Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhe. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. toukokuuta 2016

Oi mitä oppimista

Lapsi on kuin hyvä startup-yritys. Se kasvaa vauhdilla, välillä puhutaan jopa kasvupyrähdyksistä. Tyttärellämme on nyt menossa sellainen kasvuvaihe, että vanhempanakin on välillä ymmällään. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole fyysinen jatkuminen, vaan taidollinen venyminen.

Vanhojen videoiden perusteella kehitys on ollut parissa-kolmessa kuukaudessa valtavaa ainakin seuraavissa asioissa:
* Pyöräily - tyttö menee sopivaan alamäkeen potkiaisellaan kymmenenkin metriä tasapainoillen ilman maakosketuksia.
* Puhe - nyt pystyy jo keskustelemaan, kuten vastaikään Facebookiin lataamani ajatustenvaihto osoittaa:
Tyttö: Missä äiti on?
Minä: Äiti on töissä.
T: Miksi?
M: Jonkun pitää tässäkin perheessä olla töissä.
T: Äiti kotiin, isi töihin!


Toisena esimerkkinä voisi mainita tilanteen mummilasta. Tyttö söi puuroa, kun mummi otti itselleen aamukahvin kavaljeeriksi suklaapullaa. Tyttö totesi, että minullekin kakkua. Mummi toppuutteli, että puuro ensin. Tyttö osoitti pöydän nurkkaa ja totesi: "Tuohon odottamaan!"

Meillä on vaimon kanssa tapana antaa vanhemmalle lapselle usein "vielä yksi mahdollisuus", kun käytös lipsuu ei-toivotun puolelle. Puhumaan oppiva tyttö on melkoisen hauskan kuuloinen, kun hänkin on alkanut pyytämään viimeistä tsäänssiä. Se kuulostaa jota kuinkin tältä: "Vieä ijo maha-i-uu!" Parasta on, että tytsy itsekin taitaa tajuta, että pyyntö kuulostaa isolta mahalta ja naureskelee lausetta käyttäessään.

* Laulu - tyttö laulaa kokonaisia lauluja. Vinkeä yksityiskohta on se, että lempilaulu tuntuu olevan Paljon onnea vaan. Sen voi laulaa ihan kenelle, ihan mille, ihan missä ja ihan milloin vain. Esimerkiksi lähikaupan kassa on jo onniteltu.
* Palapelit - 36 palaa menee heittämällä, 60 vaatii hieman apua.
* Kakka - se osuu aina pönttöön. En enää muista, milloin olisin nähnyt skeidaa vaipassa.
* Laskeminen - tyttö osaa laskea kuvasta kukkia/palloja/pyöriä/you name it viiteen tai kuuteen saakka.

Sanotaan, että ahneella on paskainen loppu. Päivänä muuanna sain opetuksen, että myös ylpeällä on paskainen loppu. No, kuolemansyntejä molemmat.

Kävi nimittäin niin, että istuin aamutöttörööllä, kun tyttö tuli sanomaan, että kakka tulee. Vastasin, että mene itse, pärjäät kyllä. Tyttö laittoi itse supistusrenkaan pöntölle ja kiipesi asialle. Erityisen mielissäni olin, kun huomasin hänen ottaneen kirjankin omatoimisesti mukaan.

No, kaksivuotiaan omatoimisuudesta ylpeyttä uhkuen tytön perää pestessäni en huomannut, että berberistä tipahti tavaraa kylppärin lattialle. Astuin tietenkin muutaman askeleen ennen kuin tajusin, mikä siellä sukan pohjassa tuntuu tarttuvan lattiaan. Ylpeydellä on paskainen loppu.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Isi prööt - ja muut kasvun ihmeet

Viihdyn istutuslapion kanssa ihan yhtä hyvin kuin ompelukoneen. Niiden seura saa minut paitsi tylsistymään myös kiemurtelemaan. Ollaan epämukavuusalueella, eikä motivaatiota puutarhatöistä tai ompelemisesta kiinnostumiseen ole.


Sen verran kasvun ihmeestä pitää kuitenkin olla kiinnostunut, että kokeilee kasvattaa lasten kanssa paprikoita, tomaatteja ja basilikaa. Eilen kylvimme siemenet idätyslaatikkoon ja voit arvoisa lukija uskoa, että juniorit olivat innoissaan päästessään nostelemaan multaa, kastelemaan sitä suihkepullolla ja pudottelemaan siemeniä mullan sekaan!

Kun homma oli valmis ja idätyslaatikko nostettu kämpän valoisimpaan kohtaan, alkoi odotus. Lapset istahtivat laatikon viereen odottamaan, että idut puskisivat pintaan! Vaikka vaimon kanssa yritimme selittää, että aikaa menee viikkoja, niin seniorijuniori oli sitkeästi sitä mieltä, että viimeistään huomenna saamme siirtää taimet isompiin purkkeihin. Hyvällä tuurilla lapset siis oppivat tässä paitsi kasvun ihmeestä myös pitkäjänteisyydestä.

Joko, joko, joko, joko! Pian, pian, pian, pian! Tai viimeistään huomenna!

Saattaa tosin olla, että olohuoneen ikkunan alla oleva laatikko kohtaa jossain vaiheessa niin mullistavia luonnonvoimia, että kasvu keskeytyy. Toistaiseksi (= vajaa vuorokausi) tenavat ovat kuitenkin muistaneet saarnani siitä, kuinka kasvatus menee mönkään, jos multaan koskee.

Tyttö on tarjoillut viimepäivinä toisenlaista kasvun ihmettä. Kaksisanaiset lauseet ovat nyt lähestulkoon vakiokalustoa: "Harso mukaan.", "Äiti istuu", "Isi tänne."

Kahden sanan lauseet ja eilinen kylvöproggis integroituivat eilen illalla tavalla, joka kutkuttelee vieläkin nauruhermoja: Äherrettiin siemeniä multaan kylppärin lattialla. Olin siellä mutkalla kuin Lemminkäisen äiti Tuonelanjoella ja kun notkeuteni on samaa luokkaa kuin 20 millimetrin vaijerilla, niin hankalahan se asento oli. Pääsi pieni perähuomautus. Tyttö reagoi välittömästi sanomalla ensin "isi" ja matkimalla sitten juuri kuulemaansa ääntä. Hieno kahden sanan lause: "Isi prrr-ppr-rrr". Nice.

Lähestyvän naistenpäivän kunniaksi lopuksi naisaiheinen kevennys. Pienillä on monesti tapana haluta sitä ja tätä. Kun poika haluaa jotain, mitä ei sillä hetkellä ole saatavissa, totean hänelle silloin tällöin, että "ja minä haluan tavata Annelin!" Poika on jostain syystä ottanut tavakseen vastata: "Et saa - Annelit puree!"

No, tuon keskustelun on kuullut yksi jos toinenkin ja monelle on pitänyt selittää miten se on muodostunut. Ilmeisesti poju on tallettanut Leevien biisin sanoja kovalevylleen, koska tänään nukkumaanmennessään sanaili: "Minä halusin tavata Annelin, vaikka tiesin sen vielä purevan!"

maanantai 8. helmikuuta 2016

Täältä tullaan puhe!

Vaimo hoksasi, että tyttären kaksivuotisneuvola kurkkii seinäkalenterissa lähempänä kuin palmusunnuntai. Siinä tuli sitten puheeksi, että 2v-katsastuksessa kysytään minkä verran lapsella on sanoja. Päätimme laskea, vaikka tiedossa olikin, ettei uudelleen katsastukseen määräämistä tarvitsisi ainakaan sanojen puutteen takia pelätä.

Kolmen päivän aikana rekisteröimme vaimon kanssa tällaiset sanat ja sanonnat:
  • Äiti
  • Isi
  • Mummu
  • Mummi
  • Pappa
  • Ossi
  • "Ei tuu". Pöntöllä käytetty lause, joka laskettanee tyttären ensimmäiseksi kahden sanan kombinaatioksi.
  • Tukka
  • Tutti
  • Tänne
  • Tuonne
  • Auto
  • Nukkuu
  • "Mummu nukkuu"
  • Hakka (eli Mr. Hakkaraisen xylitol-pastilli)
  • Mukaan
  • Kuu
  • Suu
  • Nenä
  • Napa
  • Korva
  • Tussit
  • Akku
  • Muumi
  • Pois
  • Jaakko
  • Heli
  • Miikka
  • Pulkka
  • Koti
  • Sukat
  • Takki
  • EI
Pulkka päätyi ylläolevalla listalle, kun juniori rakenteli Legoilla ja näytti innoissaan tätä aikaansaannostaan sanaa pulkka hokien. Sweet!

Puheen opettelu on vaiheessa, jossa tyttö toistelee varsin ison osan päivästä sekä osaamiaan että kuulemiaan sanoja. Tuohon listaan hyväksyimme kuitenkin vain ne, joita neiti osaa käyttää omatoimisesti esimerkiksi kuvasta näytettäessä.

Ihan ei päästy siihen erään SM-tason maastopyöräilijän perheen tilanteeseen, että lapsen ensimmäinen sana olisi ollut keulapumppu. Olen silti tytöstä ylpeä. Ja lopetan tämänkaltaisen laskennan tähän.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kukosta se lähtee!

Edessä on hienoja viikkoja! Tytär on nimittäin nousemassa selvästi sanallisen ilmaisun portaiden ensiaskeleelle. Tähän saakka verbaalisesta työkalupakista on löytynyt oikeastaan vain pari sanaa ja nekin hänen omiaan. "Äijä" on äiti tai isä ja sopivassa valintatilanteessa (esim. laitetaanko nämä vai nämä housut) hän on tehostanut valintaansa toteamalla "tätä".

Toissapäivänä oltiin jälleen Idolla kylässä ruokailun jälkeen. Lueskeltiin kirjoja. Kyseltiin kuten monesti ennenkin, että missä kuvassa on sukka, missä on aurinko, missä on ikkuna, mitä tämä eläin sanoo jne. Yhdessä vaiheessa osoitin siipikarjan edustajaa ja kysyin, mikä tämä on. Täysin puhdas vastaus kuin apteekin hyllyltä: "Kukko!"

Ta-daa! Taisi iskä lennähtää ihan halaamaan pytyllä istujaa tuosta sanasta. Poikakin tuli paikalle ja osasi mahtavasti iloita, kun tyttö toisti kerta toisensa jälkeen kukon.

Pari tuntia myöhemmin juniori osoitti housuihinsa ja muutti osaamistaan hieman: "Kakka!"

Eilen sanavarastoon ilmestyi kulkupeliä osoitellen "auko" ja sukkaa kuvasta näyttäen "tukka".

Tänään poika valitteli kurkkukipua nukkumaan mennessä ja halusi juoda lääkkeeksi vähän vettä. Ylläri, ylläri, tyttö nousi omassa häkissään kaltereita kolistellen seisomaan ja hoki: "Kukku, kukku!"

Toki "on jo aikakin". Tytöllä on yli vuosi ja yhdeksän kuukautta ihmisen parasta aikaa takana. Kaksivuotisneuvolassa raippa heiluu (lue: ylimääräinen neuvolakäynti), jos puhetta ei tule. Me emme ole asiasta olleet huolissamme, pojukin rupesi suoltamaan tekstiä isommissa määrin vasta kahden vuoden ja neljän kuukauden iässä. Mutta silti, onhan puhe päheetä!