Kotivanhemmuus on fyysisesti raskasta

"Se on raskasta hommaa olla lasten kanssa kotona!"

Olen kuullut tuon kommentin yllättävän monta kertaa kuluneen vuoden aikana. Vastoin omaa kokemustani, sillä on viitattu ymmärtääkseni henkiseen raskauteen. Olen samaa mieltä, mutta eri näkökulmasta. En ole kokenut kovinkaan montaa päivää erityisen raskaaksi henkisesti, mutta sen sijaan kotihoidon fyysisyys on päässyt yllättämään.

Joudun nukkumaan 8,5 - 9 tuntia yössä näin valoisaankin aikaan, jotta päiväksi riittää niin henkistä kuin ruumillistakin jaksamista. Lisäksi tuohon tulee lähes päivittäin vartin - puolen tunnin päivänokoset lasten päivänukutusten yhteydessä.

Vaikka olen tehnyt istumatyötä - tuota selän myrkkyä - yli kymmenen vuotta, en ole joutunut selän kanssa ongelmiin. Mutta koti-isyys on ajanut minut kiropraktikon rusauteltavaksi, kun selkä meni kerta kaikkiseen jumiin.

Viimeistään tässä vaiheessa insinööri tietystikin haluaa latoa numeroita väitteensä tueksi. Siispä kokosin Polarin M400:sta kolmen kuukauden ajalta luvut sellaisilta päiviltä, jolloin olemme olleet päivän lasten kanssa kolmestaan kotona, enkä ole harrastanut liikuntaa. Pois jäivät siis viikonloput, vaimon vapaapäivät sekä päivät, jolloin olemme olleet reissussa.

Tällaisia ei-liikuntapäiviä mahtui kolmeen kuukauteen 29 kappaletta. Niiden aikana olin Polarin mukaan keskimäärin jalkojeni päällä 8 h 18 min, otin 13812 askelta ja kulutin 3166 kilokaloria. Vertailun vuoksi: toimistoduunissa painoiseni ja ikäiseni kuluttanee noin tuhat kilokaloria vähemmän.

Lukuihin vaikuttaa suurentavasti se, että lasten ulkoillessa tykkään olla itsekin aktiivinen. Melko usein niinkin paljon, että sisälle siirryttäessä paita on nihkeä. Toisaalta M400 ei havannoi pyöräilyä. Luvuista siis puuttuu pyöräkärryn kiskomiseen käytetty tarmo.

Jos jotakuta kiinnostaa, miltä päivä näyttää Polarin graafina, niin tässäpä esimerkki. Päiväunien ja välipalan tarjoama hengähdystauko näkyy hyvin, samoin se mihin aikaan nukutushommat ovat illalla alkaneet.

Miksi niin harva on koti-isä?

Koti-isäksi jäädessäni blogasin näin: "Jään siis hoitovapaalle, joka mielletään edelleen naisten jutuksi. Tai mielletään ja mielletään. Isyydestä puhutaan kyllä paljon, mutta käytäntö kertoo toista. Helsingin sanomien mukaan kotihoidontuen saajista vain kuusi sadasta on miehiä."

Teema nousi Ilta-Sanomat -hässäkän myötä esiin ja päätin tehdä poikkeuksen eli vaivata päätäni ja blogin lukijoita yhteiskunnallisella kysymyksellä. Siispä suoraan ytimeen kuin Pendolino Helsingissä: "Miksi niin harva mies alkaa koti-isäksi?"

Aloitetaan perusteista. Miksi pitäisi?

Vastaus on helppo, vaikkakin kolmeosainen.

Lapset lienevät jokaisella tärkeimpien ihmissuhteiden top-3:ssa. Paras lääke ihmissuhteiden hoitamiseen yleisemminkin on ajan käyttäminen niihin. Toisekseen lasten hoitaminen kotona on palkitseva, varsin vapaa, mielenkiintoinen ja maailmankuvaa avartava duuni. Mahdollisuus.

Kolmas syy on periaatteellinen. Tämä on tärkeä tasa-arvokysymys. Lapsilla pitäisi olla tasa-arvoinen oikeus vanhempiinsa, isällä tasa-arvoinen oikeus lapsiinsa ja naisella tasa-arvoinen oikeus uraan ja työhön.

Homma rakentuu tietysti historialliselle kivijalalle - "se on naisten hommaa se lasten hoito". Mutta monen muunkin yhteiskunnallisen vinouman perustus on saatu oikaistua vuosien saatossa. Miksei tätä?

Osasyy on se, millaisia kokemuksia miehille kertyy lasten hoitamisesta. Kun tuore perillinen on juuri puskettu päivänvaloon, toimintamoodeja on vain kolme: syö, kakkaa ja nukkuu. Tässä vaiheessa naisen on usein luontevampaa ja helpompaa kantaa päävastuu hoitamisesta. Kääntöpuolena on se, että isän ja lapsen välille ei synny siteitä samalla tavalla kuin äidin ja napanuoran tyngästään irti pyristelevän naperon välille.

Vähän myöhemmässä vaiheessa miehen kokemukset lapsen hoidosta kertyvät valitettavan usein hetkiltä, jolloin lapsi ei ole parhaimmillaan. Tympeän työpäivän jälkeen iltaväsyneen kakaran huomiokipuilu ei ehkä tunnu siltä maailman suurimmalta onnelta. Ei myöskään sairaan lapsen kotona hoitaminen.

Toinen selitys löytyy siitä, että lähtökohtaisesti liian moni mies viettää lasten kanssa lomaa. Arki ja se, että lasten kanssa pärjäisi myös ilman perheen toista päätä, jää näkemättä. Tähän liittyy myös se, että lasten kotona hoitaminen pitäisi nähdä työnä. Kuulostaa tylyltä, mutta niin se vain on. Duuni on hyvä. Mutta silti turha sanoa, etteikö lasten hoitaminen kävisi työstä. Ja siksi siihen pitäisi suhtautua useammin kuin työhön eikä niin kuin lomaan. Pitää suunnitella, pyytää apua, verkostoitua ja sietää pettymyksiä. Bonukset maksetaan toivottavasti, kun lapsi on murrosiässä.

Yhteiskunnan asenne on paikoitellen vinksallaan kuin lumiukko toukokuussa. Pojan äityisneuvola-aikana neukkulassa oli Otetaan isätkin huomioon -teema. Käytännössä se tarkoitti kyselyä siitä, kuinka paljon päihteitä isä käyttää. Fail! Tuon sijaan (tai lisäksi) olisi voinut vaikka vinkata, mitä isä voi tehdä vastasyntyneen kanssa. Siis muutakin kuin etsiä pakaroita sinapin seasta.

Aika usein puhutaan myös edelleen äidin vapaista, kun puhutaan äityisrahasta, vanhempainrahasta ja kotihoidontuesta. Väitän, että läheskään kaikki isät eivät edes tiedä oikeudestaan pitää vanhempain- tai hoitovapaata!

Osoitan syyttävällä sormella myös naisiin. Mutulla sanoisin, että liian usein tyydytään siihen olettamukseen, että nainen hoitaa lapsia kotona. Välttämättä ei edes keskustella vaihtoehdoista. Itse olen kokenut tärkeäksi myös sen, että vaimo on antanut minun hoitaa lapsia omalla tyylilläni. Tyyleissä on paikoitellen isojakin eroja, mutta lapset ovat minunkin tyylini jälkeen elossa. Ja vaikuttavat itse asiassa silloin tällöin ihan tyytyväisiltäkin.

Viime kädessä kysymys on tietenkin siitä, että tahtooko isä? Uran, rahan tai yleisen tavan taakse on helppo kätkeytyä, jos aitoa tahtoa ei ole. Tahdon heräämisessä taas kaikella edellämainitulla voi olla oikeaan suuntaan vivuttava vaikutus.

Ps. Kirjoitan blogia ennen kaikkea perheelleni ja itselleni muistoksi. Toivonkin lapseni, että kun luet tätä 2030-luvulla, joudut ihmettelemään, että miksi tällainen postaus ylipäätään blogissa on :)