillä ensikertalaiselta käytettyä. Melko tarkasti.