Kihlajaisiin

Parin viikon päästä kuohuu - olemme saaneet kutsun kihlajaisiin. Mukavaa! Minusta ihmiset juhlivat keskimäärin liian vähän. Niin tai näin, lapset hoksasivat eilen, että nyt pitää aloittaa pakkaamiset. Kumpikin haki vaatehuoneesta kerhoreppunsa, tyhjensi sen ja pakkasi melkoisella intensiteetillä tarpeelliseksi katsomansa tavarat mukaan.

Ja valmistahan siitä tuli - reput ovat täynnä!

Pojan tarvikkeet: pipityyny, monitoimityökalu, ruuvimeisseli, nukahdusharso, piirustuspaperia, helikopteri, kelkka, pehmoleluja, tyynyliina omasta tyynystä, sormivirkkaus, lääkärin sakset, sukat, vihko ja tossut.

Tytön survival pack: puhelin, palikkapalapeli, pikkuauto, viivain, sydän, pari jäätelötikkua, leikkikaluna oleva kaukosäädin, tyynyliina omasta tyynystä, pikkarit, valkoinen kivi = timantti ja makeisannostelija. Ylhäällä normaalisti kerhoreppuun kuuluva pyllyharso, jonka tyttö heitti isoelkeisesti pois repusta todeten, että tätä ei enää tarvita. Tytsy on syystäkin ylpeä, että on päässyt vaipoista pois.

Seuraavaksi poju hoksasi, että kihlaparille pitää piirtää kortti. Ja koska tuleva sulhanen on parasta aikaa eräreissulla, niin poika päätti piirtää kalastusaiheisen kuvan. Siitä tuli niin hieno, että isän ylpeys nousi jälleen pintaan kuin jäihin pudonnut keväällä.

Vasemmalla kihlaparin koti puun alla. Puun oikealla puolella mies kalastaa lammesta tummansinistä kalaa. Ja sitten sateenkaari ja aurinko. Voilá!

Tyttö hoksasi hienosti, että pojan piirustus on enemmän sulholle, joten hän päätti piirtää myös tulevalle morsiamelle. Siitäkin tuli hieno työ:

Munkkilenkki ja piirrustuksia

Kerroin päivänä muuana isommalle kahvakuulalle, että pyöräilijät harrastavat silloin tällöin munkkilenkkejä. Sellaisella ajetaan pari tuntia johonkin suuntaan, juodaan ulkoilun jälkeen taivaallisilta maistuvat munkkitsufeet ja pyöritellään kotiin.


Siitä lähtien ilmassa on ollut positiivista kärttämistä: "Mennään tänään munkkilenkille!" No, tänään keväinen aurinko ja kuivat asvaltit loivat varsin oivalliset puitteet.

Poju pyöräili, minä juoksin. Aivan mahtava reissu! Hyviä juttuja, ulkoilun jälkeen taivaalliselta maistunut munkkimehusetti ja erinomaista liikuntaa, jota alan harrastaja varmaankin kutsuisi vauhtileikittelyksi: keskinopeus 7:37 min/km, mutta huiput 3:04 min/km.

Toinen selkeä ilonaihe viime päivinä on ollut piirtäminen. Tyttö on oppinut tekemään suljettuja ympyröitä ja värittämään niitä. Ilmeisesti tämä on ihan jokin kehitysvaihekin, mutta ainakin se on selkeä muutos aikaisempiin taiteiluihin.

Eikös tää menis melkolailla täydestä nykytaiteen näyttelyssä?

Aikuisen vinkkelistä katsoen poika on viimekuukaudet vain sutannut: ottanut erivärisiä kyniä ja värittänyt niillä paperia miten sattuu kutsuen toimintaa ilotulitusten piirtämiseksi. Olen ollut välillä suorastaan pari astetta näreissäni, että piirrä jotain, suttaamisessa ei ole järkeä.

Mutta sitten! Miinan ja Manun tehtäväkirjassa oli laatikko, johon piti raapustaa oma kuva. Peili pojan eteen ja lopputulema oli "ilotulituksiin" verrattuna suorastaan huikea.

"Sillä on kaula, hartiat, korvat, otsa, nenä, huulet, suu ja silmät", kertoi poika itse omakuvastaan.

Samaan innostukseen kaveri piirsi vielä kokonaisvaltaisemman näkemyksen ihmisestä. Eeli-ystävänsä kuvan.

Tuosta on enää lyhyt matka siihen miten minä osaan piirtää ihmisen.

ps. Kevät vie lumet, mutta ei enkeleidentekotahtoa: