Marraskuisen arjen kuulumisia

Viikko sitten kaikki syksyn räntä tuntui satavan yhden päivän aikana koti-isän kauluksesta suoraan paljaaseen selkään. Kelkka osui jo aamusta kiveen ja kun osaaminen ei riittänyt korjausliikkeeseen, niin koko päivä kuljettiin väärään suuntaan.

Kivi oli pojan järkähtämätön päätös olla lähtemättä kerhoon. En pakottanut, mutta väsyneensä suivaannuin pahoin, koska aamupäivän suunnitelmat menivät uusiksi. Ja kun alla oli huono yö, en yksinkertaisesti osannut tehdä uutta suunnitelmaa ja muuttaa päivän suuntaa. Koko päivä mentiin tekemisten suhteen mitäs sitä nyt sitten -periaatteella ja senhän tietää, että lapset kävivät ylikierroksilla ja hakivat huomiota, kun järkevää tekemistä ei ollut kunnolla tarjolla.

Se oli tähänastisen koti-isäuran huonoin päivä.

Onneksi sen jälkeen elämä on jälleen nostanut huuliaan ylöspäin. Poikakin lähti perjantaina mielellään kerhoon. Mukavuutta on tipahdellut jopa taivaalta, kun ensimmäisistä räntähiutaleista on päässyt pyörittelemään lehti-lumipalloja.

Ensilumi satoi 12. marraskuuta. Pari päivää myöhemmin piti aamulla pihalle katsoessa hieraista silmiä, että villisikakos siellä röhnöttää. Mutta varsin neulaspitoisen lumiukon raatohan se.

Hieman ihmetyttää, kuinka juuri neljä täyttänyt naskali jaksaa pyörittää tuonkokoista palloa.

Tänään testasimme kahta uutta asiaa. Aamupäivästä kävimme Ouluhallissa Perhekuperkeikassa, mikä on puolitoistatuntinen vapaamuotoinen liikuntahetki. Hallissa oli tarjolla muunmuassa palloja, mailoja, erilaisia polkemalla kulkevia kulkupelejä, pomppulinna, sylintäyteisiä rakennuspalikoita ja pitkä ryömintätunneli. Lisäksi telinevoimistelualueella oli "rata", joka kuitenkin tarkoitti aika pitkälti varsin vapaata telmimistä alueella. Superlonikuutioilla täytetty monttu oli erityisesti nuoremman mieleen, joka nauroi ääneen kun sai kaatuilla altaan reunalta palojen sekaan. Mukavaa oli ja arvostan, että kaupunki tuollaisen viikottain järjestää!

Toisessa uudenkokeilussa rynnin vaihteeksi epämukavuusalueelle kuin ärsytetty härkä Pamplonan kaduille. Kokeilimme Pikku-Kakkosen Neppa-Jymykerhon askarteluvinkkiä. Lapset tykkäsivät ja itse totesin, että askartelen ihan yhtä hyvin kuin ala-asteella. Ja inhoan liimaamista yhtä paljon kuin ala-asteella.

Oikealla pojun luomuleppäkerttu, vasemmalla tytön ja minun pyöräilyhenkinen mutanttileppis.

Sekin on mahtava juttu, että nuorempi tuntuu osuvan päivittäin wc:n valkoiseen veljeen useampia kertoja. Se tosin edellyttää, että laatoitetussa huoneessa viihdytään (lukien, laulaen, jopa leikkien) jokaisen ruokailun jälkeen 10-20 minuuttia. Jospa tämä kuitenkin olisi yksi niistä asioista, joissa panostaminen nyt helpottaa elämää hetken kuluttua.

Tätä se nyt on. Ja kyllä - kuvan yläreunassa on kahvikuppi. Ainoa paikka, jossa isä saa arkipäivänä juoda aamutsufeensa yhdeltä istumalta.