Legoilua

En erityisemmin fanita muovileluja. Suurin syy on se, että usein muovihärpäkkeet ovat pitkälti kokeile varttitunti ja unohda hyllyyn -tyyppisiä yhteen hyvin spesifiseen leikkiin tarkoitettuja kammotuksia.

Muovilelut eivät ole järin ekologisia. Silloin tällöin internetin kuvavirrassa vastaan meloo kuva lapsesta istumassa kaikkien elämänsä aikana saamiensa muovilelujen päällä. Kattoa hipova kasa ei ole mieltäylentävää katseltavaa, vaikka vihreiden puoluekirjaa kehystettynä ei kodin ykköspaikalta löydykään.

Muovissakin on poikkeuksia. Tässä yhteydessä on mukava mainita kotimainen Plasto, jonka tuotteet näyttävät kestävän hiekkalaatikolla, jos nyt ei isältä pojalle, niin ainakin sisarelta toiselle.

Ja sitten on Lego! Jos unohtaa brändin viimeaikaiset Star Wars yms aihesekoilut, niin Legoista on todella hankala keksiä pahaa sanottavaa. Arvostan niitä kuin kehonrakentaja lihaksiaan. Legot ovat laadukkaita ja kestäviä juttuja, joiden parissa kehittyy niin sorminäppäryys, hahmottamiskyky, pitkäjänteisyys kuin mielikuvituskin.

Ei tietenkään ole yllätys, että en ole ainoa Legoja hehkuttava tyyppi. Istuimme eilen neljän muun isän kanssa mainiossa Cafe Roosterissa burgereilla, kun puhe kääntyi Legoihin. Eräs kollegoista kertoi saaneensa naapuriltaan 80-luvulla kymmenen vuotta aktiivikäytössä olleita palikoita, kun naapurin pojat olivat kasvaneet Lego-iän ohi. Kaverini oli rakentanut palikoilla vuorostaan vuosikausia. Ja niin, nyt palikoilla rakentaa hänen poikansa. Mikä muu lelu pystyy samaan?

Ilmailua harrastava kaveri vilautti myös netistä kuvaa, kuinka yksinkertaisen nerokkaasti joku oli rakentanut  pienen lentokoneen. No, sehän piti testata heti tänään puuron jälkeen omien nassikoiden kanssa.

Isän ja pojan versioissa on hieman eroa :) Mitä mainitsinkaan siitä mielikuvituksesta?

Pyrstö on hieman karu, mutta muuten ihan nätti!

Poitsi halusi ehdottomasti lisätä mm. poliisivalot ja suihkumoottorin. Viimeksimainittu on siis tuo vesisuihku siiven päällä! Pojan oma kommentti: "Se näkyy hyvin taivaalla, kun se on koristeltu valoilla. Lisäksi takana on akseli, niin ei tarvitse ottaa kiinni siivistä, kun sillä lentää."

Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt

Ala-asteen opettajani totesi aikanaan, että Tuomas elättää itsensä melkein millä tahansa muulla, mutta ei musiikilla. Tuntui vähän pahalta, mutta oikeassahan hän oli. Ja vaikka olin joskus teekkari, niin minuun ei päde myöskään heihin liittyvä kansanviisaus, jonka mukaan teekkari laulaa mieluummin kuin hyvin.

Hetkinen! Opettajanihan oli väärässä! Nykyäänhän laulaminen on osa työtäni. Ainakin jokatoinen ilta nuotinvieritän yhdestä kolmeen biisiä. Ja usein myös sanoitan uusiksi, kun en muista miten lyriikka menee. Vanhempi on kuitenkin jo reilusti siinä iässä, että huomauttaa sopivalla tuulella ollessaan mielellään, että väärin meni (thank god, toistaiseksi vain sanoista, ei sävelestä).

Kokosin tähän "osaamiani" iltahetkiin sopivia lauluja, jotta voin helposti laulaa oikeilla sanoilla. Sanoitukset kun ovat muutoin levällään ympäri nettiä. Ehkä näistä on iloa tahi apua jollekin muullekin.

Villasukkalaulu
Minun ystäväni on kuin villasukka,
joka talvella lämmittää.
Ja minun ystäväni on kuin niitynkukka
joka saa minut hymyilemään.
Ota kädestä kiinni tule kanssani rantaan,
vien sinut katsomaan,
miten aurinko laskee puiden taakse
ja saa taivaan punertamaan.

Minä olen vielä pikkuinen ja siksi tahtoisin
oppia tään maailman paljon paremmin.
Ja kun mä sitten joskus olen aikuinen
niin toivon että oppimasta koskaan lakkaa en.

Suutarin emännän kehtolaulu
Keitä te ootte, te pienet pojat,
kun en mä tunne teitä,
piupali paupali piupali paupali,
kun en mä tunne teitä?

Toinen teistä taitaa olla
kunnan Miinan poika,
piupali paupali piupali paupali
kunnan Miinan poika.

Ootteko tulleet, ootteko tulleet
kenkiänne hakemahan,
piupali paupali piupali paupali,
kenkiänne hakemahan?

Suutari on mennyt koko viikoksi
kylälle neulomahan,
piupali paupali piupali paupali,
kylälle neulomahan.

Tulkaa sitten ensi viikolla
kenkiänne hakemahan,
piupali paupali piupali paupali,
kenkiänne hakemahan!

Hyvästi, hyvästi, hyvästi, hyvästi!
Miinalle terveisiä,
piupali paupali piupali paupali,
Miinalle terveisiä!

Älkää kaatako maitohinkkiä
porstuassa mennessänne,
piupali paupali piupali paupali,
porstuassa mennessänne!

Pikku-Kakkosen Nukkumatti
Nukkumatti, nukkumatti lasten
illoin kulkee, heittää unihiekkaa.
Sirottelee joukkoon untuvaisten
ja tyynyn päälle lasten tukkaan.

Unihiekan taika aamuun haihtuu
jos vain katsoo peiliin niin sen huomaa.
Päivän puuhat taas kun iltaan vaihtuu
on uni nukkumatin tuomaa.

Satuhahmon askel hiipiväinen
on kuin höyhen silittäisi silmää.
Nukkumatti, nukkumatti lasten
kai tulet illalla taas käymään?

Sininen uni
Joka ilta kun lamppu sammuu ja saapuu oikea yö,
niin Nukku-Matti nousee ja ovehen hiljaa lyö.
On sillä uniset tossut ja niillä se sipsuttaa,
se hiipii ovesta sisään ja hyppää kaapin taa.

Ja sillä on uninen lakki ja sininen, uninen vyö
ja unista jäätelön palaa se pienillä hampailla syö.
Ja sillä on sininen auto ja se auto hyrrää näin:
surrur, surrur ja lähtee unen sinistä maata päin.

Ja pieni sateenvarjo on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa se kantaa kainalossaan.
Ja unien sinimaahan se lapset autolla vie.
Surrur, surrur ja sinne on sininen, uninen tie.

Ja siellä on kultainen metsä ja metsässä kultainen puu
ja unien sinilintu ja linnulla kultainen suu.
Ja se unien sinilintu se lapsia tuudittaa,
se laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa

Lintu
Maailmaan, mä avaraan,
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
myös paikankin niin lämpöisen.
Mikä ohjaa kohtaloa?
Mikä on ollut ainiaan?
Maailmaan, niin avaraan
jos mennä voisin vaeltamaan
ja voisin nähdä kaiken sen,
mi viepi ihmisen onnehen.

Kaihoten nyt katselen,
kun lentää tuolla lintu pienoinen,
se nousta korkealle saa
ja näkee kauniin, kauniin maan.
Täällä nurmet, metsät vihannoi,
puut vetten pintaan heijastua voi.
Miksi jäisin ikävään,
kun lintu siivin lähtee lentämään?
Mä lapsi maanhan olen vain
ja täällä tehtäväni sain.

Vaikka joskus vaeltaa
mä voisin kauas merienkin taa.
En omaa maata unhoittaa
mä silti tahdo milloinkaan.
Minne vaiheissani joudunkin,
taas mieli tänne palaa takaisin.
Niin kuin muuttolinnun tie,
ain elon polku varmaan kotiin vie,
ja mielen lämmön suuren saa
tää kaunis, armas synnyinmaa.

Hämä-hämähäkki
Hämä-hämähäkki kiipes langalle.
Tuli sade rankka, hämähäkin vei.
Aurinko armas kuivas satehen,
hämä-hämähäkki kiipes uudelleen.

Muura-muurahainen kortta kuljettaa,
ahkerasti työssään aina ahertaa.
Valmis on kohta keko komea,
muura-muurahainen kortta kuljettaa.

Heinä-heinäsirkka soittaa viuluaan,
heinikossa hyppii sinne tänne vaan.
Pieni sinikello käypi nukkumaan,
heinä-heinäsirkka soitta viuluaan.

Sääski-sääski pieni surraa parvessaan,
suvipäivä kuluu siinä touhussaan.
Illanvarjot saapuu, siivet kimaltaa,
sääski-sääski pieni surraa parvessaan.

Hämä-hämähäkki kutoo verkkojaan,
pieni lintu lensi siihen katsomaan.
Aurinko laski kauas vuorten taa,
hämä-hämähäkki kutoo verkkojaan.

Ihme ja kumma
Auringossa aina varjo seuraa kulkijaa. Kun päivä painuu pilveen, niin varjo katoaa.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset.
Maailmassa monta...

Muurahaiset aina rakentaa ja rakentaa, vaan eivätkö ne koskaan valmihiksi saa?
Maailmassa monta...

Matkamies käy rantaan lammen vettä juodakseen, niin peilikuva katsoo alta tyynen veen.
Maailmassa monta...

Mitenkähän lumpeet kelluu veden pinnalla, ja yhtä kevyt korento on niiden rinnalla?
Maailmassa monta...

Kalat asuu vedessä ja kuu ja tähdet taivaalla, mut lapset voivat purjehtia unilaivalla.
Maailmassa monta...

Heppalaulu
Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa,
ihanaa, ihanaa onhan ratsastaa.
Juokse hepo hiljaa, kanna pikku Siljaa,
kanna kotiin saakka kevyt, kallis taakka
Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa,
Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa.

Karhunpoika sairastaa
Karhunpoika sairastaa,
häntä hellikäämme
lääkkehillä hoidelkaa
Nalleystäväämme
uni paras lääke on
sitä nauttikaamme
Nalleraukan kuntohon
aamuksi jo saamme.

Lasten liikennelaulu
Valppain mielin muista sä aina
vaaroja liikenteen.
Kaikki säännöt mieleesi paina,
paina ne tarkalleen.
Säännöt ne vasta auttavat lasta
turvassa kulkemaan.
Vältä vaaraa uhmailemasta,
sääntöjä seuraa vaan.
Muista aina: Liikenteessä
monta vaaraa ompi eessä.
Siksi valpas aina mieli se on
turva verraton.

Suojatietä muista sä käyttää,
se kadun poikki vie.
Valkoviiva ohjaa ja näyttää
missä on suojatie.
Niin vasemmalle, kuin oikealle
katsahda sittenkin,
silloin et jää auton alle
tiesi on turvaisin.
Muista aina...

Kaupunki on kauhean suuri,
joskus se eksyttää.
Ällös pelkää on apu juuri
poliisisetä tää.
Hän voipi vaikka neuvoa, taikka
muutenkin auttaa niin.
Siinä missä on paha paikka,
turvaudu poliisiin.
Muista aina...

Leikitellä ei pidä tiellä,
sen sinä muistat kai.
Monta kertaa leikit ne siellä
hirveän lopun sai.
Äitikin uottaa, toivoo ja luottaa
lapsia koulustaan.
Ei saa huolta äidille tuottaa
tuhmilla tempuillaan.
Muista aina...

Suojelusenkeli
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vieressä käy, vaan
ihana enkeli vieressä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie, ja usein se vielä niin liukaskin lie.
Oi, pianhan lapsonen langeta vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois, jos
käsi ei enkelin kädessä ois


Matkalaulu
Matkustan ympäri maailmaa, laukussa leipää ja piimää vaan
Jos mua hiukkasen onnistaa niin uuden ystävän saan.
Saavunpa keskelle Ranskan maan, laukussa leipää ja piimää vaan. Yksin ei tarvitse ollakaan nyt uuden ystävän saan.
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo BON JOUR"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Japanin maan, ...
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo KONNICHI WA"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Venäjän maan, ...
"Kun sanon PÄIVÄÄ, hän sanoo TRASTUI"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Englannin maan, ...
"Kun sanon päivää, hän sanoo HOW DO YOU DO"

Matkustan ympäri maailmaa,
...Saavunpa keskelle Suomen maan, ...
"Kun sanon päivää, hän sanoo P Ä I V Ä Ä !"

Mörri Möykky
Korpikuusen kannon alla on Mörri-möykyn kolo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.
Siellä on koti ja siellä on peti ja peikolla pehmoinen olo.
Tiu tau tiu tau tili tali tittan sirkat soittaa salolla.
:,: pikkuiset peikot ne piilossa pysyy kirkkaalla päivän valolla. :,:

Syksyn tullen sieniä kasvaa karhunkankahalla.
:,: Mörri-Möykky se sateessa istuu kärpässienen alla. :,:
Tiu tau tiu tau.....

Ottaisin minä Mörri-Möykyn jos vain kiinni saisin
:,: pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin :,:
Tiu tau tiu tau.....

Vaan eipä taida meidän äiti peikkolasta ottaa,
:,: eipä se edes usko että Mörri-Möykky on totta. :,:
Tiu tau tiu tau...

Pienet sammakot
Pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on,
pienet sammakot, pienet sammakot, ne lystikkäitä on.
:,: Ei korvia, ei korvia, häntää elo niill' :,:
:,: Pupujussikat, pupujussikat, ne lystikkäitä on. :,:
:,: On korvia, on korvia, on hännän nypykkä. :,:
:,: Pikkuporsahat, pikkuporsahat, ne lystikkäitä on, :,:
:,: on korvia, on korvia, on hännän saparo. :,:

Pieni ankanpoikanen 
Pieni ankanpoikanen polskutteli veessä,
pien ankanpoikanen lumpeenlehden eessä.
Se lehdestä haukkasi palasen ja
sanoi sitten - Mä olen iloinen.
Olen ankanpoikanen, polskuttelen veessä.
KVAK, KUAK , KUAK.

Pieni sammakko kurnutteli veessä
pien sammakko lumpeenlehden eessä.
Se sieppasi suuhunsa palasen,
jota ankka söi ja sanoi: olen iloinen.
Olen pieni sammakko kurnuttelen veessä.
KRR, KRR, KRR.

Pieni vesikirppu myös uiskenteli veessä,
pien vesikirppu myös lumpeenlehden eessä.
Ui luokse ankan ja sammakon
ja sanoi niille: Iloinen tää veikko on.
Olen vesikirppu vain, uiskentelen veessä.
KUIK; KUIK: KUIK.

Pieni käärme veikeä kiemurteli veessä,
pien käärme veikeä lumpeenlehden eessä.
Pois pelotteli muut.
vesikirppusen söi suuhunsa
ja sanoi: olen iloinen.
Olen käärme veikeä kiemurtelen veessä.
SSHS, SSHS. SSHS.

Pieni lumpeenlehti vain yksin kelluu veessä,
pien lumpeenlehti vain matalassa veessä.
Ei sammakkoa näy ei ankkaakaan,
pois käärme ui vesikirppu vatsassaan.
Pieni lumpeenlehti vain yksin kelluu veessä.

Nukku-Matin maassa
Pieni tytön tylleröinen tietä pitkin kulki.
Saapui siihen Nukku-Matti,silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva, käki siinä kukkui.
Mutta tytön tylleröinen nurmikolla nukkui.

Pieni tytön tylleröinen sievää unta näki
että hänen ympärilleen tuli metsän väki.

Tapio ja Tellervo ja Sinipiika pieni,
Mustikka ja Mansikka ja suuri metsän sieni.

Sipsutteli Sinipiika pienen tytön luokse;
otti kiinni kädestä ja hyppeli ja juoksi.

Eipä tytön tylleröinen ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella Nukku-Matin mailla.

Saunavihdat
Lapsoset ketterät kotihaasta
koivuista oksat taittaa.
Noistapa nopsilla käsillänsä
saunahan vihdat laittaa.
Lauteilla saunan kotoisen
taas illalla kylpy maittaa.

Pehmyt on lapsista aina vihta
äiti jos vihtomassa.
Lämpöinen löyly on kotisaunan,
toisin on vierahassa.
Jospahan säilyis' äidin lapset
kylmältä maailmassa!

Oravan pesä
Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla.
Sen poikaset siellä ne leikkiä lyö
ja pikku hampailla siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuriikkiset ikkunat
ja vuoteena sammaleet vihannat

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell’ oravan poikaset tuttuhun kehtoon
ja elämä siellä on herttaisaa
kun kuusen latvassa keinua saa.

Peipon pesä
Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän,
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.

Muni munat kirjavaiset, niistä pojat kuori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.

Kävi siinä vierahissa naapurista rastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.

Sitten alkoi laulukoulu, tiri tiri teijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.

Eikä lapset liinahapset henno säikytellä,
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.
että rakkaat riemurinnoin saavat viserrellä.

Pikkupoika posteljooni
Minä olen pikkukoika posteljooni, posteljooni, posteljooni,
ja minä olen pikkupoika posteljooni ja kiertelen ympäri suomenmaan.
Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut.
Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ja naurussa ompi tyttöjen suut.
Eikä mua ilahduta mikkään muu, ei mikkään muu, ei mikkään muu,
kuin siniset silmät ja naurava suu.

Popsi, popsi porkkanaa
Popsi, popsi porkkanaa, hampaita se vahvistaa.
Nami nami nami nami porkkanaa, hampaita se vahvistaa.
Haukkaa, haukkaa hedelmää, omenaa tai päärynää.
Nami nami nami nami hedelmää, omenaa tai päärynää.
Maista, maista mansikkaa, sitä ei voi vastustaa.
Nami nami nami nami mansikkaa, sitä ei voi vastustaa.
Popsi, popsi porkkanaa, maista, maista mansikkaa.
Haukkaa, haukkaa hedelmää, vitamiinit sulle jää.

Saku Sammakko
Saku Sammakko kosiomatkallaan,
ahaa, ahaa.
Saku Sammakko kosiomatkallaan
hän lauleli kauniita laulujaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Hän Hillevi Hiiren tavatessaan
ahaa, ahaa.
Hän Hillevi Hiiren tavatessaan,
pyysi mukanaan tulemaan pappilaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Mikset kultasein kosinut aikanaan,
ahaa, ahaa.
Mikset kultasein kosinut aikanaan,
minut Matias Myyrälle naitetaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Sulle Matias sovi ei ollenkaan,
ahaa, ahaa.
Sulle Matias sovi ei ollenkaan,
sillä multaa on myyrällä varpaissaan
ahaa, ahaa, ahaa.

Mutta Hillevi Hiirestä huomataan,
ahaa, ahaa.
Mutta Hillevi Hiirestä huomataan,
että nainen on nainen aina vaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Häitä Hillevi Hiiren soitetaan,
ahaa, ahaa.
Häitä Hillevi Hiiren soitetaan,
on Hepokatti Heikki nyt sulhasenaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan,
ahaa, ahaa.
Ei kelvannut Saku, ei Matiaskaan,
sillä Heikki se soitteli viulullaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Saku Sammakko ei enää huomaakaan,
ahaa, ahaa.
Saku Sammakko ei enää huomaakaan,
että multaa on myyrällä varpaissaan,
ahaa, ahaa, ahaa.

Jänis istui maassa
Jänis istui maassa torkkuen, torkkuen. Mikä sul on jänönen, kun et enää
hyppele? Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

Varo metsäkoiraa jänönen, jänönen. Koira siit on iloinen, kun et enää
hyppele. Hyppää pois, hyppää pois, hyppää pois.

Jänikselle tuli tohtori, tohtori. Antoi sille lääkettä sekä kylmää
käärettä, käärettä, käärettä, käärettä.

Jänis pisti päänsä pensaaseen, pensaaseen. Jokos terve olet nyt,
lääkkeeseesi kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt, kyllästyt?

Jänöjussin mäenlasku
Kun pikkupojat suksillaan
laski mäessään,
niin jänöjussi pensaastaan
katsoi ihmeissään.
Ja niin hän nauroi itsekseen,
kun joku lensi pyrstölleen,
niin huoleton, tuo leikki on
ja aivan verraton.

Jos mulla oisi sukset vaan,
kyllä näyttäisin,
mäkeä kuink' lasketaan
ja kaikki voittaisin.
Vaikk' hyppyri tuo katala
on mulla liian matala,
niin pilvihin mä hyppäisin,
heille näyttäisin.

Mutt' orava tuo oksaltaan
silloin haastoi näin:
Sä pullistelet varmaan vaan,
Jussi ystäväin.
Et kyllä hyppää pilvihin,
mä vaikka sua auttaisin
ja vedon lyön, jos teet sen työn,
niin häntäni mä syön.

Jos Jussi vaikka yllättäis,
se mistä tiedettiin,
ja jotta kiista selviäis,
sukset hankittiin.
Ja kohta mäen huipulta
Jussi huutaa hurjana:
Pois alta vaan, nyt lasketaan,
en pelkää ollenkaan!

Ja niinkuin myrsky konsanaan
hän syöksyi alaspäin,
ei aavistanut ollenkaan,
ett' vois käydä näin:
Kas satakunta volttia
hän teki ilman holttia
ja vatsalleen hän kinokseen
näin lensi suksineen.

Mutt' orava hän hymyili,
se oli miehen työ,
ja mulla säilyi häntäni,
en sitä vielä syö.
Kas muista, Jussi ystäväin,
ei pilvet ole maassa päin,
sä usko vaan, kun neuvotaan
tai koeta uudestaan

Äidin sydän
Maan päällä paikka yksi on, niin pyhä, armas verraton,
mi tarjoo lemmen turvaisan ja kätkee onnen kalleimman.
Vain sydän äidin, tunnut sen, näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas, se tuntee huoltas, tuskias.
 
Suojelusenkeli
Mä katsoin yhtä kuvaa monta lapsuuteni iltaa
siinä kaksi pientä lasta kulki vaarallista siltaa
heitä uhkas metsän pimeys ja synkkä virta pyörteinen
mut ei hätää heitä suojas enkeli valkosiipinen

Kun tänään katson sinuun ja sua uneen tuuditaan
mä muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan
sä olet tosi pieni ja mä melkein toivoisin
että rinnallesi saisit samanlaisen enkelin

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan, näät varjoja ja aurinkoa
tee mitä teet, mut älä sielullesi vahinkoa
sillä haavat nuo ei parane, vaikk isi kuinka puhaltais
siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais

Tuota lapsuuteni kuvaa vielä hetken muistelen
on harmaantuneet värit enkelin, repalaiset siivet sen
voi jospa voisin paikata edes laudat lahoimmat
tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat 
 

Mummi Inkeri, mummi rinkeli

Lasten osaamien sanojen laskeminen nassikan kielellisen kehityksen alkuvaiheessa lienee yhtä yleistä vanhempien keskuudessa kuin Fjällrävenin reppujen käyttäminen peruskoulussa. Sanoja kertyy nopeasti niin paljon, etteivät äidin ja isän yhteenlasketutkaan sormet riitä listan ylläpitämiseen. Ei, vaikka vanhemmista kumpikaan ei edes työskentelisi sahateollisuudessa. Silloin siirrytään laskemaan monenko sanan lauseita perheen pienin tuottaa.

Tämän vaiheen jälkeen itselläni tuli pieni katkos lapsen kielen käytön aktiivisessa seuraamisessa. Viimeaikoina olen kuitenkin jälleen kiinnittänyt asiaan huomiota, monestakin syystä.

Ensimmäinen herätys aiheeseen tuli, kun poika käytti suojatiestä sanamuunnosta suojis. Se särähti, koska en ole ennen kuullut moista muotoa. Haluan uskoa, että poika muodosti sen itse.

Suomessahan "lyhennesanoja" muodostetaan perinteisesti ottamalla sanan ensimmäinen tavu + mahdollisesti seuraavan tavun ensimmäinen kirjain ja liittämällä tähän sopiva pääte kuten -is, -ska tai -ari. Näin syntyy esimerkiksi alikulusta aliska, Coca-Colasta Cocis tai jakoavaimesta jakari. 

Meillä suolakurkusta puhutaan usein suoliksena, joten en ihmettelisi, että poju olisi vääntänyt itse suojatien suojikseksi. Uskoni asiaan on vahvistunut, kun pari muutakin "uudissanaa" on löytänyt paikkansa pojan puheessa.

Myös pienimuotoinen riimien haku on alkanut luonnistua. Kaikki taisi alkaa serkkupojalta opitusta ei-niin-hehkeästä hokemasta: "Ethän pelkää, jos pää lentää!" Sen jälkeen omaa tuotantoa ovat olleet esimerkiksi herkullisia rinkeleitä ympäri vuoden pyörittelevän lähisukulaisen toisesta nimestä väännetty: "mummi Inkeri, mummi rinkeli!" ja Ossi-koiran omistavan papan nen-päätteiseen sukunimeen haettu rimmaus: "Pappa xxxNEN, Ossi nälkänen!"

Komparatiivi ja superlatiivi taipuu niin ikään jo ihan nätisti, mutta poikkeusmuodot nostavat aikuisen huulille viattoman hymyn. Vai mitä muuta voi tuumata lauseesta: "Minä söin paljiten!"

Siitäkin on jo tarjoiltu ensimaistiaiset, että junnu tulee puhumaan eri kieltä kuin mitä kotona käytetään. Varma merkki tästä oli, kun poika kysyi erittäin oululaisittain siskonsa kummisedältä: "Alakko nää mua?" Eli alkaisiko vieras leikkimään pojun kanssa. Vaimon kanssa ymmärrämme toki ilmaisun, mutta emme kumpikaan käytä sitä. Eikä muuten käytä kukaan lähipiiriin kuuluvakaan.

Jännä on myös huomata, miten suomi tarttuu pojan SSD:lle jopa yhdellä kuulemisella hyvin, mutta englanti ei toistaiseksi millään. Hyvä niin, you know.

Jotakuinkin juhlavaa arkea

Menneiden puolentoista vuorokauden aikana olen pohtinut useampaan otteeseen, että mitenkähän arki määritellään. On ollut niin mukavaa, että olen miettinyt, voiko tätä enää arjeksi kutsuakaan! Tässä lyhyt kronologinen katsaus aiheeseen.

Poju oli eilen aamupäivän kerhossa. Sen aikana minulla ja tyttärellä kävi vieraita: kummityttö isänsä kanssa ja toinenkin kaveri puolivuotiaan poikansa kanssa. Poju tosin nukkui melkein koko isämiitin ajan, mutta tytöillä riitti touhua. Ja isämiehillä puhetta ainakin pyöräilystä, metsästyksestä ja lasten kuulumisista.

Haimme poitsin pois kerhosta ja saimme vielä yllätysvieraita, kun vaimon siskon mies sattui olemaan paikkakunnalla ja tuli piipahtamaan. Lounas, kahvia ja puhetta. Vaikka en itse metsästä, niin jälleen puhuttiin metsästyksestä. Taitaa olla se aika vuodesta?

Vaimo pyöräili töistä jo ennen päiväunien loppusummeria. Kuulumisten vaihdon jälkeen suuntasimme poitsun kanssa kirjastoon ja kauppaan ilman minkäänlaista kiireen makua. Ei voi moittia sitäkään reissua. Iloksemme kirjastosta löytyi suuraakkosin tavutettuja kertomuksia. Saa nassikka tyydyttää kiinnostustaan kirjaimia kohtaan.

Kun vielä pääsin haistelemaan syysilmaa lenkin muodossa ennen nukutuksiin ryhtymistä, niin täytyy sanoa, että hankala keksiä miten tavallinen arkipäivä voisi parempi olla.

Pojulla meinaa välillä karata desibelit ja meininki yleiseksi ölinäksi. Sovimme hiljan, että kun kolme päivää on mennyt ilman turhaa älämölöä, niin käymme ranskalaisilla ja juustodipillä (juustodippi on pojun oma spesiaalitoive ranujen kylkeen). Tänään oli aika lunastaa lupaus ja saimme jälleen kaveriksi kummitytön isänsä kanssa. Ei hullumpi aamupäivä siis tänäänkään!

Lopuksi tekisi mieli heittäytyä lähes runolliseksi toteamalla, että ihmiset tekevät arjesta juhlaa!

ps. Kiiltokuvamaisuuden ylläpitämiseksi jätin mainitsematta, että eilinen nukuttaminen oli suhteellisen ikävä projekti ja että poika näki yöllä pahaa unta herättäen minut ainakin puolentusinaa kertaa. Mutta otsikossahan onkin sana jotakuinkin.

Kolmella leimalla ranut ja juustodippi -kortti. Perunoiden valokuva by Hese, vieressä poitsin oma näkemys juustodipistä.

Kimppasynttäreillä seurakuntatalolla

Seurakunta kutsui tänä vuonna neljä kynttilää puhaltavat yhteissynttäreille. Juniori on kouhkannut kemuista varsin innostuneeseen sävyyn kutsun saapumisesta lähtien. Eikä vähiten siksi, että luvassa oli kakkua ja lahja!

Ennakkotäpinä ei ollut lainkaan turhaa! Verojen maksaminen ei ole koskaan mukavaa, ei kirkollisveronkaan. Aina silloin tällöin kuitenkin tulee fiilis, että rahoilleen saa vastinettakin. Nelivuotiaiden synttäreillä oli juuri tällaiset tuntemukset.

Homma potkaistiin käyntiin pienellä ohjelmanumerolla, johon sisältyi useita laululeikkejä. Oli mukava huomata, että poika on muutaman kerhokerran aikana oppinut laulamaan ja leikkimään useammankin ikivihreän. Ilokseni kaikki eivät olleet julistuksellisia, vaan seurakunnan salissa oli tilaa esimerkiksi Leipuri hiivan piipusta kohoavalle savulle.

Onnittelulaulun aikana nelivuotiaat näyttivät suhteellisen hämmästyneiltä. Sankarit nimittäin saivat istua ja vanhemmat lauloivat seisaaltaan. Meidän junnu ei ollut ainoa, joka istua jäpitti penkillään kuin alokas ensimmäisen ruokailuun valmistautumisen aikana.

Ohjelman ja hiilaritankkauksen jälkeen lapsille oli kolme rastia: temppurata, pahvisen kruunun askartelu ja kasvomaalaus. Jälkimmäinen taisi olla kaikkein kovin juttu pojalle. Hän maalautti käteensä kalan ja koko kotimatka kuljettiin ranne vartalon eteen työnnettynä, ettei hiha ainakaan hinkkaisi kuvaa pois.

Itselleni keikka oli myös hieman herättelevä. Aika moneen kahvipöytään näytti muodostuvan porinapiiri, mutta minä en tuntenut ketään. Tajusin, että omalla paikkakunnalla ei ole tuttuja, joilla olisi samana vuonna syntynyt lapsi. Sellaista se on tullista tulleilla. Tilanteeseen voi toki itse vaikuttaa.

Joissakin seurakunnissa pappi kuulemma vierailee kotona, kun lapsukainen kääntää viidennelleen. Täytyy sanoa, että itse arvostan tällaista juhlintamuotoa enemmän. Ainakin muodollinen pönötys jää huomattavasti vähemmälle.

Kaksi loistavaa arkiruokaa

Kun kerroin töissä jääväni hoitovapaalle, kollegani kysyi "hieman" vinoillen, että alat kai sitten kirjoittaa Vauva-lehden foorumillekin. Foorumihan on ihmeellinen. Kirjoita Google-hakuun "alkuräjähdys lämpötila kelvin" tai muuta yhtä olennaisesti lapsiin ja perheeseen liittyvää, niin TOP3-osumien joukossa on mitä luultavimmin kyseinen saitti. Kaikista asioista löytyy varmaa faktaa. Sillä jos se on netissä, sen täytyy olla totta!

Tarkoitukseni ei siis ollut, eikä ole vieläkään, osallistua tuon Suomen nettikansan oksennusämpärin sisällöntuotantoon. Siitä huolimatta minulla on tätä postausta aloittaessani hieman itseeni pettynyt olo. Ollaanko tultu siihen pisteeseen, että kirjoitan ruuanlaitosta? Näen tässä porttiteorian: jossain vaiheessa kenties lasten pukeutumista koskeva blogaus ja lopulta siirtyminen todella koviin eli Vauva-lehden foorumille?

Ahdistuksesta huolimatta - tässäpä kaksi viimeaikoina vastaantullutta hyvää arkiruuan reseptiä. Ja vielä tarkennuksena - minulle arkiruoka tarkoittaa suhteellisen edullista, suhteellisen terveellistä ja nopeasti laitettavaa sapuskaa ilman eineksiä. Plussaa siitä, jos muksut voivat olla tekemisessä mukana vaikkapa kuorimalla kasviksia tai raastamalla jotain (meidän tenavat eivät vielä voi paloa kasviksia).

Ensimmäisenä sitruuna-halloumipasta, joka on nimensä mukaisesti kasvisruoka. Siitä plussaa. Lisäksi sen tekeminen on todella nopeaa ja lopputulos yksinkertaisuuteen nähden täyden töttöröön arvoinen. Voittaa meidän neljän hengen raatimme mielestä mennen tullen erään avokadopastareseptin laatineen naisen sitruunapastan.

Juustoinen lasagne vastaa pitkään jatkuneeseen huutooni löytää helppo, mutta lopputulokseltaan hyvä lasagneresepti. Siis arkilasagne. Tämän ohjeen löytämisen jälkeen ei tarvitse miettiä valkokastikkeen keittämistä pastalevyjen väliin! Sen verran olen tuunannut kokonaisuutta, että ensimmäiseen levyjen väliin raastan (seniorijuniori raastaa) porkkanaa ja juustokastiketta laitan satsiin korkeintaan puolitoista purkillista.

Ilman lapsia Tukholmassa

Juniori syntyi puolitoista vuotta sitten. Sen jälkeen olemme olleet vaimon kanssa yhtäaikaa erossa lapsista vaikka kuinka monesti. Lista on pitkä kuin luettelo suomalaisista mestarien liigan voittajista. Olemme nimittäin käyneet kahdesti mummulasta naapurikaupungissa asioilla!

Mennyt viikonloppu tarjoili tätä harvinaista herkkua pökerryttävän määrän, sillä kävimme ystäväpariskunnan kanssa aikuisten kesken päivä Tukholmassa -risteilyllä.

Alkumatkasta minua huoletti yllättävän paljon, että kuinka nuorempi pärjää. Hänellä on ollut selkeää eroahdistusta, eikä siis käytännössä ollenkaan kokemuksia ilman vanhempia olemisesta. Mummin ja papan kommenttien perusteella taisi kuitenkin käydä niin, että ensimmäiset erotunnit olivat jälleen kerran raskaampia vanhemmille kuin lapselle. Hyvä niin.

Oli ihmeellistä huolehtia pari vuorokautta vain itsestään! Miettiä buffetissa, että miltä sapuska oikein maistuukaan. Jutella keskeytyksettä aikuisten kesken. Kävellä vesipostin ohi pysähtymättä ihmettelemään sitä. Istua puiston penkillä veneitä katsellen ja antaa huomiokyvyn laskea samaa tahtia lupsahtelevien silmien kanssa. Nukkua yli kahdeksan tuntia keskeytyksettä.

Aika itse Tukholmassa meni leppoisasti. Viking Grace tömähti laituriin puoli seitsemältä ja kaupunki oli vielä yö- ja aamuelämän välisessä hauraassa horroksessa. Minua se ei haitannut, sillä nautin heräävän kaupungin seuraamisesta. Tunnista, jonka aikana aistiärsykkeiden määrä nousee eksponentiaalisesti.

Päivän voisi summata niin, että naiset shoppailivat ja kaverin kanssa käytiin Tekniska museetissa pitkän kaavan kautta: matkat kävellen ja museossa kiirehtimättä. Itse museo oli pettymys. Firma kuvaa itseään sanoilla National museum of science and technology. Olimme ihmeissämme, kun rakennuksesta ei juurikaan vanhoja vermeitä löytynyt, vaan ennemminkin hyvin haalea versio Heurekasta. Parasta antia oli 100 tärkeintä innovaatiota kautta aikojen -näyttely.

Tärkeintä reissulla taisi jälleen kerran olla itse matka, eikä niinkään päämäärä. Niin hienoa kuin junioreiden kanssa onkin värkätä, niin kyllä aikuisten kesken pitäisi pystyä olemaan enemmän. Se on loppujen lopuksi win-win-win -tilanne. Vanhempien akut latautuvat ja lapset sekä isovanhemmat saavat laatuaikaa, jossa keskimmäinen sukupolvi ei ole säätämässä.

Loppuun kaksi mielenkiintoista havaintoa Tukholmasta. 1)Muidenkin vasta vessailuun oppineet pojat näyttävät puristelevan letkuaan kulkiessaan. 2)Bugaboon lastensiirtimiä näkyi katukuvassa todella paljon. Toivottavasti jälkimmäinen ilmiö leviää viimein Pohjanlahden yli isommassakin mittakaavassa.

ps. Jos vastaavalla reissulla laivalle takaisin vanhan kaupungin läpi kävellessä on nälkä, niin täältä löytyy ihan kelpo hoitoa.

Perhekerhossa

Työelämässä on mantra, jonka mukaan kehitystä tapahtuu vain oman mukavuusalueen ulkopuolelle menemällä. Kahden lapsen hoitaminen on nyt duunini, joten päätin astua mukavuusalueen rajan yli ja mennä perhekerhoon.

No, rehellinen ollakseni minun oli hieman pakko. Seniorijuniorilla alkoi tänään kerho ja sinne meneminen on aiheuttanut etukäteen pientä kiemurtelua. Niinpä lupasin, että odotamme juniorin kanssa kerhopaikan käytävässä ensimmäisellä kerralla koko kerhoiluajan.

Pari tuntia käytävässä istumista on tietysti jotakuinkin yhtä kiinnostavaa kuin liikenteen laskeminen Kuusamon takamailla. Perhekerho toimii samoissa tiloissa, joten päätin viedä tytön sinne.

Ennakkomielikuvani perhekerhosta perustui vahvasti Eve Hietamiehen loistavaan Yösyöttö-kirjaan. Siinä päähenkilömies on perhekerhossa tietämättömänä kuin Eurooppa tällä hetkellä pakolaisvirtojen kanssa ja lopullinen hämmennys iskee, kun neljäkymmentä naista kiskaisee yhtäkkiä toisen rinnan paljaaksi!

Sukupuolijakauma oli juuri odotusten mukainen. Muitakin miehiä oli, mutta vanhin korkeintaan viisivuotias.

Kerhon täti kävi juttelemassa hetken kanssani ja hänen keskustelun avauksensa niputti tilanteen aika hyvin: "Miltäs se tämä naisten maailma näyttää?" En osannut sanoa mitään, joten hän jatkoi hieman vaivautuneena: "Tietysti toivomme, että täällä kävisi isiäkin, mutta..." Sain sen verran sanoja suuhuni, että pelastin hänet todennäköisesti ikävältä sivulauseelta vastaamalla totuudenmukaisesti: "Tytär näyttää viihtyvän. Se on pääasia!"

Suurin osa mammoista istui alkuhartauden jälkeen ison maton ympärille keskelle lattiaa ja alkoi rupatella. Tytär hakeutui nurkassa olleen leikkikeittiön äärelle, joten pääsin istumaan seinää vasten. Lattialla istuminen ei ole ihan mun juttu.

Tunteroinen meni ihan mukavasti. En katsonut kelloon valehtelematta kuin muutaman kerran - jokaista viittä minuuttia kohden.

Lopuksi leikittiin laululeikkejä. Uskomaton on Suomen terveydenhoitojärjestelmä. Äideille ehditään opettaa sairaalassa joukko lastenlaulujakin kaiken muun ohessa! Vai millä muulla selittyy, että näytin olevan ainoa, joka ei osannut laulaa ja leikkiä siitä, miten "tällä pysäkillä pois, liukuportaita metroon ja metrosta mummolaan"?

Loppujen lopuksi täytyy sanoa, että vaivaantuneisuus ei ollut niin suurta kuin luulin. Imettäjiä näin yhden. Kahvimaito oli loppu. Tyttö viihtyi, koska tiloissa oli paljon uusia leikkikaluja. Omat sosiaaliset kontaktini jäivät tasolle, jonka saavuttaa helposti lähi-Siwan kassalla.

Eihän se mukavalta tunnu antaa lastaan piikitettäväksikään rokotuksen yhteydessä, joten kenties perhekerhoilen toistekin. Tyttären takia.

Ps. Eilen oli enemmän näköiseni aamupäivä, kun ajoimme metsään tsekkaamaan puolukoiden kypsyyttä ja paistamaan suoleen tungettua mössöä nuotiolle. Alla pari kuvaa niistä tunnelmista.

Tässä hetkessä sukupolvien rajat unohtuvat. Syttyvä nuotio on aina yhtä vetovoimainen!

Se ole mikhään, joka ei kahdella poimurilla poimi!

Lapset viihtyivät puolukkaretkellä vähintään yhtä hyvin kuin isä. 

Raakoja, sanoi kettu puolukan marjoista.

Tenavien mielestä nämä olivat ihan poiminta- ja syöntivalmiita. Viimeksimainittua sai välillä rajoittaa melko voimakkaasti mahakipujen pelossa.