Munkkilenkki ja piirrustuksia

Kerroin päivänä muuana isommalle kahvakuulalle, että pyöräilijät harrastavat silloin tällöin munkkilenkkejä. Sellaisella ajetaan pari tuntia johonkin suuntaan, juodaan ulkoilun jälkeen taivaallisilta maistuvat munkkitsufeet ja pyöritellään kotiin.


Siitä lähtien ilmassa on ollut positiivista kärttämistä: "Mennään tänään munkkilenkille!" No, tänään keväinen aurinko ja kuivat asvaltit loivat varsin oivalliset puitteet.

Poju pyöräili, minä juoksin. Aivan mahtava reissu! Hyviä juttuja, ulkoilun jälkeen taivaalliselta maistunut munkkimehusetti ja erinomaista liikuntaa, jota alan harrastaja varmaankin kutsuisi vauhtileikittelyksi: keskinopeus 7:37 min/km, mutta huiput 3:04 min/km.

Toinen selkeä ilonaihe viime päivinä on ollut piirtäminen. Tyttö on oppinut tekemään suljettuja ympyröitä ja värittämään niitä. Ilmeisesti tämä on ihan jokin kehitysvaihekin, mutta ainakin se on selkeä muutos aikaisempiin taiteiluihin.

Eikös tää menis melkolailla täydestä nykytaiteen näyttelyssä?

Aikuisen vinkkelistä katsoen poika on viimekuukaudet vain sutannut: ottanut erivärisiä kyniä ja värittänyt niillä paperia miten sattuu kutsuen toimintaa ilotulitusten piirtämiseksi. Olen ollut välillä suorastaan pari astetta näreissäni, että piirrä jotain, suttaamisessa ei ole järkeä.

Mutta sitten! Miinan ja Manun tehtäväkirjassa oli laatikko, johon piti raapustaa oma kuva. Peili pojan eteen ja lopputulema oli "ilotulituksiin" verrattuna suorastaan huikea.

"Sillä on kaula, hartiat, korvat, otsa, nenä, huulet, suu ja silmät", kertoi poika itse omakuvastaan.

Samaan innostukseen kaveri piirsi vielä kokonaisvaltaisemman näkemyksen ihmisestä. Eeli-ystävänsä kuvan.

Tuosta on enää lyhyt matka siihen miten minä osaan piirtää ihmisen.

ps. Kevät vie lumet, mutta ei enkeleidentekotahtoa: