Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ulkoilu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Ensilumi, versio 2016

Tulin maininneeksi eilen, että yöllä saattaa sataa lunta. Aamulla pojan ensimmäinen kysymys olikin sitten yllätyksettömästi, että onko yöllä satanut. Ja ennen kuin kumpikaan aikuisista kerkesi nostaa päätään tyynystä, kysymys oli toistettu puolenkymmentä kertaa.

Ei muuta kuin sälekaihtimia aukomaan. Ja kyllähän sieltä taivaalta oli satanut töihin lähtevien perheautoille voimaa! Veikkaanpa hitusen pahoitellen, että rivarinaapureissakin kuultiin visuaalista havaintoa seurannut huuto: "Äiiiiiitiiiiiii, yöllä on satanut luntaaaa!"

Tuo on niitä hetkiä, kun lasten pulputus pitäisi saada tallennettua. Muutamassa minuutissa käytiin läpi aamupäivän suunnitelma, joka sisälsi kaikkea mahdollista lumesta tehtävää - enkeleistä lumileijonaan! Vanhemman näkökulmasta hienointa oli, että poika kysyi täpinöissään tytöltä: "Haluatko, että opetan sinut pyörittämään isoja palloja?"

"Ensiksi tehdään iso liukumäki!"
 
Pakkasta oli sen verran paljon, että palloja ei saanut tehtyä. Mutta kyllä pihamaalla silti riemua riitti. Tässä pari tunnelmapalaa kuvien muodossa.



Huomaa viileä, mutta lämmin, vaimon tekemä pipo!

maanantai 29. helmikuuta 2016

Ikean paras tuote ei sittenkään ole sininen kassi?

Olen pitkään pitänyt Ingvar Kampradin yrityksen parhaana antina firman myydyintä tuotetta - sinistä kestokassia. Sellaiseen on äärettömän hyvä sulloa petikamppeet tai kaikki lasten ulkokamat reissuun lähtiessä. Kassi kestää kovaa käsittelyä ja ainakin meikäläisen narukäsillä kantolenkit saa vetää täyteen momenttiin.

Meillä ja muualla keittiön pöytää näyttää suojaavan Ikean toinen hyvä tuote - Pröjs-kirjoitusalusta. Alustoissa ei oikeastaan ole muuta huonoa kuin se, että ne imevät väriä. Curry, sormiväri, mustikka ja tussi johtavat jossain vaiheessa alustan aiheuttamaan hellasäröön.

Värjääntyneitä on tullut sullottua varastoon odottamaan remppaa tai muuta hommaa, jossa suojaava alusta olisi tarpeeen. Viimeisimmän alustojen vaihdon yhteydessä vaimo sai kuitenkin virkeän idean: "Leikkaa tuohon kaksi reikää, niin siinä on hyvä liukuri, jos vain muovi kestää pakkasta."

Tuumasta toimeen ja testiin. Ja voin muutes suositella. Kestää pakkasta ja luistaa paljon paremmin kuin oikea liukuri. Lapselle alusta on iso, joten päällä voi melkeinpä maata. Ja plussaa se on toki sekin, että meikäläinenkin mahtuu kerrankin liukurin päälle! Viuuuuh!

Jälleen kerran yksinkertainen on kaunista. Aikaa modaukseen meni ehkä kaksi minuuttia ja riemua on riittänyt jo kuukaudeksi!

Kummityttökin totesi reikä-Pröjsin vallan toimivaksi.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Talviulkoilun hyötysuhde

-En halua ulos.
Itkua.
- En halua ulos. Siellä tulee kylmä. Siellä ei ole mitään tekemistä. Siellä menee liian kauan. En halua ulos.
Parkua. Levottomuutta.
- En halua ulos.
- Tulepa tänne syliin, jutellaan vähän siitä uloslähdöstä.
Itku alkaa rauhoittua. Poika myöntyy että lähdetään ulos, mutta:
- Minä en sitten tee mitään. Seison keskellä pihaa koko ajan paikallaan.
- Hyvä on, voit tehdä niin.
Kuluu kolme sekuntia:
- Ehkä minä vähän joudun liikkumaan. Minun pitää ajaa aura-autolla. Ja tehdä lumikuormia autoon. Ja rakentaa lumilinnaa. Aion myös harjata lunta. Lasken myös vähän mäkeä. Voisin aloittaa myös uuden lumilinnan tekemisen...
Lista jatkuu ainakin minuutin ajan.

Pienestä on lapsen(kin) mielenliikkeet kiinni.

Mutta se ei ole ihan pieni liike, kun orkesteri viritetään ulkoilutaajuudelle. Jokainen suomalainen tietää kuinka paljon vaatetta tarvitaan, jos aikoo ottaa torjuntavoiton paristakymmenestä pakkasasteesta. Mutta silti - on tuota päälle pujoteltavaa kahdelle lapselle aika paljon:



En yhtään ihmettele, että vanhemmalla saattaa olla pinna kuin viulun kieli, jos pukemisruljanssin lopuksi lapsi lausuu sen legendaarisen sanan, jossa on kolme koota ja kaksi aata.

Kellotin koiruuttani paljonko kahden lapsen ja itseni ulkomoodiin siirtämiseen menee aikaa. Reilut 20 minuuttia sisältäen vaatteiden kokoamisen, pienemmän pukemisen, tällä kertaa hienosti hommansa hoitaneen isomman lapsen pukeutumisen "ohjaamisen" ja oman toppaan hyppäämiseni. Sisälle tullessa aika puoliintui: kymmenen minuuttia ulko-oven narahduksen jälkeen kamppeet olivat kuivumassa kylppärissä.

Ja niin, noilla ulkoiltiin tänään hieman reilu puoli tuntia. Hyötysuhde on siis hyvän diesel-moottorin luokkaa!

Lisättäköön vielä, että seniorijuniorilta pääsi lähes itku sisälle lähdettäessä: "En halua vielä sisälle, on oltu niin vähän aikaa ulkona."

Ps. Tämä teksti ei missään tapauksessa ole tarkoitettu valitukseksi. En pidä hyötysuhdetta huonona tai pukemisrumbaa ankeana. Toisin saattoi olla pahimpien kurakelien aikana, jolloin vaatekappaleita on lähes yhtä paljon ja ulkoilun jälkeen joutuu imuroimaan puoli kämppää. Ja silti hiekkaa löytyy vielä illalla omasta sängystäkin.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Siskonpelastusmitali

Olimme lähdössä ulos. Poika puki pitkälti itsenäisesti ja minä koitin pujotella tyttöä ulkovaatteisiin. Se on haastavaa, koska neiti haluaa pukea itse, mutta ei vielä osaa. Ja apu ei tietenkään kelpaa. Ne naiset, ne naiset...

Poika sai ensiksi päälleen koko sadehaarniskan ja päästin hänet pihalle säntäilemään. Kuten usein ennenkin, niin tässä vaiheessa apu alkoi kelvata tytsyllekin ja sain hänetkin ulkoilukondikseen ripeästi. Pukkasin hänetkin ulos ja jätin tapojeni mukaisesti ulko-oven asentoon, joka on tunnettu lähinnä syrjäseutujen lukioiden ovista sisäänpääsyn näkökulmasta - sepposen selälleen siis. Ruukaan tehdä noin, jotta näen, mitä pihalla tapahtuu, kun puen itseni ulos.

Olimme menossa puistoon ja tytön rattaat olivat takapihan kuistilla. Puettuani menin hakemaan rattaita ja juuri kun olin terdellä, niin poika alkoi huutaa kuin palosireeni. En saanut sanoista selvää, mutta ymmärsin onneksi äänestä, että jotain epätavallista oli tekeillä.

Spurttasin kämpän läpi etuovelle. Poju oli ovella vastassa huutaen, että sisko karkaa. Sitten tulikin kiire. Tyttö oli kerennyt juosta parkkipaikan nurkalle, kun sain venytettyä käteni hänen huppuunsa. Pienet torumiset tytölle ja valtavat kiitokset pojalle (joka kuulemma oli ensin koittanut pysäyttää tytön hupusta vetämällä, mutta epäonnistunut).

Huh, huh!

Illalla vaimon kotiuduttua tilanne tietenkin kerrattiin. Hän hoksasi ehdottaa, että poitsille pitäisi askarrella mitali hienosta toiminnasta. No, poika otti ajatuksen omakseen ja pyöräytti mitalin ennen kuin vanhemmista kumpikaan ehti tarttua ideaan sen enempää!

"Siskonpelastusmitali", kuten poika askartelunsa nimesi. Huomaa siskon kasvot mitalin keskellä.


Illalla kysyin pojalta, että mikä oli parasta päivässä. "Se, kun pelastin siskon!". Toiseksi parasta oli kuulemma serkkujen vierailu. Ehkä tuo nelivuotias sittenkin välittää sisarestaan, vaikka pääasiallinen hellittelymuoto tällä hetkellä onkin luuvitosella möykyttäminen.